Nipotanko?

Olen menossa treffeille ihmisen kanssa, jolla ei ole kuvaa profiilissaan, kuten ei minullakaan.
Hän kertoo olevansa tavallinen mies, mitä se sitten pitääkään sisällään?
Tiedän hänestä jotain, puhelimessa olemme puhuneet, mutta kummankaan ulkonäköä ei ole otettu puheeksi.
Asia, mikä minua vaivaa, etten tiedä onko hän ns. siisti ihminen. Se on itselleni äärimmäisen tärkeää. Siis että hampaat, hiukset ym. ovat hoidettu. Että siis ihminen pitää itsestään huolta. Korvien väli tuntuisi olevan kohdallaan, mutta jos fyysinen olemus on epäsiisti, niin!!
Eihän tuollaista voi puhelimessa kysyä, vai voiko??
141368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos se siitä suuttuu niin muista - se koira älähtää mihin kalikka kolahtaa tms.

Äänestä

Luulen, että 99,9% naisista vaatii, että mies on vähintäänkin siisti. Olet täysin normaali siinä mielessä.

Jos asia vaivaa sinua niin kovasti, ettet jaksa odotella treffeillä tapaamista (valokuvakaan ei välttämättä kerro ihmisen hygieniatasosta) niin voisitko jotenkin tiedustella asiaa kiertoteitse?

On asioita, joita on nolo kysyä suoraan, jopa minun, joka olen suorapuheinen. Yht`äkkiä tulisi mieleen ottaa puheeksi hampaiden- ja hiustenhoito esimerkiksi kertomalla miehelle puhelimessa jonkin "aasinsillan" kautta miten itse hoidan hampaitasi ja hiuksiasi. Veikkaan, että jos langan toisessa päässä on epäsiisti rasvaletti, jolla on viimeiset kymmenen vuotta unohtunut hampaiden harjaaminen niin kyllä hän varmasti sanoa pamauttaa sinulle oman mielipiteensä miten hän hoitaa ko. asiat omalla kohdallaan, esim. tyyliin "minua ei pätkääkään kiinnosta" tai "tukka on aina paskanen, mutta tärkeintä on kiltti luonne"...

Kyllä sinä jotain paljastavia kysymyksiä keksit...

Äänestä

treffeillä!

Äänestä
  • Mä ainakin vetäisin herneen nenään, enkä tulisi trefeille, jos mies kysyis multa, että pesethän pimppisi joka päivä, vaihdathan puhtaan kalsarit, eihän sulla ole hampaissa ruuantähteitä, ja pesetkös kätesi kun käyt vessassa ym. ym.

    Löisin luurin korville.

    Äänestä

  • herrajumala! kirjoitti:

    Mä ainakin vetäisin herneen nenään, enkä tulisi trefeille, jos mies kysyis multa, että pesethän pimppisi joka päivä, vaihdathan puhtaan kalsarit, eihän sulla ole hampaissa ruuantähteitä, ja pesetkös kätesi kun käyt vessassa ym. ym.

    Löisin luurin korville.

    ASian voi kysyä kiertoteitse... hyvin helposti selviää tuollainen asia kun kummoisemmatkin jutut ovat selvinneet.

    Äänestä

  • herrajumala! kirjoitti:

    Mä ainakin vetäisin herneen nenään, enkä tulisi trefeille, jos mies kysyis multa, että pesethän pimppisi joka päivä, vaihdathan puhtaan kalsarit, eihän sulla ole hampaissa ruuantähteitä, ja pesetkös kätesi kun käyt vessassa ym. ym.

    Löisin luurin korville.

    :))
    Kiitos kommenteista.
    Ehkä naisille hygienia on päivänselvä asia.

    Meillä töissä on ollut ongelmia erään tyypin kanssa, joka vaihtaa vaatteet kahden viikon välein ja haisee sen mukaiselta vanhan viinan ja tupakan löyhkä.
    Valitettavasti meillä on avokonttori ja joudumme kaikki kärsimään hajusta. Kukaan ei kehtaa sanoa ko. tyypille mitään, mutta minä ainakin näen jo painajaisia öisin...eikä siihen hajuun edes totu.

    Eli ei se siisteys ole jokaiselle mitenkään itsestäänselvyys.

    Äänestä

  • eowrpk kirjoitti:

    ASian voi kysyä kiertoteitse... hyvin helposti selviää tuollainen asia kun kummoisemmatkin jutut ovat selvinneet.

    Mun järki ei riitä kiertoteitse kysymysten muotoiluun. En ole niin juoni.

    Mitä ehdottaisit siis?

    Utelua puolihuolimattomasti hammasharjan väristä? Hah hah - hauskaa puhelinkeskustelua!

    Vai kysyisinkö käyttääkö herra mieluummin stringejä vai boksereita? Ja mikä on lempiväri? Ja vähän suoremmin, että minkä merkkisellä pesuaineella herra mieluiten pesee pyykkinsä? Entä kuivatusstrategia? Oletko naru- vai kuivausrumpumiehiä?

    Silityshimokas???

    Äänestä

No ei olisi kannattanut vaihtaa kuvia? Itselleni ulkonäkö on tärkeä asia, enkä ikinä lähtisi sokkotreffeille. Siitä ei seuraa kuin ongelmia.

Miten edes tunnistat tyypin treffeillä? Punaisesta neilikasta rinnuksissa? Nykyaikana JOKAISELLA on kuva itsestään.

Juuri sen takia tulee hammastenkiristelyä ja pettymyksiä kun ihmiset ovat niin pirun varautuneita että kuvaakaan ei voi laittaa. Ei se kamera sitä sielua varasta.

Äänestä
  • Puhu vaan kuule omasta puolestasi. Vihaan pinnallisuutta niin paljon, että jos toinen sanoisi laillasi, että ulkonäkö on tärkeä asia niin en suostuisi edes tapaamaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Vältän kirjoittamasta deittipalstoilla naisille, jotka pitävät siellä kuvaansa. Itse pidän sokkotreffeistä ja ne sujuvat yleensä hyvin. Tällä hetkellä seurustelen.

    Tunnistaminen ei ole mikään ongelma, jollei yritä tavata rautatieasemalla. Sehän on tuo eksyneen näköinen nainen takapöydässä.

    Äänestä

  • Olet ihan hakoteillä! Yleensä kuviksi valitaan kaikkista parhaimmat kuvat itsestä, jotka ovat aikojen takaa. Niin varmaan sinunkin kuvat ovat, vai kuinka? Todennäköisesti olet jossakin kuvassa juomalasi kädessä, koska olet juhlissa ykköset päällä. Oman kokemukseni mukaan saan parhaimman ja totuudenmukaisimman kuvan ihmisestä, jolla ei ole kuvaa profiilissa. Tosin, hyvin pinnallinen ihminenhan laittaa itsestään kaikki 7 kuvaa, mitkä on mahdollista laittaa. Todelliset idiootit laittaa vielä linkin, mistä näkee lisää kuvia.

    Äänestä

tuttu tunne, yksi juttu katkesi siihen, kun muuten mukavalla miehellä oli hampaat hirveässä kunnossa. Kertoi kyllä itse ennen tapaamista, mutta sitten en juuri muuta voinut ajatellakaan koko iltana. Ei tavattu uudelleen ja vähän harmittaa että mukava kirjoittelukaveri katosi saman tien..

Äänestä

Voi kysyä mutta jos on tyhmä tai muuten vain epävarma niin eipä kai sitä voi kysyä.

Onko hänelle älykkyys tärkeä asia? Ilmeisesti ei kun sinut haluaa tavata, kenties sulla on jotain muuta hänelle tärkeää, jota hän tavoittelee sinulta ja sinäkin kenties häneltä.

Äänestä

Ei kannata kysyä, koska ei se mitään todista. Äijä valehtelee kumminkin. Käy varmaan ostamassa hammasharjan juuri ennen tapaamista. Paremmin sen kuitenkin näkee tavatessa. Toiset kun hikoaakin ihan eri tavalla kuin toiset.

Äänestä

pillit pussiin ja häivyt sanaakaan sanomatta! Et sovi tuon tyypin kanssa yhteen. Sen tietää jo teitä näkemättäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taatelitorttu kirjoitti:

Olen menossa treffeille ihmisen kanssa, jolla ei ole kuvaa profiilissaan, kuten ei minullakaan.
Hän kertoo olevansa tavallinen mies, mitä se sitten pitääkään sisällään?
Tiedän hänestä jotain, puhelimessa olemme puhuneet, mutta kummankaan ulkonäköä ei ole otettu puheeksi.
Asia, mikä minua vaivaa, etten tiedä onko hän ns. siisti ihminen. Se on itselleni äärimmäisen tärkeää. Siis että hampaat, hiukset ym. ovat hoidettu. Että siis ihminen pitää itsestään huolta. Korvien väli tuntuisi olevan kohdallaan, mutta jos fyysinen olemus on epäsiisti, niin!!
Eihän tuollaista voi puhelimessa kysyä, vai voiko??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu