Unelmavävyä harmittelen

Oma äitini oli aikoinaan kauhean pahoillaan, kun minun ja pettävän "unelmavävynsä" suhde katkesi. Suoraan sanottuna en ole antanut äidille vieläkään anteeksi ja aikaa on kulunut jo 15 vuotta ja minullakin ollut uusi mies jo vuosia. Parasta jos olisi ollut neutraali ja kannustanut minua, ei harmitellut unelmien kusipäätä.

Mitäs jos antaisit tyttäresi elää omaa elämäänsä ja tehdä omat ratkaisunsa; tuntuvatpa ne sinusta sitten miten hyviltä tai huonoilta tahansa.

Sitä paitsi, kuka sen sanoo, että tilanne oli tyttäresi päätettävissä ja ratkaistavissa. Ei voi hallita toisia ihmisiä eikä elämää!!!!!!!!!

Vetäydy syrjään ja anna nuorten hoitaa asiansa. Itse yritin vastikään ja olin hajota väsymykseen, murheeseen ja pettymykseen. Terapeutti HUUSI, etten saa sotkeutua asioihin, vaikka yritin kaikkeni pienten lasten vuoksi.
Hän syyllisti minut pahasti, joten joka puolelta tuli turpiin.
Jokaisen pitää kulkea tiensä yksin, ja siksi elämä on niin vaikea hyväksyä.
Nyt asiat ovat johtaneet eroon, ja ensimmäisen kerran moneen kuukauteen nukuin yöni kunnolla.
Matkusta, irrottaudu ja totea, että tyttäresi ei ole enää sinun.
Se ON kova paikka.