Miehet valehtevat!

Pokasin baarista kivan miehen. Hän sanoi eronneensa jokin aika sitten. Minua epäilytti vähän hänen hanakka juomisensa, kun olimme kämpilläni. Joimme yhdessä juhlan kunniaksi, kun tapasimme toisemme.
Nyt hän nukkuu sammuneena sängyssäni, enkä voinut vastustaa kiusausta tutkia hänen taskunsa ja lompakkonsa.
Sormus oli taskussa ja vaimon ja lasten kuvat kukkarossa.
En malta yrittää herättää häntä, vaikka hän sanoi, että täytyy ehtiä koneelle ennen puolta yötä. Ei hänellä mitään lippua ollut.
Nukkukoot mokoma valehteleva paskiainen vaikka puoleen päivään! Selittäköön sitten "työnantajalle" myöhästymisensä!

Ei tämä ensimmäinen tapaus ole todellakaan! Eikä toinen, eikä kolmaskaan. Kaikki samanlaisia sikoja!
222055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Joo-o.Näitä on nähty. Yleensä kyllä näkee käytöksestä, onko mies jotenkin varattu vai ei. Mutta, anna nukkua ja katso mitä tapahtuu.Ja sormuksen kans: näytä aamulla ja vaadi selitys!

Äänestä

Ällöttää tollaset kertapanot, kuin sinä. Toivottavasti kaikki "pokasi" ovat varattuja. Uskoakseni juuri tuollaiset naiset ovatkin syy siihen, että vieraissa käynti on miehelle niin helppoa, kuin kuselle menisi, milloin vaan ja vaikka pikaisesti puskassa.

Onko vaikeaa tavata toisenkin kerran, vaikka päivällä selvin päin, ennen sänkyyn menoa? Vai etkö saa ketään muuten, kuin "pokaamalla" ihan kenet, jonkun vaan, kapakasta kännissä?
Hieman joskus kannattaa tarkistaa, missä korkeudessa rimaa pitää!!

Samanlainen sikahan sinä olet itsekin, mieti vähän ennen kuin haukut muita.. Kaiken lisäksi vielä pengot sammuneen taskut, kun hän on tajuttomassa tilassa..
Sitä saa, mitä tilaa..

Äänestä
  • Senkus ällööt!
    Minä toimin baarissa aivan rehellisesti. Kerron, mitä haluan ja millä ehdoilla.
    Mua ällöttää, että jonkun pitää silti valehdella.
    Tuli herralle kiire, kun heräsi! ;)
    Hyvä mies se on. Tarvii vain vähän katalyyttiä.
    Haluan tavata sen uudestaankin.
    Ehkä häntä auttaa tekemään asiansa selväksi se, että "lainasin" sitä sormusta. ;) Toivottavasti pitää yhteystiedot tallella.
    En muuten ollut siellä baarissa kovinkaan kännissä. Haen nimittäin ihan vakavasti seuraa, enkä tee sitä kännissä.
    Valinnan tehtyäni haluan vähän sitten relata.
    En välttämättä ole vieläkään sitä mieltä, että valitsin väärin, vaikka ensiksi tietysti järkytyin siitä sormuksesta.
    Tuskin hänen avioliittonsa kuitenkaan enää jatkuu, joten kai mies on siten vapaata riistaa?
    Hauska, varakas ja hyvä siinä mielessä!
    Taidat kadehtia? ;-)

    Äänestä

  • Vimparella kirjoitti:

    Senkus ällööt!

    ..kerro sit viel miten jatkuu. musta sillä ei ole merkitystä miten olet sen miehen ottanu ja kuin nopeesti...vaan juuri se, että se paskiainen valehtelee..ja jää kiinni (kuten usein tapahtuu).

    Äänestä

  • Vimparella kirjoitti:

    Senkus ällööt!
    Minä toimin baarissa aivan rehellisesti. Kerron, mitä haluan ja millä ehdoilla.
    Mua ällöttää, että jonkun pitää silti valehdella.
    Tuli herralle kiire, kun heräsi! ;)
    Hyvä mies se on. Tarvii vain vähän katalyyttiä.
    Haluan tavata sen uudestaankin.
    Ehkä häntä auttaa tekemään asiansa selväksi se, että "lainasin" sitä sormusta. ;) Toivottavasti pitää yhteystiedot tallella.
    En muuten ollut siellä baarissa kovinkaan kännissä. Haen nimittäin ihan vakavasti seuraa, enkä tee sitä kännissä.
    Valinnan tehtyäni haluan vähän sitten relata.
    En välttämättä ole vieläkään sitä mieltä, että valitsin väärin, vaikka ensiksi tietysti järkytyin siitä sormuksesta.
    Tuskin hänen avioliittonsa kuitenkaan enää jatkuu, joten kai mies on siten vapaata riistaa?
    Hauska, varakas ja hyvä siinä mielessä!
    Taidat kadehtia? ;-)

    Tarkoitatko että haet vakavasti panoseuraa vai seuraa pitemmäksi aikaa, jopa parisuhdetta?
    Minä olen jo 40 vee nainen ja jonkin verran elämääkin nähnyt ja sen voin sanoa että harvemmin ensitapaamisella sänkyyn meno on ollut tuottoisaa noin niinkuin pitempää suhdetta ajatellen.
    Olen toki senkin kokenut mutta nykyinen ja tähän
    asti läheisin suhden mieheen on alkanut poikkeuksellisesti ihan toisin.
    Mies jaksoi ja minäkin kuukauden verran tapailla, puhua ja puhua ennen seksiä. Ja näimme toisemme sen kuukauden miltei jokaisena päivänä.
    Tämä oli poikkeuksellista myös miehelle.
    Nyt olemme luoneet suhteellemme sen pohjan ja turvallisuuden tunteen mitä
    en edes osannut ajatella olevan olemassakaan.
    Uskon ensimmäistä kertaa elämässäni tietävän oikeasti mitä haluan ja samoin uskon tähän mieheen joka muuten on erittäin aktiivinen seksuaalisesti.
    Kunnioitan häntä ja tiedän mistä hän pitää ja
    mistä ei pidä ja mitä hän mukanaan kantaa.
    Mitkä asiat ovat häntä loukanneet ja ketä hän on rakastanut elämänsä varella.
    En voisi enään kuvitellakkan vaikka tämä suhde nyt loppuisi tähän paikkaan, päätyväni enään yhden illan tuttavuuden kanssa samaan sänkyyn.
    Mitä helvettiä siitä saa (näemmä pään vaivaa)
    En voisi kunnioittaa itseäni saati miestä joka valehtelisi noin?
    ja miksi hän on ajatellut että sinulle täytyy valehdella?
    Eikö sinuakin ilahduttaisi sellainen mies joka
    tuntisi sinua kohtaan sellaista luottamusta että ei tarvitsi valehdella?
    Vaikka sitten ensitapaamisella.
    Mitä sillä voittaa että otit sormuksen?
    Kenelle kostat heti kättelyssä? Kumpi teistä on
    se parempi ihminen?
    Onko miehen ja naisen välinen suhde jokin ikuinen kissa ja hiiri leikki?
    Ei sen tarvitsisi olla.
    On totta että sitä saa mitä tilaa ja ihminen vetää puoleensa sellaisia tyyppejä jotka on tarkoitettukin. Ehkä opetukseksi?

    Äänestä

  • vakavalla seuranhaulla? kirjoitti:

    Minusta tässä on selvästi kyseessä kissa ja hiiri leikki.
    Kumpikin on matkassa vähän kuin samba tunnelmissa.
    Vakka valitsee kanttansa, tai toisinpäin.
    Mitä sillä on väliä, miten sen valitsee, kunhan vain on sopiva?

    Äänestä

  • Tosikko... kirjoitti:

    Harva ihminen osaa iloita suhteesta jossa kaikki
    on "liian" hyvin.
    Ei epäilyksiä, ei valheita, ei mustasukkasuutta,
    vain rakkautta ja mukavaa yhdessäoloa.
    En usko että suhde joka alkaa valheella voisi koskaan kehittyä luottamus-suhteeksi?
    Kissa ja hiiri leikki kuitenkin myöhemmällä iällä
    alkaa väsyttämään. Se vie niin paljon turhaa energiaa jonka voisi käyttää paljon paremminkin.
    Sitä alkaa kaipamaan jatkuvaa hyvän olon tunnetta ilman turhia epäilyksiä (itse siitä kärsii eniten). Tässä haluaa vain olla oma itsensä.
    Olisihan sitä voinut haluta aikaisemminkin, mutta
    sitä piti itsestäänselvänä että miehen kanssa täytyy aina olla varuillaan tai miehestä pitää
    saada heti kaikki itselle tai miestä pitää härnätä kaikin tavoin. äääh. Ei jaksaisi enään.
    Joo siitähän se riippuu mitä itse haluaa, sitä saa.

    Äänestä

  • inhimillistä kai? kirjoitti:

    Minusta tuosta voi kehittyä hyväkin suhde! Molemmat tietävät heti alusta missä mennään.
    Tavallinen tylsä seurustelu on näyttelemistä. Ollaan olevinaan paljon parempia kuin oikeasti ollaan. Siitä ainakin tulee pettymyksiä.
    Miksi suhteiden pitäii olla tylsiä? Minulle se ei ainakaan sovi.
    Haluan kumppanin joka osaa ottaa rennosti ja jos ei viihdy lähtee läiskimään. Turha sitä on itseään pettää ja riuduttaa jos suhde on kivillä.

    Äänestä

Lopeta oikeasti niiden äijien pokaaminen sieltä baarista.Olen itsekin sinkku,mutten jumalauta ota ainoatakaan äijää heti ekana iltana viereeni,ei saamari!Joku roti se olla pitää.Kunnioita itseäsi naisena ja ihmisenä ja etsi jostain muualta.Laita vaikka lehti-ilmoitus ja varovaisella linjalla tutustu sen kautta.Ihan oikeasti sieltä löytää helmiä,kokemusta on.Mutta kun laadit ilmoituksen,tee se tyylikkäästi ja rima korkealle,tsemppiä;)

Äänestä
  • Nettitreffit ovat oikein kuuluisia siitä, että siellä varatut miehet esittävät olevansa vapaita. Yökerhot ovat ihan varteenotettava vaihtoehto seuran etsimiselle niin kuin mikä muukin paikka. Melkein jokainen ihminen on joskus käynyt yökerhossa, joten onhan sieltä pakko löytyä joskus kunnollisiakin ihmisiä.

    Lehti-ilmoituksia ei nykypäivänä lue kuin vanhukset, jotka eivät osaa käyttää tietokonetta. Seuranhaku on siirtynyt lehdistä nettiin.

    Äänestä

No oli sitten pakko tuoda heti se mies sänkyyn asti? Onko aina
heti roudat uudet tuttavuudet kämpälle asti? Ehkä se miehen siviilisäätykin
olisi selvinnyt, jos et olisit ottanut vähän aikaa tutustumiselle.

Äänestä

Sinussa on naista! *nostaa hattua*

Oma mieheni petti minua vieraan naisen kanssa. Sen perusteella minä voisin olla katkera kaikille "toisille naisille". Ja valtaosalle olenkin. Mutta sinunkaltaisia naisia arvostan, koska sinulla on munaa olla menemättä miehen kaksinaamaiseen peliin mukaan.

Eli sillä, ettet herättänyt miestä ja tuolla hillittömän hauskalla sormustempauksella lähetit viestin vaimorukalle, että "miehesi on sika ja pettää sinua" ja sitä minä arvostan. Silloin vaimolla on mahdollisuus tehdä omat ratkaisunsa.

Oma eroni ei olisi tuntunut ollenkaan niin rankalta, jollen olisi saanut samalla tietää, että pettämistä oli jatkunut jo pitkään ja lähes kaikki ympärillämme tiesivät siitä, minua lukuunottamatta. Se sattui aivan saatanasti.

Äänestä
  • Tottakai on vaimon näkökulmasta hyvä veto, mutta se vain kummastutta mitä tuollainen Vimparella siitä itselleen saa. Äijä kusettaa, tulee kämpille, vetää pleksit, nai, kuorsaa känninsä ja katoaa paikalta. Hyi hitto, ei kuulosta kovin romanttiselta eikä kestävän suhteen alkumetreiltä. Sellaista kai Vimparella parkakin yksinäiseen elämäänsä etsii.

    Äänestä

  • Ehkä kuitenkin tajuat että ne ihmiset jotka tiesivät tästä suhteesta eivät halunneet mieltäsi pahoittaa?
    Inhimillistä kun ajattelee itsensä siihen paikalle.
    No, ei mielestäni ole kovinkan hieno tempaus tuo sormustempaus. Aiheuttaa turhaa surua ja riitaa sinne kotipuoleen.
    Olisi ollut huomattavasti rouheempaa ottaa mies heti puhutteluun,
    katsoa silmiin ja kysyä mitä mies haluaa elämältään?
    Puhua vaimon puolesta siten että mies ymmärtäisi tehdä ratkaisunsa kuin aikuinen vastuullinen ihminen.
    Saada mies katsomaan itseensä ja olemaan sillä tavoin rohkea että voisi olla rehellinen.
    Tämä mies kusettaa sekä vaimoaan että tätä uuttakin mimmiä. Ei sellaista tuollaiset sormustemput hetkauta kuin hetkellisesti.
    Ainoa tapa muuttaa ihminen on saada hänet itse tajuamaan se.

    Äänestä

Naisethan ne niitä ammattivalehtelijoita ovat!
Aina juoruamassa täyttä potaskaa, kun vain kaksi naista kohtaa missä tahansa!
Tämäkin palsta on täynnä omia "totuuksia", joita ei miehelle koskaan uskalleta kertoa!
Uskotteko te tosiaan näihin satuihin täällä??
Jokainen kaunistelee tarinansa niin, että itsessä ei ikinä ole pienintäkään vikaa, vaan ihan kaikki on miehen syytä!
Saahan sitä itselleen uskotella mitä hyvänsä, mutta kannattaisi pitää vain omana tietonaan hatusta vetäity bullshit!

Äänestä
  • Ex vaimoni (no, harkinta-aika on menossa) ehti pettää kuukauden ennen kuin jäi kiinni. Ennen paljastumistaan ehdotti eroa koska halusi "olla omillaan".. Olin täysin äimistynyt, olimme menneet 1 1/2 vuotta sitten naimisiin 10 vuoden yhteiselon jälkeen. Manipuloi kirkkain silmin minut kaiken syypääksi ja ihmettelin suuresti asiaa, koska mitään kriisejä en ollut huomannut kunnes sitten totuus paljastui. Ennen sitä yritti saada jopa takaamaan asuntolainaansa! Tämä kaikki 11 ja puolen vuoden yhteiselon jälkeen. Tapauksesta on muutama kuukausi, mutta vieläkin epäilen että pystyn koskaan luottamaan kehenkään naiseen tämän jälkeen.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ex vaimoni (no, harkinta-aika on menossa) ehti pettää kuukauden ennen kuin jäi kiinni. Ennen paljastumistaan ehdotti eroa koska halusi "olla omillaan".. Olin täysin äimistynyt, olimme menneet 1 1/2 vuotta sitten naimisiin 10 vuoden yhteiselon jälkeen. Manipuloi kirkkain silmin minut kaiken syypääksi ja ihmettelin suuresti asiaa, koska mitään kriisejä en ollut huomannut kunnes sitten totuus paljastui. Ennen sitä yritti saada jopa takaamaan asuntolainaansa! Tämä kaikki 11 ja puolen vuoden yhteiselon jälkeen. Tapauksesta on muutama kuukausi, mutta vieläkin epäilen että pystyn koskaan luottamaan kehenkään naiseen tämän jälkeen.

    Sama stoori, vain sillä erotuksella, että itse olen nainen. Mies ilmoitti lähtevänsä etsimään itseään jne. Syyllisti minua niin, että henki meinasi lähteä. Sitten ihmiset alkoivat puhua ja koko tämä 10 v. jatkunut k*setustarina alkoi paljastua koko laajuudessaan.

    Ero tuli voimaan kesäkuussa. Uskoa suhteeseen tai miehiin ylipäänsäkään ei ole tippaakaan jäljellä. Jotenkin hirvittävää, kuinka toisen ihmisen voi polkea minuuteissa maanrakoon. Julmaa..:(

    Äänestä

  • -Meri-- kirjoitti:

    Ei miehet lähde etsimään itseään! Se on naurettavaa vastuunpakoilua ja lapsellista puhetta, jota mies ei ääneen lausu kuin korkeintaan satiirina pilkatakseen.
    Sanoit, että Sinua on syyllistetty kymmenen vuotta, joten ei kai Sinua ihan sitten minuuteissa laskien poljettu maanrakoon?
    Et vain halunnut nähdä raaka totuutta, eikö niin? Valehtelit siis itsellesi?
    Älä vaivu synkkyyteen, sillä rehellisiä miehiä on paljon. Silti he voivat olla ilkeitä k*päitä, mutta kuitenkaan eivät valehtele.
    Valehteleminen on ainakin minusta aivan luonnotonta ja järjenvastaista. Siitä ei hyödy kukaan, vaan päinvastoin siitä on haittaa kaikille.
    Minä paukautan aina totuuden, vaikka olisi kuinka inhottava asia kyseessä. Sitten se on ohi, eikä kukaan pääse väittämään valehtelijaksi.
    Avaa Sinäkin silmäsi sepposelleen, ja ala nauttia vapaudesta ja elämästä! =)

    ...valehtelevat ja pettävät? Naiset osaavat olla aivan yhtä kieroja ja valehdella naamatusten, kuten miehetkin. Itse olen kokenut petetyksi tulemisen ex-vaimoni osalta ja sitä oli jatkunut jo pitkään, ennen kiinnijäämisen pelosta tunnustamista. Partnerina toimi perheellinen mies ja suhde jatkuu edelleen! Toivottavasti sen ressukan muija potkii sitä munille tajutessaan totuuden! Itse ainakin potkin, kunhan sattuu hollille...

    Äänestä

  • Tosikko... kirjoitti:

    Ei miehet lähde etsimään itseään! Se on naurettavaa vastuunpakoilua ja lapsellista puhetta, jota mies ei ääneen lausu kuin korkeintaan satiirina pilkatakseen.
    Sanoit, että Sinua on syyllistetty kymmenen vuotta, joten ei kai Sinua ihan sitten minuuteissa laskien poljettu maanrakoon?
    Et vain halunnut nähdä raaka totuutta, eikö niin? Valehtelit siis itsellesi?
    Älä vaivu synkkyyteen, sillä rehellisiä miehiä on paljon. Silti he voivat olla ilkeitä k*päitä, mutta kuitenkaan eivät valehtele.
    Valehteleminen on ainakin minusta aivan luonnotonta ja järjenvastaista. Siitä ei hyödy kukaan, vaan päinvastoin siitä on haittaa kaikille.
    Minä paukautan aina totuuden, vaikka olisi kuinka inhottava asia kyseessä. Sitten se on ohi, eikä kukaan pääse väittämään valehtelijaksi.
    Avaa Sinäkin silmäsi sepposelleen, ja ala nauttia vapaudesta ja elämästä! =)

    Ei mua kymmentä vuotta syyllistetty, vaan tällä jättöhetkellä mieheni kaatoi kaiken minun niskaan.

    Raakaa totuutta en kyllä (tavallista yksinkertaisempana?) naisena tajunnut tarpeeksi aikaisin. Mieheni rakensi itsestään, tyypillisenä narsistina, upean kuvan muille, vastuullisena ja rakastavana perheenisänä/aviopuolisona. Kukaan ei aavistanut, että hän eli totaalista kaksoiselämää tuntematta todellista vastuuta mistään.

    Totta puhuminen on hieno piirre ihmisessä, enemmän vain nykypäivänä näitä paskanjauhajia on.

    Nyt en kykene enkä edes halua avata silmiä sepposen selälleen, kurkistelen vain vähän toisella... Eiköhän aika tee tehtävänsä, ja olokin siitä iloisemmaksi muuttuu.:)

    Äänestä

Jo lapsena minulle opetettiin, että puhu aina totta niin ei tarvitse myöhemmin muuttaa tai selitellä puheitaan. Uskokaa tai älkää, koskaan ei ole huono omatunto kun näin olen tehnyt. Väärin toki olen tehnyt, mutta senkin olen tunnustanut ja virheistäni koettanut ottaa opikseni. Myös anteeksianto on kova sana, koska jos et anna anteeksi, todennäköisesti kaikkein eniten kiusaat vain itseäsi. Ei se kohteena oleva henkilö välttämättä tiedä edes kuinka paljon kaunaa kannat hänelle. Nimim. Niin makaa kuin petaa.

Äänestä

minun mieheni kyseessä?;) Hänellä oli nimittäin suhde toiseen naiseen, en tiedä kuinka pitkään....enkä enää oikeastaan välitäkään, koska uskottomuus oli piste kaiken muun valehtelun/salailun ym. päälle. Mutta tällaisia miehiä löytyy, mutta mistä helkkari sen tietää onko mies varattu? Taidan laittaa uudella otsikolla ton kysymyksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vimparella kirjoitti:

Pokasin baarista kivan miehen. Hän sanoi eronneensa jokin aika sitten. Minua epäilytti vähän hänen hanakka juomisensa, kun olimme kämpilläni. Joimme yhdessä juhlan kunniaksi, kun tapasimme toisemme.
Nyt hän nukkuu sammuneena sängyssäni, enkä voinut vastustaa kiusausta tutkia hänen taskunsa ja lompakkonsa.
Sormus oli taskussa ja vaimon ja lasten kuvat kukkarossa.
En malta yrittää herättää häntä, vaikka hän sanoi, että täytyy ehtiä koneelle ennen puolta yötä. Ei hänellä mitään lippua ollut.
Nukkukoot mokoma valehteleva paskiainen vaikka puoleen päivään! Selittäköön sitten "työnantajalle" myöhästymisensä!

Ei tämä ensimmäinen tapaus ole todellakaan! Eikä toinen, eikä kolmaskaan. Kaikki samanlaisia sikoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu