Lihova avovaimo

Kyllä vituttaa kun nainen vaan lihoo tasaista tahtia, vaikka aina puhuu että pitäisi laihduttaa. Herkut vaan maistuvat ilmeisesti niin hyvältä. Sitten ihmettelee miksi seksikään ei kiinnosta minua "yhtä paljon kuin ennen". Ei sitä totuutta voi tietenkään sanoa, nainen loukkaantuu. Olen kyllä yrittänyt vihjata.

Katseeni kääntyy olosuhteiden pakosta yhä useammin vieraisiin, mutta toistaiseksi olen onnistunut vastustamaan houkutuksia.
7513141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Samat mitä edellinen ja tuplavitutus siitä että avokki kantaa sumeilematta niitä herkkuja myös minulle ja koittaa ilmeisesti lihottaa minutkin pois "kisavireestä". Itse olen herkkuperse mutta aikaisemmin pidin kiinni tavasta että käyn vain kahvilassa munkkikahvilla silloin tällöin ja kotiin en osta kuin terveellistä... nyt löytyy munkkipussia ja jäätelöä pakastimessa joka helvetin päivä.

Vaimoni possuttelutapojen omaksuttaminen on onnistunut jo turhankin hyvin... silti ruumiinrakenteellisesti ollaan eri planeetalta.

Ja TIETENKIN alkaa mustasukkainen äkseeraus kun koitan alkaa jotain urheiluharrastuksen tynkää, kuntosalia tai itsepuolustuslajeja ja miksi? "Kunsielläonniitätoisianaisia". "Voithansäainanostellameidänlapsia."

Äänestä
  • Hei!
    Mä olen 21 vuotias ja tänä kesänä mentiin naimisiin mieheni kanssa. Hän on 26-vuotias.
    Kun aloimme seurustelemaan painoin 64kg ja muutama kilo tuli lisääkin.
    Mieheni on laiha eikä tunnu lihovan sitten millään, minä lihon kilon, kun syön palan juustoa =D
    Kyllä minäkin herkuttelen, välillä muutama sipsi ja nami, ehkä silloin tällöin pala pizzaa.
    Totuus on kuitenki se, etten halua, että minulle käy kuin muille ja mieheni alkaa hävetä minua.
    Haluan, että hän on ylpeä minusta.
    Nykyään painan 62kg. Se on 9kg vähemmän, kuin muutama vuosi sitten.
    Se on helppoa. =D
    Silloin kun haluaa herkutella niin ostaa vaikka porkkanoita sipsien tilalle ja dippailee niitä.
    Aina kun menee roskaruokaravintolaan, niin ottaa ison salaatin hampurilaisaterian sijaan.
    Myönnän, että sipsit ja muut maistuisi ihan tuosta vaan, vaikka pussillinen kerrallaan, mutta kun ei, niin ei.
    En halua olla se vaimo joka, lihoo muutamassa vuodessa itsensä muodottomaksi sen takia, että pitäisin miestäni itsestän selvyytenä. Haluan nähdä muutakin vaivaa suhteemme eteen, kuin vain sen, että jääkaappi on täynnä rasvaisia valmisruokia ja kaapit täynnä sipsejä ja karkkeja.

    Äänestä

  • mielipiteistä kirjoitti:

    Hei!

    "Silloin kun haluaa herkutella niin ostaa vaikka porkkanoita sipsien tilalle ja dippailee niitä.
    Aina kun menee roskaruokaravintolaan, niin ottaa ison salaatin hampurilaisaterian sijaan."

    Hienoa sinänsä, mutta harvempi ihminen tuohon viitsii ruveta... Realistisempaa on, että käy JOSKUS syömässä sen kerroksen kun oikein tekee mieli ja yrittää sitten seuraavana päivänä syödä kevyemmin tai syö niitä sipsejä ja suklaata, mutta pitää sen jälkeen taukoa rasvaisissa syömisissä.

    Monilla hmisillä ei kyllä tunnu olevan juurikaan tajua näistä syömisasioista nykyään. Jos paino on noususuunnassa, pienennä annoskokoja ja välttele ylirasvaisia ruokia (suklaa, sipsit, hampurilaiset, pizzat) tai pidä niiden jälkeen kevytpäiviä. Niin ja ne kevytjogurtit sun muut eivät laihduta yhtään, niissä on joskus enemmän energiaa kuin tavallisissa... Olen seurannut töissä vuosikausia kevyttuotteita popsineita ihmisiä, eivätkä he ole laihtuneet yhtään. Vaikuttaa siltä, että tavallisia tuotteita käyttävillä paino pysyy paremmin, taitavat ne ruuat pitää paremmin nälkää.

    Äänestä

  • hyssys kirjoitti:

    Monenlaisilla kevytruuilla tosiaan lähinnä kevennetään kuluttajan kukkaroa, koska ne eivät pidä nälkää poissa.

    Omasta kokemuksesta voin sanoa että toimivin tapa painonhallintaan on vähähiilihydraatiinen ruokavalio. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vähähiilihydraattinen_ruokavalio

    ...mikä ei siis tietenkään tarkoita sitä että elettäisiin jatkuvalla atkinsin dieetillä. Ainakin itselleni kyse on siitä, että proteiinin osuutta ruokavaliossa säätelemällä voin pitää rasvakerrokseni helposti sopivan ohuena. Toki kevytruuat voivat tukea tätä, mutta ei niiden mussutus sellaisenaan hyödytä yhtään jos ei muu ruokavalio ole kunnossa.

    Äänestä

  • mielipiteistä kirjoitti:

    Hei!
    Mä olen 21 vuotias ja tänä kesänä mentiin naimisiin mieheni kanssa. Hän on 26-vuotias.
    Kun aloimme seurustelemaan painoin 64kg ja muutama kilo tuli lisääkin.
    Mieheni on laiha eikä tunnu lihovan sitten millään, minä lihon kilon, kun syön palan juustoa =D
    Kyllä minäkin herkuttelen, välillä muutama sipsi ja nami, ehkä silloin tällöin pala pizzaa.
    Totuus on kuitenki se, etten halua, että minulle käy kuin muille ja mieheni alkaa hävetä minua.
    Haluan, että hän on ylpeä minusta.
    Nykyään painan 62kg. Se on 9kg vähemmän, kuin muutama vuosi sitten.
    Se on helppoa. =D
    Silloin kun haluaa herkutella niin ostaa vaikka porkkanoita sipsien tilalle ja dippailee niitä.
    Aina kun menee roskaruokaravintolaan, niin ottaa ison salaatin hampurilaisaterian sijaan.
    Myönnän, että sipsit ja muut maistuisi ihan tuosta vaan, vaikka pussillinen kerrallaan, mutta kun ei, niin ei.
    En halua olla se vaimo joka, lihoo muutamassa vuodessa itsensä muodottomaksi sen takia, että pitäisin miestäni itsestän selvyytenä. Haluan nähdä muutakin vaivaa suhteemme eteen, kuin vain sen, että jääkaappi on täynnä rasvaisia valmisruokia ja kaapit täynnä sipsejä ja karkkeja.

    Kyllä mieskin voi pitää vaimoaan itsestäänselvyytenä ja lösähtää.
    Onko nuo miehet niin vaikeasti pidettäviä että muutama ylimääräinen kilo saa heidät säntäämään laihempien naisten perään.
    Minkä minä miehiä tunnen niin joillakin on uskottomuus toinen luonto, siihen ei vaikuta naisen paino.
    Mutta rakkaus on se tärkein asia, kun rakkautta riittää löytyy myös tahtoa tehdä toinen onnelliseksi molemmin puolin.
    Kaikkeen muuhun kyllä panostetaan, mutta unohdetaan tärkein.

    Äänestä

  • Tässä kirjoittaa nyt se lihonut aviopuoliso. Mies on edelleen tikkulaiha ja iltaisin sängyssä vieressäni mussuttaa rasvaisia herkkujaan. Jos pyydän häntä liikuntaharrastuksiin mukaan, hän ilmoittaa siihen tyynesti, ettei tarvitse liikuntaa.
    Yritän itse liikkua ja syödä tervellisesti, mutta jostain syystä tarvitsen sitä ylimääräistä syömistä johonkin epämääräiseen tarpeeseen, ehkä on liian vähän tekemistä.
    Seksuaalista kanssakäymistä on kyllä edelleenkin, mutta itse olen nyt se joka olisi innokkaampi. Kysyessäni johtuuko laimeus kiloistani, vastaus on ei. Hän ei vaan jaksa.
    Tällä yritän sanoa, että tilanteita on niin monenlaisia, pitäisi vain löytää oma sopiva ratkaisu asioihin.
    Minä yritän saada tunnepuolella selvitettyä mikä on se syömisen tarve, sillä sitä määrää liikuntaa en pysty liikkumaan mitä syömiseni tarvitsisi......

    Äänestä

  • hyssys kirjoitti:

    "Silloin kun haluaa herkutella niin ostaa vaikka porkkanoita sipsien tilalle ja dippailee niitä.
    Aina kun menee roskaruokaravintolaan, niin ottaa ison salaatin hampurilaisaterian sijaan."

    Hienoa sinänsä, mutta harvempi ihminen tuohon viitsii ruveta... Realistisempaa on, että käy JOSKUS syömässä sen kerroksen kun oikein tekee mieli ja yrittää sitten seuraavana päivänä syödä kevyemmin tai syö niitä sipsejä ja suklaata, mutta pitää sen jälkeen taukoa rasvaisissa syömisissä.

    Monilla hmisillä ei kyllä tunnu olevan juurikaan tajua näistä syömisasioista nykyään. Jos paino on noususuunnassa, pienennä annoskokoja ja välttele ylirasvaisia ruokia (suklaa, sipsit, hampurilaiset, pizzat) tai pidä niiden jälkeen kevytpäiviä. Niin ja ne kevytjogurtit sun muut eivät laihduta yhtään, niissä on joskus enemmän energiaa kuin tavallisissa... Olen seurannut töissä vuosikausia kevyttuotteita popsineita ihmisiä, eivätkä he ole laihtuneet yhtään. Vaikuttaa siltä, että tavallisia tuotteita käyttävillä paino pysyy paremmin, taitavat ne ruuat pitää paremmin nälkää.

    Hei!

    Ihan vaan jatkaakseni aikaisempaa juttuani.
    Yritin joskus tuota niin kutsuttua "huomenna laihdutetaan" taktiikkaa, eli tänään herkuttelen ja huomenna syön vähemmän. Niin VÄÄRIN! Se ei toimi, kilot kertyy, kun miettii, että huomenna sitten ja huomenna tätä.
    Siksi olen alkanut syömään enemmän, kasiviksi, hedelmiä ja mikä aivan parasta, olen vaihtanut karkit vadelmiin. Niin, aivan, pakaste vadelmiin.
    Ja miksi en viitsisi tehdä niin?
    Pitää olla nälissään? Tylsää syödä?
    Pyh. En ole varmasti koskaan ollut näin usein sopivasti kylläinen. Enkä herkutellut näin usein hyvällä omalla tunnolla. Kasviksia on paljon erilaisia ja niitä voi valmistaa monella tapaa ja syödä mikä kanssa tahansa. Dippailla, tehdä wokkia, sekoittaa riisin kanssa, syödä keitettyinä. Ihan mitä vaan, ja ruoka on varmasti värikästä ja hyvää ja terveellistä.
    Miksi en siis viitsisi, kun se on mukavaa ja tuottaa tulosta? Kiloja on lähtenyt, olen energinen, iho on parantunut ja olo kevyt! Herkutella voi ja niin olen tehnytkin, dippailut porkkanaa, ahminut kukkakaalia, napsinut vadelmia tv:n ääressä. Enkä koskaan käytä kevyt tuotteita, koska ne tavallaan "puhdistavat omatuntoa"

    Äänestä

  • mielipiteistä kirjoitti:

    Hei!
    Mä olen 21 vuotias ja tänä kesänä mentiin naimisiin mieheni kanssa. Hän on 26-vuotias.
    Kun aloimme seurustelemaan painoin 64kg ja muutama kilo tuli lisääkin.
    Mieheni on laiha eikä tunnu lihovan sitten millään, minä lihon kilon, kun syön palan juustoa =D
    Kyllä minäkin herkuttelen, välillä muutama sipsi ja nami, ehkä silloin tällöin pala pizzaa.
    Totuus on kuitenki se, etten halua, että minulle käy kuin muille ja mieheni alkaa hävetä minua.
    Haluan, että hän on ylpeä minusta.
    Nykyään painan 62kg. Se on 9kg vähemmän, kuin muutama vuosi sitten.
    Se on helppoa. =D
    Silloin kun haluaa herkutella niin ostaa vaikka porkkanoita sipsien tilalle ja dippailee niitä.
    Aina kun menee roskaruokaravintolaan, niin ottaa ison salaatin hampurilaisaterian sijaan.
    Myönnän, että sipsit ja muut maistuisi ihan tuosta vaan, vaikka pussillinen kerrallaan, mutta kun ei, niin ei.
    En halua olla se vaimo joka, lihoo muutamassa vuodessa itsensä muodottomaksi sen takia, että pitäisin miestäni itsestän selvyytenä. Haluan nähdä muutakin vaivaa suhteemme eteen, kuin vain sen, että jääkaappi on täynnä rasvaisia valmisruokia ja kaapit täynnä sipsejä ja karkkeja.

    Hei!

    Niin ja sen vielä halusin kertoa, että minkä takia aloitin.
    Meillä ei ole vaakaa ollenkaan, eikä tule, koska peili on paras.
    Vaaka saattaa näyttää yhden kilon ylimääräistä vaikka olisit mielestäsi laihtunut, koska lihaskin painaa.
    Se oli tuossa joulun jäljeen (todella yllättävää)
    kun kysyin mieheltäni, oliko hän samaa mieltä kanssa, että muutama ylimääräinen kilo on varkain tullut. Hän myönsi, että näin on käynnyt.
    En loukkaantunut, koska pyysin itse rehellistä mielipidettä.
    Hän kyllä sanoi, ettei se haittaa, mutta nykyään hän "pitää" ;) minusta enemmän, kun on tullut linjat takaisin, enkä ole enään tasapaksu tolppa läskimakkarat vyötärölläni =D

    Äänestä

  • Outoa kirjoitti:

    Kyllä mieskin voi pitää vaimoaan itsestäänselvyytenä ja lösähtää.
    Onko nuo miehet niin vaikeasti pidettäviä että muutama ylimääräinen kilo saa heidät säntäämään laihempien naisten perään.
    Minkä minä miehiä tunnen niin joillakin on uskottomuus toinen luonto, siihen ei vaikuta naisen paino.
    Mutta rakkaus on se tärkein asia, kun rakkautta riittää löytyy myös tahtoa tehdä toinen onnelliseksi molemmin puolin.
    Kaikkeen muuhun kyllä panostetaan, mutta unohdetaan tärkein.

    päätellä:

    "kun rakkautta riittää löytyy myös tahtoa tehdä toinen onnelliseksi molemmin puolin"

    ...ettei nainen lihotessaan rakasta miestään, koska ei välitä, minkälaisen olon saa miehelle aikaiseksi itsestään huolehtimattomuudella? Kuinka nainen voisikaan rakastaa miestä, ellei edes rakasta itseään niin paljon, että tekisi töitä itsensä eteen.

    Äänestä

  • mielipiteistä kirjoitti:

    Hei!

    Ihan vaan jatkaakseni aikaisempaa juttuani.
    Yritin joskus tuota niin kutsuttua "huomenna laihdutetaan" taktiikkaa, eli tänään herkuttelen ja huomenna syön vähemmän. Niin VÄÄRIN! Se ei toimi, kilot kertyy, kun miettii, että huomenna sitten ja huomenna tätä.
    Siksi olen alkanut syömään enemmän, kasiviksi, hedelmiä ja mikä aivan parasta, olen vaihtanut karkit vadelmiin. Niin, aivan, pakaste vadelmiin.
    Ja miksi en viitsisi tehdä niin?
    Pitää olla nälissään? Tylsää syödä?
    Pyh. En ole varmasti koskaan ollut näin usein sopivasti kylläinen. Enkä herkutellut näin usein hyvällä omalla tunnolla. Kasviksia on paljon erilaisia ja niitä voi valmistaa monella tapaa ja syödä mikä kanssa tahansa. Dippailla, tehdä wokkia, sekoittaa riisin kanssa, syödä keitettyinä. Ihan mitä vaan, ja ruoka on varmasti värikästä ja hyvää ja terveellistä.
    Miksi en siis viitsisi, kun se on mukavaa ja tuottaa tulosta? Kiloja on lähtenyt, olen energinen, iho on parantunut ja olo kevyt! Herkutella voi ja niin olen tehnytkin, dippailut porkkanaa, ahminut kukkakaalia, napsinut vadelmia tv:n ääressä. Enkä koskaan käytä kevyt tuotteita, koska ne tavallaan "puhdistavat omatuntoa"

    minulla. Aina vain keveintä vaihtoehtoa, eikä niitä rasvaisia tee mielikään enää. Kesällä tuli pari kiloa isää, kun työpaikalla tuotiin lomillelähtö- ja lomiltapaluu herkut, joka kahvitunnilla oli jotakin extraa. No, tää viikko on taas opeteltu eroon sokerista ja kilo on tipahtanut. Hedelmät, kasvikset wokit, ym on hyviä ja on kiva opetella maustamaan niitä ja kokeilla uusia juttuja elintarviketeollisuuden tyrkyttämien valkoinen jauho-rasva-sokeri-säilöntäainejuttujen sijaan.

    Äänestä

Mitä jos kokeilisit houkutella häntä lenkille tms.? Siis menisitte yhdessä. Ja kokkaa hänelle herkullisia kevyitä aterioita!

Äänestä
  • Ei siinä mitkään yksittäiset lenkit tai kokkailut auta (lisäruuasta nainen vain lihoisi lisää, kun vetäisi siihen ne sipsit ja muut herkut päälle;). Useimpien naisten elimistö on sellainen, että se kerää luonnostaan rasvaa itseensä ja iän myötä tilanne vain pahenee, kun aineenvaihdunta hidastuu (tätä hidastumista tapahtuu jo jonain 25-vuotiaana, jolloin monen naisen paino pomppaa ylöspäin). Jos haluaa pysyä normaalipainoisena se vaatii omaa tahtoa eli sitä että pitää painonhallintaa tärkeänä asiana. Moni vetoaa siihen, että on helposti lihovaa sorttia, mutta se on 99 %:sesti tekosyy. Voin kertoa, että vaikka esim. minä voin nuorena syödä ihan mitä vain lihomatta, niin nyt 30+ ikäisenä on pakko jokaisen suklaalevyn/sipsipussin/pizzan/ravintolaillallisenym. jälkeen pitää muutama kevyempi päivä ettei kiloja alkaisi kertyä. Se ei ole kivaa, mutta minä en halua lösähtää ja sen eteen on pakko tehdä töitä.

    Naisen/miehen lihomiselle ei oikein voi mitään, jos hänellä itsellään ei ole näkemystä asiasta. Kannattaisi ehkä suuttumisen uhallakin ottaa asia puheeksi, ja kehua että toinen oli ennen niin seksikäs ja kivan näköinen... Tai sitten voisi ovelasti katsella telkkarista jotain painonpudotusohjelmia (esim. "Olet mitä syöt"), ehkä se kumppani sitten ottaisi itse asian puheeksi ja kysyisi että vihjailetko jotain... Väitän että kukaan ei tarkoituksella halua olla lihava, mutta ehkä se antaisi innostusta käytännön toimiin, jos tietäisi kuinka tärkeä asia kuosissa oleva vartalo on puolisolle.

    Äänestä

  • nainen täälläkin kirjoitti:

    Ei siinä mitkään yksittäiset lenkit tai kokkailut auta (lisäruuasta nainen vain lihoisi lisää, kun vetäisi siihen ne sipsit ja muut herkut päälle;). Useimpien naisten elimistö on sellainen, että se kerää luonnostaan rasvaa itseensä ja iän myötä tilanne vain pahenee, kun aineenvaihdunta hidastuu (tätä hidastumista tapahtuu jo jonain 25-vuotiaana, jolloin monen naisen paino pomppaa ylöspäin). Jos haluaa pysyä normaalipainoisena se vaatii omaa tahtoa eli sitä että pitää painonhallintaa tärkeänä asiana. Moni vetoaa siihen, että on helposti lihovaa sorttia, mutta se on 99 %:sesti tekosyy. Voin kertoa, että vaikka esim. minä voin nuorena syödä ihan mitä vain lihomatta, niin nyt 30+ ikäisenä on pakko jokaisen suklaalevyn/sipsipussin/pizzan/ravintolaillallisenym. jälkeen pitää muutama kevyempi päivä ettei kiloja alkaisi kertyä. Se ei ole kivaa, mutta minä en halua lösähtää ja sen eteen on pakko tehdä töitä.

    Heität mäkeen ne fakin sipsit, keksit, kaakaot, jäätelöt ja muut epäterveelliset. Pistät sille eukolles että nyt on enään yksi karkkipäivä viikossa ja mutu päivät käydään lenkillä ja syödään terveellisesti. Ja se karkkipäivä sisältää vaan yhden herkun, munkit, karkkipussin, jäätelön tms. jonka saa päättää kaupassa. Ei mitää paapomista enää. Sanot suoraan niin kuin asia on, että ei voi jatkua täleli eteenpäin, muuten vaan pyöristytään enemmän ja enemmän (huomaa me muoto) ja pakko ruveta näyttämään terveellistä esimerkkiä lapsille (jos siis lapsia olemassa) tai tuleville lapsille jne. Että nyt haetaan se hehku mikä oli aikojen alussa takaisin. YKSIKÄÄN NAINEN EI VARMASTI VÄITÄ TOSISSAAN ETTEI HALUA LAIHTUA. Ja jos eukkosi väittää hätävalheenaan niin hevonpuppua.

    Äänestä

  • nainen täälläkin kirjoitti:

    Ei siinä mitkään yksittäiset lenkit tai kokkailut auta (lisäruuasta nainen vain lihoisi lisää, kun vetäisi siihen ne sipsit ja muut herkut päälle;). Useimpien naisten elimistö on sellainen, että se kerää luonnostaan rasvaa itseensä ja iän myötä tilanne vain pahenee, kun aineenvaihdunta hidastuu (tätä hidastumista tapahtuu jo jonain 25-vuotiaana, jolloin monen naisen paino pomppaa ylöspäin). Jos haluaa pysyä normaalipainoisena se vaatii omaa tahtoa eli sitä että pitää painonhallintaa tärkeänä asiana. Moni vetoaa siihen, että on helposti lihovaa sorttia, mutta se on 99 %:sesti tekosyy. Voin kertoa, että vaikka esim. minä voin nuorena syödä ihan mitä vain lihomatta, niin nyt 30+ ikäisenä on pakko jokaisen suklaalevyn/sipsipussin/pizzan/ravintolaillallisenym. jälkeen pitää muutama kevyempi päivä ettei kiloja alkaisi kertyä. Se ei ole kivaa, mutta minä en halua lösähtää ja sen eteen on pakko tehdä töitä.

    Naisen/miehen lihomiselle ei oikein voi mitään, jos hänellä itsellään ei ole näkemystä asiasta. Kannattaisi ehkä suuttumisen uhallakin ottaa asia puheeksi, ja kehua että toinen oli ennen niin seksikäs ja kivan näköinen... Tai sitten voisi ovelasti katsella telkkarista jotain painonpudotusohjelmia (esim. "Olet mitä syöt"), ehkä se kumppani sitten ottaisi itse asian puheeksi ja kysyisi että vihjailetko jotain... Väitän että kukaan ei tarkoituksella halua olla lihava, mutta ehkä se antaisi innostusta käytännön toimiin, jos tietäisi kuinka tärkeä asia kuosissa oleva vartalo on puolisolle.

    Miksi pitää tehdä vain yksittäisiä lenkkejä? Kai sitä voi yhdessä käydä lenkillä säännöllisestikin? Moni vähentää liikuntaa iän myötä. Tuttuni sanoi lihomisensa johtuvan vain iästä. Iän myötä aineenvaihdunta hidastuu. Hän on kuitenkin kertonut nuorempana juosseensa ennen hyvin pitkiä juoksulenkkejä joka päivä. Toisin kuin nyt. Eikö sillä muka ole mitään merkitystä? Tietysti pitää liikkua aika paljon, jos mielii laihduttaa vaan sen avulla... Mielestäni terveellinen ruokavalio ja liikunta yhdessä tuo parhaan tuloksen. Ja syökö nainen pelkästään sipsejä ja suklaata? Varmaan syö jonkun epäterveellisen ateriankin? (esim. sen pitsan) Jonka tilalle voisi tulla terveellisempi ateria eikä suinkaan lisäksi. Ja mies voisi tehdä herkullisen kevyen jälkiruuan. Kevytkin voi olla herkkua. Vaikka ei vetäisi suklaalle vertoja... (suklaan ystävä minäkin)

    Pitää varoa kuitenkin sanojaan. Ettei aiheuta mitään syömishäiriötä. Jos kyseessä on huonon itsetunnon omaava. Näin kävi yhdelle tutulle, jonka mies jatkuvasti nälvi kuinka naisen perse on levinnyt jne. Ja voihan nainen ottaa senkin vinkkinä, että mies ehdottaa lenkkiä? Tai on ostanut reseptikirjan kevyisiin ruokiin ja herkkuihin?

    Ja muistakaa myös pitää oma vartalo kuosissa! Näitäkin on jotka vaativat naiselta timmiä vartaloa ja itse ovat reilusti ylipainoisia ja kaljamahaisia...

    Äänestä

Olen itse hurjasta ylipainosta aikoinaan kärsinyt naisihminen.
Sukurasitteena taipumus lihomiseen; mutta varsinainen lihominen tapahtui synnytysten jälkeen.
Vihasin itseäni koko ajan lihavana ja toivoin jostakin apua lahduttamisen aloittamiseen, mieheltäni en tukea saanut, kelpasin kuulemma sellaisenaan...itselleni en kuitenkaan kelvannut! Onneksi ajan kanssa pystyin omin voiminkin pudottamaan ylikilot.
Puolisosi joko hyväksyy itsensä sellaisena kuin on; silloin on vaikea motivoida häntä laihtumaan tai sitten salaa kärsii ylipainostaan, mutta ei pysty yksin aloittamaan laihduttamista.
Tilanteet ovat tietysti yksilöllisiä, mutta sinulla on varmasti avaimet kädessä ongelman ratkaisuun.
Olet huomannut lihoneesi itsekin; voisit siis oikein näkyvästi aloittaa itse laihduttamisen.
Vaimollasi tuntuu olevan (ylipainosta johtuvan alemmuudentunteen takia?) vaikeaa päästää sinut kuntoilemaan kodin ulkopuolelle, joten esim. Painonvartijat, Keventäjät MTV3:ssa yms.systeemi voisi toimia tukirankana.
Silloin voit kieltäytyä herkuista ohjelmaan vedoten; ehkä viesti näin menisi perille, kun muistat vielä koko ajan hehkuttaa hyvää oloasi ja varovasti ehdottelet kokeilemista vaimollesikin.
Nämä ovat hirvittävän herkkiä asioita varsinkin naiselle, joten jos suinkin haluat olla vielä hänen kanssaan ja auttaa häntäkin taas normaaliin kuosiin, auta häntä.
Vihjailu loukkaa, suoraan sanominenkin on parempi...tietysti terveyssyihin vedoten; diabetes ja sydän- ja liikuntaelinsairaudet ovat todellinen riski ylipainoiselle. Ja se tuki, henkinen ja konkreettinen, se on se a ja o. Tsemppiä teille!

Äänestä
  • hurjasti ylipainoa. jonkin aikaa jaksoin, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ( mies olis hyväksyny sellaisenaan ). Aloin urakalla rehkiä, jotta sain painon alas. 30 kiloa lähti ja niin sain mieheni vielä mustasukkaisemmaksi minusta =D.
    Nyt jaksaa paremmin, mutta vielä on paljon korjattavaa, jotta sais itsensä kiinteämmäksi.

    Äänestä

  • äippis kirjoitti:

    hurjasti ylipainoa. jonkin aikaa jaksoin, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ( mies olis hyväksyny sellaisenaan ). Aloin urakalla rehkiä, jotta sain painon alas. 30 kiloa lähti ja niin sain mieheni vielä mustasukkaisemmaksi minusta =D.
    Nyt jaksaa paremmin, mutta vielä on paljon korjattavaa, jotta sais itsensä kiinteämmäksi.

    Olen kauhulla seurannut ystäviäni, kun ovat tulleet raskaaksi. He ovat heti alkaneet vetää herkkuja napaansa, ovat vain todenneet, että "kiva kun nyt saa syödä mitä haluaa". Totta kai sitä on kaikenlaisia mielitekoja, mutta sitähän lihoo valtavasti, jos kuvittelee raskauden aikana saavansa vapaasti syödä suklaata, pizzaa ym. herkkuja, joita normaalioloissa yrittää rajoittaa! Neuvolasta saa ruokavalio-ohjeita ja seuraavat siellä painoa, mutta nämä naiset vain loukkaantuvat että miten kehtaavatkaan huomauttaa ylipainosta! Raskauden jälkeen kiloja on ollut valtavasti, mutta herkkujen vetäminen vain jatkuu, koska "imetyksen aikana ei saa laihduttaa" -ei saa laihduttaa, mutta kuka käskee vetämään rasvaisia ja epäterveellisia ruokia... Toinen legendaarinen kommentti on: "minulle on jäänyt paljon kiloja synnytyksestä, mutta onneksi imetys laihduttaa" -no eihän se laihduta yhtään, jos jatkaa samaan malliin ylensyöntiä!

    Huokaus... Raskauden ei pitäisi olla mikään syy laiminlyödä terveellinen ruokavalio ja pitää kunnostaan huolta. Päin vastoin, olisi vauvallekin parempi, jos ei tulisi niin paljon rasvoja ja sokeria. Omasta kokemuksesta väittäisin että kun ei raskauksien aikana paino ei nouse muuta kuin sen n. 10 kg, ihon venymistä sun muuta ei tule yhtään samoissa mitoissa kuin jos on 10-20 kg ylimääräistä mahaa pingottamassa.

    Mutta nämä ovat semmoisia valintakysymyksiä. Jotkut haluavat nautiskella elämästään raskauden aikana ja itkeä jälkikäteen, jotkut toisin päin... Se mielitekojen vastustaminen ei nimittäin ole helppoa, tiedän kyllä sen!

    Äänestä

  • myrista kirjoitti:

    vaan tehdä asialle jotakin. Itse tein niin ja se kannatti. Nyt olen tyytyväinen ja kannan ylpeänä raskausarpeni ( onhan mulla kaksi lasta ).
    Ensimmäisen aikana en lihonut edes paljon, noin 10 kg ja silti tuli raskausarvet. Niin, että mitenkä niistä sitten välttyy? Se vaan vissiin tuppaa olemaan sattuman kauppaa sekin. Ja mulle tuli valtavan kokoinen maha, kun taas joillekin semmoinen, että melkeen hämmästyy, että olitko ihan oikeesti raskaana vai et?
    Multa taas kysyttiin kuudennella kuukaudella, että koskas poksahan, johon sitten naurunsekaisena kertoilin, että kolme kuukautta vielä!
    Toiset luuli, että odotan kaksosia...
    Toisen kanssa kyllä repsahti, sen myönnän. Mutta lopulta kyllästyin itseeni ja päätin tehdä asialle jotain ja se kyllä kannatti. jotkut tykkää mun vartalosta ja jotkut ei.

    Äänestä

  • Äippis kirjoitti:

    Monet valittavat kun kiloja on niin vaikea saada tiputettua ja kyllähän se vaikeaa onkin. Suhtautuminen on silti edelleen se, että kilot ovat tulleet RASKAUDESTA, ei siitä, että itse on vetänyt vuoden verran kaksin käsin ruokaa. Mutta ystävän osa kuunnella murheita, eikä kritisoida;)

    Lihominen venyttää vatsanahkaa ja silloin arvista (jos niihin on taipumusta) tulee varmaan suurempia kuin mitä ne muuten olisivat, samoin vatsanahka jää löysemmäksi kun se on ollut enemmän ja pidempään venyttyneenä.

    synnytyksen jälkeisestä masennuksesta; aivan liian vähän tunnistetaan vielä tänä päivänäkin!
    Silloin nämä heitot "mitäs mätät ruokaa sisääs" tuntuu puukoniskuilta muutenkin haavoittuvassa mielentilassa ja todella pahentaa tilannetta.
    Itse en saanut kilojani raskaudesta, vaan juuri bulimiana ilmenneestä masennuksesta.
    Valitettavasti sukuni ja lähipiirini koostui juuri sinunlaisistasi besserwissereistä, joten toipumiseen ei tukea tullut. Omin voimin aikanaan pystyin saamaan taas otteen elämästä ja pääsemään eroon kiloistani...ajan kanssa kyllä myös siitä lähipiiristä, mutta sehän onkin jo kokonaan toinen tarina:-)

    Äänestä

  • eivind kirjoitti:

    Minua sieppaa se kun ihmiset eivät ota vastuuta omasta elämästään. Heille vain tapahtuu asioita. Ja sitten muiden pitäisi olla tukemassa ja kannustamassa, vaikka siihen oikeaan ongelmaan ei saa viitata edes pienessä sivulauseessa. Se on valheellista ja epäreilua. Auta armias, kun kerran menin sanomaan yhdelle ystävälleni (joka muutaman kuukauden haukkui poikkeuksellisen paljon omaa ulkonäköään ja oli muutenkin tyytymätön kaikkeen elämässään), että hän vaikuttaa alakuloiselta, voisiko hän mahdollisesti olla masentunut! Kesti todella kauan ennen kuin se ystävyys palautui!

    Naisilla on aikamoiset paineet synnytyksen jälkeen, kun päähän on taottu ajatus, että siinä nyytti kainalossa kuuluu olla onnensa kukkuloilla. Ystävien kesken tehdyn gallupin perusteella vain pieni osa on sitä, muilla on alkuun väsynyt, hämmentynyt tai alakuloinen olo. Julkkikset ovat tietysti asia erikseen, heille päivä paistaa aina...

    Sinua en ole näillä kirjoituksilla erityisesti tarkoittanut, koska on tuntunut, että sinulla elämä ihan hyvin hanskassa ja tiedät missä menet.

    Äänestä

  • eivind kirjoitti:

    synnytyksen jälkeisestä masennuksesta; aivan liian vähän tunnistetaan vielä tänä päivänäkin!
    Silloin nämä heitot "mitäs mätät ruokaa sisääs" tuntuu puukoniskuilta muutenkin haavoittuvassa mielentilassa ja todella pahentaa tilannetta.
    Itse en saanut kilojani raskaudesta, vaan juuri bulimiana ilmenneestä masennuksesta.
    Valitettavasti sukuni ja lähipiirini koostui juuri sinunlaisistasi besserwissereistä, joten toipumiseen ei tukea tullut. Omin voimin aikanaan pystyin saamaan taas otteen elämästä ja pääsemään eroon kiloistani...ajan kanssa kyllä myös siitä lähipiiristä, mutta sehän onkin jo kokonaan toinen tarina:-)

    taisit ihan itse keksiä tuon. Bulimia nimittäin laihduttaa, ei lihota, koska bulimikko oksentaa syömänsä. Eli olet yksinkertaisesti syöppö, sen trendikäämpää taudin nimeä sille tuskin on. Jos välttämättä haluat päästä vetoamaan mielenterveyteesi, ehkä sitten syömisaddiktio osuu.
    T: Eräs jolla bulimia tosiaan on.

    Äänestä

  • Vastaus voi olla siinä avioliitossa tai avoliitossa. Olen sen huomannut omalta sekä hyvin monen muun kohdalta, että niin siinä käy. Kun menin naimisiin olin normaali painoisen alarajalla. Kymmenen vuotta ja kiloja 20 lisää, pari lasta, jokin vika oli liitossa, jossa syöminen tuli lohduttajaksi. Nyt yksin ollessani kilot ovat tippuneet kuin itsestään ja olen normaalipainoinen. Ehkä tässä on jotain samnlaista kuin niissä japanilaisissa naisissa, tuli tv:stä noin kuukausi siten. Avioliitossa ei ole kaikki hyvin ja se korvataan ruolla. Terveydessä on ollut sama juttu, aina oli jotain omituista kremppaa, nyt tunnen itseni terveeksi. Huono parisuhde lihottaa ja sairastuttaa.

    Äänestä

  • miksi lihoo kirjoitti:

    Vastaus voi olla siinä avioliitossa tai avoliitossa. Olen sen huomannut omalta sekä hyvin monen muun kohdalta, että niin siinä käy. Kun menin naimisiin olin normaali painoisen alarajalla. Kymmenen vuotta ja kiloja 20 lisää, pari lasta, jokin vika oli liitossa, jossa syöminen tuli lohduttajaksi. Nyt yksin ollessani kilot ovat tippuneet kuin itsestään ja olen normaalipainoinen. Ehkä tässä on jotain samnlaista kuin niissä japanilaisissa naisissa, tuli tv:stä noin kuukausi siten. Avioliitossa ei ole kaikki hyvin ja se korvataan ruolla. Terveydessä on ollut sama juttu, aina oli jotain omituista kremppaa, nyt tunnen itseni terveeksi. Huono parisuhde lihottaa ja sairastuttaa.

    Kyllä se on niin, että parisuhde lihottaa useimpia ihmisiä, oli se sitten hyvä tai huono. Mekin elämme vasta ihania alkuvaiheita ja rakkaus kukoistaa, mutta niin vaan on minulle ennen homman niin hyvin hanskanneelle tullut viisi kiloa lisää kahden vuoden aikana. Minä laitan ruuat meidän yhteisessä huushollissa, joten siinä on miettimistä mistä ne kilot oikein ovat hiipineet. Jos antaa mennä sitä rataa, että tulee 2-3 kg vuodessa, niin siinä vaiheessa kun parisuhde olisi kriisikohdassaan (7 vuoden maaginen raja) painoa olisi aika lailla ja sitten nainen/mies voisi esittää, että huono suhde lihottaa ja kumppani voisi sanoa, että miten voisin olla enää sinusta seksuaalisesti kiinnostunut, kun olet lihonut noin paljon. Näinköhän se homma etenee..?

    Ottakavaa ihmiset vastuuta omista suhteistanne ja omasta hyvinvoinnistanne!

    Äänestä

  • diagnoosi, kirjoitti:

    taisit ihan itse keksiä tuon. Bulimia nimittäin laihduttaa, ei lihota, koska bulimikko oksentaa syömänsä. Eli olet yksinkertaisesti syöppö, sen trendikäämpää taudin nimeä sille tuskin on. Jos välttämättä haluat päästä vetoamaan mielenterveyteesi, ehkä sitten syömisaddiktio osuu.
    T: Eräs jolla bulimia tosiaan on.

    On vaikea ymmärtää sinun motiivejasi moittia toisia joilla on ongelmia ruuan kanssa:O Buliimikkoja on monenlaisia, myös sellaisia, joilla on ennestään ylipainoisuutta. Ahmimis-oksennuskohtauksia ei myöskään ole kaikilla tasaisen jatkuvasti, minkä sinun myös luulisi tietävän. Toki on myös niitä, jotka luulevat olevansa buliimikkoja, vaikka eivät kliinisesti sitä olekaan, mutta ei kai se ole mitenkään sinulta pois näin anonyymissä ympäristössä?

    Bulimikko ei useinkaan laihdu, ei kyllä lihokaan. Ja tuolle sun syöpöllesi on diagnoosi, se on BED. Ihminen ei laihdu oksentamalla, koska kaikkea ei saa oksennettua ja mikä laihduttaa, jos syö ja sen oksentaa? Pitäisi oksentaa enemmän kuin syö ja minä ainakin olisin kiinnostunut kuulemaan miten se sinun kohdallasi on mahdollista? Ette vain olisi bulimarektikko?

    niistä ei pidä kenenkään loukkaantuman. Ko. kirjoittajahan nimenomaan väitti lihoneensa bulimian seurauksena, kun taas taudin määritelmään kuuluu oleellisesti juuri lihomisen pelko. Ei pelkää kun kerran on päässyt lihomaan = ei ole bulimikko.
    Ei ole minulta henk.koht. pois, millä termillä kukin tekosiaan selittelee. Mutta yleisesti, se kauhu ja ahdistus mikä saa bulimikon oksentamaan (usko minua, sitä ei kukaan huvikseen tee) tulee vähätellyksi, jos yleinen käsitys sairaudesta vääristyy näiden kotidiagnoosien vuoksi. Nimenomaan kun se oksentaminen on fyysisiä haittoja aiheuttava oire (ja lisää inhottavuudessaa psyykkisiäkin), se on oleellista.
    Vähän kommentoin allaolevaakin kirjoitusta jos sallitte: Kyllä bulimikko laihtuu - minkä verran, riippuu tietysti sairauden vakavuusasteesta aivan kuten anorektikollakin. Samoin yksilölliset erot aineenvaihdunnassa (kuten "terveiläkin") vaikuttavat ulkoisiin muutoksiin. Kiitos tiedosta, en tuntenut tuota mainitsemaasi MEDiä. Otan nyt selvää vastaisen varalta, josko toisen kerrn osaisin osallistua keskusteluun hivenen diplomaattisemmin. Aihe vaan kun on kovin omakohtainen, niin vaikea täysin neutraalisti suhtautua aina..

    Seison sanojeni takana mutta pahoittelen jos viestini koettiin hyökkäyksenä. Toivon että oikea diagnoosi joko löytyy tai - vielä parempi jos tilanne ei niin vakava että tohtoria tarvitaan ollenkaan vaan se painonhallinta tulisi omin konstein kunkin itsensä hyväksi tuntemalle tasolle (niin ja toki ukkokullankin sulattamalle :)). Se lisäisi tunnetta oman elämän hallinnasta mikä taas vuorostaan edistäisi sen hallitsemista.... Tämä minulla työn alla, saa nähdä kuinka käy.

    Äänestä

  • Faktaa sulle kirjoitti:

    Bulimikko ei useinkaan laihdu, ei kyllä lihokaan. Ja tuolle sun syöpöllesi on diagnoosi, se on BED. Ihminen ei laihdu oksentamalla, koska kaikkea ei saa oksennettua ja mikä laihduttaa, jos syö ja sen oksentaa? Pitäisi oksentaa enemmän kuin syö ja minä ainakin olisin kiinnostunut kuulemaan miten se sinun kohdallasi on mahdollista? Ette vain olisi bulimarektikko?

    oksentaa enemmän kuin syö, jotta laihtuisi???
    Tuolla logiikalla kenenkään ei pitäisi syödä ikinä mitään, siten pysyisi vakiona, eikä ihmisen peruselintoiminnot kuluta energiaa lainkaan.
    Kuinkas sitten laihduttaa se, joka ei ylipäätään syö? Miten syödään miinusmerkkisesti, tai kulutetaan mitä ei ensinnäkään ole???
    Mielenkiintoista :O.

    Äänestä

  • myrista kirjoitti:

    Monet valittavat kun kiloja on niin vaikea saada tiputettua ja kyllähän se vaikeaa onkin. Suhtautuminen on silti edelleen se, että kilot ovat tulleet RASKAUDESTA, ei siitä, että itse on vetänyt vuoden verran kaksin käsin ruokaa. Mutta ystävän osa kuunnella murheita, eikä kritisoida;)

    Lihominen venyttää vatsanahkaa ja silloin arvista (jos niihin on taipumusta) tulee varmaan suurempia kuin mitä ne muuten olisivat, samoin vatsanahka jää löysemmäksi kun se on ollut enemmän ja pidempään venyttyneenä.

    sanoin, ettei sitä tarvi... Jokainen omalla tavallaan. Itse en sitä muille itkenyt vaan harmittelin itsekseni ja sitten ykskaks vaan yllättäen päätin, että nyt saa kilot kyytiä.

    Mulla tosiaankin näyttää olevan taipumusta nuohon arpiin =D ja mulla tosiaan alkoi vatsa kasvaa hurjaa vauhtia, vaikka söi kuinka oikeanlaisesti yms.

    Ja vartaloitakin on erilaisia. Ei voida mennä sanomaan toiselle, että jos teet näin, niin sit käy niin. Jos joku käy toiselle, niin ei välttämättä toiselle. Ollaan niin erilaisia loppujen lopuksi kummiskin.

    Äänestä

  • myrista kirjoitti:

    Olen kauhulla seurannut ystäviäni, kun ovat tulleet raskaaksi. He ovat heti alkaneet vetää herkkuja napaansa, ovat vain todenneet, että "kiva kun nyt saa syödä mitä haluaa". Totta kai sitä on kaikenlaisia mielitekoja, mutta sitähän lihoo valtavasti, jos kuvittelee raskauden aikana saavansa vapaasti syödä suklaata, pizzaa ym. herkkuja, joita normaalioloissa yrittää rajoittaa! Neuvolasta saa ruokavalio-ohjeita ja seuraavat siellä painoa, mutta nämä naiset vain loukkaantuvat että miten kehtaavatkaan huomauttaa ylipainosta! Raskauden jälkeen kiloja on ollut valtavasti, mutta herkkujen vetäminen vain jatkuu, koska "imetyksen aikana ei saa laihduttaa" -ei saa laihduttaa, mutta kuka käskee vetämään rasvaisia ja epäterveellisia ruokia... Toinen legendaarinen kommentti on: "minulle on jäänyt paljon kiloja synnytyksestä, mutta onneksi imetys laihduttaa" -no eihän se laihduta yhtään, jos jatkaa samaan malliin ylensyöntiä!

    Huokaus... Raskauden ei pitäisi olla mikään syy laiminlyödä terveellinen ruokavalio ja pitää kunnostaan huolta. Päin vastoin, olisi vauvallekin parempi, jos ei tulisi niin paljon rasvoja ja sokeria. Omasta kokemuksesta väittäisin että kun ei raskauksien aikana paino ei nouse muuta kuin sen n. 10 kg, ihon venymistä sun muuta ei tule yhtään samoissa mitoissa kuin jos on 10-20 kg ylimääräistä mahaa pingottamassa.

    Mutta nämä ovat semmoisia valintakysymyksiä. Jotkut haluavat nautiskella elämästään raskauden aikana ja itkeä jälkikäteen, jotkut toisin päin... Se mielitekojen vastustaminen ei nimittäin ole helppoa, tiedän kyllä sen!

    Välikommentti: En lihonut raskausaikana grammaakaan, päinvastoin -5 kg mutta sain aivan valtavat raskausarvet rintoihin, vatsaan ja lantiolle.

    Äänestä

  • kertoa-., kirjoitti:

    Välikommentti: En lihonut raskausaikana grammaakaan, päinvastoin -5 kg mutta sain aivan valtavat raskausarvet rintoihin, vatsaan ja lantiolle.

    Mutta ajattele jos olisit lihonut raskauden aikana vaikka 18 kg -kuinka suuriksi ko. arvet olisivat silloin mahtaneet venyä..?

    Äänestä

  • Äippis kirjoitti:

    sanoin, ettei sitä tarvi... Jokainen omalla tavallaan. Itse en sitä muille itkenyt vaan harmittelin itsekseni ja sitten ykskaks vaan yllättäen päätin, että nyt saa kilot kyytiä.

    Mulla tosiaankin näyttää olevan taipumusta nuohon arpiin =D ja mulla tosiaan alkoi vatsa kasvaa hurjaa vauhtia, vaikka söi kuinka oikeanlaisesti yms.

    Ja vartaloitakin on erilaisia. Ei voida mennä sanomaan toiselle, että jos teet näin, niin sit käy niin. Jos joku käy toiselle, niin ei välttämättä toiselle. Ollaan niin erilaisia loppujen lopuksi kummiskin.

    Se nyt kuitenkaan ei toimi, että kun kuulee olevansa raskaana, alkaa syödä "kahden edestä". Tuota lausetta kuulee vielä tänä päivänäkin ja silloin ei hyvä heilu! Ei suklaa, sipsit ja pizza kuulu odottavan jokapäiväiseen ruokavalioon peruskaurana jos niitä ei ennenkään ole voinut vapaasti lihomatta syödä. Minulle on turha tulla muuta väittämään! Ei siinä ole kyse vartaloiden erilaisuudesta, jos ei noudata alkuunkaan neuvolan suosituksia ja suuttuu jos sieltä päin tulee neuvoa, että kannattaisi rajoittaa syömistä, kun sokeritkin on koholla ja painoa alkaa olla liikaa. Näitä löytyy paljonkin kaveripiiristä ja kyllä keittää!

    Kuulin jostain vastikään että periaatteessa raskaana oleva nainen ei tarvitse kuin kunnon voileivän verran lisäenergiaa raskaana ollessaan. Että se siitä kahden edestä syömisestä :)

    Äänestä

  • Pitäisi kirjoitti:

    oksentaa enemmän kuin syö, jotta laihtuisi???
    Tuolla logiikalla kenenkään ei pitäisi syödä ikinä mitään, siten pysyisi vakiona, eikä ihmisen peruselintoiminnot kuluta energiaa lainkaan.
    Kuinkas sitten laihduttaa se, joka ei ylipäätään syö? Miten syödään miinusmerkkisesti, tai kulutetaan mitä ei ensinnäkään ole???
    Mielenkiintoista :O.

    Bulimikko, joka ahmii väittää laihtuvansa, eipä näy vastausta...

    Äänestä

  • juuri kysyin kirjoitti:

    Bulimikko, joka ahmii väittää laihtuvansa, eipä näy vastausta...

    että ihmisen perusenergian tarve vuorokaudessa on yli 100 kcal, vaikka makaat koko ajan.

    Jos siis syöt vaikka 1700 kcal ja niistä jää sisään 30%, niin se on vasta 510 kcal, joka ei riitä tyydyttämään läheskään perusenergian tarvetta -> laihtuu varmasti.

    Äänestä

  • Sepe. kirjoitti:

    "että ihmisen perusenergian tarve vuorokaudessa on yli 100 kcal, vaikka makaat koko ajan."

    Eli yli 1000 kcal.

    Äänestä

  • Faktaa sulle kirjoitti:

    Bulimikko ei useinkaan laihdu, ei kyllä lihokaan. Ja tuolle sun syöpöllesi on diagnoosi, se on BED. Ihminen ei laihdu oksentamalla, koska kaikkea ei saa oksennettua ja mikä laihduttaa, jos syö ja sen oksentaa? Pitäisi oksentaa enemmän kuin syö ja minä ainakin olisin kiinnostunut kuulemaan miten se sinun kohdallasi on mahdollista? Ette vain olisi bulimarektikko?

    Yksi kikka on punnita mitä syö, sitten oksentaa kulhoon ja punnita se. Montaa grammaa ei vatsaan jää, voin kertoa. Jos uhkaa jäädä, juodaaan lisäksi vettä (mikä toki myös punnitaan), se oksentamalla mukana nousee vatsaan jääneet rippeetkin.
    Sano vaan jos tarvit lisää ohjeita.

    Äänestä

No voi yhyy, ihan itkettää noin paha ongelma. :'(

Äänestä

Mä lihon kun mun on paha olla - syön siis suuruuni. Kun olen onnellinen ja kaikki on hyvin, niin laihdun.

Äänestä
  • Minä pidän syömisestä ja varsinkin kaikesta "hyvästä". Minusta se kuuluu elämän nautintoihin, että voi syödä sitä mitä mieli tekee. Toisille se on tärkeä asia. Pidän myös painonhallintaa tärkeänä, joten yritän pitää määrät ja kerrat hallinnassa ja kehittää myös kevyitä herkkuja. Kovalla työllä olen saanut painon pysymään normaalipainon ylärajoilla. Se on kyllä rankkaa, kun on tällainen nautiskelija:/

    Äänestä

  • ..joo MUUT on siis syyllisiä mun lihavuuteen --kun MUUT eivät osaa huolehtia siitä, että pysyn onnellisena.. hahhahhhaaa...sallikaa mun nauraa : DDD....

    Äänestä

Mitä jos riidan uhallakin otat asian puheeksi, koska se ilmiselvästi vaivaa sinua. Kerro, että toivot teidän perheen yhdessä muuttavan ruokailu- ja elämäntapojaan terveellisempään suuntaa.
Ota syyksi vaikkapa joku työpaikan vedonlyönti tai kamppanja, johon on koko perheen tultava mukaan.
Jos olet itsekkin lihonut (tai et halua että niitä munkkeja tai jätskejä on aina kaapissa), aloita tekemällä itsellesi selvän ruokalistan / vko ja liikuntaohjelman.
Vaimo varmaan ekana kiukuttelee, mutta luulisi havahtuvan omaankin ongelmaan. Riitojen uhallakin, kannattaa ainakin kokeilla.

Itse ainakin toivoisin, että mieheni sanoisi, jos kokee minut vähemmän viehättäväksi kun ennen, vaikka paino ja kaikki ulkonäköjutut meille naisille onkin herkkiä ja vaikeita.

Onnea yritykselle. ja jos oikein paha riitä tulee, näytä hänelle tämä viestiketju.

Äänestä

Neuvo valasta ottamaan päivän lehti käteensä ja lukemaan pikkuilmoituksista tarkasti palsta V niin kuin Vuokrataan asuntoja.

Äänestä
  • Oikea meininki. Jos eukko ei pysy kuosissa, ruvetkoon katsomaan muuta kattoa päänsä päälle. Meillä säikähti tosissaan kun sanoin, et homma sellainen etten valaan kanssa alkanut yhteen enkä aio yhdessä pysyä. Suomeks: joko läskit lähtee tai sit sä ja läskit yhdessä.

    Äänestä

Itsekin varmaan sinun avokkinasi lihoisin. Viestistäsi päätellen sinulla ei ole lainkaan tunteita, olet omahyväinen ja ilkeä. Painostat seksillä, tai sen puutteella ja haukut netissä avovaimoasi. Vaikutat todellä alykkäältä ja mukavalta mieheltä... Tee kaikille palvelus ja käännä se katseesi niihin muihin ihan pysyvästi ja lähde lätkimään toisen elämää pilaamasta. Jos et edes osaa sen verran puhua, että kysyisit mikä on, maailmassa on muita, joilla ÄO siihen riittää. Ota joku yhtä älykäs uusi nainen, niin ei tarvitse keskustella ja ota mielellääm sen verran mielisairas, että hän ei syö, niin ei varmaan lihokaan.

Äänestä

Eikö sillä sun avokillasi ole mitään harrastusta? Monet kun istuvat kotona popsimassa herkkuja telkkaria töllöttäen kun ei ole muutakaan tekemistä ja on niin tylsää. Varsinkin jos kyseessä olisi liikuntaharrastus, niin kyllä siinä vähitellen kilot tippuu ja mieli parantuu. Ei ehkä tee enää mieli kokoajan herkutella kun on muutakin kivaa tekemistä elämässä. Ja ainakin hän olisi poissa jääkaapin läheisyydestä vaikkei olisi kyse liikunnasta...

Äänestä

Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että ei tehdä asioille mitään vaan vihjaillaan! Joskus kun sattuu tilanne, että olet itse hyvällä päällä ja avosi mutisee jotain siitä, että pitäisi laihduttaa, ehdota hänelle painonvartijoita. Sano vaikka jotain tähän tyyliin:

"Kannattaisiko sinun kokeilla painonvartijoita? Siellä monet onnistuvat laihtumaan. En haluaisi itsekään lihoa, joten minullekin sopii että laitettaisiin kevyempiä ruokia."

Jos tuosta syntyy riita, niin riidelkää ja käykää asia läpi pohjiaan myöten, parempi sekin kuin ainainen vihjailu ja kulmien alta kyräily. Ylipaino vaivaa naistasikin, joten hän tarvitsisi apua ja tuolla lailla sinä voisit yrittää auttaa. Tuosta hänen pitäisi tajuta, että sinä et pidä ylipainoa kummankaan kohdalla hyvänä asiana ja se voisi antaa potkua laihtumiseen. Ja muista sitten kannustaa ja antaa positiivista palautetta, kun kilot alkavat pudota:)

Äänestä

Täälläkin ylikiloinen avokki, itse taistelen päivittäin kilojeni kanssa, olen sen kertonut avopuoliollenikin että kaipaan kannustusta,aikaa esim. kuntoiluun.

Mutta mikään ei toimi, kuulen vain olevani laiska,saamaton ja minä kun olen se ainut joka tekee kotihommat ja hoitaa pääsääntöisesti taloutemme yhteiset laskut...alkaa ottaa todella pannuun.

No miekkosella on helppoo,hän kun on sellainen ettei liho,syö voita juo rasvaista maitoo jopa lisää rasvaa joka ruokaan ,kun olen keventänyt perheen ruokatotumuksia ,miehelle ei kelpaa,syö mielummin ulkona...kun rahaa riittää kukkarossa,jos ei niin just silloin kelpaa sapuska kotonakin kun vaan rasvaa lisätään.
No tälläistä täällä ,ei varmaan kaikilla teillä muilla.

Meinaan näytää miekkoselle,taistelen ja liikun ,kevennän pikkuhiljaa ruoka tottumuksia sitten,sopusuhtaisissa mitoissa ,tarkoitan kun itse tyytyväinen ,palkitsen itseäni uudella kampauksella /vaatekerralla ,kokeilen kuinka vientiä riittäis tälläisellä n40v naisella. Katelkoon sitten mies kuin käy.

Varmaan kaikkia ylipainonsa kanssa painivien olisi parempi kun reilusti avoimesti keskustellen,kannustaen ja kehuen ne kilot kevenesi paremmin ainakin näin olisi täällä.

Tsemppiä kaikille ylipainonsa kanssa painiville,niin naisille kuin mieheille.

Äänestä
  • Kiva että jaksat kaikesta huolimatta yrittää! Onpa tosi reilua käytöstä mieheltä, että haluaa sinun vetävän laihdutuspöperöitä haukkujen kera ja itse käy raflassa syömässä... Oletko kokeillut paikkareita? Monella se toimii.

    Se on todella epäreilua, että miehet eivät liho yhtään samalla mallilla kuin naiset. Vaikka syödään samaa ruokaa ja nainen ottaa sitäkin kolmanneksen tai puolet vähemmän, niin tietää kyllä kenelle ne kilot kertyvät...

    Äänestä

Oletko vielä vain liian nuori vai vain älyttömän tyhmä ymmärtääksesi, mistä rakkaudessa ja parisuhteessa on kyse!? Moitit täällä kumppaniasi ja uhkailet pettämisellä! Lapsellista! Hyväksy hänet sellaisena kuin on ja lähde siitä liikkeelle!

Äänestä
  • "Hyväksy hänet sellaisena kuin on ja lähde siitä liikkeelle!"

    Hyväksy itsetuhoisine elämäntapoineen, joihin nainen ei itsekään ole tyytyväinen? Ok... En kyllä ymmärrä kenen etu se on. Ajattelisin että olisi parempi kannustaa naista laihtumaan, kun tämä itsekin sitä haluaisi. Valtaosa naimisissa olevista ihmisistä (miehet ja naiset) lihovat koko ajan. Se on epäterveellistä. Ei tarvita kuin 1 kg vuodessa, niin tilanne on tosi paha 20-30 vuoden päästä. Eikö sitä kehitystä ole oikein yrittää pysäyttää, olivat motiivit mitkä hyvänsä?

    Siinä olet kyllä oikeassa, että ap:n asenne naistaan kohtaan ei ole täysin asiallinen, vaikka itse asia on minusta ihan ymmärrettävä.

    Äänestä

  • hekkkiiii kirjoitti:

    "Hyväksy hänet sellaisena kuin on ja lähde siitä liikkeelle!"

    Hyväksy itsetuhoisine elämäntapoineen, joihin nainen ei itsekään ole tyytyväinen? Ok... En kyllä ymmärrä kenen etu se on. Ajattelisin että olisi parempi kannustaa naista laihtumaan, kun tämä itsekin sitä haluaisi. Valtaosa naimisissa olevista ihmisistä (miehet ja naiset) lihovat koko ajan. Se on epäterveellistä. Ei tarvita kuin 1 kg vuodessa, niin tilanne on tosi paha 20-30 vuoden päästä. Eikö sitä kehitystä ole oikein yrittää pysäyttää, olivat motiivit mitkä hyvänsä?

    Siinä olet kyllä oikeassa, että ap:n asenne naistaan kohtaan ei ole täysin asiallinen, vaikka itse asia on minusta ihan ymmärrettävä.

    ja tulevat olemaan jatkossakin. En ymmärrä tätä nykyajan sairasta ylipainoisten ym. vainoa! Ainakaan haukkumalla muutosta ei tapahdu. Mielestäni on suurempiakin murheita kuin jonkun ulkonäkö. Itsehän kukin kilonsa kantaa.
    Kirjoitin myös:Hyväksy hänet sellaisena kuin on ja lähde siitä liikkeelle!
    Eli asiaa voi lähestyä muutenkin kuin halveksunnan kautta.

    Äänestä

  • mummoke kirjoitti:

    Ylipainoisuudesta toitotetaan nykyään sen tähden niin paljon, koska se on vakava terveyshaitta. Olen itse terveydenhuoltoalalla töissä ja kyllä ylipainoiset ovat todella yliedustettuina vuodeosastoilla. Ei se paljoa naurata, jos saa ensimmäiset sydän- tai aivoinfarktinsa 35-vuotiaana, polvinivelet eivät kestä enää nelikymppisenä tms. Jos ylipainosta ei olisi terveydellistä haittaa, niin silloin se olisi jokaisen oma asia. Läheiset ihmiset joutuvat myös kärsimään, kun ihminen sairastaa ylipainon takia. Maailmassa riittää muutenkin sairauksia, joten miksi kerjätä niitä ihan varta vasten epäterveellisillä elämäntavoilla..?

    Äänestä

  • shsh kirjoitti:

    Itse lihosin huonossa parisuhteessa kymmenen vuoden aikana yhteensä 50kg.

    En ymmärtänyt silloin, että suhde oli juuri sen takia huono, että kumppanini oli minulle täysin vääränlainen. Suhde hänen kanssaan sai minut unohtamaan täysin itseni. Minulla ei yksinkertaisesti riittänyt enää energiaa (ja kiinnostusta) huolehtimaan omasta ulkonäöstäni.

    Kannoin vastuun kaikesta. Ryhdyin huomaamattani "äidiksi" miehelleni. Kun en enää jaksanut pyytää tai sanoa asioista, tein kaiken itse. Kunnioitus miestäni kohtaan katosi ajan saatossa täysin ja omanarvontuntoni laski nollaan.

    Lopullinen niitti huonolle suhteellemme oli, kun mieheni jäi kiinni pettämisestä. Onneksi ymmärsin, että se oli minun täydellinen hetkeni lähteä, lopullisesti. Ja siitä alkoi paranemiseni.

    Nyt kun erostani on jo kolme vuotta, olen täysin muuttunut ihminen sekä ulkoisesti että sisäisesti. Olen jälleen se, joka oikeasti tunnen olevani. Hyväntuulinen, liikkuvainen, normaalipainoinen, nauravainen, leikkisä, seksistä pitävä, hyvällä itsetunnolla varustettu naisellinen nainen. Sanalla sanoen kaikkea sitä, mikä katosi, kun vastasin yksin suhteesta, jossa olisi pitänyt olla kaksi.

    Mutta kaikki menneessä suhteessa kokemani on tehnyt minusta paljon viisaamman ja harkitsevamman, ainakin mitä miehiin tulee. Tiedän nyt mitä haluan ja mitkä asiat on oikeasti tärkeitä parin valinnassa. Tarvitsen rinnalleni vahvan miehen, joka myös tietää mitä haluaa ja tekee sen mitä lupaa. Miehen, joka arvostaa ja kunniottaa sekä minua että parisuhdettamme.

    Ap, sinun on nyt nostettava kissa pöydälle. Puhumattomuus vie teidät vain kauemmaksi toisistanne ja tilanne vain pahenee.

    Kerro puolisollesi, miltä sinusta itsestäsi tuntuu, mutta sano se niin kuin haluaisit minkä tahansa vaikean ja henkilökohtaisen asian itsellesi esiin tuotavan.

    Toisen loukkaaminen ei vie asiaa, kuin vain huonompaan suuntaan.

    Äänestä

  • shsh kirjoitti:

    Ylipainoisuudesta toitotetaan nykyään sen tähden niin paljon, koska se on vakava terveyshaitta. Olen itse terveydenhuoltoalalla töissä ja kyllä ylipainoiset ovat todella yliedustettuina vuodeosastoilla. Ei se paljoa naurata, jos saa ensimmäiset sydän- tai aivoinfarktinsa 35-vuotiaana, polvinivelet eivät kestä enää nelikymppisenä tms. Jos ylipainosta ei olisi terveydellistä haittaa, niin silloin se olisi jokaisen oma asia. Läheiset ihmiset joutuvat myös kärsimään, kun ihminen sairastaa ylipainon takia. Maailmassa riittää muutenkin sairauksia, joten miksi kerjätä niitä ihan varta vasten epäterveellisillä elämäntavoilla..?

    jo suuresta ylipainosta, mikä tietenkin on terveyshaitta.Mutta nykyään kaikki normaalikokoisetkin leimataan lihaviksi. Nuoret kärsivät syömishäiriöistä ja tutkimusten mukaan suomalaiset 12v. lapset ovat huolissaan pohjoismaissa eniten ulkonäöstään ja olemattomasta lihavuudestaan! Kyllä näissä asioissa on menty jo aivan liian pitkälle!

    Suomessa taitaa olla USAn jälkeen maailman lihavimmat lapset eli ylipaino on suurempi ongelma kuin anoreksia. Kouluissa terveydenhoitajat toitottavat vain anoreksian ja bulimian vaaroista, mutta ei ylipainon vaaroista, koska ovat monesti itsekin ylipainoisia. Olen itse ollut koko ikäni alipainoinen ja niin on myös äitini ja monet sukulaiseni. Minua terveydenhoitajat ovat koulussa oikein piinanneet. Lihavalle kaverilleni taas ei ole sanottu koskaan mitään kielteistä. Sitä vastoin kuntosalilla, kun rasvaprosenttini mitattiin erinomaiseksi, sain kehuja henkilökunnalta.

    Painoindeksi kertoo kyllä aika helposti, onko ihminen lihava tai laiha, jos ei ole kuntoilija, jolla on suuret lihakset. Jos ei osu painoindeksin normaalin haarukkaan, on lihava. Vaikka Suomessa olisikin joka toinen mies ylipainoinen ja naisista joka kolmas, niin se ei tee heitä normaaleiksi, vaikka muutkin olisivat ylipainoisia.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Ja puppua kansa! Jos ylittää painoindeksin on lihava!? Paskanmarjat!

    Äänestä

  • mummoke kirjoitti:

    Ja puppua kansa! Jos ylittää painoindeksin on lihava!? Paskanmarjat!

    Älä mummoke intä asiattomuuksia jos ei ole faktatietoa asoista.

    Järki käteen, vaikka tunteet kävisikin kuumina...

    Äänestä

mitkähän arvot sulle on tärkeitä??? Mihin "rakastuit vaimossasi" ekö elämä saa muuttaa toista, oletko itse muka niin uljas urho...katso itseäsi sisimpääsi ennen kuin rupeat jostain lihomisesta valittaan...minun painonousuni johtui hormoonihäiriöstä jolle en itse voinut mitään ainakin lääkärien mukaan....mutta vaikka lihoin niin sismältäni olen edelleen se sama ihminen

Äänestä

Kun sinkku tulee kotiin, hän vilkaisee jääkaappiin ja menee sänkyyn;
kun av(i)oliitossa oleva nainen tulee kotiin, hän vilkaisee sänkyyn ja menee jääkaapille...

Äänestä

mies vittuilee naiselle ulkonäöstä, nainen saa tarpeekseen ja lähtee suhteesta, nainen alkaa sit tekee ulkonäkönsä eteen jotain ja sit se saa itsetuntonsa takaisin ja ottaa itselleen miehen joka on 100 kertaa parempi kuin entinen :)

Äänestä
  • Näinhän siinä minullekin kävi ;) Ex ei vihjaillut ulkonäöstä, mutta ei huomioinut minua mitenkään. Laihdutin 25kg ja lähdin kävelemään. Löysin paaaaaaaaaaaljon paremman miehen :)

    Äänestä

Totta on että kiloja kertyy ja se että popsin liikaa masennukseeni. Tämä on kuin kierre jota ei saa katkaistua ihan siitäkin syystä ettei kumppanilta saa tähän asiaan mitään tukea. Ei ole kovin kannustavaa kun toinen suutuksissaan nimittelee läskiksi/ huoraksi jne.

Aiheen kirjoittajan täytyisi myös miettiä omaa osaansa toisen lihomisen suhteen.
Uskon että voit omalla toiminnallasi vaikuttaa paljonkin toisen laihduttamisiin. Kaikille
varmasti pidemmän suhteen aikana tapahtuu muutoksia jossainmäärin mutta eikö liittoonkin
sitouduta niin myötä kuin vastoinkäymisissä?

Jos tämä teksti tuntuu tutulta niin se voi johtuu
siitä että minä olen se joka on kanssasi avoliitossa. Minä olen se sama nainen joka
rakastaa sinua vaikka sinäkään et ole täydellinen
kaikilta osin. Minun tunteet eivät ole paljoa
laimistuneet siitä kun joskus tapasimme.

Nyt kun kirjoitat tälle palstalle tuohon tyyliin niin minusta tuntuu kuin olisin tärkeä vain ulkokuoreltani:( ja se tunne ei ainakaan kannusta minua laihduttamaan koska osoitat asian niin että vain sillä on merkitystä miten paljon lihaa on luitteni ympärillä. Tähän viimeiseksi haluan sanoa sulle että älä vihjaile vaan kerro totuus. Tiedän totuutesi varmaan sanomattakin ja vastauksena sulle on että etsi uudelleen nainen joka on sitä mitä pintapuolelta etsit.

Minulla on ainakin vahva tunne siitä että mikäli lakkaan välittämästä kokonaan sinusta niin pystyn laihtumaan ja löytämään myös itse toisen kumppanin joka arvostaa minua sellaisena kuin olen ja siten on taas helppo pysyäkin sellaisessa kunnossa joka itseäänkin miellyttää.

Sitä asiaa vielä seksistä että ongelma ei varmastikaan ratkea sillä että kieltäydyt seksistä sillä se vain pahentaa naisen itsetuntoa ja saa tilanteen juuri vaikuttamaan siltä että käyt vieraissa.

Äänestä
  • Miten voin kannustaa ja tukea?

    Tunnen itseni voimattomaksi, kun toinen tuhoaa terveytensä ja suhteemme enkä itse osaa tehdä asialle mitään...

    Tunnen, ettei toinen välitä mistään...

    Äänestä

  • tarkemmin........... kirjoitti:

    Miten voin kannustaa ja tukea?

    Tunnen itseni voimattomaksi, kun toinen tuhoaa terveytensä ja suhteemme enkä itse osaa tehdä asialle mitään...

    Tunnen, ettei toinen välitä mistään...

    Rakastan ja välitän enemmän kuin mitään ja ketään mutta etäisyys saa minut tuntemaan itseni tosi huonoksi ja olen kaiken aikaa toivonut aloitetta toiselta mutta odottaminen on kestänyt jo melko pitkään.

    Minä tajuan kyllä että painoni on noussut viimeisen kahden vuoden aikana ihan liikaa ja todellakin inhoan itseäni sen vuoksi mutta on todella vaikea skarpata ihan tosissaan jos näkee toisen katselevan muita, se sattuu.

    Onko täysin mahdotonta pyytää että kaikesta huolimatta näyttäisit mulle ja kertoisit ihan ääneen että rakastat ja haluat mun tulevan sellaiseen kuntoon kuin itsekin haluan?. Tee ehdotuksia tapaan "otetaanko molemmat kuntosalikortti, käydäänkö uimassa?" ja kun tämän olet esittänyt niin pidät mua hyvänä viimeisen päälle, varmasti tehoaa ainakin minuun.

    En tosiaankaan halua että jokseenkin hyvä suhde loppuisi tällaiseen asiaan jonka voi korjata. Yksinäisellä fiiliksellä en tähän yksin pysty.

    Äänestä

  • ... että minkä takia lihoit alunperin? Ei miehesi varmasti sua läskiksi haukkunut, kun olit hoikka.
    Se, kun sanoit, että ilman miestäsi pystyt laihduttamaan ja sitten saat taas uuden miehen (hoikkana) joka rakastaa sua sellaisena kuin olet, niin mistä tiedät, ettei uusi mies rakasta sua sen takia, kun olet hoikka..?
    Jos nyt eroaisit nykyisestä miehestäsi, niin eikö kannattaisi ottaa seuraava mies pullukkana, niin hän varmasti rakastaa sua sellaisena, kuin olet. Jos siitä sitten hieman laihdut, niin sehän on sille uudelle vain plussaa.
    Itse olen kyllä sellainen, että jos mulle huomautetaan vähänkin ulkonäöstäni jotain, niin teen asialle heti jotain.
    Kerran elämässäni olen päässyt hieman lihomaan, mutta onneksi heräsin ongelmaan heti, enkä anna sen tapahtua ikinä enää.
    Itselleskin tulisi parempi olo jos kävisit vaikka juoksemassa niiden herkkujen syönnin sijasta.

    Äänestä

  • Sariella kirjoitti:

    ... että minkä takia lihoit alunperin? Ei miehesi varmasti sua läskiksi haukkunut, kun olit hoikka.
    Se, kun sanoit, että ilman miestäsi pystyt laihduttamaan ja sitten saat taas uuden miehen (hoikkana) joka rakastaa sua sellaisena kuin olet, niin mistä tiedät, ettei uusi mies rakasta sua sen takia, kun olet hoikka..?
    Jos nyt eroaisit nykyisestä miehestäsi, niin eikö kannattaisi ottaa seuraava mies pullukkana, niin hän varmasti rakastaa sua sellaisena, kuin olet. Jos siitä sitten hieman laihdut, niin sehän on sille uudelle vain plussaa.
    Itse olen kyllä sellainen, että jos mulle huomautetaan vähänkin ulkonäöstäni jotain, niin teen asialle heti jotain.
    Kerran elämässäni olen päässyt hieman lihomaan, mutta onneksi heräsin ongelmaan heti, enkä anna sen tapahtua ikinä enää.
    Itselleskin tulisi parempi olo jos kävisit vaikka juoksemassa niiden herkkujen syönnin sijasta.

    Saat kysyä...joo ei nyt välttämättä läskiksi haukkunut mutta noin muutoin tuo nimittelytaito on kyllä hanskassa ja se tuppaa syömään itsetuntoa ikävä kyllä. Olen vain helkutin kyllästynyt erilaisiin lempinimiin joita toinen loksauttaa silloin tällöin: paskaläjä, tyhmä, skitso, idiootti, huora, lutka jne. Tiedän ettei toinen välttämättä tarkoita sanojaan kun suutuspäissään menettää itsehillintänsä mutta onko se siltikään oikein?

    Kirjoituksestani voi saada kuvan että olen hillitön läskikasa mutta ei nyt asia onneksi vielä ole ihan niin paha mutta joku kilo kuitenkin liikaa.

    Äänestä

  • avovaimo.. kirjoitti:

    Mun mielestä on todella keskenkasvuista käyttää edes mitään "haukkumasanaa" tai mitään letkautuksia omasta elämänkumppanista.
    Ymmärrän vielä jotenkuten, että 13-vuotias finninaama huutelee koulussa noin opettajien perään, mutta aikuinen mies... voi herranen aika.
    Kyllä minä hankkisin kyllä jä vähän äkkiä miehen, joka osaa käyttäytyä, niinkuin aikuinen kypsä ihminen.
    Jätä tuollainen keskenkasvuinen idiootti ihan omaan kastiinsa vain ja mene aikuisten seuraan.

    Äänestä

Jos nainen lihoaa, niin se ei ole koskaan naisen omaa syytä, vaan aina miehen syytä:

- mies ei huomioi -> lihoaa

- ei ole hyvä olla -> lihoaa

- mies ei kannusta laihtumaan -> lihoaa entisestään

- on niin hyvä olla -> lihoaa

- miehen tulee hyväksyä sellaisena kuin miksi muuttuu -> lihoaa

- mies on pinnallinen, jos ei ymmärrä 30 kg:n painon nousua

Naisen itsensä syytä se ei ole koskaan, jos hän lihoaa, muistakaa tämä!

Äänestä

Kuten ym. herra aikanaan totesi, laihduttaminen on helppoa. Pitää vaan suunsa kiinni.

Tuli niitä kiloja minullekin: kaksi raskautta ja kummallakin kerralla lihoin 25 kg. Keväällä päätin, että nyt riittää. Joka päivä fillarointia tunti ja kolme kertaa viikossa salia. Mistään herkuista en ole kokonaan luopunut, järkeistänyt määriä ja jättänyt herkuttelut viikonloppuun.

Johan on nainen muuttunut. Ryhti on parantunut, vyötäro ja lantion kaari kaartuu kauniisti ja rinnat nousevat kuin itsestään esille. Ja hormonit hyrräävät ihan eri tavalla...

Herätys naiset! Ei laihduttamiseen mitään kannustuksia ja höpönassujuttuja kaivata! Jokainen on vastuussa omasta terveydestään ja siinä ohella ulkonäöstään. Jos meikäläinen pystyy kuntoilemaan työn ja kahdessa korkeakoulussa opiskelun ohella ( olen kahden lapsen yh. vielä) niin pystyy kuka tahansa. Itsekuria ihmiset!

Äänestä
  • jne...laiha olin kun yhteen muutettiin...lapset syntyivät..aikaa ei jäänyt itselle...kotityöt ja lapset veivät suurimman energian ja että olisi jaksanut lähtä viellä lenkille kun oli mahdollisuus pienikin hetki levätä ja nautiskella kaikenlaisia herkkuja...miehelle ei tuntunut yhtä kiihkeästi vaimoke enää kelpaavan, mutta eipä sillä niin väliäkään..vuodet vierivät ja lapset tulivat siihen ikään ettei tarvinut enään niin kovin huolehtia..nytpä olikin enemmän aikaa eikä levollekkaan ollut enään niin kovaa tarvetta...nyt huomasi vaimoke että voi tehdä omiakin asioita enemmän ja innostuikin urheilemisesta siinä määrin että laihtui roimasti..mutta myös elämä jota ennen laihtumistaan oli elellyt niinsanotusti ilman rakkautta..olikin tässä naisessa tehnyt sellaisen muutoksen ettei edes menneistä jaksanut välittää vaan rohkein mielin muutti koko elämänsä ja jätti entisen elämänsä...entinen mies jäi surkuttelemaan vaimokkeensa upeaa ulkomuotoa ja vannomaan valoja rakkaudesta jota nyt niin palvoisi..mutta miksi palata entiseen..nyt uudet kujeet ja uusi mies..tosin mies on lihovaa tyyppiä ja koittaa naiselleen myös syötellä herkkuja ja silti suupielistään virnistelee asiaa ettei lihavaa naista viitsisi katsoa..voisin sanoa etten minäkään viitsisi lihavaa miestä katsoa..mutta sitä ei sano ääneen jos toisesta pitää..tosin taidan pitää sopivan välin tähän mieheen..mukava on..muttei korvaamaton...ja täytynee sanoa että laihana ja hieman lihaksikkaana on sitten tavattoman mukava olla...toivoisinkin miesten rakastavan aidosti..eikä ulokomuodollisesti vaimokkeitaan..sillä perusteella jos lihavuus johtuu perheenlisäyksestä..koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.Kaikki naiset/ihmiset ovat omia persooniaan ja kaikilla ei ole loputtomasti energiaa... =)

    Äänestä

otti aikalisän, luulen että yhtenä syynä oli mun ylipaino.Mut jos toisesta tykkää ei se voi olla syy ja pitää ymmärtää asioita. Mä olin reilun vuoden jalkavaivanen ja en päässy lenkille ja siitä alko kilot kertyy..mut nyt jalka kunnos ja lenkille päästy vaaka näyttää alaspäin.Ja silti lähti menee, seksikin hävis, liekö ollut toinen nainen vai häviääkö halut oikeesti miehiltä n 50v vai vaikuttaako stressi niin paljon. Mutt itellepä tekee....ja sitä paitsi miehelläki oli maha kasvanut...

Äänestä

Siksi, koska ei saa mieheltä tarpeeksi hellyyttä eikä suhteelta mielihyvää. Se mielihyvä haetaan sitten ruoasta ja herkuista, jolloin hyvänolontunne lisääntyy, ainakin hetkellisesti. Itse lihoin, koska tunsin itseni suhteessa mitättömäksi enkä saanut huomiota mieheltä. Eipä sitä huomiota saa nytkään. Mutta nyt olen dieetillä ja hyvin menee. Tosin olen niin ilkeä, että en aio muuttaa seksielämääni ollenkaan vaan nautin muiden miesten ihailevista katseista ja oman mieheni kärsiä (sattuupahan hänen nilkkaansa). Mitäs oli niin idiootti, ei se ulkokuoren pitäisi olla tärkeintä.

Äänestä

Urheilullisuus ja itsestään huolehtiminen ovat naisen velvollisuus - ainakin minun kirjoissani.
Jos ovat sinunkin niin VAADI niitä naiseltasi.

Naiset eivät ole mitään jumalallisia jotka valitsevat kuten haluavat, vaan menestyvät miehet vaativat myös menestyvät naiset vierelleen.
Oli sitten tuo menestys rahallista, ulkomuodollista tai molempia (mieluiten).
Itselläni on onni että avovaimo tienaa 45t/v ja lisäksi urheilee ja pitää itsensä pinkeänä. Lisäksi on vasta 28v.

Vaadi naiseltasi jos vaadit itseltäsikin.

Äänestä

meillä on menny kyllä oisin päin vaikka synnyttääkki oon jo kerenny..miehelle tullu n.30 kiloa lisää viidessä vuodessa,mutta ei mua haittaa,kyllä mä pidän mun miehen ulkonäöstä vaikka pidin myös sillon ku oli hoikempi..

Ilmeisesti toisille on vaan niin tärkeetä tuo ulkonäkö,minä rakastan miestäni vaikkei se niin "kisakunnossa"ookkaan,ja minusta mies joka on älykäs ja huumorintajunen on seksikkäämpi kuin tosi timmi mies...

Kattokaahan ukot peiliin vaikka vaihteeksi,ja silleen realistisesti niin ehkä huomaatte ettette itekkään mitään ruusuja ole.Ainakaan puheiden perusteella,tuleeko tosiaan niin kova tarve kyttää muita eukkoja kun omalle tulee kiloja?...onpa pientä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Se tavallinen tilanne kirjoitti:

Kyllä vituttaa kun nainen vaan lihoo tasaista tahtia, vaikka aina puhuu että pitäisi laihduttaa. Herkut vaan maistuvat ilmeisesti niin hyvältä. Sitten ihmettelee miksi seksikään ei kiinnosta minua "yhtä paljon kuin ennen". Ei sitä totuutta voi tietenkään sanoa, nainen loukkaantuu. Olen kyllä yrittänyt vihjata.

Katseeni kääntyy olosuhteiden pakosta yhä useammin vieraisiin, mutta toistaiseksi olen onnistunut vastustamaan houkutuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu