Näyttää olevan aika pinnallisia juttuja,vaatii henkistä kypsymistä valtavasti.
Mutta onkohan kukaan ajatellut eroa lasten kannalta,miltä tuntuu vanhempien ero, mahdollinen muutto paikkakunnalta,miten tapaamiset sujuu etävanhempaan,mahdollisesti
vanhempien riidellessä mammonasta lapsi unohtuu täysin, pahimmassa tapauksessa yhteys syystä tai toisesta katkeaa kokonaan toiseen vanhempaan.
Miten mahdollinen kontakti myöhemmin.
Kysymys kuuluu onko näitä tapauksia vai käykö
kaikki kuten elokuvissa.kertokaa kommentteja
eroperheiden lapset itsellä ei kokemuksia mutta asiaa pohtinut.
Ihmissuhteet ovat nykyisin kertakäyttö tavaraa
ei malteta edes tutustua kunnolla puolisoonsa
kun rynnätään yhteis elämään ja kun osottautuukin
ettei puoliso täytä omia unelmavaatimuksia eikä
häntä voi muovata mieleisekseen ollaan niin valtavan pettyneitä.Asioista täytyy keskustella ja tutustua ensin kunnolla ennen kun perustellaan perheitä.
Mutta onkohan kukaan ajatellut eroa lasten kannalta,miltä tuntuu vanhempien ero, mahdollinen muutto paikkakunnalta,miten tapaamiset sujuu etävanhempaan,mahdollisesti
vanhempien riidellessä mammonasta lapsi unohtuu täysin, pahimmassa tapauksessa yhteys syystä tai toisesta katkeaa kokonaan toiseen vanhempaan.
Miten mahdollinen kontakti myöhemmin.
Kysymys kuuluu onko näitä tapauksia vai käykö
kaikki kuten elokuvissa.kertokaa kommentteja
eroperheiden lapset itsellä ei kokemuksia mutta asiaa pohtinut.
Ihmissuhteet ovat nykyisin kertakäyttö tavaraa
ei malteta edes tutustua kunnolla puolisoonsa
kun rynnätään yhteis elämään ja kun osottautuukin
ettei puoliso täytä omia unelmavaatimuksia eikä
häntä voi muovata mieleisekseen ollaan niin valtavan pettyneitä.Asioista täytyy keskustella ja tutustua ensin kunnolla ennen kun perustellaan perheitä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vitun vittu näitä viisastelijoita.
mitäs jos alat elämään elämää etkä hytise siellä peloissasi ja kestä mitä vaan pyhän liittosi tähden!
Minä ainakin mietin eroa todella pitkään ja todella pitkään sinnittelin juuri lasteni vuoksi.Mutta on lapsillekin parempi henkisesti terve äiti kuin masentunut,lääkityksellä oleva.Mun ex on tunnevammainen ihminen,joka ei ottanut mua mitenkään huomioon alisti ja kyttäs mun menoja,piti itsestäänselvyytenä.Olin tyhmä,kun alistuin 20v sellaiseen.Onneksi jostain sain viime tipassa voimia lähteä.On minulla hirveä ikävä häntä,mutta hänellä jo uusi kihlattu.Nyt elän lapsilleni ja nautin vapaudestani.
vaikka kuinka vihaisi exää. Sen vihan voi ilmaista muutenkin kuin käyttämällä lapsia välikappaleena.
Eiköhän asia ole niin, että lapset kärsivät vanhempiensa erosta vähemmän, kuin siitä, että joutuvat kuuntelemaan jatkuvaa tappelua?
Jos asia todella on niin, ettei osata selvittää asioita kuin aikuisilla ihmisillä yleensä on tapana, on ehkä todella parempi erota. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että lapset luulevat vanhempien vihan ja kiukkuisuuden johtuvan heistä ja luulevat että he ovat tehneet jotain pahaa. Pikkulapsi muistaa yllättävän paljon asioita. Kannattaisiko aikuistua pikkuhiljaa...
Kyllä lapsi kärsii siitä, että häneltä menee koti.
Kaikissa kodeissa riidellään, eikä vähiten uusioperheissä. Niiden eromäärät kun ovat huomattavasti suuremmat, kuin ensimmäisten avioliittojen. Ne vain tuntuvat kovin onnellisilta, kun ne ovat juuri nyt meneillään.
Jo päättynyt suhde avioliiton jälkeen ei enää sitten tunnu yhtään onnelliselta ajalta.
Lapselle se on voinut olla vain pelkkää lopun ajan odottelua, sillä kun kerta isän ja äidin avioliittokin loppui, niin miksei sitten jonkun vieraan sedän tai tädin outo vierailu toisen vanhemman paikalla?
Koti ja perhe on iäksi mennyt. Sen voi menettää vain kerran.
Meillä riidat vasta alkoivat erosta. Miten voi enää sopia, jos toinen on jättänyt ja ottanut "paremman" tilalle?
Siitä olen yhtä mieltä, että lapsi todella muistaa, ja hyvinkin pienestä pitäen.
Tiedän sen tasan tarkkaan omasta muististani.
Muistan tunteellisia jopa tapahtumia n. vuoden ikäisestä lähtien, kuten kummitädin ja sedän ulkomaille muuton, ja heidän haikeat jäähyväisensä.
Lapsuuden kodissa oli monta turvapaikkaa kaikkien tilanteiden varalle. Oli aina isä tai äiti jolta sai lohtua. Riidan jälkeen aina jompikumpi tai molemmat tulivat halimaan ja selittämään käyttäytymistään. Ja minähän uskoin aina vähintäänkin toista.
Tunneihmisenä en voi kuvitellakaan sellaista tilannetta, että omat vanhemmat olisivat ERONNEET!
Nyt itse erottuani näen sen entistäkin selvemmin, miten tärkeää olisi ollut onnistua.
Lapsi voi silminnähden pahoin. Kyllä hän sanoo oärjäävänsä hienosti, mutta ilmiselvästi valehtelee itselleen ja muille.
Jotjut haluavat uskoa omantunnon tuskan lievittämiseksi. Minä en.
Teen edelleenkin kaikkeni lapsen eteen, eikä minulla enää muuta tärkeää elämässäni olekaan, kuin lapsi.
Äiti tuntuu vain taantuneen älyllisesti jonnekin ihmeelliselle tasolle, sillä hän tekee asioita ajattelematta yhtään niiden seurauksia.
Hän käyttää lastamme täysin häikäilemättä lyömäaseena minua vastaan, kun on huomannut, että mikään muu ei tehoa.
Pelottaa, mitä naiset kuvittelevat saavansa tehdä! Useimmat lapsentappajat ovat naisia.
Hoitajat tappavat vammaisia.
Onko tämä seurausta sosiaalivirkailijoiden luomasta kaikkivoipaisuuden harhasta?