Työ + suhde ?

Noniin, etsiskelin aikani enkä oikein tiennyt mihin tämä aihe kuuluisi, mut yritetään tätä. Parisuhteesta kun on kysymys.
Olen seurustellut puolisentoista vuotta avomieheni kanssa. ensimmäinen puoli vuotta oli ihanaa, ja kaikki hyvin, hän kävi töissä 12h päivässä, työmatkoineen. Mieheni on siis yksi neljästä osakkaasta yrityksessään. Viime kesänä hänellä oli vielä normaalit kesälomat, ja mahdollista pitää silloin tällöin vapaapäiviä ja syksyllä käytiin ulkomaillakin. Itse en ole vielä ollut töissä, ainoastaan 2kk työharjoittelussa sinä aikana kun olemme seurustelleet, muuten koulussa.
Nyt sitten tänä vuonna asiat ei olekkaan ollut ihan niin hienosti. Miehelläni ei ole ollut mahdollisuutta lomaan OLLENKAAN, kuulemma töitä tehtävä kokoajan. Työpäivät ovat venyneet välillä ihan järjettömän pitkiksi, 16h on ollut lyhyin päivä minkä tuo on aikoihin tehnyt.
Kotona sitten kokoajan kiukutellaan, ollaan pahalla päällä, tiuskitaan eikä kiinnosta tehdä muuta kuin nukkua. Jos yritän hellävaraisesti vihjata että olisi mukavaa jos minutkin huomattaisiin, ja että jos voisimme joskus tehdä jotain yhdessä, niin heti olen nalkuttaja ja valittaja, enkä ymmärrä että töitä on tehtävä kun niitä on. Mieheni myös tekee usein iltaisin myöhään firman paperihommia, ja viikonloput menevät lähes poikkeuksetta myös töiden kanssa. Heitä on neljä osakasta,mutta kaikki työt ovat jääneet mieheni ja toisen osakkaan harteille. nyt ovat tosin savustamassa niitä kahta ulos firmasta,mutta sekin tuntuu vievän mieheni kaiken energian ja ajan.
Itseäni todella turhauttaa tilanne, olen miettinyt jo eroa tämän asian takia, itseasiassa monesti. En kysy täältä neuvoa, osaan kyllä tehdä päätökseni kun on aika, mutta siitä olisin kiinnostunut, että mitä mieltä ihmiset on tämmöisestä? miten pitkälle katsotte miehen työntekoa, ja osaatteko tosiaan ajatella että töitä on tehtävä kun niitä on? Olen koittanut ajatella että ehkä jossain vaiheessa miehelläni on aikaa minullekin,mut kauanhan siihen menee.. En haluaisin kuitenkaan tuhlata elämääni odotteluun. Itse olen aloittamassa työt kahden viikon kuluttua, näemme todennäköisesti silloin vielä vähemmän jos teen ilta ja yövuoroja.
Väistämättä mieleni harhailee ero päätökseen yhä useammin.. Miten muut ovat selvinneet vastaavasta tilanteesta? miten olette osanneet ilmaista miehellenne että haluaisitte vähän yhteistä aikaa,ilman että olette heti nalkuttajia ja turhasta valittajia?
6759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tai turhasta valittaja. Mikä parisuhde se on, jossa yhteistä on vain koti?

Miehelläsi on ongelma. Hän on addiktoitunut työhönsä. Olen itse myös yrittäjä. 100% omistaja toisessa ja 50% osakas toisessa ja töitä olisi vaikka kuinka monelle jakaa.

Mutta se ei ole mikään syy pilata parisuhdetta ja jättää muuta elämää elämättä. Silloin palkataan lisää tekijöitä, jos päivät menee tuollaisiksi. Ja jos ei ole varaa palkata vaikka töitä on noin paljon, on silloin busineksessa jotain vikaa. Silloin pitää panna putiikki pakettiin ja tehdä jotain muuta.

Mutta työnarkille on turha tätä edes selittää. Hän luulee olevansa korvaamaton, eikä näe omaa täysin vääristynyttä tilannettaan.

Sinun tehtäväsi läheisenä on kertoa miehellesi, että hommassa on nyt pahasti jotain vialla ja suositella häntä hakemaan apua - joko palkattua työvoimaa tai jopa lääkärin apua.

Jos hän ei apua halua, eikä pysty kertomaan, koska tuollaiselle työtahdille tulee loppu, ei sinun kannata jäädä touhua katsomaan. Kuten sanoin, ei se ole mikään parisuhde, jossa yhteistä on vain koti.

Addikti on addikti, oli sitten kyseessä alko, huumeet tai työ. Eikä addiktia voi kukaan muu auttaa kuin hän itse. Jos hänellä ei ole halua muuttaa toimintaansa, et sinäkään siihen pysty.

Äänestä

Hei!

Samoin oli mulla kun seurustelin tälläisen tyypin kanssa.(seurusteltiin 3 ja puol vuotta)Hänellä oma firma,3 muun ihmisen kanssa.Hänellä ei ollut aikaa minulle,hyvä jos edes kotona kävi käätymässä pariksi tunniksi.Lopulta hän otti minusta eron kun näki kuinka kärsin tilanteessa.(silloin en itse sitä huomannut,kun olin sokea rakkaudesta)Siitä erosta on nyt 2ja puol vuotta ja on edelleen töissä omassa firmassa,ollut jo 2004 vuodesta lähtien eikä loppua näy.Mun mielestä on surullista kun hänellä ei ole muuta kuin firmansa..Uskon että sinun ei kannata odottaa enää miestä,koska työ ajatkin on vain pahentunut.Kokemuksesta tiedän.Mutta,tosiaan sinä itse tiedät mitä teet(toivottavasti).

Äänestä

sitten ei. Sen sinä osaat arvioida paremmin, kuin me täällä netissä.
Yrittäjänä toimiminen on kuitenkin sellaista, että kun firmaan tulee huonot ajat, bisnes ei luista, tai tulee sisäisiä kriisejä, niin töitä on painettava normaalia enemmän. Sain käsityksen, että heillä on nyt joku sisäinen kriisi. Jos 4 nostaa palkkaa, mutta 2 tekee työt niin tietysti töitä on liikaa. Tilanne saattaa olla ohimenevää sorttia. Yrittänä toimiminen on kuitenkin sellaista, että ajoittain työtä kasaantuu yli kohtuuden.
Sitten kun firmalla menee hyvin, voi olla mahdollista palkata lisää työvoimaa. Se vaan jää nähtäväksi, osaako miehesi hellittää firman asioista ja jakaa työtä ja vastuuta sitten kun hyvät ajat palaavat.

Kuulostaa siltä, että te ette ole vielä kahdestaan saaneet tuota asiaa selväksi, kumpikaan. Sinun on hyväksyttävä se, että yrittäjä ei koskaan elä normaalityöaikojen mukaan. Mutta miehesi on myös opittava, että firman asiat eivät voi ajaa kaiken muun elämän edelle jatkuvasti. Se voi olla hankala oppi.
Myrkyllistä on, jos firmasta tulee kiistan ja syyllistämisen ja puolustamisen peliväline. Susta voi tuntua, että firma vie ajan: firma on siis paha. Ja miehestä voi tuntua, että hänen on puolustettava yrittäjyyttään sua vastaan: sinä olet siis paha. Älkää päästäkö sitä tuohon jamaan.

Tosi pienillä asioilla voi saada paljon aikaan. Oikeesti töistä voi hellittää puoleksi tunniksi ja hieroa toisen niskaa - ja palata sitten töiden pariin. Ei se firma kaadu puolen tunnin breikkiin. Omasta mielestä "hienovarainen vihjailu" voi olla toisen korvissa jatkuvaa kitinää: tyylin vaihtaminen auttaa. Asia voi tulla paremmin ja tuskattomammin esille suoralla selkokielellä kerralla, kuin jatkuvalla vihjailulla.

Mun neuvot saattaa kuulostaa tekoviisailta, mutta näissä on takana mun oma kokemus yrittäjänä kahden avioliiton ajalta. Toisen kaatumiseen oli osasyynä se, että ei osattu ratkaista noita asioita hyvin. Toivottavasti näistä on jotain apua, vaikka eihän näissä suoraa neuvoa ole.

Äänestä

Työ ja suhde on aika vaikea sovittaa yhteen. Mutta tulee mieleen että mihin se mies sua tarvii ? kodin siivoukseen = piiaksi. Ymmärrän että sinulla tulee ero mieleen. Suhteen perus asioihin kuuluu kuitenkin läheisyys, lämpö ja yhdessä olo. Näitä sulla ei oikein ole. Yksinäisyys suhteessa syö ihmistä aivan hirveesti.
Puhu ja kysy mitä hän haluaa suhteelta.

Tsemppiä

Äänestä

Itsekin(miehenä)tuohon liikaan työntekoon "syyllistyneenä".
Tietysti tähän pitkiin päiviin voi olla moniakin syitä.Riippuen yrityksen työnkuvastakin.
Kaikkeenhan nyt vaan ei käytännönsyistä sovellu 8h päivä.Sesonkiluonteinen yms.Yrittäjän vastuu todellakin erilainen kuin työntekijän...ei voi aina sanella miten menee..

Miehesi jopa voi tehdä liikaa töitä sen takia että teillä olisi asiat hänen mielestään paremmin?Taloudellisesti tai joku muu?
Ihan vain ehdotuksena,voitko olla miehesi kanssa töissä?Vaikka nyt palkalla/yrittäjänä?
Kyllä se yrittäjyys on paljon sitä elämäntapaa.Ei lasketa aina että on "töissä" 8h ja nyt vaihdetaan vapaalle.Siitä voi jopa saada jotain muutakin mielihyvää kuin se raha.
Itsellä noita vapaita ollut juhannuksesta lähtien.Pisin loma 1,5 vuorokautta.toinen-kokonaisen päivän. joitain illanviettoja.
Pinna kyllä joskus todella kireälläkin..
Päivät kans joskus 16 tuntisia.normaali siinä 10-12h.

Äänestä
  • Et voi ollenkaan luottaa siihen, että tilanne paranisi. Jos todella uskot, että kyse on aivan poikkeuksellisesta tilanteesta ja miehesi tarvitsee nyt kaiken tukesi, ehkä kannattaa toimia sen mukaan.

    Todennäköisemmin ongelma on pysyvä tai ei ainakaan korjaannu itsestään. Sinuna puhuisin miehelle rakastavasti ja kauniisti mutta jämäkästi: haluaisin olla kanssasi mutten voi elää tällaisessa suhteessa. Jos se ei tepsi, seuraavalla kerralla kannattaa sanoa, että ellei tähän löydy ratkaisua, joudut lähtemään, vaikket haluaisi. Voit sanoa, että hän voi ottaa sinuun yhteyttä sitten, kun on lyhentänyt työaikaansa riittävästi, mutta että et jää odottamaan häntä, äläkä jää, vaan etsi parempi mies.

    > Kotona sitten kokoajan kiukutellaan, ollaan pahalla päällä, tiuskitaan

    Joskus tuollaista voi sietää tilapäisesti, mutta siitäkin kannattaa keskustella. Ei pitkäaikaisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eksynyt. kirjoitti:

Noniin, etsiskelin aikani enkä oikein tiennyt mihin tämä aihe kuuluisi, mut yritetään tätä. Parisuhteesta kun on kysymys.
Olen seurustellut puolisentoista vuotta avomieheni kanssa. ensimmäinen puoli vuotta oli ihanaa, ja kaikki hyvin, hän kävi töissä 12h päivässä, työmatkoineen. Mieheni on siis yksi neljästä osakkaasta yrityksessään. Viime kesänä hänellä oli vielä normaalit kesälomat, ja mahdollista pitää silloin tällöin vapaapäiviä ja syksyllä käytiin ulkomaillakin. Itse en ole vielä ollut töissä, ainoastaan 2kk työharjoittelussa sinä aikana kun olemme seurustelleet, muuten koulussa.
Nyt sitten tänä vuonna asiat ei olekkaan ollut ihan niin hienosti. Miehelläni ei ole ollut mahdollisuutta lomaan OLLENKAAN, kuulemma töitä tehtävä kokoajan. Työpäivät ovat venyneet välillä ihan järjettömän pitkiksi, 16h on ollut lyhyin päivä minkä tuo on aikoihin tehnyt.
Kotona sitten kokoajan kiukutellaan, ollaan pahalla päällä, tiuskitaan eikä kiinnosta tehdä muuta kuin nukkua. Jos yritän hellävaraisesti vihjata että olisi mukavaa jos minutkin huomattaisiin, ja että jos voisimme joskus tehdä jotain yhdessä, niin heti olen nalkuttaja ja valittaja, enkä ymmärrä että töitä on tehtävä kun niitä on. Mieheni myös tekee usein iltaisin myöhään firman paperihommia, ja viikonloput menevät lähes poikkeuksetta myös töiden kanssa. Heitä on neljä osakasta,mutta kaikki työt ovat jääneet mieheni ja toisen osakkaan harteille. nyt ovat tosin savustamassa niitä kahta ulos firmasta,mutta sekin tuntuu vievän mieheni kaiken energian ja ajan.
Itseäni todella turhauttaa tilanne, olen miettinyt jo eroa tämän asian takia, itseasiassa monesti. En kysy täältä neuvoa, osaan kyllä tehdä päätökseni kun on aika, mutta siitä olisin kiinnostunut, että mitä mieltä ihmiset on tämmöisestä? miten pitkälle katsotte miehen työntekoa, ja osaatteko tosiaan ajatella että töitä on tehtävä kun niitä on? Olen koittanut ajatella että ehkä jossain vaiheessa miehelläni on aikaa minullekin,mut kauanhan siihen menee.. En haluaisin kuitenkaan tuhlata elämääni odotteluun. Itse olen aloittamassa työt kahden viikon kuluttua, näemme todennäköisesti silloin vielä vähemmän jos teen ilta ja yövuoroja.
Väistämättä mieleni harhailee ero päätökseen yhä useammin.. Miten muut ovat selvinneet vastaavasta tilanteesta? miten olette osanneet ilmaista miehellenne että haluaisitte vähän yhteistä aikaa,ilman että olette heti nalkuttajia ja turhasta valittajia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu