help

Olen ollut toimistotyössä viitisen vuotta. Meitä on kaksi samaa työtä tekevää. Alusta asti olen joutunut tekemään toisenkin työt, koska toinen ei tuota tuloksia. Häntä suojellaan, uskotaan, minä saa ylikuormituksen ja ruuhkat niskoilleni.
Onko se epäreilua, jos pyydän oikeudenmukaista työnjakoa, kun samaa palkkaakin saadaan? Pomo ei anna periksi, vaan työt on kuulemma yhteiset. Tietää, että minä otan vastuun töistä, kun toinen ei ota. Mitä teen? Olen terveydestäni jo menettänyt puolet.
1307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä jos sairastuisit viikoksi tai kahdeksi, juuri kun tiedät että teillä on kaikkein kiireisintä. Voihan se olla että se työsuma on odottamassa, mutta sitten vaan pomolle kysymys että miksei näitä ole hoidettu kun olen ollut pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uupunutko kirjoitti:

Olen ollut toimistotyössä viitisen vuotta. Meitä on kaksi samaa työtä tekevää. Alusta asti olen joutunut tekemään toisenkin työt, koska toinen ei tuota tuloksia. Häntä suojellaan, uskotaan, minä saa ylikuormituksen ja ruuhkat niskoilleni.
Onko se epäreilua, jos pyydän oikeudenmukaista työnjakoa, kun samaa palkkaakin saadaan? Pomo ei anna periksi, vaan työt on kuulemma yhteiset. Tietää, että minä otan vastuun töistä, kun toinen ei ota. Mitä teen? Olen terveydestäni jo menettänyt puolet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu