Vuosia sitten kohtasin sen oikean, tuntui että nyt on jotain sellaista mitä eivät kaikki varmaan koskaan koe..perustimme perheen, kaikki oli "hyvin". Puolisoni suusta: en ole koskaan pettänyt, en voisi koskaan tehdä toiselle pahaa, onneksi me kohtasimme, olet elämäni nainen ja blaa, blaa... hän oli kiltti, hellä ja hyvin herkkä, ehkä semmoinen "nössö". Me keskustelimme asioista kuin asioista paljon, hänen arvomaailmansa oli minusta usein jopa liian hyvä, tunsin huonommuutta.
Vuodet vierivät ja kun totuus paljastui...voi, voi, löytyi maksullisia, vakipanoja, suhteita, siis aivan uskomattomia juttuja..en ollut koskaan mustasukkainen ja hän oli työnsä puolesta usein öitä pois. Ja kun se kaikki pee paljastui, en voi käsittää miten hän on voinut elää asoitten kanssa...täytyy olla jollaintapaa sairas mieleltään että kykenee toinen räikeään kaksoiselämään. Hän ei ole onnellinen nykyään, sen tiedän, hän pakenee itseään, ehkä lopunelämäänsä. Erostamme on aikaa jo parivuotta ja minun sekä lasten elämä on kunnossa. Isän roolin exäni hoitaa tai yrittää hoitaa kunnialla, kohtuullisesti se on mennytkin. Olemme "hyvissä" väleissä, joskus hän on yrittänyt avautua minulle, mutta en halua olla hänen kanssaan niin hyvä ystävä. Kaikkeen en veny, katkeruuden olen voittanut kovalla työllä, mutta olkapääksi ei minusta hänelle ole. Olen miettinyt että miten sääli ja miten turhaa on myrkyttää omaa elämäänsä valehtelulla...on asioita joita ei voi koskaan korjata, teoilla on seuraukset, olen aidosti pahoillani exäni puolesta.
Vuodet vierivät ja kun totuus paljastui...voi, voi, löytyi maksullisia, vakipanoja, suhteita, siis aivan uskomattomia juttuja..en ollut koskaan mustasukkainen ja hän oli työnsä puolesta usein öitä pois. Ja kun se kaikki pee paljastui, en voi käsittää miten hän on voinut elää asoitten kanssa...täytyy olla jollaintapaa sairas mieleltään että kykenee toinen räikeään kaksoiselämään. Hän ei ole onnellinen nykyään, sen tiedän, hän pakenee itseään, ehkä lopunelämäänsä. Erostamme on aikaa jo parivuotta ja minun sekä lasten elämä on kunnossa. Isän roolin exäni hoitaa tai yrittää hoitaa kunnialla, kohtuullisesti se on mennytkin. Olemme "hyvissä" väleissä, joskus hän on yrittänyt avautua minulle, mutta en halua olla hänen kanssaan niin hyvä ystävä. Kaikkeen en veny, katkeruuden olen voittanut kovalla työllä, mutta olkapääksi ei minusta hänelle ole. Olen miettinyt että miten sääli ja miten turhaa on myrkyttää omaa elämäänsä valehtelulla...on asioita joita ei voi koskaan korjata, teoilla on seuraukset, olen aidosti pahoillani exäni puolesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin voi itku... Voikohan enää kehenkään luottaa? Toisaalta kiltteys ei välttämättä tarkoita, että olisi uskollinen. Voihan olla että liian kiltti mies, nössö, haluaa kokeilla koska tuntee huonommuutta.
olivat juuri niitä, joista ei olisi KOSKAAN uskonut!
Onko teillä noin hukassa miesten arvioiminen? Sillä ei ole merkitystä onko minkälainen mies tahansa, joko kykenee petämtään tai sitten ei. Nössöt, kovikset, kiltit, ilkeät, komeat tai rumat ei tee millään tavalla mitään poikkeusta tai estä pettämistä. Se mikä puuttuu jos pettää on toisen kunnioittaminen ja arvostaminen.
TÄÄLLÄ ON TOINEN EX-SOKEA (LUULIN KANS OTTANEENI KUMPPANIKSI KUNNOLLISEN JA REHELLISEN MAALAISPOJAN)...USKOIN SINISILMÄISESTI KAIKKI MIEHENI LUPAUKSET JA VAKUUTTELUT JA KUINKAS KÄVIKÄÄN...TYHMYYDESTÄNI MAKSOIN KARMEAN HINNAN...JA NYT SITTEN KUULEMMA PITÄISI OLLA VIELÄ KAVEREITA - EI ONNISTU EN LUOTA VALEHTELIJOIHIN JA PETTÄJIIN!