Oli tyttö, ihastuttiin, ei mitään vakavaa, ei edes kädestä pidetty. Joskus nähtiin. kului 2 kk.
Lähdin ulkomaille. Kirjoiteltiin. Alkoi tulla ikävä. Tunnustin että "ah, mun syömmein riutuu...". Jotain kai meni kirjeenvaihdossa vikaan. En kai ollut "vakavasti otettava", tai muuten vaan pitäisi mennä hoitoon. Ulkomailla 6 kk. Tyttö oli halunnut osan omaisuudestani hänen luokseen säilöön, että varmasti tulisin takaisin (!).
Tulin takaisin. Kului 2 kk. Kerran kesällä tyttö tuli käymään ja toi tavarani, hänellä kun oli asiaa samalle suunnalle. Aika viileä vierailu, tuskin sanoi "hei" lähtiessään tai tullessaan, montaa sanaa ei päivän aikana vaihdettu. En saanut häneen mitään eloa, vaikka koitin keskustelua virittää ja sapuskat tarjosin ja erillisen huoneen yöksi. (hänellä oli pitkä matka ja paikkakunnalla aamulla asioita hoidettavana). Ei edes hyvää yötä sanonut.
Tuli syksy, kävin pari kertaa tytön luona. Tämä istuu tuppisuuna, ei kysele kuulumisia saatikka tarjoa kaffetta tai mitään muuta, en ymmärtänyt käytöstä. En todellakaan ollut tervetullut, joten vierailut jäivät vähiin. Puhelinta ei ollut kummallakaan (aika ennen jokamiehen kännyköitä) ja kirjeisiin ei vastattu. En enää tainnut olla potentiaalista ainesta?
Tuli talvi. Ketään en varta vasten yrittänyt iskeä. Meni puoli vuotta ja sain kirjekaverin, toisen tytön. Kului taas 6 kk, tuli kevät ja minä ja se uusi tyttö päätimme tavata.
Mutta päätin kuitenkin käväistä ensin 1. tytön (josta ei ollut kuulunut inahdustakaan kesän jälkeen) luona kyseemässä vointeja. Mainitsin "kirjekamustani". Ja kuinkas kävikään; tuskin olin päässyt lauseessa puoliväliin kun tämä otti herneen nenään, heitti pihalle ja löi oven päin pläsiä. Sanaakaan ei sanonut. Ovea ei enää aukaissut. Sen koommin en ole hänestä kuullut.
Niin että mitä helvetissä minun olisi pitänyt tehdä? Leikkiä mykkäkoulua ja "emme tunne toisiamme" -leikkiä eläkeikään asti ja pysyä poikamiehenä? Montako vuotta olisi pitänyt odottaa että hän vaivautuisi vastaamaan kysymykseen: "Käytäskö joskus kahvilla?" Olisiko pitänyt käydä vain ronskisti käsiksi? Hyvän tavan mukaiset maanittelut oli jo käytetty silloin kun häntä näin. Miksi hän ei edes vaivautunut kuuntelemaan lausetta loppuun? En edes päässyt siihen kuuluisaan "olemmehan vielä ystäviä" -vaiheeseen. Miksi hänestä ei kuulunut mitään? Jos tämä oli joku extreme versio "vaikeasti tavoiteltavasta", niin se kyllä toimi... en tosiaankaan tavoittanut.
Joku sanoo kuitenkin että olin täysi nysväke; tämä neito ei nimenomaan halunnut mitään machopaskaa mieheksi. Hän itse ei käynyt missään. Minä kyllä kulutin aikaani kapakoissa, mutta koskaan en niistä naista iskenyt, vaikka kiusauksia oli. Hänet pistin etusijalle koko vuoden ajan, parempia aikoja odotellessa.
Lähdin ulkomaille. Kirjoiteltiin. Alkoi tulla ikävä. Tunnustin että "ah, mun syömmein riutuu...". Jotain kai meni kirjeenvaihdossa vikaan. En kai ollut "vakavasti otettava", tai muuten vaan pitäisi mennä hoitoon. Ulkomailla 6 kk. Tyttö oli halunnut osan omaisuudestani hänen luokseen säilöön, että varmasti tulisin takaisin (!).
Tulin takaisin. Kului 2 kk. Kerran kesällä tyttö tuli käymään ja toi tavarani, hänellä kun oli asiaa samalle suunnalle. Aika viileä vierailu, tuskin sanoi "hei" lähtiessään tai tullessaan, montaa sanaa ei päivän aikana vaihdettu. En saanut häneen mitään eloa, vaikka koitin keskustelua virittää ja sapuskat tarjosin ja erillisen huoneen yöksi. (hänellä oli pitkä matka ja paikkakunnalla aamulla asioita hoidettavana). Ei edes hyvää yötä sanonut.
Tuli syksy, kävin pari kertaa tytön luona. Tämä istuu tuppisuuna, ei kysele kuulumisia saatikka tarjoa kaffetta tai mitään muuta, en ymmärtänyt käytöstä. En todellakaan ollut tervetullut, joten vierailut jäivät vähiin. Puhelinta ei ollut kummallakaan (aika ennen jokamiehen kännyköitä) ja kirjeisiin ei vastattu. En enää tainnut olla potentiaalista ainesta?
Tuli talvi. Ketään en varta vasten yrittänyt iskeä. Meni puoli vuotta ja sain kirjekaverin, toisen tytön. Kului taas 6 kk, tuli kevät ja minä ja se uusi tyttö päätimme tavata.
Mutta päätin kuitenkin käväistä ensin 1. tytön (josta ei ollut kuulunut inahdustakaan kesän jälkeen) luona kyseemässä vointeja. Mainitsin "kirjekamustani". Ja kuinkas kävikään; tuskin olin päässyt lauseessa puoliväliin kun tämä otti herneen nenään, heitti pihalle ja löi oven päin pläsiä. Sanaakaan ei sanonut. Ovea ei enää aukaissut. Sen koommin en ole hänestä kuullut.
Niin että mitä helvetissä minun olisi pitänyt tehdä? Leikkiä mykkäkoulua ja "emme tunne toisiamme" -leikkiä eläkeikään asti ja pysyä poikamiehenä? Montako vuotta olisi pitänyt odottaa että hän vaivautuisi vastaamaan kysymykseen: "Käytäskö joskus kahvilla?" Olisiko pitänyt käydä vain ronskisti käsiksi? Hyvän tavan mukaiset maanittelut oli jo käytetty silloin kun häntä näin. Miksi hän ei edes vaivautunut kuuntelemaan lausetta loppuun? En edes päässyt siihen kuuluisaan "olemmehan vielä ystäviä" -vaiheeseen. Miksi hänestä ei kuulunut mitään? Jos tämä oli joku extreme versio "vaikeasti tavoiteltavasta", niin se kyllä toimi... en tosiaankaan tavoittanut.
Joku sanoo kuitenkin että olin täysi nysväke; tämä neito ei nimenomaan halunnut mitään machopaskaa mieheksi. Hän itse ei käynyt missään. Minä kyllä kulutin aikaani kapakoissa, mutta koskaan en niistä naista iskenyt, vaikka kiusauksia oli. Hänet pistin etusijalle koko vuoden ajan, parempia aikoja odotellessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota hänestä nyt sitten selvää mitä olis halunnut..
Tuohon aika vaikea kommentoida mitään, sä yritit kuitenkin parhaas!!
Koita jaksella ja Tsemppiä! :)
Ei muuta kun etsimään uusia tuttavuuksia!!
Onhan tuosta jo aikaa, vuosia. Mutta pistinpä asian esille kun on jäänyt kaivelemaan... Ehkä siksi että tosissani pidin tuosta tytöstä ja olisin ehkä valinnut hänet elämänkumppanikseni jos ei olisi ajettu pois...
By the way, siitä "kirjekamusta" tuli puolisoni.
Mitä tästä opimme; naiset, ei pidä vedättää miehiä liian pitkään, tai jää pää vetävän käteen.
Onnea vaan näin jälkikäteen!! :)
sitä kun ei tiedä milloin sen "oikean" löytää..
Itse löysin omani junamatkalla.. :)
Jotkut ihmiset soutavat ja huopaavat, eikä heistä ota millään selvää. Minä en ole koskaan viitsint kovin pitkään sellaista katsella. Pahimpia ovat nämä, jotka antavat ymmärtää, mutta kuitenkaan ei tapahdu mitään.
Ilmeisesti hän oli liian kylmä noin lämminsydämiselle miehelle :)
Onnea uudelle liitolle ja tulevaisuudelle!