Hei,
mun on vain pakko sanoa, miten kamalalta tuntuu, kun nainen, jota rakastan yli kaiken jätti mut. Mua itkettää ja oksettaa ja voin todella pahoin. Ehdimme yhdessä suunnitella kaikkea kivaa, toteuttaa upeita unelmia, nauttia yhteisestä ajasta ja äärettömästä rakkaudestamme. Mutta nyt kaikki on ohi. En jaksa nousta, en jaksa tehdä töitä. Tuntuu, että milläään ei ole mitään väliä. Olen turta. Tarvitsisin jonkun, jota halata.
mun on vain pakko sanoa, miten kamalalta tuntuu, kun nainen, jota rakastan yli kaiken jätti mut. Mua itkettää ja oksettaa ja voin todella pahoin. Ehdimme yhdessä suunnitella kaikkea kivaa, toteuttaa upeita unelmia, nauttia yhteisestä ajasta ja äärettömästä rakkaudestamme. Mutta nyt kaikki on ohi. En jaksa nousta, en jaksa tehdä töitä. Tuntuu, että milläään ei ole mitään väliä. Olen turta. Tarvitsisin jonkun, jota halata.
Vastaukset 5
Vanhimmat
toivotan! Tiedän tuon tuskan vaikken tiedäkään miten juuri sinä tuon koet tai miten ylipäätään ihmiset kokee surun syvällä sisimmässään kun kohtaavat tuonkaltaisen elämäntilanteen. Itse tekisin niin, että antaisin ajan surulle, vaikkapa viikon verran(voi tuntua naurettavalta mutta en kertonut vielä koko ideaa) niin että surisin oikeen maksimoidulla teholla, itkisin silmät päästä ym. perusteellista, eli itke, oksenna ja voi todella pahoin ja vielä enemmän..ei kannata juosta surua/pahaa oloa ainakaan karkuun vaan elää sitä kunnolla läpi! Sen jälkeen en antaisi enää surulle tilaa vaan alkaisin henkisestä tuskasta huolimatta TOIMIA. Osallistua kaikenlaisiin mahdollisiin kissanristiäisiin(vaikkei huvittais pätkän vertaa kun kaipaus ja tuska asuis sydämessä) ja olla ihmisten parissa niin paljon kuin suinkin pystyisin, kivusta huolimatta, sellaisella "perk..nyt mennään eikä meinata"-tyylillä ja "muahan ei nujerreta ..tana!". Flirttailisin, iskisin mahottomalla vauhdilla vastakkaisen sukupuolen edustajia, laittaisin hippulat vinkumaan oikein toden teolla! Ja siltä reissulta voisi se parempi halittavakin matkan varrelta löytyä, sellainen parempi joka ei jätä. Sinne kotiin ei kannattaisi jäädä ehkä siis pitkäksi aikaa itteään surun syövereihin rääkkäämään vaan sieltä olisi noustava ku sorron yöstä miekka ojossa. Näin siis tekisin ja tuntematta sinua, suosittelisin silti samaa! Anna palaa!! Ja tsemppiä!! "Elämää ei sen enempää..."*laulun sanoin*...jos tuosta nyt jotain apua ja iloa olisi..;)
Ps. Itelläni varmaan kohta sama tilanne edessä..merkit ovat jo niin selvät..
Kiitos sinulle viestistäsi. Viestissäsi on selkeää pointtia.
Tämä on vain kamalaa alistua kohtaloonsa, mutta ei kait sille minkään voi, kun toinen haluaa pois niin hän sitten haluaa. Syyllistyn synkkyyden synkentämiseen ajattelemalla yhteisiä iloisia ja hyviä hetkiämme ja ajattelemalla, että hän ei enää ikinä ole kanssani ja että hän on tulevaisuudessa onnellinen jonkun toisen kanssa kuin minun.
Voimia sinullekin. Toivottavasti asiat kääntyvät parhain päin.
ja lisään tuohon edelliseen kirjoitukseen vielä sen, että olen menneisyydessä toiminut juuri tuolla tavalla kun ihminen, jota kohtaan syvästi tunsin, jätti minut yllättäen. Selvisin todella nopeasti, itsekin hämmästyen, kun tein asiat sillä kertaa eri tavalla. Ja löysin uuden, ihanamman miehen muutaman hullun kuukauden jälkeen... lisäksi tunsin onnellisuutta erosta, sillä muuten en olisi löytänyt koskaan tuota miestä..Täällä joku kirjoitti, että kun antoi surulle periksi, löysikin siitä onnellisuuden tunteen ja niin kävi silloin minullekin tuona surun aikana, ei sitä uskois, että kun ottaa suosiolla vastaan sen hirvittävän tunteen, löytääkin sen kautta onnellisuutta...:)
Kuule, mutta on ollut täsmälleen samanlaiset fyysiset ja psyykkiset oireet vastaavassa tilanteessa, kun aviomies ja sittemmin eräs miesystäväni jätti minut! Olin jopa sairaalassa asian vuoksi... kunnes pääsin jotenkin jaloilleni.
Joten tulet selviämään siitä varmasti - ajan kanssa. Anna surun tulla...