Rans...

Mikä ois hyvä aika olla Ranskassa että oppis sen kielen ees joten kuten? Esim. Englannissa riittäis parikin kuukautta kuulemma, mutta Ranska on kuitenkin vähän vaikeempi kieli, vaikka sitä on jo lukenu viitisen vuotta. Riittääkö puoli vuotta? Kiitos vastanneille.
1207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kolmessa kuukaudessa pääsee jyvälle, puolessa vuodessa alkaa sujua. Itse olin Ranskassa 9 kk, ja vaikka olin lukenut ranskaa kuutisen vuotta, en aluksi ymmärtänyt juuri mitään. Kotiin lähtiessä kommunikoin jo sujuvasti ranskaksi, eikä minua aina edes ulkomaalaiseksi tajuttu. Paikalliset kehuivat.

Kielitaitohan kehittyy sykleissä: menee pitkään, ettei kehitystä tunnu tapahtuvan, mutta yhtäkkiä sitä huomaa ottaneensa aimo harppauksen eteenpäin.

Eniten kielen oppiminen riippuu omasta aktiivisuudesta. Mitä rohkeammin uskallat ko. kieltä käyttää, sitä tehokkaammin ja enemmän opit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..kaan kirjoitti:

Mikä ois hyvä aika olla Ranskassa että oppis sen kielen ees joten kuten? Esim. Englannissa riittäis parikin kuukautta kuulemma, mutta Ranska on kuitenkin vähän vaikeempi kieli, vaikka sitä on jo lukenu viitisen vuotta. Riittääkö puoli vuotta? Kiitos vastanneille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu