Tapasin miehen kolme vuotta sitten. Rakastuimme heti. Tunne vei jalat altamme. Käyttäydyimme kuin sokeat tollot. Olimme kumpikin naimisissa. Suhteemme kesti yli vuoden. Erkaannuimme koska minä en tiennyt mitä elämästäni haluan. Tuosta on kulunut kohta kaksi vuotta. Olemme edelleen satunnaisesti tekemisissä. Tunteita on, vaikka niitä ei kumpikaan juuri koskaan päästä pintaan. Meidän on helppoa puhua mistä vaan, paisti yhteisestä menneisyydestämme. Haluaisin lämmittää suhteemme uudestaan ja katsoa mitä se oli, joka kerran jäi kesken. Mies välttelee kuitenkin tilanteita, joissa olisimme kahden. Hän välttelee myös puhumasta kanssani menneisyydestämme. Ihan niin kuin hän "pelkäisi" vetovoimaani. Taisin silloin loukata häntä, vaikka kumpikin oli järkisyistä samaa mieltä, ettei sille pohjalle jolla suhteemme oli, voinut alkaa rakentaa mitään kestävää. Asumme eri paikka kunnilla. Miten edetä?
Mitä tehdä?
Kuinka edetä?
51978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuskin mies välttelee sinua sen takia? heh.. mies välttelee sinua koska et vaan enään kolahda!
naisilla on kummalinen taito kääntää asiat aina vituralleen...
mies on tapaillut sinua ollessaan varattu! silloin ei tasolla ole niinkään merkitystä, ainoastaan pesän helppous kiinnostaa. mies jos nyt sinkku niin tuskin vastaat enään miehen tasoa..yksinkertaista jos osaa ottaa vaaleanpunaiset lasit päästä edes hetkeksi pois ; /
Minä puolestani uskon, että teillä on edelleen mahdollisuuksia. Et kertonut oletteko muutoin tekemisissä enää ja jos, niin millä tasolla? Myös miehet voivat rakastua naimisissa ollessaan aidosti toisiin naisiin. Se voi olla meille itsellemmekin aika rankka kokemus. Varsinkin jos asiat eivät mene niin kuin oli itse suunnitellut. Kärsivällisyyttä minä ehdottaisin.
toivottavasti jäätte kiinni!! mniä ainankin sanoin miehelleni että jos häntä käy joku toinen himottamaan kertoo heti eikä 15 päivä koska minä olen suht nuori ja elämä edessä xD
ja totesin että jos loukkaa pettämällä eikä kerro suoraan niin voi olla että olen sellanen julmuri että lapsen näkeminen vaikeutuu..
JOS siis ei ole rehellinen jos huomaa ruohon olevan vihreämpää aidan takaa.. et kannattasko joko unohtaa suhde tai erota!! (ja jos kuviois lapsiakin viellä)
TOKI sen ymmärtää jos liitosta ei mitään tähdellä ja seikkailu kiinnostaa mutta kannattasko sitten erota?
jo kauan. Mies vielä kauemmin. Mitä kiinnijäämistä tässä enää on? Kummankin exät tietää mikä oli homman nimi ja asiat on tahollamme läpi käytyjä exien kanssa.
hyvä.. mutta toisaaltaan kuten olen sanonut suhteessa lienee jotakin vikaa jos toinen pettää..