Kyllä me liittolaisia saame mutakin kautta kuin NATO:sta suoraan Eurooppalaisista Euro valuutta maista (pikkuhilja) Skandinavia.
Suhtaudun hyvin epäluuloisesti USA:n tarkoituksin olla läsnä Euroopassa. Yhtäkään järkevää selitystä, en ole kuullut. ”Se on Saksan ja Italian oma asia” –sitten tulee viimeisenä.
Niin se onkin mutta, kyllä kai asiasta saa keskustella ja ruohonjuuritasolla varsinkin jos yritetään saada aikaan jonkinlaista vahvempaa muotoa EU:lle. Termillä: Euroopan Valtioiden Liito
ja toisaalta jos on tarkoitus luoda liitovaltio?
Joka ei pystyisi/viitsisi puolustaa itse itseään.
Ei sen menestykselle ole mitään edellytyksiä.
USA 300 milj. < EU 500 milj. provosoimatta mitenkään. EU on korkealle teollistunut alalla, kuin alalla.
Tässä US EU NATO, kytkennässä on niin paljon järjettömyyksiä, että haisee ihan 1970 – luvun yya:lta
Toiseksi Saksan ”vapaalehdistö” sai moitteita, kun saksanlehdistö oli käsitellyt ”arkoja asioita” paikalliset poliisivirnanomaiset olivat ryhtyneet kostotoimenpiteisiin asiasta kirjoittaneiden lehdistön vuoksi.
Itse asiassa USA:n läsnä olo Euroopassa on hämännyt minua paljon kauemmin, kuin tämä natokeskustelu oli orastavasti edes alkanut eli kesästä 1996 jolloin kirjoitin ILTA LEHTEEN silloiseen erilliseen verkkojulkaisuun muistaakseni otsikoitu jotenkin näin vähän turhan provosoivasti: ”Milloin USA riisuu silkkihansikkaansa” – ja ihmettelin silloin asiaa siltapohjalta, koska Neuvostoliitto veti Joukonsa pois 1990, minkä takia Yhdysvaltalaiset joukot ovat Sakassa?
US -ei oikeastaan voi tehdä mitään, jos rinnalle perustetaan pikkuhiljaa yhä laajeneva sotilasliitto, luonnollisena kehityksenä tästä seuraa, että pikkuhiljaa Yhdysvaltojen NATO into lopahtanee.
Itseasiassa Kenraali Hägglund on idean isä, enkä ehkä osaa tuoda asiaa niin hienosti ja diplomaatisesti esiin, kun Hän esitelmöidessään ajatuksistaan muutamia vuosia sitten mm. TV:ssä jollekulle joukkoa ihmisiä.
Hän on todella Kenraali ja osaa ajatella asioita laajemmin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
silti ajattelemisen aihetta
http://www.digitaljournal.com/article/218140/Regan_Official_Warns_Public_White_House_Planning_New_September_11
http://nettitv.mtv3.fi/nettitv_uutiset/index.shtml/uutiset/uutiset/huomentasuomenuutiset?106493#106493