En ole aikaisemmin tänne kirjoitellut vaikka muutaman kerran onkin tehnyt mieli..Mutta nyt olen sellaisessa tilanteessa että päätin kirjoittaa!
Tapasin mieheni n.kuutisen vuotta sitten(eli 2001) tai pitäisikö nyt sanoa exsäni..Suhteemme ei alkanut ihan normaalisti koska hän oli(ja on edelleen)hollantilainen merimies joka purjehti noin joka kymmenes päivä Suomeen jolloin aina tapailimme ja tietenkin soittelimme ja lähettelimme sähköpostia yms. Hänen lomillaan hän tuli Suomeen tai minä menin Hollantiin..
Keväällä 2003 hän alkoi tuntua olevan jotenkin ahdistunut tilanteestamme ja hän päätti lopettaa suhteemme mutta silloin päätimme vielä yrittää jne. Saman vuoden kesänä hän sitten päätti ettei näe meillä tulevaisuutta joten erosimme joka oli minulle yhtä helvettiä...Vuoden 2004 alussa päätimme aloittaa yhdessä taas ja kaikki oli hyvin. Hän jatkoi edelleen merimiehenä ja tapailimme hänen lomillaan lyhempiä ja pidempiä aikoja. Vuonna 2005 hän osti oman talon(oli siihen asti asunut vanhemmillaan vaikka olikin jo kolmekymppinen mutta ollessaan pitkiä aikoja merillä,se oli helppo ratkaisu)ja vuoden 2006 alussa otin palkatonta lomaa reilun kuukauden ja menin sinne "kokeilemaan"miltä se tuntuu. Kesän 2006 olimme yhdessä kokonaiset 6 vkoa ja sitä varjosti riidat,epäluottamus.. Ja kun hän sen jälkeen lähti merille,jatkoimme(tai minä jatkoin)riitelyä puhelimen välityksellä! Marras ja joulukuun hän oli Suomessa ja minä jouduin olemaan töissä mikä toi omia ongelmiaan...Joulun aikoihin taas minä lensin Hollantiin ja suunnitelmissa oli muutto 2007 Hollantiin, koiran osto sun muut suunnitelmat.
Vuoden 2007 alussa olin vielä töissä, hermoilin Hollantiin lähtöä, yritin myydä autoani ja järjestää muita raha-asioita yms. Maaliskuussa irtisanouduin ja lensin Hollantiin. Minulla oli aikamoisia paineita ja niin hänelläkin odotuksia miten kaikki menee..Kaikki menikin päin jotakin! Minulla oli omia huolia koska autoni oli vielä Suomessa myymättä,sain viimeisen palkkani helmikuussa ja liiton rahojen kanssa oli ongelmia joten en saanut mistään mitään ja mm.näistä kasvoi aikamoinen stressi enkä pystynyt keskittymään uuteen elämääni. Hän yritti että olisin järjestellyt itselleni kielikurssia ja harjoitellut kaikkia käytännön asioita mutta minä vain pyörin huolissani ja aloin riitelemään ja uhkailemaan että lähden..tyhmää. Pakkasin laukkuni varmasti 4 kertaa.. En myöskään lähtenyt mielelläni hänen vanhemmilleen koska minusta tuntui että siellä sai istua ihan tarpeeksi tai kavereille koska he keskustelivat aina hollantia keskenään. Tiedän että tämä kaikki kuulostaa tyhmältä ja oisin itse voinut vaikuttaa paljon asioihin.
En myöskään tajunnut lopettaa tyhmää käytöstäni koska hän aina sanoi ettei voisi elää ilman minua, että olen kaikki mikä hänen elämässään merkitsee. Ja olin saanut hänen ennenkin murtumaan kun uhkasin lähteä(miten tyhmä voi olla!).Hän sanoi aina että meidän suhde on niin vahva ettei sitä mikään voi murtaa(sanoi näin vielä nelisen kuukautta sitten)ja suunnittelimme häitä ensi kesällä vielä huhtikuussa ja kaikki tavalliset kuviot kuten lasten nimet yms. Sanoi olevansa valmis isäksi ja olen ainoa jonka haluaisi lastensa äidiksi..
Toukokuun alussa tuli iso pommi ja hän vei minut juna-asemalla. Tarkoitus oli mennä viikonlopuksi ystäväni luo joka myös asuu Hollannissa ja sitten palata kun olemme molemmat rauhoittuneet. Viikonlopun jälkeen palasin mutta hän oli etäinen ja edelleen hyvin vihainen kaikesta..Päätimme että lähden Suomeen siksi aikaa kun hän on merillä ja palaan sitten takaisin ja aloitamme puhtaalta pöydältä.
Mutta jo seuraavana päivänä hän soitti ja sanoi ettei halua jatkaa tai ettei tiedä jos haluaa tai ei. Sitä seuraavana päivänä oli jo varma ettei halua... Olin aivan rikki ja enemmän. Tiedän toki miten paljon itse olin aiheuttanut tuhoa... Sitten hän sanoi että annetaan asian olla nyt rauhoittumassa ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo..Lähti merille. Emme soitelleet mutta hän lähetti noin joka toinen pv tekstiviestin ja pari sähköpostia. Yksi yö hän oli soittanut 3 kertaa ja lähettänyt 3 viestiä joissa ihmetteli miten voin nukkua kun hän ei voi jne...Tästä pari päivää hän lähetti viestin jossa luki katselevansa meidän yhteisiä kuvia ja kaipaavansa minua todella paljon.. Soitin hänelle kerran lyhyesti ja sanoi sen jälkeen pystyvänsä taas nukkumaan kun kuuli ääneni. Uskoin sisimmässäni että kaikki tulee olemaan hyvin. Heinäkuun alussa hän soitti minulle. Pari olutta nauttineena kylläkin ja ennen yhtä yöllä jos sillä on vaikutusta asiaan. Sanoi toivovansa että voimme aloittaa alusta ja kysyi koska voin tulla takaisin Hollantiin..sanoi haluavansa minut takaisin mutta ei sellaisena kun olin ollut... Kyseli oliko minulla ollut ketään ja sanoi ettei voisi edes ajatella olevansa muiden kanssa kun rakastaa minua niin paljon. Kaikki oli taas hyvin tai niin luulin....
Muutama päivä tästä hän meni kotiin ja juttelimme skypen välityksellä. Hän ei maininnut mitään tuosta mistä olimme jutelleet ja minulla alkoi jo tulta syöstä päästä..ja kysyin häneltä asiasta. Asia oli taas muuttunut! Päätin jättää koko miehen rauhaan mutta en siihenkään pystynyt! Sanoi haluavansa olla yksin ja nauttia taas elämästä jne. Kysyin näkeekö hän meillä tulevaisuutta ja hän vain sanoi että jos meidät on tarkoitettu yhteen, tulemme olemaan yhdessä..hoh hoijaa... Nyt elokuussa tilanne on siinä pisteessä ettei hän ota mitään yhteyttä. Sanoo ettei näe meillä mitään tulevaisuutta, se on ohi, anna sen mennä jne. Haluan entisen elämäni takaisin.. Kaikki 6 vuotta olivat yhtä paskaa ja mitäs vielä...kaikkea mahdollista.
Ymmärrän myös että hän tuntee näin. Toisaalta en koska jaksoimme 6 vuotta ja sitten asiat (joita voi muuttaa)menevät pieleen ja heti kaikki poikki tosta vain. Vaikka molemmat olemme toistemme elämän suuria rakkauksia..ja hän aina sanoi että olemme luotu toisilleme. Eihän rakkaus ole kaikki mutta silti...
Sekava tarina ja vaikea tiivistää koko historiaa. Toivon edelleen että palaamme yhteen. Ajattelen häntä koko ajan, en pysty syömään, en nukkumaan,en toimimaan. Olen huonovointinen. Kaikkea mahdollista.
Voiko tälläisestä tilanteesta suhde enää jatkua?? Niin kukas sitä tietää mutta onko kellään antaa omakohtaisia kokemuksia jostakin vastaavasta? Niin jokainen tilanne ja ihminen erilainen mutta silti....? Onko tässä aivan mahdoton tapaus???!
KIITOS!
Tapasin mieheni n.kuutisen vuotta sitten(eli 2001) tai pitäisikö nyt sanoa exsäni..Suhteemme ei alkanut ihan normaalisti koska hän oli(ja on edelleen)hollantilainen merimies joka purjehti noin joka kymmenes päivä Suomeen jolloin aina tapailimme ja tietenkin soittelimme ja lähettelimme sähköpostia yms. Hänen lomillaan hän tuli Suomeen tai minä menin Hollantiin..
Keväällä 2003 hän alkoi tuntua olevan jotenkin ahdistunut tilanteestamme ja hän päätti lopettaa suhteemme mutta silloin päätimme vielä yrittää jne. Saman vuoden kesänä hän sitten päätti ettei näe meillä tulevaisuutta joten erosimme joka oli minulle yhtä helvettiä...Vuoden 2004 alussa päätimme aloittaa yhdessä taas ja kaikki oli hyvin. Hän jatkoi edelleen merimiehenä ja tapailimme hänen lomillaan lyhempiä ja pidempiä aikoja. Vuonna 2005 hän osti oman talon(oli siihen asti asunut vanhemmillaan vaikka olikin jo kolmekymppinen mutta ollessaan pitkiä aikoja merillä,se oli helppo ratkaisu)ja vuoden 2006 alussa otin palkatonta lomaa reilun kuukauden ja menin sinne "kokeilemaan"miltä se tuntuu. Kesän 2006 olimme yhdessä kokonaiset 6 vkoa ja sitä varjosti riidat,epäluottamus.. Ja kun hän sen jälkeen lähti merille,jatkoimme(tai minä jatkoin)riitelyä puhelimen välityksellä! Marras ja joulukuun hän oli Suomessa ja minä jouduin olemaan töissä mikä toi omia ongelmiaan...Joulun aikoihin taas minä lensin Hollantiin ja suunnitelmissa oli muutto 2007 Hollantiin, koiran osto sun muut suunnitelmat.
Vuoden 2007 alussa olin vielä töissä, hermoilin Hollantiin lähtöä, yritin myydä autoani ja järjestää muita raha-asioita yms. Maaliskuussa irtisanouduin ja lensin Hollantiin. Minulla oli aikamoisia paineita ja niin hänelläkin odotuksia miten kaikki menee..Kaikki menikin päin jotakin! Minulla oli omia huolia koska autoni oli vielä Suomessa myymättä,sain viimeisen palkkani helmikuussa ja liiton rahojen kanssa oli ongelmia joten en saanut mistään mitään ja mm.näistä kasvoi aikamoinen stressi enkä pystynyt keskittymään uuteen elämääni. Hän yritti että olisin järjestellyt itselleni kielikurssia ja harjoitellut kaikkia käytännön asioita mutta minä vain pyörin huolissani ja aloin riitelemään ja uhkailemaan että lähden..tyhmää. Pakkasin laukkuni varmasti 4 kertaa.. En myöskään lähtenyt mielelläni hänen vanhemmilleen koska minusta tuntui että siellä sai istua ihan tarpeeksi tai kavereille koska he keskustelivat aina hollantia keskenään. Tiedän että tämä kaikki kuulostaa tyhmältä ja oisin itse voinut vaikuttaa paljon asioihin.
En myöskään tajunnut lopettaa tyhmää käytöstäni koska hän aina sanoi ettei voisi elää ilman minua, että olen kaikki mikä hänen elämässään merkitsee. Ja olin saanut hänen ennenkin murtumaan kun uhkasin lähteä(miten tyhmä voi olla!).Hän sanoi aina että meidän suhde on niin vahva ettei sitä mikään voi murtaa(sanoi näin vielä nelisen kuukautta sitten)ja suunnittelimme häitä ensi kesällä vielä huhtikuussa ja kaikki tavalliset kuviot kuten lasten nimet yms. Sanoi olevansa valmis isäksi ja olen ainoa jonka haluaisi lastensa äidiksi..
Toukokuun alussa tuli iso pommi ja hän vei minut juna-asemalla. Tarkoitus oli mennä viikonlopuksi ystäväni luo joka myös asuu Hollannissa ja sitten palata kun olemme molemmat rauhoittuneet. Viikonlopun jälkeen palasin mutta hän oli etäinen ja edelleen hyvin vihainen kaikesta..Päätimme että lähden Suomeen siksi aikaa kun hän on merillä ja palaan sitten takaisin ja aloitamme puhtaalta pöydältä.
Mutta jo seuraavana päivänä hän soitti ja sanoi ettei halua jatkaa tai ettei tiedä jos haluaa tai ei. Sitä seuraavana päivänä oli jo varma ettei halua... Olin aivan rikki ja enemmän. Tiedän toki miten paljon itse olin aiheuttanut tuhoa... Sitten hän sanoi että annetaan asian olla nyt rauhoittumassa ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo..Lähti merille. Emme soitelleet mutta hän lähetti noin joka toinen pv tekstiviestin ja pari sähköpostia. Yksi yö hän oli soittanut 3 kertaa ja lähettänyt 3 viestiä joissa ihmetteli miten voin nukkua kun hän ei voi jne...Tästä pari päivää hän lähetti viestin jossa luki katselevansa meidän yhteisiä kuvia ja kaipaavansa minua todella paljon.. Soitin hänelle kerran lyhyesti ja sanoi sen jälkeen pystyvänsä taas nukkumaan kun kuuli ääneni. Uskoin sisimmässäni että kaikki tulee olemaan hyvin. Heinäkuun alussa hän soitti minulle. Pari olutta nauttineena kylläkin ja ennen yhtä yöllä jos sillä on vaikutusta asiaan. Sanoi toivovansa että voimme aloittaa alusta ja kysyi koska voin tulla takaisin Hollantiin..sanoi haluavansa minut takaisin mutta ei sellaisena kun olin ollut... Kyseli oliko minulla ollut ketään ja sanoi ettei voisi edes ajatella olevansa muiden kanssa kun rakastaa minua niin paljon. Kaikki oli taas hyvin tai niin luulin....
Muutama päivä tästä hän meni kotiin ja juttelimme skypen välityksellä. Hän ei maininnut mitään tuosta mistä olimme jutelleet ja minulla alkoi jo tulta syöstä päästä..ja kysyin häneltä asiasta. Asia oli taas muuttunut! Päätin jättää koko miehen rauhaan mutta en siihenkään pystynyt! Sanoi haluavansa olla yksin ja nauttia taas elämästä jne. Kysyin näkeekö hän meillä tulevaisuutta ja hän vain sanoi että jos meidät on tarkoitettu yhteen, tulemme olemaan yhdessä..hoh hoijaa... Nyt elokuussa tilanne on siinä pisteessä ettei hän ota mitään yhteyttä. Sanoo ettei näe meillä mitään tulevaisuutta, se on ohi, anna sen mennä jne. Haluan entisen elämäni takaisin.. Kaikki 6 vuotta olivat yhtä paskaa ja mitäs vielä...kaikkea mahdollista.
Ymmärrän myös että hän tuntee näin. Toisaalta en koska jaksoimme 6 vuotta ja sitten asiat (joita voi muuttaa)menevät pieleen ja heti kaikki poikki tosta vain. Vaikka molemmat olemme toistemme elämän suuria rakkauksia..ja hän aina sanoi että olemme luotu toisilleme. Eihän rakkaus ole kaikki mutta silti...
Sekava tarina ja vaikea tiivistää koko historiaa. Toivon edelleen että palaamme yhteen. Ajattelen häntä koko ajan, en pysty syömään, en nukkumaan,en toimimaan. Olen huonovointinen. Kaikkea mahdollista.
Voiko tälläisestä tilanteesta suhde enää jatkua?? Niin kukas sitä tietää mutta onko kellään antaa omakohtaisia kokemuksia jostakin vastaavasta? Niin jokainen tilanne ja ihminen erilainen mutta silti....? Onko tässä aivan mahdoton tapaus???!
KIITOS!
Vastaukset 5
Vanhimmat
tunteiden ohella JÄRKEÄ.
Ei koskaan kannata jättää työpaikkaansa ja jos omistaa asunnon, siitä ei kannata luopua, siis ei kannata uskoa, mitä toinen sanoo, vaan ajatella vain omilla aivoillaan.
Tuntuu, että olette molemmat erittäin epästabiileja henkilöitä ja tunne-elämä ja sen kaikki kiemurat ovat vieneet ainakin sinut ojasta allikkoon.
Toivottavasti otat itseäsi niskasta kiinni ja
käytät nyt järkeäsi.
Tsemppiä!
ota ihmeessä todella järki käteen. tilanne on niin tulen arka ja huono historia vaihteluineen kaikkineen että historia kyllä toistaa itseään jos ei molemmat tee muutosta asiaan. minusta teidän tapauksessanen siihen todella tarvitaan pillin vihellys ja kunnon tauko. sisältöä elämään. ihan todella eikä puheluita eikä mitään. peli poikki. elämä on siitä kummallinen että se todella ohjaa ajallaan sinne mihin on tarkoitettu (ainakin joskus :D) mutta minä ainakin uskon että elämässä tapahtuu niin outoja sattumia yms. että teidät kyllä ohjataan takaisin yhteen jos niin on tarkoitus. mutta nyt ei auta muu kuin erota..kokonaan..ei viestejä ei sähköposteja. ehkä vuosien kuluttua elämän kasvattamana.. vanhempana ihmisenä..koskaan ei tiedä.
en kyllä ottaisi moista takaisin, jos olisin eroon päässyt.
Tiedän että olin kamala akka. Se ei tullut minulle yllätyksenä. Kiitos kuitenkin kun vaivauduit kommentoimaan:)).
Ja huomaan itsekin miten sekavalta kaikki vaikuttaa kun lukee tuon tekstin.
Jätä jo ihmeessä tuo poika rauhaan. Sinun ei tarvitse vastailla hanen viesteihinsv eikä soittoihinsa. Aivan rauhallisesti vain kerrot että olet tuulut siihen tulokseen jossa kummallekin on parempi että kuljette eri suuntiin.
Mitä soutaamista ja huopaamista te kaytte, se ei ole ollenkaan tervettä.
Yritä saada työpaikkasi takaisin ja jatka elämääsi ilman häntä.