Iltaa vaan kaikille!
Olen kolmekymppinen miehenalku ja asun tyttöystäväni kanssa ulkomailla. Olemme seurustelleet reilun 3 vuotta ja nyt tarkemmin ajateltuna alkuhuuman (n. 1 vuosi) jälkeen tunteet minun puoleltani ovat todella latistuneet tasaisen tappavasti. Viimeinen piste on ollut tämä ulkomailla oleskelu aika (1.5 vuotta). Lienee siksi että sosiaaliset ympyrämme ovat suomessa. Mutta siis tilanne on se että minulla ei oikein ole juuri lainkaan "oikeanlaisia" tunteita tyttöä kohtaan. Hän on aivan huippu tyyppi mutta en voi sanoa rakastavani häntä niinkuin oikeassa parisuhteessa tulisi toista rakastaa. Sen tiedän että tyttö kyllä rakastaa minua. Tämän takia tuntuukin niin pahalta ikäänkuin pettää häntä koska hän ei tiedä että asiat ovat näin huonosti. Ehkä jotain vihiä hänellä on koska makuukammarin puolellakaan ei kovin usein säpinää ole. Kaikesta huolimatta tulemme hyvin toimeen emmekä edes riitele juuri ikinä. O
Olen sinänsä pattitilanteessa että minulla on omat neuvot loppu.
Tulisiko suhde lopettaa vai ei. Sen tiedän omalta puolelta että naimisiin en hänen kanssaan halua mennä tai saada yhteisiä lapsia koska en saa sitä tyydytystä mitä parisuhteen pitäisi tuoda ja kuitenkin haluan löytää sen jonkun kenen kanssa sitten perheenkin voisi perustaa. Ja jos minun pitäisi laittaa poikki tilanne, niin kannattaisiko se tehdä heti vai vasta Suomeen tullessamme (eli ensi kesän aikana). Onko kellään vastaavasta tilanteesta kokemuksia?? Nyt hyvät neuvot olisivat todella tarpeeseen!!
Olen kolmekymppinen miehenalku ja asun tyttöystäväni kanssa ulkomailla. Olemme seurustelleet reilun 3 vuotta ja nyt tarkemmin ajateltuna alkuhuuman (n. 1 vuosi) jälkeen tunteet minun puoleltani ovat todella latistuneet tasaisen tappavasti. Viimeinen piste on ollut tämä ulkomailla oleskelu aika (1.5 vuotta). Lienee siksi että sosiaaliset ympyrämme ovat suomessa. Mutta siis tilanne on se että minulla ei oikein ole juuri lainkaan "oikeanlaisia" tunteita tyttöä kohtaan. Hän on aivan huippu tyyppi mutta en voi sanoa rakastavani häntä niinkuin oikeassa parisuhteessa tulisi toista rakastaa. Sen tiedän että tyttö kyllä rakastaa minua. Tämän takia tuntuukin niin pahalta ikäänkuin pettää häntä koska hän ei tiedä että asiat ovat näin huonosti. Ehkä jotain vihiä hänellä on koska makuukammarin puolellakaan ei kovin usein säpinää ole. Kaikesta huolimatta tulemme hyvin toimeen emmekä edes riitele juuri ikinä. O
Olen sinänsä pattitilanteessa että minulla on omat neuvot loppu.
Tulisiko suhde lopettaa vai ei. Sen tiedän omalta puolelta että naimisiin en hänen kanssaan halua mennä tai saada yhteisiä lapsia koska en saa sitä tyydytystä mitä parisuhteen pitäisi tuoda ja kuitenkin haluan löytää sen jonkun kenen kanssa sitten perheenkin voisi perustaa. Ja jos minun pitäisi laittaa poikki tilanne, niin kannattaisiko se tehdä heti vai vasta Suomeen tullessamme (eli ensi kesän aikana). Onko kellään vastaavasta tilanteesta kokemuksia?? Nyt hyvät neuvot olisivat todella tarpeeseen!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ystäväpariskunnalla samanlainen tilanne menossa. Mies oli fiksu ja ilmoitti asiasta naiselleen. Nyt heillä on mietintätauko menossa. Vaikka sattuu, niin nainenkin on kiitollinen että mies kertoi asiasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
paitsi että asumme kyllä suomessa. Olemme olleet yhdessä 2 vuotta. Olen ain ollu uskollinen miehelle ja aikaisemmalle exälleni. Olin lomalla ystäväni luona ja sattumoisin tapasin siellä uuden ihanan mielenkiint.ihmisen. EN ollu voinu kuvitella, et jos jotain rakastaa niin pystyis ihastuun toiseen ihmiseen...siinä vaiheessa tunteet on jo ollu latistuneet jos tollasta tapahtuu. Nyt mulla siis tilanne, että mä haluan edelleen muuttaa sinne ulkomaille..olen ainasiit haaveillu. Miehen takia jäänyt tänne suomeen. Nyt olen sit päättänyt että se on pakko toteuttaa ja kun olen häntä pettänyt kerran niin se tekee niin pahaa et en voi hänen kanssa enää normaalisti jatkaa. Meidänkin suhde älyttömän hyvä.ei juurikaan riidella etc..
En tiedä kanssa sit mikä mättää..mut olen tullut tulokseen että nyt on mun vuoro olla onnellinen ja kokea se ulkomailla asuminen..tuntuu niin pahalta katsoo kun toinen kärsii ja haluis olla ja jatkaa..tiedän varmasti miltä susta tuntuu=( Ihan hanurista...
VOimia sulle..oikea ratkaisu varmasti löytyy..toista kohtaan on kyllä reilua kertoa tunteistaan..
ite olen kanssa yrittänyt miettiä onko ratkaisuni varmasti oikea..mutta pettäminen kalvaa kuitenkin niin pahasti ja kun vielä on tunteita tätä toista kohtaan niin se on kuitenkin paras lähtee.
Kantsii olla rehellinen itselleen ja partnerilleen....ehkä parasta olisi kertoa mitä sisimmässään tuntee. Ainakin itse toivoisin, jos olisin vastaavanlaisessa tilanteessa, että minulle kerrottaisiin tuntemuksista. Ja vaikka se onkin ehkä kivuliasta kuultavaa, niin aika haavat parantaa.. Toivon parasta mahdollista ratkaisua teidän suhteellenne.
niin ne mutkistuu. Ole rehti kumppaniasi kohtaan ja kerro hänelle tilanne. Ei ole reilua olla yhdessä toisen kanssa, jos omat tunteet ja ajatukset ovat tuollaiset. Asiallinen keskustelu ja tilanteen kertominen toiselle on parempi kuin että ajaudut pettämisen tielle, joka satuttaa toista aivan liikaa eikä kumppanisi ole sitä ansainnut, että satutat häntä sillä tavalla.
Hänellekin jää yhteisestä ajastanne paremmat muistot ja toipuminen saattaa olla helpompaa kuin että lisänä olisi toisen pettäminen, joka jättäisi sinusta niljakkaan kuvan muistoksi.
Se tekee hänelle kipeää, mutta on parempi, että kerrot sen ajoissa ja on parempi myös itsesi takia.
Rohkeutta sinulle!
"Sen tiedän omalta puolelta että naimisiin en hänen kanssaan halua mennä tai saada yhteisiä lapsia koska en saa sitä tyydytystä mitä parisuhteen pitäisi tuoda ja kuitenkin haluan löytää sen jonkun kenen kanssa sitten perheenkin voisi perustaa."
Eikös se siinä ollut? Älä pitkitä...itse olen niin tehnyt, vaikka vaistosin asian toista vuotta sitten. Nyt on PALJON vaikeampi lähteä, kun on yhä enemmän kiintynyt toisen läsnäoloon ja siihen rakkauteen, jota toinen koko ajan antaa, mutta johon itse ei kykene vastaamaan. Nykyään mietin, että rakastaisiko kukaan minua yhtä paljon kuin puolisoni. Mitä hyötyä on siitä, että olisin itse varma rakkaudestani, jos toinen ei kuitenkaan rakasta sitten seuraavassa suhteessa. Mutta ei tuollaisia kannata ajatella, se on pelkuruutta. Elämän pelkäämistä.
Sinäkin olet jo kolmekymppinen, älä heitä nuoruuttasi hukkaan väärän ihmisen kanssa eläen. Mene kun vielä voit ja sinulla on siihen voimia. Se muuttuu kuukausi kuukaudelta vaikeammaksi, usko se ennen kun itse elät siinä helvetissä, epätietoisuudessa ja kulissimaisessa suhteessa. Ero sattuu aina, ja se satuttaa aina toista enemmän. Harvoin rakkaus menee tasan, mutta itse olen sitä mieltä, että kivuliaisuudestaan huolimatta elämä on elämisen arvoista, kun itse tietää rakastavansa toista.
Lopeta suhde heti. Jos sinä olet 30 niin tyttöystäväsikin on luultavasti samanikäinen. Eli hänellä on korkea aika löytää miehen jonka kanssa saada lapsia-siis jos hän haluaa lapsia. On väärin jäädä odottamaan ja sillä tavalla tuhota toisen mahdollisuuksia. Eron jälkeen kestää kuitenkin oman aikansa ennen kuin löytää uuden. Täytyy myöntää että sympatiani on kokonaan hänen puolellaan-et ole keskustellut asiasta hänen kanssaan-jos olisit niin tehnyt niin eropäätös ei olisi niin vaikea hänelle. Mikset ole sanonut mitään? Olet pelkuri ja hyväksikäyttäjä. Olet vaan odottanut että löytäisit paremman, voi olla ettet koskaan voi löytää paremman, mutta kannattaa erota kuitenkin koska hän voi taatusti löytää paremman miehen!
tiedän että olen pelkuri tässä suhteessa. ikäeroa meillä on siten että tyttöystäväni minua 4 vuotta nuorempi. Kaikista inhottavinta on ajatus että teen hänet todella onnettomaksi. En haluaisi satuttaa häntä missään olosuhteissa. Olen kuitenkin päättänyt että puoli vuotta sinne tai tänne ei asiaa muuta, joten kun olemme palanneet suomeen nostan kissan pöydälle. Mielestäni on myös parempi hänelle että kuulee asiasta suomessa ja tutussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa hänellä on paljon ystäviä keneen turvautua. Täällä hänellä ei olisi ketään. Ja tietysti itsekästä ajatella näin mutta fakta on se että todennäköisesti paluu suomeenkin onnistuu huomattavasti selkeämmin ja ilman riitoja sekä muita hankaluuksia jos ei ole valtavaa ihmissuhdesoppaa sekoittamassa pakkaa entisestään
Todella raastavaa on olla se osapuoli, jota rakastetaan vähemmän. Minä olen meidän suhteessa se, jota avomieheni ei rakasta riittävästi.
Hän pakoilee tilannetta omiin touhuihinsa, ei käy kanssani missään kahdestaan.
Poikaporukalla ja työkavereiden kanssa kyllä riennot maistuvat ja niitä kerrataan sitten kyllä etu- ja jälkikäteen.
Myöskään sänkypuolella ei tapahdu nykyään juuri muuta kuin se pakollinen punnerrus kerran viikossa siinä pelossa, että jättäisin hänet.
Hän pelkää eroa, koska olen niin hyödyllinen hänelle. Hoidan kodin työt ja ihailen häntä määrättömästi. Huolehdin kaiken aikaa, että hänellä olisi kaikki hyvin, jotta hän sitten rakastaisi minua enemmän.
Aivan raastavaa tajuta, ettei mikään auta enää.
Vatsan pohjassa kourii, kun joudun jättämään tämän ihanan miehen sen vuoksi, koska hän ei ole minulle ihana.
Mikähän lie läheisriippuvuus tms. tässä on kehissä.
Tuntuu vaikealta olla se enemmän rakastavampi puoli. Avovaimoni ei enää osoita mitää tunteita minua kohtaan ja seksielämämme on kuihtunut kasaan. Ei tarvittaisi kuin pieni kosketus ohimennen niin se lämmittäisi tosi paljon. Yksipuolinen rakkaus on todella tragedista, ja parisuhteessa tarvitaan aina kaksi osapuolta. Niinpä on täytynyt vaan hyväksyä etten ole se oikea omalle rakkaalle. Olen yrittänyt puhua hänelle asiasta ja onneksi hän on myöntänyt asian. Tällä hetkellä hän on jättämässä minua ja se sattuu todela paljon. Mutta toista ei voi pitää väkisin. Suhteen pitkittäminen ei ole oikein kummallekkaan meistä. Kummankin pitää päästä jatkamaan eteenpäin. Se ettei avopuolisoni enää rakasta minua ei muuta häntä ihmisenä mitenkään ja hänestä jää todella hyvä muisto itselleni..