Ahdistaa

Ystäväni katoavat.. Miulla ei ole koskaan ollut paljoa kamuja, mutta nyt on entistä vähemmän. Mesessä ja irl.
Irl:
Viime vuonna yksi ystäväni, jota pidin parhaimpana ystävänäni, jätti minut muiden seuran takia. Nyt hän on taas minun ystäväni.

Ja toinen.. Kaksi vuotta sitten meillä oli niin mukavaa.. Viime vuonna emme nähneet kunnolla tietyistä syistä johtuen. Näimme kuitenkin vähän aikaa, 5 kertaa viikossa. Eli aika paljon. Nyt olemme samassa opiskelupaikassa. Ja välitunneilla hän on vain muiden kanssa. Ja kun pyydän että hän olisi minun kanssani, hän ei joskus suostu. Jos hän suostuu, hän katsoo vain muita kavereitaan, eikä kuuntele puheitani. Huomaan kyllä että hänellä on muiden kavereidensa kanssa hauskempaa..
Ennen meillä oli hauskaa, nyt meillä on tylsää. En vain keksi mitään.
Mitä meidän pitäisi tehdä välitunneilla? Mistä juttelemme? Mitä minun pitäisi tehdä? Antaa hänen vain olla heidän kanssaan, ja unohtaa hänet?

Mesessä:
Minulla on neljä mesekaveria. Kaksi ei käy melkein koskaan mesessä. Ja kahden muun kanssa en juttele..
Toinen sanoi minulle viikko sitten vain "Turpa kiinni. Ei mua kiinnosta" En ole sitten puhunut hänelle. Pitäisikö minun aloittaa keskustelu? Vai odottaa että hän aloittaa?

Toisen kanssa riitelin. Se alkoi oikeasti todella pienestä asiasta. Minua kiinnostaa toisten ongelmat, koska välitän heistä. Ja luulin että kaverillani oli jokin. (Ei ollut) Sitten hän vaan sanoi ettei häntä liikuttaisi minun ongelmani mitenkään, ihankuin se olisi päivän selvä asia. Loukkaannuin.
Sen jälkeen en ole aloittanut keskustelua hänen kanssaan. Edellisissä riidoissa minä olen aina aloittanut keskustelun. Tiedän ettei hän ikimaailmassa aloita keskustelua. Jos haluan hänen kanssaan väleihin, juuri _minun_ pitää aina olla sopimassa. Ja kannattaako se edes, kun hän ei välitä? Hän ei _oikeasti_ välitä. Enkä voi vaan alkaa juttelemaan ihankuin mitään ei olisi tapahtunut. Enkä aio mennä puhumaan riidastamme. Ei siinä olisi edes mitään puhuttavaa, ja hän on varmaan jo unohtanut sen.
Pitäisikö minun unohtaa koko tyyppi? Vai aloittaa keskustelu ihankuin mitän ei olisi tapahtunut? ...??

Njaaa. Kukaan ei kuitenkaan vastaa.
3348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Millaisista asioista te yleensä juttelette? Mitä sä sille silloin kirjoitit, kun se sanoi ettei sitä kiinnosta? Tuliko se "turpa kiinni, mua ei kiinnosta" juttu ihan yllättäen? Millainen sä olet itse luonteeltasi?

Äänestä

oo rohkeempi ja tarkaile enemmän muittenki reaktioita, mut älä ota ittees. siinä mun neuvot :) omasta kokemuksesta voin sanoo, et jos joku sanoo sulle mesessä nuin, nii se varmaan pitää sua jotenki alempiarvoisena. älä ota ittees, mut kannataa varmaan ottaa kunnon hajurako sellaseen ihmiseen, joka ei arvosta sua.

Kommentoi aloitusta

asdfer kirjoitti:

Ystäväni katoavat.. Miulla ei ole koskaan ollut paljoa kamuja, mutta nyt on entistä vähemmän. Mesessä ja irl.
Irl:
Viime vuonna yksi ystäväni, jota pidin parhaimpana ystävänäni, jätti minut muiden seuran takia. Nyt hän on taas minun ystäväni.

Ja toinen.. Kaksi vuotta sitten meillä oli niin mukavaa.. Viime vuonna emme nähneet kunnolla tietyistä syistä johtuen. Näimme kuitenkin vähän aikaa, 5 kertaa viikossa. Eli aika paljon. Nyt olemme samassa opiskelupaikassa. Ja välitunneilla hän on vain muiden kanssa. Ja kun pyydän että hän olisi minun kanssani, hän ei joskus suostu. Jos hän suostuu, hän katsoo vain muita kavereitaan, eikä kuuntele puheitani. Huomaan kyllä että hänellä on muiden kavereidensa kanssa hauskempaa..
Ennen meillä oli hauskaa, nyt meillä on tylsää. En vain keksi mitään.
Mitä meidän pitäisi tehdä välitunneilla? Mistä juttelemme? Mitä minun pitäisi tehdä? Antaa hänen vain olla heidän kanssaan, ja unohtaa hänet?

Mesessä:
Minulla on neljä mesekaveria. Kaksi ei käy melkein koskaan mesessä. Ja kahden muun kanssa en juttele..
Toinen sanoi minulle viikko sitten vain "Turpa kiinni. Ei mua kiinnosta" En ole sitten puhunut hänelle. Pitäisikö minun aloittaa keskustelu? Vai odottaa että hän aloittaa?

Toisen kanssa riitelin. Se alkoi oikeasti todella pienestä asiasta. Minua kiinnostaa toisten ongelmat, koska välitän heistä. Ja luulin että kaverillani oli jokin. (Ei ollut) Sitten hän vaan sanoi ettei häntä liikuttaisi minun ongelmani mitenkään, ihankuin se olisi päivän selvä asia. Loukkaannuin.
Sen jälkeen en ole aloittanut keskustelua hänen kanssaan. Edellisissä riidoissa minä olen aina aloittanut keskustelun. Tiedän ettei hän ikimaailmassa aloita keskustelua. Jos haluan hänen kanssaan väleihin, juuri _minun_ pitää aina olla sopimassa. Ja kannattaako se edes, kun hän ei välitä? Hän ei _oikeasti_ välitä. Enkä voi vaan alkaa juttelemaan ihankuin mitään ei olisi tapahtunut. Enkä aio mennä puhumaan riidastamme. Ei siinä olisi edes mitään puhuttavaa, ja hän on varmaan jo unohtanut sen.
Pitäisikö minun unohtaa koko tyyppi? Vai aloittaa keskustelu ihankuin mitän ei olisi tapahtunut? ...??

Njaaa. Kukaan ei kuitenkaan vastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu