Ontto olo on nykyisin! Vuosi sitten vaimoni kävi kavereidensa kanssa ulkona ja siitä alkoi minun kiirastuleni. Vaimo muuttui äkäiseksi nalkuttajaksi, joka ei kunnioittanut minua pätkääkään. Viime vuoden lopussa sain sitten epäilyksilleni todisteita, kun tutkin hänen luurinsa. Löydös melkein pysäytti lähestulkoon sydämeni, kuvaviestejä toiselta mieheltä, jossa kutsui vaimoani honeyksi jne. ja oli ikävä tätä niin. Vaimo oli pettänyt minua aina, kun oli mahdollista. Meillä on kaksi pientä lasta ja nuorimmainen oli vasta pari kuinen, kun tämä alkoi. Kiinni jäätyään vaimoni ei myöntänyt ensin mitään ja yritti vain kääntää asioita vain minun syykseni, mutta minä en ole tuohon miinaan mennyt. Myöhemmin vaimoni on tunnustanut nämä syytökseni ja puolen vuoden suhteen. Hän muka katuu ja haluaa yrittää, mutta arvostus ja kunnioitus minua kohtaan puuttuu, sekä ainainen nalkutus ja valitus joka asiasta, eikä mihinkään ole tyytyväinen. Minä kun olen vahvaluontoinen, enkä anna toisten viedä kuin pässiä narussa aiheuttaa ristiriidan siinä, että en ole myöskään luovuttaja vaan taistelija. Mikä avuksi? Rakastan vaimoani ja hänkin kai minua, mutta luottamus on nollassa ja toinen osapuoli on itse piru. Seksiä on vain n. kerran viikossa jos silloinkaan ja väsymyksen piikkiin menee. Mietinkin, että onko vaimollani tämä toinen vielä mielessä, mutta on luopunut siitä minun, lapsien, suvun ja kavereiden tuoman paineen vuoksi. Kenellekään en voi tästä puhua, koska en halua, että vaimoni lasteni äiti näyttää suvun silmissä huoralta. Kunpa saisi ne huolettomat vuodet takaisin milloin olimme vaimon kanssa kuin paita ja peppu. Ei koskaan riidelty ja aina viihdyttiin yhdessä, sekä sängyssä, että seinien ulkopuolellakin...
Loppuun palanut
petetty isä
233092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
..niin se on et joka kerran pettää..pettää myös uudestaan.Ryhdistäydy ja ota ero niin kuin tosi mies tekisi mutta älä hylkää lapsiasi..
"Kerran pettävä pettää uudestaan" - lause lienee aika totuudenmukainen. Sinun kohdallasi oli selvästi kyse jatkuneesta ja toistuneesta toiminnasta tilanteessa, jonka pitäisi olla rauhoitettu (hyvin pienet lapset). Vaimosi siis kohteli sinua täysin sikamaisesti.
Hyväksy todellisuus. Vaimosi on 'niitä naisia, jotka päivittävät uuteen tilaan tullessaan miesten käytettävyyden'. Silti hän voi olla hyvä aviovaimo ja ennen kaikkea äiti.
Tämän tosiasian kanssa sinä joudut elämään. Elämäsi voi olla ihan hyvää, onnellista. Mielestäni sinun kannattaa rakentaa perhettä, pitää tilanne ennallaan, ja muistaa - anteeksi vain - ehdoton luotto naaraaseesi on houkkamaisuutta (sen puolen vuoden salasuhde osoitti).
...vaimollasi synnytyksen jälkeinen hormonaalinen "kaaos" tila,niin fyyfisesti kuin henkisesti.
Ei kai hän nyt sentään tämän toisen vuoksi huoran nimee ansaitse.(suvulle ei todellakaan kuulu teidän perhe elämä eikä päätökset).
Ette kai te sentään suvun vuoksi elä elämäänne?Ettehän?
Kriisejä tulee ja se miten niistä ylipäästään niin
siitä löydätte vahvuuden.Nyt pitäis vaan saada se"asia" pöydälle ja selvitettyä.Luottamuksen voi rakentaa mutta se vaatii työtä.Minä itse teen tällä hetkellä prosessia(mieheni touhujen)takia..tai paremminkin olen tehny sitä jo nelisen vuotta,raskasta.. mutta aika näyttää,asioiden on tapana lutviutua=)
Jaksamista sinulle,teillä on ne pienet "helmet"=)
sivusta seuraamaan vaimosi touhuja.Pettäjä pettää uudestaan-on ihan tosi.Jos olet vahva persoona hae eropaperit ja pankaa ero vireille.Ei täällä kannata mitään kulisseja alkaa ylläpitämään.Sehän siinä vaan on että naisille melkein aina määrätään ne lapset vaikka itte olisivat syyllisiä eroon.Tai sitten annat anteeksi ja panet sen muijas kertakaikkiaan kuriin.Ne biletysillat tyttöjen kanssa ei yleensä hyvään pääty.Seuraa kännykkäkäyttäytymistä....
Olen vastaavassa tilanteessa ja itse mietin erotako vai jatkaako liittoa. Meille petetyille varmaan liiton jatkaminen on tosi vaikea pala, luottamus ei ehkä koskaan palaa. Mutta vaakakupissa on hyvä arki, lapset ja koko yhteinen menneisyys, toisessa vaakakupissa ehkä vapaus ja itsearvostus, mutta myös rikottu koti. Valinta ei todellakaan ole helppo. Koettakaa käydä parisuhdeneuvonnassa, eihän se ainakaan haitaksi olisi.Itse en vielä ole päättänyt muuta kuin että taistelen niin kauan että olen sitten aivan varma ettei ole enää muuta mahdollisuutta kuin ero.
" Valinta ei todellakaan ole helppo "
Tuossa tiivistyy se mitä itsekin koen paraikaa, kokenut jo kohta 2-v vaimon sivuhteen paljastuttua. Siis varsin normaali ja tavanomainen tarina täälläkin, näemmä.
Mikä kumma naisiin iskee neljänkympin kantturoissa? Kaikkiko älyttömyydet pitää pistää sen hormonipiikin syyksi, joka naiseen iskee ennen vaihdevuosia? Meilläkin perheen hyvinvointia on rakennettu parikymmentä vuotta, tuloksia saatu aikaan, on ollut normaalia elämää arkineen ja juhlineen. Sitten toinen pistää kaiken hurlumhei vaakalaudalle alkamalla säheltää selän takana oikein urakalla. Ei mene jakeluun, miksi pitää noin tehdä. Jos haluaa vaihtaa miehen, ottaisi ensin eron vanhasta. Ei sitten sekään ratkaisu hänelle kelvannut vaikka oikein kehotin lähtemään sen ihanuuden matkaan.
Olisin naisen lempannut tekojensa takia (pettäminen ja valehteleminen päin näköä toistuvasti) jo aikapäivää sitten, tai lähtenyt itse litomaan jos kyse olisi vain meistä kahdesta aikuisesta. Mutta meilläkin vielä kasvatettavana lapsi jonka etua on harkittava. Eikä kovin innosta lähteä omasta kotonta pois, talosta jonka eteen on ponnisteltu ja saatu jo pankilta lunastettua omaksi. Kaikki pitäisi alkaa alusta, ihan kuin joskus parikymmentä vuotta sitten.
On nämä ihmissuhteet kummallisia, niiden kautta ihminen kokee elämänsä parhaat hetket, ikävä kyllä myös ne huonoimmat.
Tsemppiä kaikille miehille jotka kamppailevat näiden samojen asioiden kanssa.
Onko tuollaisen härskin pettämisen jälkeen enää mitään tulevaisuutta? Jos kyseessä olisi hetken, yhden kerran hairahdus, olisi toivoa vielä jäljellä. Puoli vuotta pettämistä ... oman "rakkaansa" aktiivista kusettamista, harhauttamista, naurunalaiseksi tekemistä, valehtelua ... miten ikinä enää luottaa ihmiseen, joka on puolen vuoden ajan pyörittänyt teatteria toisen ihmisen kustannuksella? Mitä siinä vaiheessa, kun mies alkaa miettiä kaikkia sen puolen vuoden aikana kuulemiaan satuja? Kun tajuaa, että todennäköisesti nainen on tehnyt ovelia järjestelyjä, joiden ainoa tarkoitus on päästä levittämään jalkansa vieraalle miehelle? Järjestäny t esim. miehelleen jotain tekemistä, minkä aikana hän voi itse mennä toisen miehen jalkojen väliin imemään tämän toisen miehen kullia?
Näitä vaakakuppeja:
"Mutta vaakakupissa on hyvä arki, lapset ja koko yhteinen menneisyys,"
Hyvä arki, jossa toinen osapuoli tietää pidemmän aikaa joutuneensa härskin kusetuksen kohteeksi. Palaako se? Suunnilleen yhtä todennäköistä on, että aikuiselle palaa ne lapsuuden joulut, kun vielä herkkäuskoisena uskoi joulupukkiin ja tonttuihin. Kun taika on rikottu, ei sitä enää saa takaisin. Lapset ... pitäisikö ne lapset tuomita tulevaisuuteen, jossa isän ja äidin välit on mitä todennäköisimmin pysyvästi pettämisen vähintään leimaamat, ellei peräti pysyvästi menetetyt. Yhteinen menneisyys, kyllä puoli vuottakin pettämistä riittää jo aika pitkälle sammuttamaan kaikki liekit mitä siinä menneisyydessä oli. Kaksinaamaisuuden jälkeen on jotain vaikean ja mahdottoman väliltä edes yrittää säilyttää usko siihen, että mennyt oli aitoa.
"toisessa vaakakupissa ehkä vapaus ja itsearvostus, mutta myös rikottu koti."
Enemmän ehkä vielä tieto, ettei suostunut lopuksi elämää jäämään naurettavaksi aisankannattajaksi. Eikä lähtijä riko sellaista kotia, minkä pettäjä ja kusettaja on jo tuhonnut.
Aina voi yrittää väkisin vaikka maailman tappiin asti, mutta edes lapset eivät lopulta ole hyvä syy pysyä väkisin yhdessä. Kyllä lapset sen aistivat, etteivät vanhempien välit ole kunnossa. Ja miten ne voisivatkaan, kun loppujen lopuksi ei ole miehellä mitään syytä uskoa, että nainen puhuisi edes puoleksi totta. Jos on aiemmin kyennyt pettämään, valehtelemaan ja johtamaan harhaan, onnistuu se tarvittaessa uudelleen. Selvä ero on sen takia paras ratkaisu, että jossittelut voidaan jättää. Nainen tuhosi perheen ja sen yhteisen tulevaisuuden olemalla huora, hän maksaa sitä lopun elämää sen tiedon kanssa.
Olet kyllä oikeassa tuossa mitä sanot. Perusteellisesti pettänyt, valehdellut jne. lähimmäinen ei ansaitsisi anteeksiantoa saati ns. uutta alkua, ei todellakaan koska teko on ollut kylmän harkittu (sivusuhde), pitempään kestänyt ja toistuva, siis ei vahinko.
Mutta tosipaikan tullen, siis kun suhde paljastuu ja alkaa se armoton parisuhteen uudelleenarvioimistilanne, eivät asiat ole niin yksinkertaisia ratkaistavaksi. Jos kyse olisi pelkästään periaatteesta ja vain kahdesta aikuisesta ihmisestä, petturi useinmiten ellei aina saisi lemput eli ero tulisi. Aika usein tuleekin, mutta jää myös tulematta. Senhän todistaa jo sekin, että koossapysyviä vanhempiakin liittoja vielä tässä maassa on jäljellä.
Kun tämä uudelleenarviointi pettämisen jälkeen tulee, kestää se sen pari vuotta ainakin jona aikana tulee puntaroiduksi koko elämä ja arvot uusiksi. Jättääkö huorannut puoliso ns. oman onnensa nojaan, ja samalla hylkää kaiken toisen hairahduksen takia, alkaa ns. viikonloppuisäksi tai -äidiksi, luopuu kodistaan, joutuu pankkiin lisälainaa etsimään kenties, jne. kaikkea ei niin mieluisaa. Etenkin sitten, jos toinen katuu tekoaan ja tajuaa olleensa hukassa pahemman kerran ja haluaa pelastaa liittonsa. Siinä tilanteessa kun sellainen koittaa, eivät enää aiemmat ehdottomat periaatteet päde. Ja tätä ei kukaan usko ennen kuin itse sen tilanteen eteen joutuu. Melko varmasti edellisen kirjoittaja ei ole joutunut, koska lausuntonsa on varsin mustavalkoinen ja ehdoton, vaikkakin periaatteessa oikea. Elämä vain ei ole niin yksinkertaista. Ikävä kyllä.
On olemassa sellainenkin jalo kyky ihmisellä kuin anteeksiantamisen kyky. Mielestäni pahankin loukkauksen, jollainen pettäminen eittämättä on, voi kerran antaa anteeksi (eri asia on voiko sitä koskaan unohtaa), mutta vain kerran. Ja se on syytä tehdä loukkaajalle niin selväksi, ettei mitään epäselvää jää. Tämä siinä tapauksessa että liiton jatkaminen tulee uudelleenarvioinnin päätökseksi. Tai sen liiton jatkamisen yrittäminen ennemminkin.
Eri asia on tietenkin sitten, jos rakkautta ei enää ole yksinkertaisesti jäljellä tai se on vain yksipuolista. Ei niille raunioille enää pidä alkaa uusia valuja rakentamaan.
nuorempaa kehiin.(oma kokemus)
Parikuukautisen vauvan äiti pettää?
Naisella vielä otsaa nalkuttaa ja valittaa sekä osoittaa tyytymättömyyttään!
Voiko nainen pahemmin enää loukata miestään?
Nainen ei ole ansainnut sinua. Hä on polkenut itseluottamuksesi maahan, suorastaan hävyttömällä tavalla.
Sinuna miettisin, MIKÄ saa sinut kestämään ja hyväksymään tällaisen naisen?
Mitä enemmän annat hänen piruilla sinulle, sitä enemmän hän sinua halveksii.
Ei ole muuta neuvoa minulla kuin eroa ja etsi itsellesi kunnon nainen, jolla on moraali tallella.
Vaikka nykyinen naisesi olisi ollut kuinkakin kiva aikoinaan ja ehkä kivoja hetkiä vieläkin,
MUTTA
jos häneltä puuttuu moraali,
on kaikki menetetty.
Avioliitto ei voi perustua muuhun kuin luottamukseen. Se on se kallio, mihin kaikki nojaa.
Jo se, että vaimosi on pettänyt sinua (kuin myös lastaan) noinkin pienen vauvan tarvitessa häntä, kertoo suuresta kypsymättömyydestä niin ÄITINÄ kuin VAIMONA.
Mene terapiaan ja hoida haavoittunut minäkuvasi ja ota ero.
Älä hukkaa kallista elämääsi noin vaikean naisen kanssa.
Olen siitä yhtä mieltä että kuten ystäväni mulle sanoi : Kuule jos oltais vielä sinkkuja niin tollaset tyypit lempattais heti elämästä, mutta ei se niin helppoo oo kun on jo perhe ja takana monia vuosia. Näin on.
Perheen takia?
Pitäisikö ero olla helppo? Kenen takia kärsimys?
Lapset kärsivät eniten.
Mitä he joutuvat näkemään vanhempiensa esittämänä:
vihaa, surua, masennusta, rakkaudettomuutta, kyyneleitä, raivoa, kunnioituksen puutetta, valhetta, pettämistä, rauenneita lupauksia, pelkoa, kylmyyttä toista aikuista kohtaan, riitaa, ivaa, halveksuntaa, itsekkyyttä, häpäisyä, alistumista, vallankäyttöä, välinpitämättömyyttä...
kaikki tämä ihanuus PERHEEN takia. Perheen?
Irvokasta!
Takana monia vuosia, monia vuosia tuskaa lasten silmin todistettuna.
Ja näille lapsille sanotaan, että teidän takianne yritämme kestää yhdessä perheenä.
Ensinnäkin haluan kirjoittaa teille kaikille jotka täällä haukutte vaimoa aviomiehen kirjoituksen perusteella(joka sen nettiin kirjoitti vaimoaan kauniisti piruksi haukkuen) että kun te ette tiedä kyseisen perheen asioista yhtään mitään niin millä helvetin oikeudella te tuomitsette vaimon huoraksi tai huonoksi äidiksi!!???teillä taitaa nyt olla hiukan elämässä opittavaa! Erityisen "lämpimät terveiset haluan kirjoittaa madame fiialle joka haukkuu vaimon huonoksi äidiksi! Tunnetko kyseisen ihmisen?tiedätkö että hän on yksi parhaimmista äideistä jota tunnen ja tiedätkö että hän on omistanut viimiset neljä vuotta kyllä aivan suloisille lapsilleen, ei et varmaan tiennyt mutta olit kyllä valmis tuomitsemaan!!! Ikääsi en tiedä mutta jotain puolestasi kertoo se että ajattelet että kun miehen kanssa tekee väärin niin olisi automaattisesti huono äiti!!En todellakaan jaksa lukea tämmöstä paskaa ihmisiltä jotka eivat tunne eivätkä tiedä perheen asioista yhtään mitään!kyllä, pettäminen on väärin mutta vaimo KATUU SITÄ SYVÄSTI ja pettäminen ei silti oikeuta ketään haukkumaan toista huoraksi tai huonoksi äidiksi!Itse rakastan kyseistä ihmistä hyvin paljon ja siinä on todella ihminen joka välittää ystävistään ja on valmis auttamaan aina!JOKA IKINEN KERTA!Ja satun myös tietämään että hän rakastaa miestään ja lapsiaan ylitse kaiken, vaikka hän olisikin ollut hukassa!! Pidetään me vaan kaikki huolta omista asioista ja ei todellakaan kannusteta eroamaan sillä taistelujen kautta voittoon!!rakastan sua kamu!tiedät kyllä kuka!
Hyvää työtä, femakko! Aloitetaanko nyt vaikka siitä, että jos et osaa kirjoittamisen perusteita, pysy siellä keittiön pöydän ääressä käärimässä itsellesi Smart-sätkiä ja tavaa Seiskasta, mitä Matti Nykänen teki viime viikonloppuna. Oletko kuullut kappalejaosta? Tai siitä, että välimerkin jälkeen tulee välilyönti? Puhumattakaan, että aikuisen ihmisen ei tarvitse jokaista lausetta korostaa huuto- ja kysymysmerkkien tulvalla?
"satun myös tietämään että hän rakastaa miestään ja lapsiaan ylitse kaiken"
Tätä en epäile yhtään. Mikään ei kerro "Tosi Rakkaudesta" kuin se, että ämmä pettää, valehtelee ja huoraa puoli vuotta aivan eri miehen kanssa. Ja katuu varmasti syvästi ... siis sitä, että jäi kiinni, eikö totta? Noinhan se pettävillä nartuilla tapaa mennä, aivan kuten ammattirikollisilla: sitä ne katuvat että jäivät kiinni, eivät sitä että tekivät väärin.
"Tunnetko kyseisen ihmisen?tiedätkö että hän on yksi parhaimmista äideistä jota tunnen"
Keitä muita tunnet? Tämän, joka tappoi kolme pientä lastaan muutama viikko sitten?
"Ikääsi en tiedä mutta jotain puolestasi kertoo se että ajattelet että kun miehen kanssa tekee väärin niin olisi automaattisesti huono äiti!!"
Mikä on sinun "hyvän äitisi" määritelmä? Ilmeisesti Vaasankadulla takapuoltaan myyvä katuprostituoitu olisi ihan hyvä äiti, vai?
Jeesus mitä sontaa.
eli löytyykö täydellistä onnistujaa ja osaajaa yhdestäkään meistä, kysyn vaan?!
Olen kanssasi tasan tarkkaan samaa mieltä, että kovin kevein perustein täällä, ei edes vaivauduttaisi tutkimaan.
Kokemukseni ja tietämykseni valossa sanon, että koskaan ei ole liian myöhäistä saada aikaiseksi parempaa nykyisyyttä, jos vain tahtoa riittää.
Aloittajaa kehoitankin vetämään herneen sijasta nenäänsä raitista ilmaa, pysähtymään hetkeksi, vaikka nojaten metsän siimeksessä suurimpaan löytämäänsä mäntyyn.
Vaimosi on sinulle rakas, olette sentään avioituneet ja saaneet luojan lahjana kaksi suloista lastakin. Eli rakkautta on ollut.
Vaikka nyt pilvet on peittäneet rakkauden auringon, silti pilvien takana se yhä on.
Nainen, mitkä hormoonalliset myrskyt kokeekaan, eteenkin lasta odottaessaan ja lapsen ollessa alle yksi vuotias, voihan itkujen kevät...
Vaimosi on tunnustanut tehneensä väärin sinua vastaan. Eli ongelmaa voi alkaa käsittelemään laajelmalti.
Hakekaa ammattiapua keskusteluihin, älkää pelätkö, uskokaa vain, te selviätte kyllä.
Jokaisen liitto on ainutlaatuinen, aivan kuin jokainen ihminenkin on arvokas.
Kun tästä selviätte, selviätte tulevistakin kriiseistä voittajina.
Voiko lapsille antaa parempaa perintöä kuin anteeksiantamisen taito ja tahto elää tässä ja nyt.
En kiinittäisi huomiota muihin ulkopuolisiin ja heidän mielipiteisiin, vaan nostaisin todella katseeni ylös sinne, mistä apu aina tulee kun sitä vain hakee. Lue psalmista 50:15 ja koettele sanan lupausta, minä ainakin sain avun.
Toiseen suuntaan kumarrellessa tulee pyllistäneensä toisaalle, eikö vain. Joten, heilauttaako millään tavoin elämääsi toisten ihmisten arvostus tai arvostamattomuus, ihan loppu peleissä meinaan?
Niin, kuka meistä onkaan täysin nuhteeton, heittäköön todella sen ensimmäisen herjan!?
Taisteluiden kautta voittoon, todella.
Kaiken maailman madamet fiiat sun muut, hankkikaa oma elämä, ankeuttajien osa ei ole helppo, niinkuin ei ole ennustajienkaan, höh hörhöö...
Älkää antako periksi, koskaan ei ole liian myöhäistä saada aikaan toimiva parisuhde, jos nyt ei ole kyseessä psykopaatti vailla omaa tuntoa.
Peter x.
Kirjoitan sinulle ensimmäistä kertaa, sillä kovin huolestuin vastauksestasi "loppuunpalaneelle".
Ensinnäkin, tunnut hermostuvan toisten kyvyistä tai kyvyttömyydestä kirjoittaa ja tuoda julki mielipiteitään ja tuntojaan.
Aloitat kysymällä
"Lääkkeet jäänyt ottamatta?
Petter X"
Rakas Peter, sitähän ei kukaan meistä lukijoista voi tietää. On ihan omalla vastuullasi omien lääkkeittesi ottaminen.
Toivon todella, että otat ne ajallaan, aivan kuin hoitosuunnistelmiisi ne on kirjattu. Jos jostain syystä tuntuu, ettei vastetta ole, pyydä lääkäriäsi tarkistamaan lääkityksesi ja päivittämään tarvittaessa tiedot potilastiedostoosi.
Miksi sinua ärsyttää kappaleenjaon puutteet lukemassasi tekstissä, milloin huomasit sen alkavan, tapahtuiko kenties elämässäsi juuri silloin jotain mullistavaa?
Tai miten voimakkaasti reagoit välimerkkien unohtumisiin, saati jos ihan välilyöntejä onkin yhden sijasta kaksi, millaisia mielikuvia se sinussa herättää?
Huuto- ja kysymysmerkkien käyttö tai niiden käytön puute, milloin huomasit niiden käytöstä tulevat "kiksit"?
Näistä ja kaikesta kieliopin herättämistä ajatuksista voit kertoa ihan omin sanoin ja vapaasti lääkärillesi.
Jos lääkkeittesi otossa ilmenee kysyttävää, kysy ihmeessä hoitavalta henkilökunnaltasi.
No siirrytäänpä asiaan, eli keskustelupalstan aiheeseen.
Heti alkuun kehoitan sinua- ihan kaikella ystävyydellä-älä keskity pilkkuishin ja pisteisiin. Unohda välilyöntien määrä, kielioppikin, ajattele omilla aivoilla.
Jos keskustelet esim. lapsen kanssa- jolle kielioppi on vielä täysin vieras asia- et varmasti ole ymmärtämättä kuulemaasi, vaan hyvällä tahdollasi yrität ymmärtää, eiköstä vain?
Täälläkin ymmärrät, että joku kirjoittaja voi olla niin kauhean stressin rasittama tai peräti treamatisoitunut, ettei voimavarat riitä pilkun viilaukseen, toisin kuin sinä ja minä jaksamme, eri vaikuttimista tosin.
Oli pettjäjä sitten mies tai nainen, olisiko mielestäsi oikein ja kohtuullista, että tunnustaessaan jäisi ilman minkäänlaista armon häivääkään.
Maallisessa oikeudessakin on tapana, että rikos sovitetaan esim. sakoin tai linnassa käyden(en tarkoita nyt presidentin itsenäisyyspäivän vierailuja, ihan vaan vinkiksi).
Tietysti on ammattirikollisia, jotka pettävät ja varastavat tietentahtoen, mutta kuten aijemmin tuumailin, että psykopaatin kanssa ei toivoa ole, eikä tule.
Surullista ja hälyyttävääkin on, että vedit sitten kauheutesi painajaiseen mukaan nuo kolme edesmennyttä surmattua lasta, mitkä ovatkaan vaikuttimesi?
Määrittele itse meille hyvä ihminen, olisitko niin ystävällinen?
Aloititkin jo sen: osaa kirjoittamisen perusteet, käärii Smart-sätkiä, lukee Seiskaa, etsii tietoa Matti Nykäsestä, jne.
Kerro lisää itsestäsi. Huolehdi itse omista lääkkeistäsi ja pilkuistasi.
Ja lopuksi, anna arvo itsellesi ja toisillekkin, siitä se lähtee....
Otsikko olisi tosin voinut olla toinenkin, mutta ehdin sen jo yläpuolella käyttää.
Osta sukset ja suksi helvettiin!!! Paitsi sun kirjoitusesta tuntuu että oot jo siellä!!!!!!!!!!!!!!!!!Äläkä kauppaa tapojasi muille!!!!!!!!!!!Hanki elämä!
Ihan samaa sanomme sinulle, olemme kovin huolissamme?
Taidatkin olla se suljetun osaston vakiasukas, joka työllistää hoitohenkilökuntaa tämän tästä.
Ole varovainen, ettet joudu uudestaan eristykseen, sillä sen verran huolestuttavia ovat kommenttisi.
Kysyit aluksi, ovatko lääkkeesi otetut? Vastasin, ettemme voi tietää sinun lääkkeistäsi mitään.
Nyt kysyt, että arvaa kiinnostaako meitä lukea? Tähän voin vastata, ettei minua liiemmin kiinnosta juttusi, sillä sen verran ala-arvoista tekstisi on.
Puollustukseksi ei riitä sairautesi ja kyvyttömyytesi toimia täysissä sielun ja ruumiin voimissa, ikävä kyllä.
Peter, näiltä sivustoilta et apua löydä itsellesi.
Mikään ei niin viesti löysistä ruuveista kuin ihminen, joka puhuu itsestään monikossa.
karata, eipä hätää. = ))
Defenssien käyttö on ihan odotettavaa, joskin ikävää.
Aikuisen oikeasti keskustelutaito vaatii todella muutakin kuin kieliopin virheetöntä osaamista.
Siis pointtisi on Peter mikämikämaasta, muistatko enää itsekkään? = O
löytyy,niin se on jo jotain.
Asioilla on aina kaksi puolta,tässä sinun.
Mutta kokemuksesta sanon että mitä enemmän on "sopassa kauhoja",sotkemassa ja neuvomassa,sitä vaikeempi sitä on selvittää.
Te olette ne avainhenkilöt selvittään,se on teidän elämä,teidän valinta
Parisuhdeneuvoja ei ole hullumpi ajatus/vaihtoehto.
N-43V.=)
Silläaikaa kun nainen on vielä hoitamassa pienokaisianne, tee ylitöitä ja laita palkkasi sivuun lakimiestä varten.Sillä sinä tarvitsen sen saadaksesi lapset itsellesi ja tuon huoran pois kodistasi.
älä kaihda mitään keinoja saadaksesi lapset ja kodin. Tuo nainen tulee muuten tuhoamaan sinut ja heidät.
Palkaa äitisi tai siskosi hoitamaan pienokaisiasi, täten voit todistaa että pystyt huolehtimaan perheesi tukemana lapsistasi. Järjestä työvuorosi siten että voit olla mahdollisimman paljon lastesi kanssa jne.
Muuten saat nähdä että tuo huora käyttää lapsiasi taistelukapulana sinua vastaan ja tulet menettämään sekä kotisi, lapsesi että itseluottamuksesi.