Tyttären

Olihan sitä ollut jo jonkin aikaa ilmassa. Tytär ei ollut onnellinen 5 vuotta vanhassa suhteessa. Vielä viikko sitten juteltiin tyttären miehen kanssa, ja kaikki piti olla hyvin. Sitten kun salama kirkkaalta taivaalta, tytär tuli ulkomailta. Ilmoitti olleensa siellä toisen miehen kanssa, ja haluasi eron saman tien. Minä menin ihan sekaisin. Olisihan sen eron vielä käsittänyt, mutta kun uusi ylkä soitti samana päivänä esittäytyäkseen..niin en pysynyt enää mukana. Näinkö kamalaa tämä elämä on??
71792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kamalaa ole. Anna tyttäresi nauttia elämästään. Kerran me vaan täällä maan päällä ollaan.

Äänestä
  • nimittäin tuo "kerran vain eletään,kerran täällä vain ollaan" -vastaus kaikkeen. Voi tehdä mitä vaan ajatelematta,ei tarvitse kantaa vastuuta tekemisistään,voi loukata ja satuttaa toista,koska oman edun ja hyvinvoinnin tavoittelu on se tärkein asia maailmassa.Koska täällä ollaan vain kerran. Minä tarvitsen rahaa.Ryöstänkö pankin ja tapan pari ihmistä,koska kerran vain täällä olen?
    Eri uskontoja tutkineena voisin sanoa,että uudelleensyntymiseen ja karmanlakiin uskominen saattaisi tehdä hyvää tälle hedonistiselle länsimaalaiselle yhteiskunnalle!!

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    nimittäin tuo "kerran vain eletään,kerran täällä vain ollaan" -vastaus kaikkeen. Voi tehdä mitä vaan ajatelematta,ei tarvitse kantaa vastuuta tekemisistään,voi loukata ja satuttaa toista,koska oman edun ja hyvinvoinnin tavoittelu on se tärkein asia maailmassa.Koska täällä ollaan vain kerran. Minä tarvitsen rahaa.Ryöstänkö pankin ja tapan pari ihmistä,koska kerran vain täällä olen?
    Eri uskontoja tutkineena voisin sanoa,että uudelleensyntymiseen ja karmanlakiin uskominen saattaisi tehdä hyvää tälle hedonistiselle länsimaalaiselle yhteiskunnalle!!

    Samaa mieltä.Kaikki se paha,mitä teemme tai sanomme tulee kumipallona jossakin muodossa takaisin,ihan takuulla.Joko tässä elämässä tai seuraavassa,muistakaa ihmiset se,että paha saa palkkansa!

    Äänestä

järkytystäsi yhtään. Sinun ei tarvitse heti hyväksyä asiaa, sano esim.tyttärellesi että tarvitset aikaa. Myös äiti tarvitsee aikaa, kaikkea ei tarvitse sulattaa,ei hyväksyä,mutta asioiden kanssa on joskus vain opittava elämään. Ihmiset joskus ovat tyhmiä käänteissään. Itse olen sitä mieltä että vanha suhde ruodittava loppuun ennen uutta. tsemppiä sinulle!

Äänestä

kirjoittelen juuri lehteen "ettei unohdetaisi mummua ja pappa, joille nämä asia ovat myös kaiken nähneenä raskaita" Äitini kärsii erostamme enemmän kuin minä. siunsáusta

Äänestä

Saakeli teitä selittäjiä.

Salattua elämää ja kauniita ja rohkeita olette antanet tyttärienne katsoa ja sitten ihmettelette tällää suureen ääneen mikä meni vikaan.

Häpeäisitte epäonnistunutta kasvatus työtänne.

Äänestä
  • Kiitän nöyrimmästi sanoistasi, koska juuri noin minäkin olen itseäni ruoskinut. Ymmärrät siis hyvin minua. Toisaalta..olen tajunnut etten ole tyttäreni avioliitosta vastuussa, enkä enää aikuista tytärtä voi ojentaa siten kuin lasta. Voin vain rakastaa häntä, vaikka en hänen tekojaan voikaan aina hyväksyä. Ja mitä kovemmin sattuu, sitä enemmän minä rakastan..muuta en voi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avioero kirjoitti:

Olihan sitä ollut jo jonkin aikaa ilmassa. Tytär ei ollut onnellinen 5 vuotta vanhassa suhteessa. Vielä viikko sitten juteltiin tyttären miehen kanssa, ja kaikki piti olla hyvin. Sitten kun salama kirkkaalta taivaalta, tytär tuli ulkomailta. Ilmoitti olleensa siellä toisen miehen kanssa, ja haluasi eron saman tien. Minä menin ihan sekaisin. Olisihan sen eron vielä käsittänyt, mutta kun uusi ylkä soitti samana päivänä esittäytyäkseen..niin en pysynyt enää mukana. Näinkö kamalaa tämä elämä on??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu