Uskallanko

Älä painosta miestä, pahimmillaan se tuhoaa ystävyytenne. Voisit kysyä häneltä suoraan mitä hän ajattelee sinusta. Rohkeutta se vaatii, varsinkin kun panoksena on niin paljon.
Älä ainakaan aja häntä pois sen pelossa että et kelpaa hänelle. Jos et kelpaisi, hän ei olisi missään tekemisissä kanssasi.

Huh-huh...tulee mieleen "isä-kompleksi"!Vaikka nyt päättäisitkin jatkaa niin muistelepas sitä Junnu Vainion-biisiä:...mies kun tulee tiettyyn ikään...!Alussa voi mennä hyvinkin,mutta entäs muutaman vuoden kuluttua??Voihan sitä Viagraa...mutta entäs toi henkinen puoli?Sitten kun mies edelleen ikääntyy ja sinulla olisi vielä menohaluja niin kuinkas sitten?!Neuvoksi,että etsi ikäistäsi seuraa tai muutaman vuoden vanhempaa(5-10 vuottakin on ihan hyvä).Itselleni tulis ainaki pelko siitä,että jos mies onkin mustasukkainen,luulis että saisit huomiota muiltakin miehiltä,niin mites sitte??Älä nyt,hyvä ihminen,jää polkemaan paikallesi ikälopun kanssa-usein tuon ikäisillä on juuri se 50-villitys ja nuoremmilta naisilta saa sopivaa itsetunnon pönkitystä!Jos nyt kuitenkin päädyt toiseen ratkaisuun,niin syytä sitten itseäsi,että elämä jäi elämättä.Itsekin olen kolmikymppinen,enkä koe itseäni vanhaksi;olen kyllä aviossa ja mieheni on mua vajaa 10 vuotta vanhempi-nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin niin harkintaa olisin itsekin voinut käyttää,ainakin joissakin asioissa.

...vaikkapa huumorin merkeissä kepillä jäätä ja kysy pieni pilke silmäkulmassa mitä hän olisi mieltä jos vaikkapa moiskauttaisit hänelle suukon tms.ja katso miten hän reagoi,mutta älä liikaa ahdista,se saattaa säikäyttää jos miehellä on muuten kunnialliset ajatukset sinua kohtaan.
Enkä usko että tällaisilla ikälukemilla on niinkään este vaikka vähän nuorempi oletkin ja jos hyvin yhdessä viihdytte,niin ei kai siitä kannata kovin suurta stressiä ottaa.Tsemppiä jatkoon.

Entä millainen seurustelutausta ja kokeneisuus miehellä on? Onko hän poikamies vai eronnut. Sekin saattaa vaikuttaa siihen kuinka "rohkea" hän on sinua kohtaan.
Voithan kokeeksi halata häntä kun seuraavan kerran tapaatte tai sitten treffien päätteeksi ja kiittää samalla mukavasta seurasta. Kuinka hän sellaiseen läheisyyteen reagoi.

Toisaalta, itse ainakin pidän siitä lievästi epävarmasta, mutta myönteisiä merkkejä ilmassa täynnä olevasta ajasta ennen ensimmäistä suudelmaa... Kun katseet ja eleet viestivät kiinnostuksesta. Kuunnellaan toisen äänenväriä ja sanojen painotuksia...

Ikäerosta sen verran, että ehkä se tässä vaiheessa ei tunnu käytännössä erityisesti mitenkään sen kummemmin, mutta vuosien myötä muutos saattaa tulla ehkä äkistikin, sillä vanhenemmehan yksilöllisesti.
Eikä suuri ikäero ole automaattisesti sitä, että haetaan jotain isänkorvike-juttua.

Oli kiva lukea nuo vastaukset. Helpotti. Olemme me kyllä halanneet toisiamme, mutta ei mitään tulisia suudelmia, vaan sellaista ystävien hellää halausta kun illalla eroamme. Aina siitä on jäänyt hyvä olo ja pienoinen ikävä.
Arvasin, että moni vastaisi vedoten tuohon isäkomleksiiin. Oma isäni on elossa ja meillä on lämpimät ja hyvät välit. Ystävni on eronnut jä hanellä on hyvät välit lapsiinsa. En oikein jaksa uskoa tuohon 50-villitykseen, koska olen myös tavannut niitä miehiä, joilla se on selvästi ollut menossa - sen huomaaaaa. Itsetunto ystävälläni on ihan kohdallaan ja sekin ihastuttaa minua.
Tiedän, että hän vanhenee ja jossakin vaiheessa hän varmaan tulee vanhaksi. En ole ajatellutkaan, että alkaisimme elää yhdessä, mutta kuitenkin kaipaan häntä jatkuvasti. Olemme joskus keskustelleet tästä ikäerosta ja siihen liittyvistä seikoista (vanheneminen) ja olemme olleet asioista täysin yhtä mieltä.
Minulla ei ole lapsia eivätkä lapset kuulu millään tavalla suunnitelmiini - uskonkin, että olen niitä naisia, jotka valitsevat lapsettomuuden (minulla on siihen omat syyni). Tiedän, että joskus ajatus voi muuttua, mutta nyt tuntuu, että tämä on pysyvä päätös.
Yritän tulla toimeen näin ja katsoa, mihin elämä minua tai meitä kuljettaa. Varmasti jossakin vaihessa tilanne kehittyy johonkin suuntaan ja otan vastaan sen mitä tulee. Jos ystävyytemme muuttuu, niin toivottavasti osaan siinä kohtaa toimia oikein. Hoppuilla ei varmaan kannata eikä edes johdatella elämän kulkua.
Sen verran vielä haluan sanoa, että me molemmat tulemme vallan mainiosti taloudellisesti toimeen omillamme enkä mitenkään koe ystävääni auervaaraksi - itse olen enemmänkin ollut saavana puolena.
Vähän jäin vielä kaipaamaan kokemuksia muilta tästä ikäeroasiasta, mutta saanhan toki itse nyt omakohtaisesti kokea ainakin ne hyvä puolet, joita ikäerosta on - mies on rauhallinen, kiltti, huomaavainen ja kohtelias, kokenut omat murheensa, jaksaa kuunnella, ymmärtää, ei ole mustasukkainen, vaan antaa minun mennä omiin menoihini jne. Kun ajattelen tuntemaniani noin 30 v miehiä, niin kyllä on suuri ero ja kaikkin vanhemman miehen hyväksi. En kuitenkaan halua yleistää ja mollata kaikkia nurempia miehiä, mutta en ole heistä löytänyt itselleni mitenkään sopivaa. Muutamat seurusteluni ja suhteeni on kaikki ollut selvästi minua vanhemman miehen kanssa.
Toivon tietenkin, että kaikki jatkuisi edes näi ja voisimme tavat aina silloin tällöin ja jakaa keskenään toistemme iloja ja huonoja hetkiä.
Minun on hyvä olla.

Voi herranenaika mitä juttui oon täällä tänään lukenu!!! En nääs yleensä ehdi tälläsiin paikkoihin mut nyt kipeenä ei voi urheilla eikä mennä naisille!!
Siis mä en usko näitä miten ihmiset kiertelee ja kaartelee asioita!! Hitto härkää sarvesta sanon minä!! Jos tekee mieli niin tee hyvä ihminen aloite!!
Itsellä se meininki et heti sänkyyn!! tulos tai ulos! nykymaailman meno nääs!