Ei voi ymmärtää...

Kertokaapa viisaammat, kun en itse tajua. Tapasin n. kuukausi sitten mukavan naisen. Ollaan käyty treffeillä jo useampaan kertaan ja joka kerta on ollut todella kivaa.

Viimeisten treffien jälkeen sovittiin aika uusille treffeille. Kävi kuitenkin niin, että tämä nainen perui treffit kiireisiinsä vedoten samana päivänä kuin ne olisivat olleet. Sanoi kuitenkin, että palataan heti asiaan paremmalla ajalla. No, ei siinä mitään. Nyt olen yrittänyt viime päivinä soitella hänelle useampaan kertaan ja laittanut viestejä, mutta puheluihin ja tekstareihin ei ole vastattu.

En voi käsittää, koska kaikki oli mennyt tähän asti aivan loistavasti.
201285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mulla on kokemusta tuosta. Kyllä se vaan taitaa olla niin että naisen kiinnostus on lopahtanut tai uusi mato on jo koukussa. Naiset eivät todellakaan ole mitä antavat olettaa. Myöskin se mitä he sanovat voi tarkoittaa ihan päinvastaista.

Äänestä
  • miehet eivät ole kovinkaan taitavia lukee eleitä.

    Äänestä

  • On mullakii aikaisemmin ollu samantapaisia kokemuksia, mutta aikaisemmin nainen on kyllä uskaltanut sanoa suoraan, jos ei enää kiinnosta. Tuota en vaan ymmärrä, ku ei voi itsestään mitään ilmoittaa. Sekin olis parempi ku laittais vaikka tekstarin, että: v***u ei kiinnosta enää.

    Äänestä

  • -ihmettelijä- kirjoitti:

    On mullakii aikaisemmin ollu samantapaisia kokemuksia, mutta aikaisemmin nainen on kyllä uskaltanut sanoa suoraan, jos ei enää kiinnosta. Tuota en vaan ymmärrä, ku ei voi itsestään mitään ilmoittaa. Sekin olis parempi ku laittais vaikka tekstarin, että: v***u ei kiinnosta enää.

    Viimeisin tapaus itselläni jopa jätti tavararoitaan luokseni. Siinä jo huolestuu, että onko hänelle tapahtunut jotain kun yhtäkkiä vaan lopettaa yhteydenpidon. Tämäkin nainen oli luonteeltaan sellainen että en olisi ikinä uskonut hänen tekevän noin. En ilmeisesti sitten tajua naisten ajatusmaailmasta ja käyttäytymisestä yhtään mitään. Ja noin kun käy pari kertaa niin alkaa jo tuntua siltä ettei oikein pysty luottamaan keneenkään enää...

    Äänestä

  • etwe kirjoitti:

    miehet eivät ole kovinkaan taitavia lukee eleitä.

    Vaikka nainen sanoi yhtä ja teki toista, mielestäsi vastuu on häntä hyvin kohdelleleella miehellä, joka ei tulkinnut naista oikein. Miehellä oli kaikki syyt olettaa, että hyvin alkanutta tutustumista jatketaan. Ehkä nainen luki horoskoopista, että rakkaudessa ei ole onnea, ehkä hän löysi jonkin pelimiehen baarista, ehkä hän ei jaksanut nousta sängystä. Oli miten oli, hän itse vastaa päätöksestään.

    Jos miehet eivät ole taitavia lukemaan eleitä, sanokaa suoraan. Vastuu kommunikaatiosta on molemmilla osapuolilla, ei salakielelläkään kirjoittava voi syyttää muita siitä, että heillä ei ole avainta hänen koodiinsa. Aina kuulee valitusta, että miehet eivät ymmärrä naisia. Ymmärtäkää ensin itse itseänne, ehkä sitten muutkin voivat ymmärtää teitä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Viimeisin tapaus itselläni jopa jätti tavararoitaan luokseni. Siinä jo huolestuu, että onko hänelle tapahtunut jotain kun yhtäkkiä vaan lopettaa yhteydenpidon. Tämäkin nainen oli luonteeltaan sellainen että en olisi ikinä uskonut hänen tekevän noin. En ilmeisesti sitten tajua naisten ajatusmaailmasta ja käyttäytymisestä yhtään mitään. Ja noin kun käy pari kertaa niin alkaa jo tuntua siltä ettei oikein pysty luottamaan keneenkään enää...

    Erikoista tässä on myös se, että sovittuja treffejä edeltävänä päivänä soiteltiin ja puhuttiin kaikenlaista ja vielä vahvistettiin tuo treffiaika ja kertoi, että kerkee hyvin sovittuna aikana. Mitä ihmettä tämän jälkeen tapahtui? Olin jo lähes varma, että tämä tapailu johtaa seurusteluun.

    Äänestä

  • oli miten oli kirjoitti:

    Vaikka nainen sanoi yhtä ja teki toista, mielestäsi vastuu on häntä hyvin kohdelleleella miehellä, joka ei tulkinnut naista oikein. Miehellä oli kaikki syyt olettaa, että hyvin alkanutta tutustumista jatketaan. Ehkä nainen luki horoskoopista, että rakkaudessa ei ole onnea, ehkä hän löysi jonkin pelimiehen baarista, ehkä hän ei jaksanut nousta sängystä. Oli miten oli, hän itse vastaa päätöksestään.

    Jos miehet eivät ole taitavia lukemaan eleitä, sanokaa suoraan. Vastuu kommunikaatiosta on molemmilla osapuolilla, ei salakielelläkään kirjoittava voi syyttää muita siitä, että heillä ei ole avainta hänen koodiinsa. Aina kuulee valitusta, että miehet eivät ymmärrä naisia. Ymmärtäkää ensin itse itseänne, ehkä sitten muutkin voivat ymmärtää teitä.

    Naiset kyl uskoo niin paljon horoskooppeihin et sekin että horoskooppimerkit ei sovi yhteen voi olla jo syy. Tiedän kyl tapauksia jotka aina jaksaa jauhaa niistä horoskoopeista. "niin mutta kun se on vesimies ni ei se sovi ollenkaan"

    Äänestä

  • -ihmettelijä- kirjoitti:

    On mullakii aikaisemmin ollu samantapaisia kokemuksia, mutta aikaisemmin nainen on kyllä uskaltanut sanoa suoraan, jos ei enää kiinnosta. Tuota en vaan ymmärrä, ku ei voi itsestään mitään ilmoittaa. Sekin olis parempi ku laittais vaikka tekstarin, että: v***u ei kiinnosta enää.

    Hyvä ihmettelijä: älä ihmettele.
    Naiset eivät ole niin monimutkaisia. Tätä naista vaan et kiinnostanut. Ihan selvää että hän ei pitänyt sinua sinä oikeana. Pointti on se, että hän EI USKALTANUT sanoa sitä suoraan. Ehkä hän pelkää, että suutut, haukut, mitä vaan. Mutta loppujen lopuksi asia on ihan selvä: hän ei ollut kiinnostunut.
    Jotkut miehet luulevat että naisen kiltteys ja ystävällisyys tarkoittavat että nainen on kiinnostunut. Mutta jotkut ihmiset vain ovat kilttejä ja ystävällisiä yleensäkin ihmisille.

    Sinussa ei ole vika. Et vain ollut naisen mieleen seurustelumielessä.
    Jotkut naiset uskaltavat sanoa suoraan että ei kiinnosta. Kaikki eivät uskalla: kuka nyt haluaisi kuulla toisen haukkumista ja vihoittelua? Ette kuitenkaan tunteneet toisianne niin hyvin että nainen olisi voinut luottaa siihen ettet skitsoa. Ja siksi se vaan päätti olla vastaamatta ajatellen että puhukoon se puolestaan.

    Äänestä

  • oli miten oli kirjoitti:

    Vaikka nainen sanoi yhtä ja teki toista, mielestäsi vastuu on häntä hyvin kohdelleleella miehellä, joka ei tulkinnut naista oikein. Miehellä oli kaikki syyt olettaa, että hyvin alkanutta tutustumista jatketaan. Ehkä nainen luki horoskoopista, että rakkaudessa ei ole onnea, ehkä hän löysi jonkin pelimiehen baarista, ehkä hän ei jaksanut nousta sängystä. Oli miten oli, hän itse vastaa päätöksestään.

    Jos miehet eivät ole taitavia lukemaan eleitä, sanokaa suoraan. Vastuu kommunikaatiosta on molemmilla osapuolilla, ei salakielelläkään kirjoittava voi syyttää muita siitä, että heillä ei ole avainta hänen koodiinsa. Aina kuulee valitusta, että miehet eivät ymmärrä naisia. Ymmärtäkää ensin itse itseänne, ehkä sitten muutkin voivat ymmärtää teitä.

    voi ajatella vaan ettei nainen ja mies ollut tarkoitettu toisilleen. Näissä jutuissa on myös aina sattumasta kyse.

    Äänestä

  • Nettipsykologi :) kirjoitti:

    Hyvä ihmettelijä: älä ihmettele.
    Naiset eivät ole niin monimutkaisia. Tätä naista vaan et kiinnostanut. Ihan selvää että hän ei pitänyt sinua sinä oikeana. Pointti on se, että hän EI USKALTANUT sanoa sitä suoraan. Ehkä hän pelkää, että suutut, haukut, mitä vaan. Mutta loppujen lopuksi asia on ihan selvä: hän ei ollut kiinnostunut.
    Jotkut miehet luulevat että naisen kiltteys ja ystävällisyys tarkoittavat että nainen on kiinnostunut. Mutta jotkut ihmiset vain ovat kilttejä ja ystävällisiä yleensäkin ihmisille.

    Sinussa ei ole vika. Et vain ollut naisen mieleen seurustelumielessä.
    Jotkut naiset uskaltavat sanoa suoraan että ei kiinnosta. Kaikki eivät uskalla: kuka nyt haluaisi kuulla toisen haukkumista ja vihoittelua? Ette kuitenkaan tunteneet toisianne niin hyvin että nainen olisi voinut luottaa siihen ettet skitsoa. Ja siksi se vaan päätti olla vastaamatta ajatellen että puhukoon se puolestaan.

    " Kaikki eivät uskalla: kuka nyt haluaisi kuulla toisen haukkumista ja vihoittelua? Ette kuitenkaan tunteneet toisianne niin hyvin että nainen olisi voinut luottaa siihen ettet skitsoa. Ja siksi se vaan päätti olla vastaamatta ajatellen että puhukoon se puolestaan."

    Tätä selittelyä kuulee usein, nainen ei muka kertonut, koska pelkäsi miehen reaktiota. Voidaanhan sitä itsekkyyttä kaunistella monella tapaa, mutta itsekkyydestä on silti kyse. Nainen ajatteli vain itseään ja meni helpointa tietä, piittaamatta vähääkään siitä, miten mies kokisi asian. Hän ei vaivautunut edes kohtaamaan miestä tehdäkseen asian selväksi.

    Kun mies tekee saman, naisilta tulee aiheellisesti syytökset miehen itsekkäästä käyttäytymisestä, mutta samat naiset saattavat puolustella naisen toimintaa esim. vetoamalla juuri tuohon tekosyyhyn, minkä mainitsit.

    Ei nainen voi vedota siihen, että hän ei voi etukäteen tietää miehen reaktiota, ei mieskään voi tietää naisen. Jos nainen painottaa sitä, että mies voisi raivostua, hän on jo päättänyt asian miehen puolesta eikä anna tälle edes oikeutta päättää omasta reaktiostaan. Kai nettipsykologinkin täytyy tajuta, että se on aivan helvetin itsekästä toimintaa naiselta.

    Äänestä

  • tapauksissa kirjoitti:

    voi ajatella vaan ettei nainen ja mies ollut tarkoitettu toisilleen. Näissä jutuissa on myös aina sattumasta kyse.

    Naisten ei kannata yhtään vedota mihinkään tarkoituksiin, muuten voidaan sanoa, että nainen on tarkoitettu palvelemaan miestä. Jos kyse olisi sattumasta, voitaisiin sanoa, että sattuman oikusta naisen velvollisuus on palvella miestä.

    Naistenkin pitää kantaa vastuu omista valinnoista, ei selitellä omaa toimintaa ulkopuolisilla tekijöillä.

    Äänestä

  • aina yhtä itsekäs kirjoitti:

    " Kaikki eivät uskalla: kuka nyt haluaisi kuulla toisen haukkumista ja vihoittelua? Ette kuitenkaan tunteneet toisianne niin hyvin että nainen olisi voinut luottaa siihen ettet skitsoa. Ja siksi se vaan päätti olla vastaamatta ajatellen että puhukoon se puolestaan."

    Tätä selittelyä kuulee usein, nainen ei muka kertonut, koska pelkäsi miehen reaktiota. Voidaanhan sitä itsekkyyttä kaunistella monella tapaa, mutta itsekkyydestä on silti kyse. Nainen ajatteli vain itseään ja meni helpointa tietä, piittaamatta vähääkään siitä, miten mies kokisi asian. Hän ei vaivautunut edes kohtaamaan miestä tehdäkseen asian selväksi.

    Kun mies tekee saman, naisilta tulee aiheellisesti syytökset miehen itsekkäästä käyttäytymisestä, mutta samat naiset saattavat puolustella naisen toimintaa esim. vetoamalla juuri tuohon tekosyyhyn, minkä mainitsit.

    Ei nainen voi vedota siihen, että hän ei voi etukäteen tietää miehen reaktiota, ei mieskään voi tietää naisen. Jos nainen painottaa sitä, että mies voisi raivostua, hän on jo päättänyt asian miehen puolesta eikä anna tälle edes oikeutta päättää omasta reaktiostaan. Kai nettipsykologinkin täytyy tajuta, että se on aivan helvetin itsekästä toimintaa naiselta.

    tottahan puhut.
    Kukapa tätäkään nykyään käsittää. Kaikenlainen idiotismi on niin helppo heittää yhteisön yhteisen sylkykupin, tässäkin tapauksessa suomalaisen miehen niskaan.

    Vaan voi äly hoi. Ai, mikä äly?

Joka toinen päivä tapaat naisen jota et voi ymmärtää ja kirjoitat siitä saitille. Lopeta ihmeessä jo lässytys!

Äänestä
  • Voisitko laittaa linkin ensimmäiseen vastaukseesi, että me muutkin näkisimme, miten empaattisesti suhtauduit asiaan ennen kuin olit havaitsevinasi massapostitusta? Ihan vain sen takia, että jäi avoimeksi, mitä mieltä olet aloitusviestissä mainitusta todellisesta ongelmasta, jota aloittajan lisäksi monet muut miehet ovat joutuneet ihmettelemään.

    Äänestä

  • että tiedämme kirjoitti:

    Voisitko laittaa linkin ensimmäiseen vastaukseesi, että me muutkin näkisimme, miten empaattisesti suhtauduit asiaan ennen kuin olit havaitsevinasi massapostitusta? Ihan vain sen takia, että jäi avoimeksi, mitä mieltä olet aloitusviestissä mainitusta todellisesta ongelmasta, jota aloittajan lisäksi monet muut miehet ovat joutuneet ihmettelemään.

    Ei näillä lutkilla ole sydäntä. Heidän vittumaisuutensa, jota naisellisuudeksikin kutsutaan, pitäisi vain mukisematta hyväksyä.

    PAINUKAA ÄMMÄT VITTUUN MUN SILMISTÄ JOS ETTE PAREMPAAN PYSTY.

    *pettynyt kunnon mies*

    Äänestä

ja sä muutuit sadaosasekunneissa pelkäksi riesaksi ja riipaksi, on se nyt kumma kun et itse tajua tätä telepaattisesti :):):)

Äänestä

mitä haluaa. Ei halua sanoa eikään, koska ei tiedä ollenkaan mitä haluaisi. Mutta onhan tuo aika vakava merkki jos ei viitsi useaankaan puheluun vastata. Ehkä viikon sisään sit.Mut ehkä sä olet siihen mennes jo tullut toisiin aatoksiin.

Äänestä

kukaan voi viisaampi olla.
Voi vain arvailla, kun ei tiedä.
Ehkä joku aikaisemmista vastaajista on oikeassa, eikä hän enää halua ottaa suhun yhteyttä.

Mutta, jospa se kiire oli oikeasti joku yllättävä tärkeä asia, joka vie aikansa.
Siinä tapauksessa hän ottaa sinuun vielä yhteyttä ja saat vastauksen.

Kaikki naiset ei ole samanlaisia, itse sanon suoraan jos joku ei kiinnosta, sanon myös silloin jos kiinnostaa.

Äänestä

Nyt sain vihdoin yhteyden tähän naiseen, kun soitin töistä hänelle, eikä tunnistanut numeroa, niin vastasi puhelimeen.

Oli todella vähäsanainen. Totesi vaan, ettei ole tilivelvollinen minulle mistään, eikä seurustelu ole nyt ensimmäisenä mielessä. Oli naisen käytös kyllä muuttunut radikaalisti. Ei kyllä kieltänyt minua ottamasta enää yhteyttä, mutta eiköhän tämä ollut tässä.

Sattuu vaan niin hitosti. Sanotaan, että miehet ovat sikoja, mutta kyllä naisetkin osaavat käyttäytyä todella sopimattomasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-ihmettelijä- kirjoitti:

Kertokaapa viisaammat, kun en itse tajua. Tapasin n. kuukausi sitten mukavan naisen. Ollaan käyty treffeillä jo useampaan kertaan ja joka kerta on ollut todella kivaa.

Viimeisten treffien jälkeen sovittiin aika uusille treffeille. Kävi kuitenkin niin, että tämä nainen perui treffit kiireisiinsä vedoten samana päivänä kuin ne olisivat olleet. Sanoi kuitenkin, että palataan heti asiaan paremmalla ajalla. No, ei siinä mitään. Nyt olen yrittänyt viime päivinä soitella hänelle useampaan kertaan ja laittanut viestejä, mutta puheluihin ja tekstareihin ei ole vastattu.

En voi käsittää, koska kaikki oli mennyt tähän asti aivan loistavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu