Mitä minun pitäisi tehdä, en jaksa. Minulle rakas ihminen meni pois maanantaina. Ja huomaan että olen aivan voimaton! Elämä tuntuu niin tyhjältä ja turhalta. Miksi minun piti jäädä. Olin meistä se heikompi ja nyt ei ole ketään antamassa voimia. Apua! Suru on kestämätön. Olisin edes saanut sanoa hyvästi ja kertoa kuinka rakas hän oli!!!!
Mistä saan voimia?
epäreiluelämä
132272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
siitä rakkaudesta,mitä teillä oli-se kantaa sinua ikävän yli!Sinä olet vahva-sinä pääset surustasi yli,sillä sinä tiedät,että hän rakasti sinua ja sinä rakastit häntä!Ei ole rakkautta suurempaa voimaa elämässä-se kantaa kaiken-usko minua!!!
Elämä on lyhyt tuulenvire. Meidän ihmisten yhteinen toivomme on saada myötätuntoa ja kannustusta.
Siksi rakastamme lähimmäisiämme.
Sinä olet rakastanut ja osittanut myötätuntoa elämässäsi toiselle ihmislle.
Olet antanut toivon elää. Siksi nyt pois meneon hetkellä voidaan sanoa että olet tehnyt kaikkesi jonka ihminen saattaa tehdä toiselle.
On hyvä näin ja elämä jatkuu, sillä hyvyytesi ei häviä eikä rakkautesi katoa.
Näin on hän sinun rinnallasi kun jaat edelleen kaikkialle myötätuntoa, kannustusta ja rakkautta.
Kiitos sanoistasi. Niin kaikki sanovat että aika parantaa haavat. Mutta kuinka kauan se vie?? Miten selviän sinne asti?? Tavallaan tiedän että on huominen, mutta en tiedä haluanko että se tulee. Se tarkoittaisi vaan että taas yksi päivä, surua täynnä, ikävää.. Ja muistoja, jotka taas lisäävät sitä ikävää. Kestettävä minun on, jotenkin!!!! :´(
haavat,mutta aina niistä jää arvet.Se,miten suhtaudumme arpiimme,on hyvin henkilökohtaista.Joku voi ylpeillä monilla haavoillaan-toiset taas peittävät ne,pelätessään uusia haavoja.Mutta elämä on elettävä-haavoineen ja arpineen.Joillekin ne ovat tie uuteen elämään-parempaan...anna arpisten haavojen olla,niitä rikki et repiä saa,anna muistojen katkerain kuolla-anna kaiki pois hiljalleen unhoittua...!Elämässä voi kutenkin olla haavoja,jotka alkavat märkiä-silloin ne on revittävä auki,että parantuminen pääsisi alkuun.Joskus menneisyys on revittävä auki,että voi puhtain mielin käydä huomiseen!Suru on käytävä läpi-joskus raskaintakin tietä-mutta sen jälkeen olo on puhdas ja seestynyt-voi alkaa ajatella,että minullakin on huominen!Siunaavin ajatuksin teitä kaikkia surevia muistan!!!
eteenpäin! Itse menetin myös minulle rakkaimman ihmisen kohta pari kuukautta sitten ja alkutunnelmani oli juuri se, etten pystynyt näkemään yhtään eteenpäin tuskani läpi. En tiennyt miten selvitä, miten kestää tuska ja ikävä. En oikein tiedä vieläkään, mutta nyt jo tulee aikoja, jolloin paha olo ei ole niin paha. Tietenkin sitten tulee taas niitäkin aikoja, että tuntee, ettei selviä, mutta taas sitten hieman parempi hetki.
En myöskään saanut hyvästellä ihanaa lähimmäistäni, mikä oli pitkään todella raskasta. Mietin, miksi edes sitä ei minulle suotu. Nyt olen kuin huomaamatta lakannut miettimästä sitä niin paljoa, en tiedä mistä se johtuu. Tämä on hetki eteenpäin kulkemista, pienin askelin. Olen asennoitunut niin, että tämä suru ja ikävä ovat muuttaneet syd'meeni asumaan. Ehkä ajan myötä se kuitenkin muuttaa muotoaan. Samoin varmasti sinulla. Mitään tarkkoja aikoja on mahdoton sanoa, se on hyvin yksilöllistä. Mutta jollain kummallisella tavalla rakkaus kantaa, se että oli niin hyvä saada elää yhdessä, vaikken vieläkään hyväksy sitä, että läheiseni on poissa.
Vaikka ikävää ja tuskaa täällä maan päällä se ei helpota, minua on lohduttanut ajatus siitä, että kerran vielä saamme olla yhdessä taivaan kodissa. Uskon, että kaikki tässä maailmassa on paljon suuremmissa käsissä kuin ymmärrämmekään. Tämä elämä täällä maan päällä on vain "pieni hetki",vaikkei se aina siltä tunnu, mutta sen jälkeen alkaa ikuisuus. Siellä saamme olla aina yhdessä. Haluan uskoa tähän! En voisi muuten kestää, sitä, etten ikinä enään saisi rakkaintani tavata.
Mutta täällä maan päällä rakkaamme kulkevat aina sydämissämme ja minne ikinä menemmekin, he ovat siellä meidän mukanamme.
Voimia!
Iso halaus minulta sinulle tuntematon ystävä. Minä menetin rakkaani 2 viikkoa sitten ja tänään oli siunaus. Olen itkenyt koko päivän niin että päätä särkee, mutta itkusta ei tule loppua.
Luulin, että siunauksen (rakkaani tuhkataan) jälkeen helpottaisi mutta nyt tämä yksinäisyys lyö todella päin kasvoja. Minulla on ystäviä, mutta se ei auta tässä. Minulla on lemmikkejä, joita en voi jättää yksin enkä voi lähteä minnekään. Olen vain yksin kotona ja itken.
Ennen odotin kovasti aina viikonloppuja, koska silloin sain kokonaan rakkaani itselleni. Nyt odotan maanantaita että pääsisin töihin. En tiedä mitä tekisin viikonloppuisin että saisin ajan kulumaan. Televisio ei kiinnosta, netti ei kiinnosta, kirjatkaan ei enää kiinnosta. Käyn koirien kanssa ulkona mutta ei se piristä mieltä yhtään. Tunnen itseni niin yksinäiseksi.
Ystäväni toki pitäisivät minulle seuraa, mutta minun kaikki ystävät ovat parillisia enkä kestä katsella heidän onneaan.
Minulla on niin järjetön ikävä etten tiedä miten tätä asiaa käsitellä. Olen sentään saanut varattua ajan lääkärille, mutta pelkään että saan sieltä vain ohjeeksi syödä terveellisesti ja ulkoilla niin kyllä se siitä. Kriisipsykologin luona kävin itkemässä asiaa, samoin papin, mutta ei se oloa silti parantanut.
Pelkään synkkää ja pimeä syksyä joka nielaisee minut yksinäisyyden ja masennuksen mustaan aukkoon. Olin 8,5 vuotta seksikäs, kaunis, rakastettava ja yhden ihmisen elämän keskipiste. Yhtäkkiä tuli vain päivä jolloin kaikki tuo katosi ja minusta tuli vain yksi keski-ikäinen turha mitättömyys tällä pallolla. Miten puolison menettämisen kanssa yleensä voi elää.
Olen kesäkuun alussa kokenut saman kohtalon, puolisoa ei enää ole ja kaikki ystävät ovat
parillisia... sain jostain kuulla, että leskille
on olemassa oma Winkut-sivusto, jolla nimenomaan työiässä olevat leskeytyneet tukevat toisiaan.
Itse en vielä ole sitä käyttänyt, mutta kenties
sinulle kotona paljon olevana siitä olisi apua
itkuiltoihisi. Itse itken eniten perjantaisin,
kun työt ovat ohi ja viikonloppu on alkamassa.
Toivon sinulle voimia katsoa tähtiin pimenevinä
syysiltoina. Jollei olisi pimeyttä, niin tähtiä ei
näkyisi...
Kiitos vinkistä. Löysin sivut ja siellä oli jopa jotain minun ikäisellekin. Netti on täynnä kaikenlaista nuorten kriisipalvelua, mutta minun ikäiselleni ei juuri mitään. Ei paljon paranna oloa kun muutenkin tuntee itsensä turhaksi ja hyödyttömäksi tässä tilanteessa.
Winkuissa tosiaan oli minullekin jotain ja ajattelin jollain tavalla työntää itseni tuonne mukaan. Vertaistuki on juuri sitä mitä kaipaan, sillä on vaikea selittää tuskaansa sellaiselle joka ei sitä ole kokenut.
Kiitos sinulle myös tuosta viimeisestä lauseesta. Katson tähtiä heti kun pilvet väistyvät.
Anna itsellesi lupa surra. Älä vaadi itseltäsi mitään ylimääräistä. Anna itsesi olla heikko ja ennen kaikkea; itke. Itku puhdistaa ja helpottaa.
Minä menetin isäni reilu kuukausi sitten. Elän kuin unessa. Mieli ei halua tajuta kaiken lopullisuutta. Mutta; olen mennyt eteenpäin. Tuska ja itku tulee, mutta harvemmin. Niin varmasti käy sinullakin.
Elämä on luopumista. Se on vain hyväksyttävä, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Kuoleman edessä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa elämää ilman häntä. Uusilla eväillä. Pikku hiljaa uusi tie löytyy - uskotaan niin.
Voimia surutyöhön. Et ole yksin.
Meillekin rakas läheinen kuoli maanantaina. Maanantaina tuntui, että kaikki kaatuu, ettei jaksa mitään. Välillä on tuntunut hetkittäin paremmalta, mutta nyt taas ahdistaa niin, että tuntuu, ettei saa edes henkeä. Menetyksen tuska, ja se ettei näe enää rakasta läheistä koskaan.
Elämä on vieläkin sekainen. Työpaikalta painostettiin takaisin töihin. Ja olen myös mennyt. Töissä kaikki menee kuin rataa pitkin. Työnnän kaikki ajatukset ja itseni sivuun. Tiedän että ei niin saa tehdä.. Mutta!!! Jos en menisi töihin minua haukutaan, pilkataan... jne. Välillä haluttais ottaa loparit! Mutta millä sitten eläisin. En ymmärrä miksi ei kaikki käsitä.
Sanotaan että "Elämä jatkuu"!!!! Kyllä minäkin sen tiedän. Mutta ei se auta työntää kaikkea myöhempään.
Olen paljon huonomassa kunnossa ko mitä näytän. En pysty pitmään itsestäni huolta. En pysty syömään, poden syyllisyyttä siitä että elän. Miksi minä en voinut ottaa rakkaani paikka.
En ole mitään ilman häntä!!!!
elämässä pitää mennä eteenpäin
jonka sydän on kylmä ja tunteeton toisen surulle!!!