Miksi Lutherin juutalaisvastaisuus salataan

Miksi Lutheriuksen historiallisesti merkittävä juutalaisvastaisuus halutaan salata/sensuroida. Eihän Ausburgin tunnustuksen sisältämiä toisinajattelijoiden kuolemantuomioiden perusteitakaan ole poistettu koulukirjoista, ainakaan yliopistoissa ?
Jos Luther eläisi nykyään hän voisi joutua Haagin tuomioistuimeen; - yllytyksestä kansanryhmää kohtaan. Tosi on.
25988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Tätä taustaa vasten on myös katsottava luterilaisen päätunnustuksen, Confessio Augustana ( Augsburgin tunustuksen ), monissa artikloissa tavattava anabaptistien tuomitseminen. Kun se esitettiin Augsburin valtiopäivillä 1530, siinä seurattiin poliittisten oikeusasteiden jo aikaisemmin vahvistamia päätöksiä. Muuten luterilaisaleilla päädyttiin samaan kuin katolisissa ja reformoidissa maissa: kansankirkko vaati tiukkaa yhdenmukaisuutta. Ei sallittu minkäänlaista uskonnonvapautta, kaikkien oli seurattava ankaria uskonnon lakeja. Seurauksena oli muuten kastajain osa, martyyrikuolema tai joissakin tapauksissa karkoitus."
"Tähän aikaan Wittenbergin luterilaiset uskonpuhdistajat olivat omaksuneet käsityksen, että uudestikastajia vastaan oli käytettävä kuolemanrangaistusta." ( G. Westin: Vapaan kristillysyyden historia )

Äänestä

"Miksi Lutheriuksen ( ? ) historiallisesti merkittävä juutalaisvastaisuus halutaan salata/sensuroida?"

Ensinnäkin tämä on Luterilaisuuspalsta eikä esim. Lutherpalsta, toiseksi luterilainen kirkko on sanoutunut irti Lutherin juutalaisvastaisista käsityksistä, kolmanneksi Luther kirjoitti juutalaisvastaisen kirjansa sairasvuoteellaan muutamaa vuotta ennen kuolemaansa, neljänneksi tuo Luthrin kirja ei ole mitenkään historiallisesti merkittävä ja viidenneksi tälle palstalle ryntää aina uudestaan ja tasaisin väliajoin joku neropatti kertomaan muille kirjoittajille, että hei, oottekos kuullut, että Luther kirjoitti juutalaisvastaisen kirjan. Nämä kirjoittelijat eivät yleensä sitten puhu kristillisestä antijudaismista mitään, vaan pelkästään Lutherista.

"Jos Luther eläisi nykyään hän voisi joutua Haagin tuomioistuimeen - yllytyksestä kansanryhmää kohtaan."

Jos Luther eläisi nyt, niin ei hän kirjoittasi noin kuin 500 vuotta sitten. Aika ja käsitykset ovat muuttuneet. Sitä paitsi Luther kirjoitti nuorempana ja terveempänä juutalaismyönteisen kirjan, mutta sitä ei yleensä välitetä mainita. Et sinäkään. Tuon juutalaisvastaisen kirjansa hän kirjoitti sairasvuoteeltaan käsin 20 vuotta myöhemmin kolme vuotta ennen kuolemaansa. Ihmetellä täytyy vähän sitä, että hänen vanhana ja sairaana kirjoittamansa kirja on joidenkin mielestä tärkeämpi kuin hänen terveempänä ja nuorempana kirjoittamansa ja yleensä muu tuotantonsa.

Äänestä
  • Eipä kai siinä ole mitään ihmellistä että Luther usutti jo aikanaan "valtoivallan uppiniskaisten juutalaisten kimppuun"; kun hävisi väittelyn heidän kanssaan. Ei siinä mitään ihmellistä, että hän hyväksyi myös turkilaisten, karettiläisten, uudellenkastajien sekä hurmahenkien tuomitsemisen kuolemaan, noin 500- vuotta sitten. Mielestäni ihmisten tappaminen on kuitenkin historiallisesti melko merkittävää, joskin yleistä; - mutta se että tämän uskonlahkon keulamiehen tekemiset salataan vielä nykyäänkin on PETOS.

    Äänestä

  • Jos tädillä oli "ne" niin se olis Setä,jopa 500-vuotta sitten. Luther hätyytti valtoivallan juutalaisten kimppuun, hävittyään hounoilla argumenteillaan väittelyn juutalaisten oppineiden kanssa. Ihmsten...jopa kerettiläisten tapaminen on historiallisesti merkittävää...Ja sillä, millainen helvetinhehkuinen Sisällinen Ihminen asuu uskonlahkon keulakuvassa.

    Äänestä

  • Baltasar kirjoitti:

    Eipä kai siinä ole mitään ihmellistä että Luther usutti jo aikanaan "valtoivallan uppiniskaisten juutalaisten kimppuun"; kun hävisi väittelyn heidän kanssaan. Ei siinä mitään ihmellistä, että hän hyväksyi myös turkilaisten, karettiläisten, uudellenkastajien sekä hurmahenkien tuomitsemisen kuolemaan, noin 500- vuotta sitten. Mielestäni ihmisten tappaminen on kuitenkin historiallisesti melko merkittävää, joskin yleistä; - mutta se että tämän uskonlahkon keulamiehen tekemiset salataan vielä nykyäänkin on PETOS.

    on ollut tappamisen ja sotimisen historiaa. Se, joka on vähänkin opiskellut historiaa, tietää tuon. Niin on ollut jo ennen Lutheria ja niin on ollut hänen jälkeensäkin. Luther ei ollut mikään sotapäällikkö eikä hän ottanut henkilökohtaisesti osaa taisteluihin. Kirkko oli jo kauan ollut juutalaisvastainen. Perusteluna pidettiin vielä noihin aikoihin sitä, että juutalainen oli kavaltanut Jeesuksen.

    "Mielestäni ihmisten tappaminen on kuitenkin historiallisesti melko merkittävää, joskin yleistä; - mutta se että tämään uskonlahkon keulamiehen tekemiset salataan vielä nykyäänkin on PETOS."

    Jos puhut tuossa Lutherista ja luterilaisuudesta, niin ensinnäkään luterilaisuus ei ole mikään uskonlahko, sillä lahko on jonkin kokonaisuuden erillinen osa. Luterilainen kirkko on oma erillinen kirkkonsa. Toiseksi lahko on sen verran negatiivisväritteinen sana, että olisi viisaampaa karttaa sitä, paitsi jos haluaa itse tahallaan ärsyttää. Kolmanneksi Luther ei ole minkään "uskonlahkon" keulamies siitä huolimatta, vaikka alettinkin puhua luterilaisista. Neljänneksi jos tarkoitat "uskonlahkon keulamiehellä" Lutheria, niin hänen tekemisiään ei ole pidetty salassa. Niin että voit rauhoittua, ei ole tapahtunut mitään "petosta".

    Äänestä

  • historia kirjoitti:

    ja hän oli roomalaiskatolinen pappi kuolemaansa asti!

    Äänestä

  • juutalaisvastainen kirja historiallisesti merkittävä. Etkö tiedä, että tuosta kirjasta otettiin Natsi-Saksassa useita painoksia, ja sillä pyrittiin oikeuttamaan juutalaisvainoja?

    Jollei se ole historiallisesti merkittävää niin mikä sitten on?

    Äänestä

  • Luther oli pappismunkki kirjoitti:

    ja hän oli roomalaiskatolinen pappi kuolemaansa asti!

    kuulut? kerropa meille niin tiedetään mitä ajat takaa ja mitkä ovat motiivisi?

    Äänestä

  • Luther oli pappismunkki kirjoitti:

    ja hän oli roomalaiskatolinen pappi kuolemaansa asti!

    "Luther oli pappismunkki ja hän oli roomalaiskatolinen pappi kuolemaansa asti."

    Olet väärässä. Luther oli kylläkin ollut jonkin aikaa luostarissa, mutta hän oli jättänyt luostarin. Hän ei myöskään voinut olla roomalaiskatolinen pappi kuolemaansa asti, sillä hänen käsityksensä poikkesivat suuresti katolisesta opista.

    V. 1520 Lutherin mielipiteet julistettiin harhaoppisiksi ja häntä odotti lopullinen pannatuomio. Silloin Luther katkaisi välinsä katolisen kirkon kanssa polttamalla roviolla pannabullan ja kanonisen lain. Hän julkaisi kolme kirjaa, joissa oli selvästi esitetty uskonpuhdistuksen ohjelma.

    Wormsin valtiopäivillä 1521 Luther puolusti asiaansa valtiopäivien ja keisari Kaarle V:n edessä. Luther julistettiin kuitenkin tuolloin myös valtakunnankiroukseen.

    Luther edisti uskonpuhdistukseen liittyvää kansan kasvatusta julkaisemalla katekismuksen ja järjesti evankelisen jumalanpalveluksen, jossa saarna oli etusijalla. Hän myös sepitti itse virsiä elävöittääksen jumalanpalvelusta. Luther meni v. 1525 naimisiin Katarina von Boran kanssa.

    Sanaa lahko on turha käyttää, jos haluaa olla asiallinen, sillä se herättää vain negatiivisia mielikuvia.

    Äänestä

  • inttämistä kirjoitti:

    Luther oli augustinolaismunkki, joka arvosti
    kirkkoisä Augustinusta.
    "Augustinuksesta tuli kristillisten kerettiläivainojen teoreettinen puolustaja (apogeetta), ja hän viitoitti sen julman tien, jota kirkko keskiaikana kulki lannistaakseen kerettiläisyyden. Suuren kirkkoisän varauksettomat ihailijat mainitsevat harvoin Augustinuksesta tämän piirteen."(G. Westin: Vapaan kristillisyyden historia)
    Ps. Ei Jumala kuole, jos Luther putoaa jalustalta jolle hänet on nostettu.
    "Wittenbergin luterilaiset uskonpuhdistajat olivat omaksuneet käsityksen, että uudelleenkastajia vastaan oli käytettävä kuolemanrangaistusta." (G:W)
    Siis, katekismuksen ja sen selitysten kirjoittaja. "Älä tapa"; mitä se on ?

    Äänestä

  • Maastakarkoitus, kuolemanrangaistus, kirkosta erottamiset olivat 1500-luvun arkipäivää.

    Ne liittyivät sen ajan arvomaailmaan.
    Ei niitä voi moralisoida 2000-luvulta käsin.
    Täysin typerää.

    Luther pettyi juutalaisiin, koska näille ei kelvannut evankeliumi. Onko se ainoa kerta?
    Huom! Siihen aikaan ei ollut siirtolaisten kotouttamisohjelmaa. Muukalaiset olivat muukalaisia ja heitä kohdeltiin sen mukaisesti muukalaisina: "maassa maan tavalla tai maasta pois".

    Äänestä

  • Lutherin kirjoitti:

    juutalaisvastainen kirja historiallisesti merkittävä. Etkö tiedä, että tuosta kirjasta otettiin Natsi-Saksassa useita painoksia, ja sillä pyrittiin oikeuttamaan juutalaisvainoja?

    Jollei se ole historiallisesti merkittävää niin mikä sitten on?

    Antisemitismin alkuperää ei voi johtaa mihinkään tiettyyn henkilöön. Rasistinen ajattelu teki läpimurron 1880-luvulla. Sen jälkeen monet omaksuivat rasistisia ajatuksia. Siihen vaikuttivat mm. vanhan ajan juutalaisviha ja kristillinen juutalaisviha. Vähemmistöjä vihattiin, ja juutalaiset olivat vähemmistöinä kaikkialla muualla paitsi Israelissa. Rasismi syntyi, kun kansoja ruvettiin jaottelemaan rotuihin. Juutalaisia pidettiin alempaan rotuna.

    Rotubiologinen ajattelu sai alkunsa 1800-luvulla. Hitler omaksui nämä opit, kehitti niitä edelleen ja julkaisi ne teoksessaan "Mein Kampf". Hänen ajattelunsa mukaan jaloin rotu oli arjalainen rotu ja sen pahin uhka oli juutalainen rotu.

    Kirjassaan "Mein Kampf" Hitler kertoo, että hän oli aluksi antisemitismiä vastaan. Mutta hän muuttui fanaattiseksi antisemintismin kannattajaksi mm. Wienin juutalaisystävällisen lehdistön ranskalaisystävällisyyden takia.

    Hitler ei keksinyt juutalaisvastaisuutta, sillä sillä oli Euroopassa lähes 2000-vuotinen perinne. Lutherin kirjan merkitys ei ollut kovin merkittävä. Ennen 2. maailmansotaa ei juutalaisvastaisuutta tuomittu yleisesti. Hitler kuitenkin saattoi sen huipentumaan, joka avasi ihmisten silmät juutalaisvastaisuuden järjettömyydelle.

    Sinä otat kokonaisuudesta yhden pienen osan ja väität, että se on ollut kaikkein tärkein. Tuossa olet kuitenkin väärässä. Rasistista ajattelua oli ja olisi tullut olemaan ilman Lutherin kirjaakin.

    Äänestä

  • merkittävä. kirjoitti:

    Kansallissosialistit olivat ottaneet Lutherin kirjasta vuoteen -39 mennessä yhdeksän painosta.
    Nämä kansalle tarkoiteut lyhennetyt painokset oli tarkoittettu "Luthrilaisen äitikirkon jäsenten valistamiseksi". Niiden avulla perusteltiin juutalaisvainoja oikeaoppisena kristillisyytenä; - jopa uhripalveluksena Jumalalle.Poliittisesti juuri tämän tuen avulla räikeän antisemitistiset lait saatiin ajettua läpi. Juuri tämä kirkollinen tuki takasi kansallissosialistien ongelmattoman valtaanpääsyn. Luther oli natzeja perinpohjaisempi juutalaisvihaaja, joka toivoi "huoripenikoita grillattavan iankaikkisessa tulessa"; joten kunnon natzikristityt olivat häneen verrattuna, vain syyntakeettomia juoksupoikia.

    Äänestä

  • Baltasar kirjoitti:

    Luther oli augustinolaismunkki, joka arvosti
    kirkkoisä Augustinusta.
    "Augustinuksesta tuli kristillisten kerettiläivainojen teoreettinen puolustaja (apogeetta), ja hän viitoitti sen julman tien, jota kirkko keskiaikana kulki lannistaakseen kerettiläisyyden. Suuren kirkkoisän varauksettomat ihailijat mainitsevat harvoin Augustinuksesta tämän piirteen."(G. Westin: Vapaan kristillisyyden historia)
    Ps. Ei Jumala kuole, jos Luther putoaa jalustalta jolle hänet on nostettu.
    "Wittenbergin luterilaiset uskonpuhdistajat olivat omaksuneet käsityksen, että uudelleenkastajia vastaan oli käytettävä kuolemanrangaistusta." (G:W)
    Siis, katekismuksen ja sen selitysten kirjoittaja. "Älä tapa"; mitä se on ?

    Kun kerran haluat puhua Augustinuksesta, niin puhutaan sitten. Augustinus oli katolisen kirkon teoreettisen oppirakennelman perustaja ja siten kautta koko keskiajan sen hengellisen elämän ohjaaja. Hänen vakaumuksensa mukaan katolinen kirkko oli todella Jumalan valtakunta maailmassa. Augustinus on myös protestanttisten kirkkokuntien suuri opettaja, kun hän teroittaa, että ihmisen pelastus on yksinomaan Jumalan armon työtä.

    "Ei Jumala kuole, jos Luther putoaa jalustalta jolle hänet on nostettu."

    Ei Jumala kuole eikä Lutheria ole nostettu millekään jalustalle, joten ei hän voi pudotakaan.

    Historiasta puhuttaessa tulisi itse kunkin pyrkiä niin suureen objektiivisuuteen, kuin se on tavalliselle kuolevaiselle mahdollista. Näin on yleensä pyritty myös koulujen ja yliopistojen historian opetuksessa.

    Äänestä

  • vähäsen kirjoitti:

    On ihan sama miten arvokkaana pidetään Aukustin oppeja. Tosiasia on kuitenkin se, että juuri hän usutti palkka-armejat ensimmäisenä "kristittynä" kristittyjen kimppuun. Homma aloitettiin Donatolaisista, mutta johti lähes koko Pohjois Afrikan kristillisten yhteisöjen tuhoamiseen. Kaikki nämä oppineet(uskonpuhdistajan, jotka hyväksyivat toisiajattelijoiden kuolemantuomiot) "veljesmurhaajat" ylittivät evankeljumin omalletunnolle tarkoitetun vallan, ja ryhtyivät oikeaoppisuuden kiihkossaan murhaamaa "Jumalan siementä". Aukusti oli veljesmurhaaja.

    Äänestä

  • merkittävä. kirjoitti:

    Antisemitismin alkuperää ei voi johtaa mihinkään tiettyyn henkilöön. Rasistinen ajattelu teki läpimurron 1880-luvulla. Sen jälkeen monet omaksuivat rasistisia ajatuksia. Siihen vaikuttivat mm. vanhan ajan juutalaisviha ja kristillinen juutalaisviha. Vähemmistöjä vihattiin, ja juutalaiset olivat vähemmistöinä kaikkialla muualla paitsi Israelissa. Rasismi syntyi, kun kansoja ruvettiin jaottelemaan rotuihin. Juutalaisia pidettiin alempaan rotuna.

    Rotubiologinen ajattelu sai alkunsa 1800-luvulla. Hitler omaksui nämä opit, kehitti niitä edelleen ja julkaisi ne teoksessaan "Mein Kampf". Hänen ajattelunsa mukaan jaloin rotu oli arjalainen rotu ja sen pahin uhka oli juutalainen rotu.

    Kirjassaan "Mein Kampf" Hitler kertoo, että hän oli aluksi antisemitismiä vastaan. Mutta hän muuttui fanaattiseksi antisemintismin kannattajaksi mm. Wienin juutalaisystävällisen lehdistön ranskalaisystävällisyyden takia.

    Hitler ei keksinyt juutalaisvastaisuutta, sillä sillä oli Euroopassa lähes 2000-vuotinen perinne. Lutherin kirjan merkitys ei ollut kovin merkittävä. Ennen 2. maailmansotaa ei juutalaisvastaisuutta tuomittu yleisesti. Hitler kuitenkin saattoi sen huipentumaan, joka avasi ihmisten silmät juutalaisvastaisuuden järjettömyydelle.

    Sinä otat kokonaisuudesta yhden pienen osan ja väität, että se on ollut kaikkein tärkein. Tuossa olet kuitenkin väärässä. Rasistista ajattelua oli ja olisi tullut olemaan ilman Lutherin kirjaakin.

    "Ennen 2. maailmansotaa ei juutalaisvastaisuutta tuomittu yleisesti. Hitler saattoi sen kuitenkin huipenumaan joka avasi ihmisten silmät juutalaisvastaisuuden järjettömyydelle."
    Ei se, että Hitler saattoi juutalaisvastaisuuden huipentumaan, eli lähes onnistuneeseen "juutalaiskysymyksen loppuratkaisuun", avannut ihmisten silmiä, vaan se että hän hävisi sodan.
    Luulempa, että maailma olisi varsin sinisilmäinen, jos näin ei olisi käynyt.
    Treblinkan keskityslieriltä selvinnättä miestä, haastateltiin jokin aika sitten "entisen kotikirkkonsa edessä". (TV-filmi) Kylän "uskovaisilta kysyttiin syytä juutalaisten joukkomurhiin"; He luettelivat kaikki samat peruteet, joita käyttiin ennen ihmisten teollisen hävittämisen aloitusta.
    Treblinkasta selvinnut mies meni shokkiin.

    Äänestä

  • historia kirjoitti:

    on ollut tappamisen ja sotimisen historiaa. Se, joka on vähänkin opiskellut historiaa, tietää tuon. Niin on ollut jo ennen Lutheria ja niin on ollut hänen jälkeensäkin. Luther ei ollut mikään sotapäällikkö eikä hän ottanut henkilökohtaisesti osaa taisteluihin. Kirkko oli jo kauan ollut juutalaisvastainen. Perusteluna pidettiin vielä noihin aikoihin sitä, että juutalainen oli kavaltanut Jeesuksen.

    "Mielestäni ihmisten tappaminen on kuitenkin historiallisesti melko merkittävää, joskin yleistä; - mutta se että tämään uskonlahkon keulamiehen tekemiset salataan vielä nykyäänkin on PETOS."

    Jos puhut tuossa Lutherista ja luterilaisuudesta, niin ensinnäkään luterilaisuus ei ole mikään uskonlahko, sillä lahko on jonkin kokonaisuuden erillinen osa. Luterilainen kirkko on oma erillinen kirkkonsa. Toiseksi lahko on sen verran negatiivisväritteinen sana, että olisi viisaampaa karttaa sitä, paitsi jos haluaa itse tahallaan ärsyttää. Kolmanneksi Luther ei ole minkään "uskonlahkon" keulamies siitä huolimatta, vaikka alettinkin puhua luterilaisista. Neljänneksi jos tarkoitat "uskonlahkon keulamiehellä" Lutheria, niin hänen tekemisiään ei ole pidetty salassa. Niin että voit rauhoittua, ei ole tapahtunut mitään "petosta".

    Esipuhe suomennetusta kijasta: Juutalaisista....
    T.T. Karanko:

    "Alkulause"
    Viiden vuoden perästä tulee kuluneeksi tasan 400 vuotta siitä, kun suuri uskonpuhdistajamme ja evankelis-luterilaisen kirkkokuntamme oppi-isä, tohtori M a r t t i L u t h e r Wittenbergissä v.1543 kirjoitti ja julkaisi painosta tässä esilläolevan kirjansa, jonka saksankielisenä nimenä on "Von den Juden und iher Lugen, suomennettuna "Juutalaisista ja heidän valheistaan". Neljäsataa vuotta on tämä kirja Lutherin kirja ollut meiltä kokonaan kätkettynä, solläani harvat papeistamme ja jumaluusoppineistakaan ovat tienneet siitä muuta kuin nimen - eikä ihmekään, sillä onhan se kokonaan jätetty pois Lutherin koottujen teosten myöhemmistä laitoksista (kuten Braunschweigissa, Bonnissa ja Munhenissä ilmestyneistä), enemepi ehkä syystä, ettei tällä Lutherin kirjalla muka enää olisi mitään käyttännöllistä arvoa, mutta varmastikin myös siitä syystä, että se ankarasti kohdistuu juutalaisia ja juutalaisuutta vastaan. Sillä ovathan juutalaiset koko viime vuosisadan ajan olleet kaikkialla maailmassa ainaisessa myötätuulessa, eikä vähiten Saksassa, missä juutalaisuuden henki, kuten monessamuussakin maassa, vähitellen tunkeutui määräävään asemaan inhimillisen elämän kaikilla aloilla, saavuttaen Saksassa maailmansodan jälkeen n.s. Weimarin tasavallan aikana huippunsa. Juutalaishenkinen, materiaalinen ajattelutapa oli voimakkaasti mädättänyt myöskin Saksan eri uskontokuntiin kuuluvia kirkollisia piirejä. Mitäpä silloin Lutherin juutalaisvastaisella kirjoillakaan olisiollut ajan mädättyneen hengen syövyttämille kirkkokuntien johtomiehille ja heidän papeilleen sanomista. Yksimpä juutalaistuneitten vallanpitäjien pelonkin vuoksi oli parasta peittää unhoon suuren uskonpuhdistajan tämänlaatuinen julistus, kuten myös sitten tapahtuikin.
    Mutta vain ajaksi! Sillä Adolf Hitlerin valtava kansallinen herätystyö ja kansallissosialistisen Saksan valtakunnan voimakas nousu teki vihdoinkin lopun juutakaisuuden ja juutalaisen hengen vaikutuksesta ei ainoastaan Saksassa, vaan koko Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Ja sanottakoon uuden Saksan juutalaisvastaisuudesta ja sen käyttämistä menettelytavoista muuten mitä hyvänsä,niin se kuitenkin on ilmeistä, että siellä on verrattain sananmukaisesti seurattu ja noudatettu suuren Saksalaisen Martti Lutherin, hänen juuri tässä kirjassaan esitttämiä toimenpiteitä ja menettelytapoja juutalaisvaaran torjumiseksi ja poistamiseksi kansakunnan terveen elämänkehityksen tieltä niin ajallisessa, maallisessa kuin hengellisessä ja uskonnollisessakin mielessä.
    Tässä suuressa juutalaisvastaisessa taistelussaan Saksan kansa ei suikaan ole epätietoinen suuren uskonpuhdistajansa Lutherin mielipiteestä ja kannanilmaisuista juutalaiskysymyksen suhteen, vaikka, kuten esim. hänen esilläoleva kirjasensa, josta alkujaan oli otettu useita painoksia, oli jo kenties pari, kolme vuosisataa sitten loppunut tai hävinnyt kirjakaupoista. Sillä onhan tämä kirjanen säilynyt lukuisissa varhemmissa Lutherin koottujen teosten laitoksissa, kuten Wittenbergissä, Jennassa, Altenburgissa, Leipzigissä, Walchissa ja Erlangenissa julkaistuissa, mutta nehän eivät olleet kaiken kansan saatavissa. V.1931 Hans Lodolf Parisius julkaisi siitä Mynchenissä lyhennetyn kansanpainoksen, jossa esitetään Lutherin alkuperäisen kirjan pääkohdat. Vuoteen 1937 mennessä siitä jo oli otettu kerrassaan 9 painosta, joten kirjalla näyttää olleen Saksassa kokolailla kysyntää ja levikkiä, niin ettei Saksan kansan, uskonnollisten ja kirkollisten johtohenkilöittensä laiminlyönneistä huolimatta, joiden sydämenasiaksi Luther tässä kirjassaan kansan valistamisen juutalaisvaaran suhteen nimenomaan asettaa, ole suinkaan tarvinnut jäädä tietämättömäksi Lutherin mielipiteestä tässä jokaisen kansakunnan terveelle elämänkehitykselle niin tärkeässä kysymyksessä. Ja nyt vihdoin tämä oppi-isämme lähes 400 vuotta sitten kirjoittama profetaalinen kirja, josta nykyhetkellä on jälleen tullut äärettömän ajankohtainen, ilmestyy ainakin tilastojen mukaan 96-prosenttisesti luterilaisen Suomen kansan luettavaksi.
    Tämän kirjansa aiheen Luther itse kertoo saaneensa siitä, että hänen tietoonsa oli tullut eräiden haaveilijain kääntyminen juutalaisuuteen ja varsinkin siitä röyhkeydestä, millä juutalaiset uskonopillisia erehdyksiään kristityitä vastaan puolustelivat. Tämä juutalaisten röyhkeys meni niin pitkälle, että kolme heidän kirjanoppinuttaan tuli Lutherin luo väittelemään hänen kanssaan ja taivuttamaan häntä juutalaisten puolelle. Väittelyssä nämä kirjanoppineen täydellisesti paljastivat itsensä ja aikomuksensa, ja silloin Luther päätti olla antautumatta mihinkään keskusteluun juutalaisten kanssa ja kirjoitti heitä vastaan kirjansa, josta v.1543 ilmestyi Wittenbergissä kaksi painosta ja sen jälkeen kaksi painosta Frankfurtissa, toinen 1554 ja toinen 1613. Justus Jonas on kääntänyt sen myös latinan kielelle.
    Lutherin juutalaisvastaisuus ei kuitenkaan supistunut tähän yhteen kirjaan, vaan vielä samana vuonna, 1543, hän kirjoitti ja julkaisi Wittenbergissä toisen juutalaisvastaisen kirjansa "Vom Schemen-Hamphoras und vom Geschlecht Christi, Matth. am 1. Capitel" (Schemhamforaksesta ja Kristuksen suvusta, Matt.1. luvun johdosta"). Tämä kirja jakaantui kahteen osaan, joista ensimmäinen, "Schem-Hamphoras" (hebr.= selitetty nimi) eli "tetragrammaton" käsittelee juutalaisten taikuutta, he kun näet väittävät, että Kristus oli tehnyt ihmetyönsä juutalaisten vanhojen taikakeinojen eli n.s. "mustan raamatun" avulla. Toisessa osassa hän todistaa Krituksen polveutumisen Daavidin suvusta. Tästäkin kirjasta otettiin Wittenbergissä vielä samana vuonna kolne eri painosta. - Näiden lisäksi Lutherin tiedetään eräissä viimeisistä saarnoistaan julkisesti varoittaneen kristityitä kavahtamaan juutalaisia.
    Tämän Lutherin kirjan, joka nyt suomeksi ilmestyy täydellisenä, lyhentämättömänä, suomentaminen on suoritettu Erlagenissa 1842 julkaistujen Lutherin koottujen teosten 32:nnesta niteestä, joka käsittää jakson ("Dr. Martti Lutherin saksalaiset kiistakirjoitukset), joissa Lutherin käyttämä saksankieli on säilytetty alkuperäisenä, muuttumattomana. Suomennoksessa on nimenomaan pyritty säilyttämään Lutherille ominainen voimakas sanonta ja kielenkäyttö. Tämän suhteen mainittakoon, että niin saksan kuin suomenkielikin on ehtinyt Lutherin ajoista kovasti muuttua, ja millainen kielenköyttö silloin oli oppineissa ja sivistyneissä piireissä hyvin tavallista ja luonnollista, sellaista ei enää nykyaikana painetussa sanassa hyväksyttäisi. Mutta turhien kainoussyiden en ole katsonut antavan aihetta käydä millään tavalla lieventämään Lutherin rahvaanomaisiakaan puheenparsia ja lausumia. Joka sellaisista pahastuu tai loukkaantuu, hän ei kykene täysin käsittämään, että Luther eli ja toimitti suuren raivaus- ja puhdistustyönsä uuden ajan kynnyksellä, jolloin kansassa ja kaikissa elämänilmiöissä ehkä vielä selvimpänä tuntui vielä keskiajan vaikutus. Juuri Lutherin kansanomainen kielenkäyttö mielestäni erinomaisesti ilmentää hänen syvällistä tarkoitutaan "ilman sarvia ja hampaita".
    Esilläolevan Lutherin kirjan ajankohtaisuudesta on jo mainittu. Keski-Euroopan maista karkoitettuna kansainvälinen juutalaisuus näyttää nyt parast' aikaa hakevan itselleen tyyssioita ja toimintamahdollisuuksia pohjoismaista ja meidänkin maastamme. Ne syyt, minkä vuoksi juutalaiset ja juutalaisuus on tehnyt itsensä kaikkialla kammoksutuksi ja vierotuksi, ovat meille, Weimerin ajan Saksan, Neuvosto-Venäjän ja Puna_Espanjan esimerkit silmäimme edessä, niin ilmeiset, ettei niitä tarvitse tässä sen lähemmin selitellä. Juutalaiset ja juutalaisvaara ovat olleet meille jo ennestään tunnetut, ja me tunnemme ne vieläkin, ellemme anna kansaivälisten kiihottajien itseämme hämätä emmekä sokaista vaan arvostelussamme nojaudumme pelkkiin tosiasioihin.
    Myöskin uskonnollisella, evankelis-luterilaisen kansankirkkomme taholla on juutalaisuuden mädättävä ja hajottava vaikutus ollut tunnettua, vaikka juutalaisuuden puolestapuhujina, muka yleisen inhimillisyyden nimessä, meillä esiintyyy eräitä pappejakin. Sikäli kun he tahtovat olla luterilaisen kansankirkkomme rehellisiä paimenia, he tästä kirjasta saavat lukea suuren oppi-isänsä selkeät sanat, elleivät he ennen ole sitä tienneet ja tuntaneet. Kansankirkkomme edesmennyt, suuresti kunnioitettu ylipaimen, arkkipiispa Gustaf Johansson tunsi juutalaiset, ja hänellä oli heistä jokseenkin samanlaisen käsitys kuin Lutherilla. Hän lausuikin heistä: "Juutalaiset odottavat Messiasta, joka tuo heille maailman vallan. Messias on tullut, mutta hän ei ollut semmoinen kuin juutalaiset toivoivat. He kokoavat nyt rahoja ja koettavat kaikin keinoin heikentää muita kansoja, jotta Messiaalla tullessaan olisi helpompi päästä valtaan. Tämä väärä messiastoivo kannattaa juutalaisten peritöjä, mutta se pettää, sillä lupaus Messiaan maailanhallinnosta toteutuu tulevassa maailmanajassa, Sionismi on luopunut isien uskosta ja uskonnosta."(Herättäjä, n:o 1,3/1.1925)
    Tämän parempaa ja arvovaltaisempaa vakuutusta juutalaisuuden vastustuksen oikeudesta sen kaikissa ilmenemismuodoissa emme nykyisenä aikana tarvitsekaan. Voimme siis täydellä luottamuksella tutustua siihen tuomioon, jonka suuri oppi-isämme Luther juutalaisista ja juutalaisuudesta langettaa, ja samalla voimme olla vakuutetut siitä, että tuomio on oikeudenmukainen ja kaikkialla toteuttamisen arvoinen.
    Helsingissä, helmikuussa 1939

    Äänestä

  • Luterilaisuus on todistetusti juutalaisvastainen uskonto!

    Äänestä

  • huttua kirjoitti:

    Luterilaisuus on todistetusti juutalaisvastainen uskonto!

    on todistetusti kristinuskonvastainen uskonto!

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    on todistetusti kristinuskonvastainen uskonto!

    inhoavat kristinuskoa ja Jeesusta eli "Yoshke" tai "Yeshu" ?

    Äänestä

taustat...
Kirjoittanut: Stadilainen 22.8.2007 klo 01.48

selvitä taustat, historiaa ja juutalaisten kirjoituksia kristinuskosta tuolta ajalta niin ymmärrät paremmin tätä Martin polemiikkia...

Äänestä
  • syy jonka vuoksi luther kirjasensa juutalaisista kirjoitti löytyy kenties näistä seuraavista talmudin ja kabbalan teksteistä;
    Otteita Talmudista:

    "Juutalainen, joka tappaa kristityn, ei tee syntiä (Sepher Or Israel 177b).

    "Kritittyjen hävittäminen on välttämätön uhritoimitus" (Zohar II, 43a).

    "Juutalaisten tulee aina yrittää pettää kristittyjä" (Zohar I, 160a).

    "Myös parhaat ei-juutalaiset pitää tappaa" (Avoda Zora s. 26b).
    Amida on judaismin keskeinen rukous, joka rukoillaan kolme kertaa päivässä.
    Sen 12. anomus kuuluu birkat ha-minim (kiroa kristityt).

    Hilchot Melachim 10:9: Pakana on ansainnut kuoleman, jos hän noudattaa uskonnollisia juhlapäiviä.

    Sanhedrin 90a: Niillä, jotka lukevat Uutta Testamenttia, ei ole mitään osuutta tulevaan maailmaan.

    Shabbat 116a: Kristittyjen kirjoja ei saa säästää tulelta, ne on poltettava.

    Baba Kamma 37a: Pakanat ovat lainsuojattomia ja Jumala on määrännyt heidän rahansa Israelille.

    Baba Kamma 113a: Juutalainen saa valehdella pakanalle tämän erehdyttämiseksi.

    Abodah Zarah 36b: Pakanatytöt ovat saastaisia kehdosta alkaen.

    Sanhedrin 17a: Sanhedrinin jäseneksi pyrkivän on riittävästi tunnettava noituutta erottaakseen väärintekijät muista.

    Hesekiel 34:31 sanoo: ”Niin, te olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, te ihmiset”. Judaistit selittävät sen seuraavasti. Tässä puhutaan ihmisistä käyttäen heprealaista sanaa Adam. Koska pakanat eivät kuulu Herran lampaisiin, he eivät ole ihmisiä, he eivät ole Aadamista – siis Jumalasta.

    Baba Mezia 114b kertoo: ”Juutalainen rabbi seisoi hautausmaalla. Joku kysyi, miksi hän sillä tavalla rikkoi Mooseksen lakia. Rabbi vastasi, että Mooseksen laki koskee vain ihmisten (Adam) hautoja. Tämä on pakanoiden hautausmaa, eivätkä he ole ihmisiä.”

    Talmudista vielä muutama kohta, jotka kertovat juutalaisten ylivertaisuudesta:

    Sanhedrin 57a: Jos pakana tappaa juutalaisen, hänen on kuoltava. Jos juutalainen tappaa pakanan, rangaistusta ei ole. Juutalainen saa olla maksamatta palkkaa pakanalle – se ei ole varastamista, koska pakana ei ole saanut palkkaa, minkä voisi varastaa.

    Sanhedrin 58b: Jos pakana lyö juutalaista, pakanan on kuoltava. Jos pakana lyö Israelilaista, hän hyökkää Jumalaa vastaan.

    Hilkhot Melakhim 8:9-10; 10:11 : Jokainen kansakunta, joka ei alistu lakimme ja tuomiomme alle, on juutalaisen pyhän sodan kohde.

    Äänestä

  • soimaa???? kirjoitti:

    syy jonka vuoksi luther kirjasensa juutalaisista kirjoitti löytyy kenties näistä seuraavista talmudin ja kabbalan teksteistä;

    julkaiseminen esim. näillä keskustelupalstoilla katsotaan antisemitismiksi:)

    Helpointa olisi jos lukisit kyseisen kirjan; joskin se on vaikeasti saatavilla. Teologisen tiedekunnan kellarissa on ainakin yksi kappale. Lisäksi sitä on saatavina joitakin kappaleita kirjastoista tilaamalla. Myös Luther friikit myivät kirjaa kirjamessuilla. Luther listaa itse kirjassa syyt juutalaisvihaansa. Pääsääntöisesti nämä ovat samoja, mitä katolinen kirkko on 1500-vuotta käyttänyt eli kokoelma paikkansapitämättömiä fraaseja. Eniten Lutheria tuntui suuttavan rabbien väite että, he ovat edelleen "Jumalan valitu kansa" ja että he tulevat "päivien lopulla tekemään parannuksen". Luther piti tällaista ajatusta täysin absurdina todeten, että tuollaisen näkemyksen teutuminen edellyttäisi sitä, että juutalaisilla olisi joskus vielä oma valtio. Hän sanoi vielä: "messias on tullut, te ette tunteneet häntä, mutta me tunsimme". Te olette "hyljättyjä huoripenikoita", mutta me olemme nyt Jumalan kansa.
    Se, että juutalaiset eivät tunteneet kansakuntana "kärsivää messiasta", ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö he kohtaisi kerran Israelin messiasta. Heille ilmestyy messiaskuningas aikojen lopulla: "Kun he katsovat minuun jonka ovat lävistäneet"; aivan kuten rabbit sanoivat ja Profeetta Sakarija ennustaa.(Sak.12:10-13-luku)
    Se että Suomen arkkipiispa sanoi (radiossa), joitakin vuosia sitten: "Sitä kansaa joka nykyisen asuu Israelin aluella ei tule sekoittaa siihen Israeliin, jonka tunnemme raamatun lehdiltä." Vapaasti suomennettuna: Nyky Israel ei ole jumalan kansa, mutta me olemme. Näin ovat väittäneet aina väärät profeeta: "Jumala on hyljännyt kansansa, jonka ennaltatunsi". Ja vielä: "jos hyljätty huoripenikka saadaan pyyhkäistyksi pois maan päältä, olemme osoittaneet olevamme oikeassa". Koko juutalaisvihan voima lähtee siitä olettamuksesta että, Jumala olisi muka hyljännyt kansansa, -heille voi siis tehdä mitä vain jne.
    Kaikki harhaiset LAHKOT maan päällä sanovat edustavansa Jumalan kansaa. Jehovan todistajista luterilaisiin. Puhumattakaa katolisista, jotka ovat perustaneet jo jumalan valtakunnan maan päälle jo 1500-vuotta sitten "sijaskristuksensa ympärille".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baltasar kirjoitti:

Miksi Lutheriuksen historiallisesti merkittävä juutalaisvastaisuus halutaan salata/sensuroida. Eihän Ausburgin tunnustuksen sisältämiä toisinajattelijoiden kuolemantuomioiden perusteitakaan ole poistettu koulukirjoista, ainakaan yliopistoissa ?
Jos Luther eläisi nykyään hän voisi joutua Haagin tuomioistuimeen; - yllytyksestä kansanryhmää kohtaan. Tosi on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu