Kuka ottaa enää

enää töihin? kun on ollut vuoden poissa työelämästä,korjauksien johdosta. Nyt kunnossa, mutta ikä 59.Olen koko ikäni ollut Suomalainen, ilmeisesti ikä rasismi painaa.
8505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos olet 59-v, niin lienet oikeutettu työttömyyseläkkeeseen 60-vuotiaana. Tuossa edellytykset tyj:n sivuilta kopsattuna:

Ennen vuotta 1950 syntyneillä on oikeus työttömyyseläkkeeseen. Työttömyyseläkkeen saa 60 vuotta täyttänyt, pitkäaikaisesti työtön henkilö, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

*
hakijalla on työvoimaviranomaisen todistus työttömyydestä
*
hakija on saanut enimmäismäärän ansiopäivärahaa (tai peruspäivärahaa)
*
hakija on ollut palkkatyössä vähintään 5 vuotta viimeisen 15 vuoden aikana

Äänestä

Jos olet 59-v, niin lienet oikeutettu työttömyyseläkkeeseen 60-vuotiaana tai jos päivärahapäivät eivät ole täyttyneet 60-vuotipäivänä, niin niiden täytyttyä. Jos olet ollut vuoden sairauslomalla, niin se ei tilannetta muuta, vaan olet säilyttänyt etuutesi, kun vain olet työkkärin kirjoilla. Tuossa edellytykset tyj:n sivuilta kopsattuna:

Ennen vuotta 1950 syntyneillä on oikeus työttömyyseläkkeeseen. Työttömyyseläkkeen saa 60 vuotta täyttänyt, pitkäaikaisesti työtön henkilö, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

*
hakijalla on työvoimaviranomaisen todistus työttömyydestä
*
hakija on saanut enimmäismäärän ansiopäivärahaa (tai peruspäivärahaa)
*
hakija on ollut palkkatyössä vähintään 5 vuotta viimeisen 15 vuoden aikana

Äänestä
  • Miksi hitossa haikailla työn perään 59-vuotisena?

    Ikärasismia nuorempia kohtaan on mahdollisuus työttömyyseläkkeeseen.
    Ilman paineita sen kun nostelee korvaukset 65:ksi.

    Tiedän että moni vetoaa pieneviin tuloihin.
    Sen verran on jokaisella mahdollisuuksia elämäntapamuutokseen.

    Äänestä

Suomessa ei arvosteta ikääntyneitä. Osaaminen ei paina vaa'assa vain ikä ja muut ulkoiset seikat.

Äänestä
  • Kun suomessa ei ole halua maksaa palkkaa ja työllistää,, niin ei sit ole...

    --Älä siitä tunne huonoa omaatuntoa... ethän sinä voi vaikuttaa... eduskunnassa on suurilla palkoilla ihmisiä, jotka voisivat vaikuttaa,,, mutta ne on sinne niin hyvin syötetty ja mksettu hyville palkoille,, ettei ne enää aja köyhän kansan asiaa.

    -----päinvastoin, ministeri grönblom luokittelee ihmisiä toivottomiksi tapauksiksi
    ---sillä ittellään kyllä on hyvä palkka !!!!!! ja eläke-edut !!!!
    -------------voi kun naurattaa tää touhu !!!

    Äänestä

Eiköhän me iltaruskon ihmiset jätetä työnteko nuorempien murheiksi!

Miksi enää hlseilisimme moisesta?
Elämisen puitteet ovat ne jotka tähän mennessä olemme itsellemme luoneet.

Turha enää kipristellä!

Äänestä

Ole onnellinen ettet ole 10v. nuorempi!
Hellitä jo jos olet ikäsi ollut töissä!
Ollan tässä jo pakerrettu tarpeeksi!

Itse olen kohta kuuskyt ja töissä. Erona meillä on se, että olen täysin terve. Mutta aattelin jäädä jo pois duunista. Syinä lähtööni ovat työpaikalle väkisin tehty kiire ja keikkaluonteinen jokapäivä-vuorotyö. Olen myös aatellut, että menetän terveyteni työssäni koska joudun ajamaan autollani töihin eri paikkakunnille. Aamuvuoroihin mennessäni joudun nousemaan jo klo 03.15. joten päiville tulee pirusti pituutta. Nyt kun aamutkin jo ovat pimeitä, tuntuvat lähdöt raskailta.
Sanon kuukauden päästä itseni irti ja annan täten itselleni lahjaksi runsaat vapaat ja paikan jollekin työttömälle.
Vielä: On tässä jo pakerrettu tarpeeksi!

Äänestä
  • Kiire työssä oli omaa tuottamustani.

    Nuo aamulähdöt tunnen hyvin.
    Eniten otti päähän lähteä syksyisin maanantaiaamuisin loska-paskaan tien päälle.
    Tosin vasta klo 4 - 5:n tietämissä.
    125 - 250km.
    Arkipäivät työpaikkakunnalla. Perjantai-iltaisin kotiin.
    53:na lopetin.

    Olin terve vaikka olinkin kehittänyt verenpaineen, unihäiriöt ja huonon lihas- ym. kunnon.

    Paineet ja unihäiriöt katosivat nopeasti töiden loppumisen myötä.

    Mitä helvettiä niillä marginaalieuroilla tekee viimeisinä, vähenevinä elinvuosina?
    Varsinkin jos ne on hankkinut ne terveytensä kustannuksella.

    OLET JÄRKILINJOILLA!!!!
    Edustat vain harmittavan pientä ihmisryhmää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


59 vuotta vanhan kirjoitti:

enää töihin? kun on ollut vuoden poissa työelämästä,korjauksien johdosta. Nyt kunnossa, mutta ikä 59.Olen koko ikäni ollut Suomalainen, ilmeisesti ikä rasismi painaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu