Mitä tein väärin?

Kerron teille tarinan, tutustuin vuoden alussa erittäin mukavaan tyttöön, hieman ujoon mutta muuten todella mukavaa, en ole kovin puhelias itsekkään, mutta pidän tunteistaan ja omista ajatuksistaan puhumista tärkeänä... Käytiin leffasssa teatterissa, muutaman kerran baarissa, kävelyllä ja muutenkin vietettiin aikaa yhdessä, alkoi tuntua siltä että viihdyttiin hyvin yhdessä...Halusin kuitenkin edetä ihan kaikessa rauhassa, en kiirehtien..

kutsuin hänet käymään ja kokkailtiin ja katsottiin pari leffaa, kello oli jo paljon ja kysyin halauaisko hän jäädä yöksi, koska asui hieman kauempana, hän jäi ja nukuttiin vierekkään, ei mitään sen kummempaa.. aamulla sitten suudeltiin ensimmäistä kertaa ja hän vaikutti viihtyvän oikein hyvin... Hänellä oli hieman hommia kotona joten saatoin pysäkille..(tämä oli ihan fakta)...

Tekstailtiin ja juteltiin viikon aikana niitä näitä ja kysyin haluaisiko hän tulla yöksi viikonloppuna, hän sanoi että kyllä hän voi tulla, molemmilla oli tulossa hieman kiireitä eikä välttämättä voitaisi nähdä tuon tapaamisen jälkeen hetkeen...

No meni muuten aika saman kaavan mukaan kun edelliselläkin kerralla juteltiin aika paljon yms... Hieman hyväiltiin illalla ja suudeltiin yms.. Olin aika iloinen ja onnellinen niin tuntui hänkin olevan... Seuraavalle viikolle sovittiin vielä treffit, mentiin elokuviin sielläkin hän tuntui iloiselta yms, hieman etäiseltä tosin... Yritin soitella hänelle loppuviikosta mutta ei vastannut puhelimeen, aloin hieman huolestua etä onko kaikki kunnossa ja pyysin häntä soittamaan.. hän soittikin ja sanoi ettei haluaisi tavata, kysin miksi hän sanoi ettei oikein tiedä..

No sain kuitenkin sovittua tapaamisen, halusin keskustella asiasta mutta se tuntui olevan vaikeaa, tuntuu että jotenkin häiritsisin jos otan häneen yhteyttä, kuitenkin itkin melkein joka ilta ja ajattelin häntä jatkuvasti.. hän sanoi että pitää minusta kyllä, mutta ei rakasta.. ja että minulla on enemmän tunteita häntä kohtaan kun hänellä minua.

Nyt on kulunut jo yli kuukausi tapahtumasta ja on nähty muutama kerta ja hieman pystytty juttelemaankin ja halattukin muutama kerta, ehkä tämä vielä tästä... mutta jotenkin on hieman kurja olo....

Kertokaapas mitä tein väärin ja mitä pitäisi tehdä? Toisaalta hän sanoi, että ehkä hän ahdistui kun pidin häneen yhteyttä, soittelin noin kerran päivässä, en tosin aina, halusin osoittaa että välitän hänestä, pyrin kuitenkin olemaan liikaa "häiritsemättä... Toisaalta se oli myös kiva, mutta yksipuolista odottelin kyllä useammankin päivän että hän soittaisi tai jotenkin ilmoittaisi itsestään, näin kyllä tapahtuikin, pari kertaa.

Miten tässä tilanteessa pystyy todella osoittamaan että välittää, ettei ole vain sanahelinää? Varsinkin jos vastakumppanilla on myös mahdollisesti hieman huono itsetunto?
143682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...sanoi joskus jossakin: "Ei saa sitten pelästyä, jos tapaakin sen oikean".

Ehkä häntä kuitenkin pelottaa sitoutuminen tiiviiseen suhteeseen? Älä hätäile, olkaa vähän kauemmin kaveripohjalla tai "varhaisseurustelussa" (=suukotteluasteella).

Äänestä
  • jos mies liian nopeasti tunnustaa rakkauttaan ja meinaa tukahduttaa tunteillaan naisen, jos tämä itse on arempi ja ajattelee että rakkautta tunnustetaan silloin vasta kun hyvin vahvasti niin tuntee...

    Äänestä

  • Juttelin hänen kanssaan tuossa hiljattain puhelimitse ja ilmeisesi juuri näin oli käynyt, hän oli ehkä hieman säikähtänyt ja mennyt hieman "lukkoon", minä taas olin myös "pelästynyt" tilannetta ja yrittänyt vielä enemmän jolloin tuloksena oli umpisolmu.

    Hän on kuitenkin vielä halukas keskustelemaan asiasta kasvotusten, sen hän varmasti ymmärsi että en varmasti käyttäisi häneen näin paljon aikaani jos hän ei kiinnostaisi laisinkaan..., eli joitain toivoa ilmeisesti on..

    Katsotaan nyt..
    Vinkkejä umpisolmun purkuun?

    Äänestä

  • Ihmettelen kirjoitti:

    Juttelin hänen kanssaan tuossa hiljattain puhelimitse ja ilmeisesi juuri näin oli käynyt, hän oli ehkä hieman säikähtänyt ja mennyt hieman "lukkoon", minä taas olin myös "pelästynyt" tilannetta ja yrittänyt vielä enemmän jolloin tuloksena oli umpisolmu.

    Hän on kuitenkin vielä halukas keskustelemaan asiasta kasvotusten, sen hän varmasti ymmärsi että en varmasti käyttäisi häneen näin paljon aikaani jos hän ei kiinnostaisi laisinkaan..., eli joitain toivoa ilmeisesti on..

    Katsotaan nyt..
    Vinkkejä umpisolmun purkuun?

    Mistä noita "teiniahdistuksia" oikein löytyy :?. Se on hyvin valitettavaa kun se kohdalle sattuu.

    Äänestä

sitten sä et vaan "kolahda" tolle tytölle, mikä ei tarkota että sussa olis jotain vikaa. Parempi että tulee ilmi nyt heti kun myöhemmin.

Äänestä

Hei,
et sinä tehnyt mitään väärin, tyttöä ei vain kiinnostanut loppujenlopuksi niin paljon. Mulle itselleni on sama käynyt, siis olen ikävä kyllä ollut samassa tilanteessa kuin tyttösi. Ujona ihmisenä olen noin käyttäytynyt. Älä sure, löydät varmasti jonain päivänä rakkauden joka on molemminpuolista!!

Äänestä
  • Ehkä hän on kuullut sinusta jotain vähemmän mairittelevaa?

    Äänestä

Jep..luulen kans ettei se se ole mistään ahdistuksesta kiinni.. Oon myös ollut melko samanlaisessa tilanteessa kuin tyttösi. Se on vaan sitä, että se yrittää olla loukkaamatta sun tunteitas.. ei sille vaan voi mitään jos ei toinen nappaa. Vika ei ole sinussa.

Äänestä
  • Tässä teidän viestejä luettuani ja mietittyni on jäljellä kaksi todennäköistä vaihtoehtoa, joko häntä ei vain kiinnosta tai sitten hän on jostain syystä ahdistunut eikä oikein osaa tulkita itseään tai omia tunteitaan...

    Epäilen jälkimmäistä siksi, että hän ei kertomansa mukaan ole oikeastaan aiemmin ollut missään tälläisessä tilanteessa ja ei oikein tiedä miten tulisi menetellä.

    Ollaan kyllä edistetty sen verran että ollaan kerrottu toisillemme tunteistamme ja hänkin on hieman vapautuneemman oloinen, saas nähdä..

    Jos kyseessä ei olisi näinkin mielenkiintoinen tapaus niin olisin kyllä antanut jo mennä...

    Äänestä

  • Ihmettelen kirjoitti:

    Tässä teidän viestejä luettuani ja mietittyni on jäljellä kaksi todennäköistä vaihtoehtoa, joko häntä ei vain kiinnosta tai sitten hän on jostain syystä ahdistunut eikä oikein osaa tulkita itseään tai omia tunteitaan...

    Epäilen jälkimmäistä siksi, että hän ei kertomansa mukaan ole oikeastaan aiemmin ollut missään tälläisessä tilanteessa ja ei oikein tiedä miten tulisi menetellä.

    Ollaan kyllä edistetty sen verran että ollaan kerrottu toisillemme tunteistamme ja hänkin on hieman vapautuneemman oloinen, saas nähdä..

    Jos kyseessä ei olisi näinkin mielenkiintoinen tapaus niin olisin kyllä antanut jo mennä...

    Kaiketi pitäis yrittää sua auttaa mutta ku en pysty ees ittelleni vastaamaan omiin kysymyksiini nii miten sitte sulle.. anyway, mulle on käynyt näin:
    Tapasin kivan tytön josta sitten kiinnostuin ja yllätyksekseni hän myös musta (en tiä huomasko mun kiinnostukseni, tod.näk. kyllä) ja kertokin mulle, ja minä itte myös hänelle. Viikko meni, vietettiin paljo aikaa yhessä ja sitte tapahtu se, joka varmaan pilas kaiken. Eli me mentiin noinki lyhyen ajan jälkeen sänkyyn ja toistekkin, tän jälkeen oltiin yhteydessä parisen viikkoa ja sitte hän muuttu jotenki etäiseks. Tarkotan tolla sitä, että se ei soita, ei lähetä mitään viestiä (vastaa kyllä joka kerta). Tosta tulee väkisinki semmonen tunne, että ei se halua enää, oon monestikki sanonu että sano vaan jos mä häiritsen niin lopetan. Mutta aina vaan vakuuttaa että en todellakaan häiritse.. En sitten tiä mistä tossa vois muuten olla kyse paitsi siitä, että me edettiin ihan liian nopeesti? Eikä myöskään myönnä tunteidensa muuttuneen (ja mikä mä sitä oon kyseenalaistamaan).. On tää elämä hankalaa kyllä..

    Äänestä

  • m18 kirjoitti:

    Toinen selvä tapaus! Hän halusi vain munaa! Unohda sellaset ja valitse jokin kypsempi/vanhempi nainen!

    Äänestä

Olisit heti ees nainu...silleen mä teen niin jää sit jossain ees voitolle kun naisella alkaa tää vaihe ku "ei tiedä" sulla meni nyt aikaa ihan hukkaan eli projekti meni ns. reisille!!! voi wide jos kaikki äijät olis tollasii me oltais kuoltu sukupuuttoon!!
ota itsellesi seuraava motto:
uutta suoleen ku vanha kuolee!!

Äänestä
  • Kato kato. Löyty sentään yks joka on saama mieltä mun kanssa. Asiaa hyvä mies!

    Äänestä

Ihan selvä tapaus! Tyttö olis halunnut sänkyyn jo heti mut sä vaan "nukuit" asian ohi! Se on nykyajansääntö et jos ei toisilla treffeillä jo pesää saa tai anneta, niin kiinnostus toiseen osapuoleen ei ole riittävä eli toisin sanoen: Suhdetta ei kannata jatkaa! No, ens kerralla sänkyyn heti ja intohimoisesti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelen kirjoitti:

Kerron teille tarinan, tutustuin vuoden alussa erittäin mukavaan tyttöön, hieman ujoon mutta muuten todella mukavaa, en ole kovin puhelias itsekkään, mutta pidän tunteistaan ja omista ajatuksistaan puhumista tärkeänä... Käytiin leffasssa teatterissa, muutaman kerran baarissa, kävelyllä ja muutenkin vietettiin aikaa yhdessä, alkoi tuntua siltä että viihdyttiin hyvin yhdessä...Halusin kuitenkin edetä ihan kaikessa rauhassa, en kiirehtien..

kutsuin hänet käymään ja kokkailtiin ja katsottiin pari leffaa, kello oli jo paljon ja kysyin halauaisko hän jäädä yöksi, koska asui hieman kauempana, hän jäi ja nukuttiin vierekkään, ei mitään sen kummempaa.. aamulla sitten suudeltiin ensimmäistä kertaa ja hän vaikutti viihtyvän oikein hyvin... Hänellä oli hieman hommia kotona joten saatoin pysäkille..(tämä oli ihan fakta)...

Tekstailtiin ja juteltiin viikon aikana niitä näitä ja kysyin haluaisiko hän tulla yöksi viikonloppuna, hän sanoi että kyllä hän voi tulla, molemmilla oli tulossa hieman kiireitä eikä välttämättä voitaisi nähdä tuon tapaamisen jälkeen hetkeen...

No meni muuten aika saman kaavan mukaan kun edelliselläkin kerralla juteltiin aika paljon yms... Hieman hyväiltiin illalla ja suudeltiin yms.. Olin aika iloinen ja onnellinen niin tuntui hänkin olevan... Seuraavalle viikolle sovittiin vielä treffit, mentiin elokuviin sielläkin hän tuntui iloiselta yms, hieman etäiseltä tosin... Yritin soitella hänelle loppuviikosta mutta ei vastannut puhelimeen, aloin hieman huolestua etä onko kaikki kunnossa ja pyysin häntä soittamaan.. hän soittikin ja sanoi ettei haluaisi tavata, kysin miksi hän sanoi ettei oikein tiedä..

No sain kuitenkin sovittua tapaamisen, halusin keskustella asiasta mutta se tuntui olevan vaikeaa, tuntuu että jotenkin häiritsisin jos otan häneen yhteyttä, kuitenkin itkin melkein joka ilta ja ajattelin häntä jatkuvasti.. hän sanoi että pitää minusta kyllä, mutta ei rakasta.. ja että minulla on enemmän tunteita häntä kohtaan kun hänellä minua.

Nyt on kulunut jo yli kuukausi tapahtumasta ja on nähty muutama kerta ja hieman pystytty juttelemaankin ja halattukin muutama kerta, ehkä tämä vielä tästä... mutta jotenkin on hieman kurja olo....

Kertokaapas mitä tein väärin ja mitä pitäisi tehdä? Toisaalta hän sanoi, että ehkä hän ahdistui kun pidin häneen yhteyttä, soittelin noin kerran päivässä, en tosin aina, halusin osoittaa että välitän hänestä, pyrin kuitenkin olemaan liikaa "häiritsemättä... Toisaalta se oli myös kiva, mutta yksipuolista odottelin kyllä useammankin päivän että hän soittaisi tai jotenkin ilmoittaisi itsestään, näin kyllä tapahtuikin, pari kertaa.

Miten tässä tilanteessa pystyy todella osoittamaan että välittää, ettei ole vain sanahelinää? Varsinkin jos vastakumppanilla on myös mahdollisesti hieman huono itsetunto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu