minulla on todella inhottava tilanne. en tiedä miten enää jaksan...
aloitetaan vaikka tästä, että olen sairastanut masennusta jo n. muutaman vuoden, ja myös paniikkihäiriötä. lisäksi minulla on eräs sairaus, joka vaikuttaa elämääni. välillä on parempia jaksoja (olen käynyt töissäkin), mutta välillä huonompia. olen käynyt terapiassa myös, mutta nyt se on katkolla.
minulla on poikaystävä, joka on ollut todella ymmärtäväinen, mutta viime aikoina meillä on ollut erinäisiä ongelmia. ja koen nämä ongelmat tosi raskaasti...
mutta varsinaiseen asiaan; äitini kuoli viime vuoden lopulla. tuntuu vaikealta, mutta ehkä pääsisin tuon yli, jos ei olisi tullut samaan syssyyn myös huolehiminen isästä:-( hän alkaa olla jo iäkäs.
minulla ei ole koskaan ollut hyviä välejä isääni. hän on aina haukkunut, huutanut, karjunut. aina on pitänyt tehdä niin kuin hän käskee.(itse olen hyvin herkkä) ei ole koskaan ollut kiinnostunut ajatuksistani, tai elämästäni. pelkäsin isää pienenä, ja nyt olen huomannut että pelkään edelleen.
sen ajan mitä olen asunut pois kotoa, äidin vielä eläessä, ei isä koskaa soitellut, ja kysynyt esim.mitä kuuluu.
joskus kävimme heillä kylässä lähinnä äitini takia.
nyt äidin kuoltua hän soittelee jatkuvasti, pyytää kylään (kyläilyt ovat sellaisia että hän paasaa kovaan ääneen omaa surkeuttaan, komentelee, en saa suunvuoroa)
jos en mene, tai tee kuin hän käskee, hän suuttuu, ja haukkuu minut. ja sitten tulee hirveä syyllisyys itselle...että miksi en mennyt.
en millään jaksaisi tuota. haluaisin melkein katkaista välit kokonaan, koska tiedän ettei isäni tule koskaan ymmärtämään minua (esim. masennuksestani en voi kuvitellakaan hänelle kertovani, vaikka täytyyhän hänen jotain nähdä, muttei välitä. hän ei siedä ihmisessä minkäänlaista heikkoutta)
tunnen olevani aivan loppu:-( ehkä, jos oma elämäni olisi kunnossa, jaksaisin paremmin isääkin kuunnella. mutta nyt en jaksa.
olisiko jollain neuvoja, koska olen aivan lopussa!
aloitetaan vaikka tästä, että olen sairastanut masennusta jo n. muutaman vuoden, ja myös paniikkihäiriötä. lisäksi minulla on eräs sairaus, joka vaikuttaa elämääni. välillä on parempia jaksoja (olen käynyt töissäkin), mutta välillä huonompia. olen käynyt terapiassa myös, mutta nyt se on katkolla.
minulla on poikaystävä, joka on ollut todella ymmärtäväinen, mutta viime aikoina meillä on ollut erinäisiä ongelmia. ja koen nämä ongelmat tosi raskaasti...
mutta varsinaiseen asiaan; äitini kuoli viime vuoden lopulla. tuntuu vaikealta, mutta ehkä pääsisin tuon yli, jos ei olisi tullut samaan syssyyn myös huolehiminen isästä:-( hän alkaa olla jo iäkäs.
minulla ei ole koskaan ollut hyviä välejä isääni. hän on aina haukkunut, huutanut, karjunut. aina on pitänyt tehdä niin kuin hän käskee.(itse olen hyvin herkkä) ei ole koskaan ollut kiinnostunut ajatuksistani, tai elämästäni. pelkäsin isää pienenä, ja nyt olen huomannut että pelkään edelleen.
sen ajan mitä olen asunut pois kotoa, äidin vielä eläessä, ei isä koskaa soitellut, ja kysynyt esim.mitä kuuluu.
joskus kävimme heillä kylässä lähinnä äitini takia.
nyt äidin kuoltua hän soittelee jatkuvasti, pyytää kylään (kyläilyt ovat sellaisia että hän paasaa kovaan ääneen omaa surkeuttaan, komentelee, en saa suunvuoroa)
jos en mene, tai tee kuin hän käskee, hän suuttuu, ja haukkuu minut. ja sitten tulee hirveä syyllisyys itselle...että miksi en mennyt.
en millään jaksaisi tuota. haluaisin melkein katkaista välit kokonaan, koska tiedän ettei isäni tule koskaan ymmärtämään minua (esim. masennuksestani en voi kuvitellakaan hänelle kertovani, vaikka täytyyhän hänen jotain nähdä, muttei välitä. hän ei siedä ihmisessä minkäänlaista heikkoutta)
tunnen olevani aivan loppu:-( ehkä, jos oma elämäni olisi kunnossa, jaksaisin paremmin isääkin kuunnella. mutta nyt en jaksa.
olisiko jollain neuvoja, koska olen aivan lopussa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen kirjoittanut kirjeen toiselle osapuolelle,
siinä voi kertoa omista tunteistaan ilman pelkoa.
voi olla tosi hyvä idea. Toinen osapuoli ei ehkä ole ollenkaan tietoinen, miten pelkäät häntä. Kerro hänelle vaikka esimerkkejä kohtauksista, jotka muistat, ja keskity kertomaan siitä, miltä sinusta tuntui. Kerro vaikka, että haluaisit, että välinne olisivat hyvät, mutta että teidä tulee kummankin oppia ottamaan toinen huomioon erilaisuuksineen, tarpeineen.
Jos isä ei ymmärrä, se on sitten hänen ongelmansa. Olet yrittänyt korjata välit.
jos kirje ei auta, niin hoida isällesi kotiapua tms. vaikka muutaman kerran viikossa käymään, sikäli mikäli varat riittävät. Ei ainakaan enää itse tarvitse olla huolestunut, missä kunnossa isä on. Joku käy hoitamassa, mutta sen ei tarvitse olla sinä. Hyvää jatkoa! :)
-Kokeileppa masennukseesi St.John's Wort -nimistä yrttiä. On tuonut apua hyvin monelle aiheuttamatta sivuoireita. Parin viikon päästä jo alkaa helpottamaan.
-Isäsi loukse sinun EI missään tapauksessa pidä mennä! Sanotaan että vanhat ovat viisaita, mutta tuo on täyttä valhetta. Aivan liian paljon on tyhmiä, ilkeitä, itsekkäitä vanhuksia jotka pitkän elämänsä ajan ovat tietoisesti ja harkiten työntäneet läheisimmät pois luotaan olemalla vuosikausia julmia ja pahoja. Sinä teet itsellesi valtavan vääryyden vierailemalla tuon epämiellyttävän ihmisen luona, josta vierailusta sinun varovaisesti arpeutuvat haavat tuo peto repii auki uudestaan ja uudestaan!
Lupaa itsellesi että pysyt pois sieltä. Halutessasi voit palkata jonkun täysin vieraan käymään sen, (siis ei edes hänen) luona kerran viikossa, vain tarkistamassa että sillä on ruokaa kaapissa ja asunto suht'koht asuttavassa kunnossa. Tuolloin olet hoitanut velvollisuutesi.
Vaihda puhelinnumerosi, se ei saa kiusata sinua verbaalisesti iänkaikkisesti!
Vain jätä se omiin oloihinsa, sitä se on kerjännyt vuosikausia käytöksellään.Keskittäydy ravitsemaan oma henkinen sinäsi kuntoon. JA siihen "isäsi" on myrkkyä.
äidistäni - osa on tosiaan pelkkää itsekkyyttä, ivaa ja pahuutta täýnnä, tosin kätkien muiden läsnäollessa hyvyyden ja narsismin kaapuun - esittäen - niin esittäen mitä? Ei heitä ole, ja eikä heille kukaan koskaan OLE - kyse on ollut aina fronteista, ja kun ne loppuvat, ihmisetkin lakkaavat n äille, jopa omat lapset olemasta. Ne tehtiin, kun niin kuului tehdä, mutta läsnäoleminen ja rakastaminen eivät kuuluneet ohjelmaan, ruuan laitto ja vaatteeet, siinä kaikki ja heidän määräysvallan alla kulloisenkin moodin alla taiteilu. Minulle äitini ainakin on täysin kuollut, fyysinen kuolema ei tule asiaa paljoa muuttamaan, jos ensin lähtee.