jos mies on aina poissa kotoa, kun itse olen siellä. Eli me ei nähdä ollenkaan. Viikonloppuna nähdään vähän aikaa, mutta silloinkin kiire töihin vaan. Illat oon yksin ja mietin, miten voin kestää tätä suhdetta. Ja mies sanoo, että työ on hänelle tärkeempi kuin minä.
Ollaan oltu hyvin pitkään yhdessä, mutta tuntuu, että rajansa kaikella. Sitten jos käydään yhdessä jossain viikonloppua viettämässä, on kuin lähtisi vieraann kanssa. Ei voi jatkua pitkään.
Ollaan oltu hyvin pitkään yhdessä, mutta tuntuu, että rajansa kaikella. Sitten jos käydään yhdessä jossain viikonloppua viettämässä, on kuin lähtisi vieraann kanssa. Ei voi jatkua pitkään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eli vastaan kuluneella sanonnalla, joka tähän sopii erityisen hyvin:
Hanki itsellesi elämä! Miehesihän on sanonut työn olevan tärkeämpää kuin sinä, mitä sinä siis siellä enää notkut?
Itse tein virheen, että odottelin, josko minullekin riittäisi mieheltäni joskus aikaa...30 vuotta odotin ja sitten lähdin!
Ja siellähän se elämä odottikin...
ihan hyvin vielä vuosia sitten, mutta hän haali liikaa töitä itselleen..meidän kanssakäyminen on minimissä. Eikä tunnu välittävän. Sitä en ymmärrä, koska yleensä olen hyvin pidetty ihminen, eli välittäjiä olisi.
En vaan jaksa käsittää, etten merkitsisi hänelle mitään.
Eipä tuo nyt ole uutinen eikä mikään, että miehelle on TYÖ tärkeämpää kuin puoliso. Sehän on jokapäiväistä arkea miltei jokaisessa suomalaisessa perheessä, uskallanpa väittää.
Mutta mies jäsentääkin elämänsä ja itsensä työn kautta. Nainen useinmiten ihmissuhteiden ja perheen kautta. Näin se vain menee, vaikka onneksi on jo muutoksia huomattavissa: sekä miehissä että naisissa :)
Eli jos Uutta Onnea lähdet hakemaan, niin tsekkaa sitten tarkkaan miehen arvojärjestys etukäteen, ettei tule mentyä ojasta allikkoon...
minussakin hyviä piirteitä näkee, vaan hänen elämä on niin työkeskeistä. Ja vielä monta työtä.
Itselleni on myös oma työ tullut hyvin tärkeeks ja meidän kotityöt jää silti minun harteille.
Juuri äsken soitin ja sanoin, koska sovitaan kellonaika, milloin keskustellaan asiasta, miten kotityöt jaetaan. Hän ei tee kotona muuta kuin nukkuu, tekee eväät, pesee työvaatteensa (minä kaikki muut) ja käy vessassa. Me ei een tietystä syystä nukuta samassa huoneessa, koska hän ei saa nukuttua mun vieressä.
Ja omakotitalo kaipais kaikenlaista huoltamista.
En halua ruikuttaa, mutta minun työ on ihan yhtä TÄRKEÄ kuin hänen.
Hänestä on tullut täysin tunteeton. Liikaa töitä.