kun rakkaan mieli järkkyy ja tämä työntää pois elämästään? Mitä siinä voi tehdä?!
Mies keksi joku kuukausi sitten, että hän ei enää rakastakaan. Kertoi, että mennyt elämä vaivaa (paljon takaiskuja ihmissuhteissa), eikä hän ole valmis suhteeseen, että ollaan kavereita. Olin siinä vaiheessa jo niin kypsä miehen outoon käytökseen, että myönnyin. Ajattelin, että autan sitten ystävänä tjn.
Mutta ei, kaveri-jutut taisivat olla vain sanahelunää. Mies ei vastaa viesteihini, ei soita. Itse soitin kerran, ja puhelu oli jäätävä. Itkin sen jälkeen.
Tiedän, etten halua suhteeseen, jossa toinen on noin häilyvä, mutta miten voin olla osa miehen elämää ystävänä? Olen huolissani hänen jaksamisesta, koska hän on selvästi uupunut liiasta työnteosta ja vastuusta, jopa masentunut. Lisäksi hän on pienen lapsen yh. Eniten olen huolissani, miten lapsi voi, jos isä on yliuupunut? Haluaisin auttaa, mutta pitääkö minun vaan hyväksyä, että apuani ei kaivata? Jollain tapaa rakastan yhä, mutta vihaan myös tapaa, jolla miut on "leikattu" pois hänen elostaan.
Kokemuksia vastaavasta? Itseä pelottaa mennä mukaan tällaiseen karuselliin, mutta jos en yritä niin kadunko. Vai onko parempi vaan pestä kätensä kun se näin helpoksi tehdään?
Mies keksi joku kuukausi sitten, että hän ei enää rakastakaan. Kertoi, että mennyt elämä vaivaa (paljon takaiskuja ihmissuhteissa), eikä hän ole valmis suhteeseen, että ollaan kavereita. Olin siinä vaiheessa jo niin kypsä miehen outoon käytökseen, että myönnyin. Ajattelin, että autan sitten ystävänä tjn.
Mutta ei, kaveri-jutut taisivat olla vain sanahelunää. Mies ei vastaa viesteihini, ei soita. Itse soitin kerran, ja puhelu oli jäätävä. Itkin sen jälkeen.
Tiedän, etten halua suhteeseen, jossa toinen on noin häilyvä, mutta miten voin olla osa miehen elämää ystävänä? Olen huolissani hänen jaksamisesta, koska hän on selvästi uupunut liiasta työnteosta ja vastuusta, jopa masentunut. Lisäksi hän on pienen lapsen yh. Eniten olen huolissani, miten lapsi voi, jos isä on yliuupunut? Haluaisin auttaa, mutta pitääkö minun vaan hyväksyä, että apuani ei kaivata? Jollain tapaa rakastan yhä, mutta vihaan myös tapaa, jolla miut on "leikattu" pois hänen elostaan.
Kokemuksia vastaavasta? Itseä pelottaa mennä mukaan tällaiseen karuselliin, mutta jos en yritä niin kadunko. Vai onko parempi vaan pestä kätensä kun se näin helpoksi tehdään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Haluaisin auttaa, mutta pitääkö minun vaan hyväksyä, että apuani ei kaivata? "
- On tosiasia että ihmistä ei voi auttaa, ellei tämä itse tahdo tulla autetuksi.
Ei kannata ottaa mieleltään järkkyneen henkilön hylkäämistä hirveän henkilökohtaisesti, oma mielenterveyteni järkkyi joitakin vuosia sitten ja läheisen ihmissuhteen - niin kaverien kuin seurustelunkin - herättämät tunteet olivat liian raskaita tunnettavaksi ja käsiteltäväksi joten viilensin kaikkia ihmissuhteitani tietoisesti.