"ystävät".
Miksi sen ulkkismiehen pitäisi olla täydellinen? Miksi sen kanssa ei saisi kinastella ja pahoittaa mieltään. Eikö kaikissa parisuhteissa joskus ole erimielisyyksiä? Jos ei koita, ei voita...
Tietysti olen ystävilleni kertonut joistakin riidoistamme. Nämä riidat ovat johtuneet siitä, että emme vielä tiedä mitä joku sana toiselle merkitsee. Eli mitään sen suurempaa erimielisyyttä ei välillämme ole ollut. Äidinkieli on äidinkieli, eikä sitä mielestäni voi oppia täysin koskaan.
Miesystäväni on mielestäni hyvin selvinnyt suomessa yli 20 vuotta. Vahvat kulttuurisiteet toki on ja ajatukset, mutta kumpikaan ei yritä toista muuttaa liikaa. Kukaan ei edes tietäisi hänen olevan ulkkis, jos en olisi kertonut.
Niin, nyt nämä ystäväni, jotka olivat alkuun innoissaan esim. miehen ammatista ja olivat ihan että ihquuu, ovat alkaneet juoruamaan keskenään ja voivottelemaan ja melkeinpä suuttuvat kun en ryyppää ja iske miehiä baareissa (mitä en ole koskaan tehnyt). Sitten vielä sähköpostilla tulee kaiken maailman rasistisia ketjukirjeitä, vihjeinä. On tämä ihmeellistä...
Ja kohta ihmetellään, miksi en viitsi aina lähteä lasilliselle. Lähtisin, menemisiäni ei rajoiteta, niin kuin ystävät ovat ennustaneet jo pari vuotta, mutta en viitsi kuunnella sitä jauhantaa, että suomalainen olisi sinullekkin parempi ja miksi et edes kokeilisi väilillä muita...halooo?!?! Ja olen asiasta heille maininnut, ei auta.
Onneksi ainakin vielä on ne pari tosi ystävää jäljellä! Vai onko ne nyt sit ne ystävät, jotka ei välitä mun kohtalosta pätkääkään?
Miksi sen ulkkismiehen pitäisi olla täydellinen? Miksi sen kanssa ei saisi kinastella ja pahoittaa mieltään. Eikö kaikissa parisuhteissa joskus ole erimielisyyksiä? Jos ei koita, ei voita...
Tietysti olen ystävilleni kertonut joistakin riidoistamme. Nämä riidat ovat johtuneet siitä, että emme vielä tiedä mitä joku sana toiselle merkitsee. Eli mitään sen suurempaa erimielisyyttä ei välillämme ole ollut. Äidinkieli on äidinkieli, eikä sitä mielestäni voi oppia täysin koskaan.
Miesystäväni on mielestäni hyvin selvinnyt suomessa yli 20 vuotta. Vahvat kulttuurisiteet toki on ja ajatukset, mutta kumpikaan ei yritä toista muuttaa liikaa. Kukaan ei edes tietäisi hänen olevan ulkkis, jos en olisi kertonut.
Niin, nyt nämä ystäväni, jotka olivat alkuun innoissaan esim. miehen ammatista ja olivat ihan että ihquuu, ovat alkaneet juoruamaan keskenään ja voivottelemaan ja melkeinpä suuttuvat kun en ryyppää ja iske miehiä baareissa (mitä en ole koskaan tehnyt). Sitten vielä sähköpostilla tulee kaiken maailman rasistisia ketjukirjeitä, vihjeinä. On tämä ihmeellistä...
Ja kohta ihmetellään, miksi en viitsi aina lähteä lasilliselle. Lähtisin, menemisiäni ei rajoiteta, niin kuin ystävät ovat ennustaneet jo pari vuotta, mutta en viitsi kuunnella sitä jauhantaa, että suomalainen olisi sinullekkin parempi ja miksi et edes kokeilisi väilillä muita...halooo?!?! Ja olen asiasta heille maininnut, ei auta.
Onneksi ainakin vielä on ne pari tosi ystävää jäljellä! Vai onko ne nyt sit ne ystävät, jotka ei välitä mun kohtalosta pätkääkään?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin kovasti kuulostaakin.
Olen omalla kohdallani miettinyt samaa monesti. Miksi erimielisyydestä ulkomaalaisen puolison kanssa tehdään, siis ystävät tekevät,usein suureksi numereroksi. Käyttäytyisivätkö he samalla tavalla jos puoliso olisi suomalainen? Tokko. Ja eivät ainakaan silloin niin käyttäytyneet.
Olen huomannut että enään ei voi purkaa tuntojaan ystävälle samalla tavalla kuin aikoinaan. Katse kertoo että "Mitäs mä sanoin".
Minusta on tullut tympeä ja tylsä ihminen. Ei kiinosta enää baarissa notkuminen. En kyllä ole kotiinikaan hautautunut. Ei ole ketään edes joka mahdollisesti täällä minun menojani rajoittaisi, mies on kotimaassan. On vain mielenkiinnon kohteet muuttuneet.
Mutta tätä eivät "ystävät" hyväksy selitykseksi.
Tässä on tullut huomattua kuka on ystävä oikeasti ja kuka ei sitä ollutkaan. Toisaalta, elämä kuljetta meitä eteenpäin ja joskus ystävät vain jäävät siihen aikaan joka oli yhteiseksi tarkoitettu.
Hyvä kirjoitus! Olen ulkkisnainen ja mieheni on suomalainen, oltu jo yli 20v. yhdessä. Avioliiton alkuvuosina kun mieheni sairastui, kuulin juoruja, miten olin jo muuttanut johonkin X maahaan takaisin (ihmiset eivät edes tarkkaan viitsineet selvittää, mistä olin kotoisin). Siis heidän mielestään minun ensisijainen ajatus olisi juosta ongelmia karkuun. Jostain syystä tuli tunne, että sitä jotkut ihmisest oikein odottivat.
Erilaisia vivahteitä kommunikoinnissä olemme oppineet selvittämään ja ymmärtämään koko liittomme aikana, välillä lempeästi ja välillä railakkasti. Joskus en ole ihan varma siitä, onko
ongelmana kulttuurinen erilaisuus ja mistä alkaa kasvatuksen, suvun, henk.elämän merkityksen vaikutus. Kuitenkin olemme molemmat länsimaisen kulttuurin kasvatteja.
Lasillisiä ulkona en ole koskaan ystävien kanssa harrastanut. Se on minun valintani ja ehkä alitajuisest vältän humalasia ja heidän sekavia puheita. Mielummin pidän ne pari ystävää, ketkä antaa enemmän voimaa kuin tuo ikäviä ajatuksia.
Jos sinulle ystävä sanoo, että mikset kokeile välillä muita, se ei ole ystäväsi. Ystävä ei ehdottaa sellaisia ratkaisuja, tai sitten hän on todella moraaliton.
Ystavani eivat koskaan valittaneet exani ulkomaalaisuudesta, riidat olivat nimittain ihan samanlaisia kuin heidan riitansa suomalaisten kumppanien kanssa, eli pystyin kylla ystavieni kanssa keskustelemaan asioista. Toista se oli sisko ja vanhemmat, ei niille voinut sanoa jos oli jotain kinaa ollut, koska ihan sama mika tappelu oli ollut, aina se oli vaan koska han oli ulkomaalainen. Eivat viitsineet edes kuunnella, sama lause tuli vaikka kesken selityksen etta "on se sitten sellaista kun on eri kulttuurista olevan kanssa". Ja sitten tietysti kun meni poikki, niin sekin oli koska tyyppi ei ollut suomalainen.
No, asun edelleen ulkomailla (en tosin taman exani kotimaassa). Nyt niille on tullut paniikki, kun lahestyn 30 ikavuotta enka ole naimisissa. Itselle se ei tunnu minaan, koska taalla suurin osa kavereistani on vahan vanhempia ja sinkkuja, mutta vanhemmille se on kova paikka. Ei enaa tule valitusta ulkomaalaisista, vaan kyselyja vavyehdokkaista...
Oletko myös itse miettinyt sitä vaihtoehtoa että olet tullut myös itsekkin herkemmäksi juttujen suhteen koska sinulla on ulkkismies.
Ihan samalla tavalla se tyttöpurukassa jutellaan ja juorutaan, oli kaverilla sitten suomalainen tai ulkkismies.
Ja ihan samalla tavalla suomi-ruotsi vitsit voitaisiin luokitella rasistiseksi hölynpölyksi, jos käydään oikein tarkkaan katsomaan.
Ymmärrän toki että kavereitten juoruilu rassaa. Mutta oikeesti. ANNA OLLA! Mitä sitten vaikka jauhavatkin. Ole onnellinen, se tässä on kaikkein tärkeintä.
tietysti olen tullut herkemmäksi huomaamaan ulkkis jutut. pilkkaan ihan sujuvasti itsekkin heitä, mutta en henkilökohtaisesti.
Kyseessä onkin ne samat tyypit jotka aina jaksavat jauhaa miten erilaisia ne kulttuurit on ja ei tuo tule onnistumaan jne. mitä sitten vaikka ei tulisikaan onnistumaan, ei kait toiselle sitä tarvitse jatkuvasti hokea? Kiva olisi isommalla porukalla liikkua, mutta ikävää alkaa tietoisesti välttelemään tiettyjä tyyppejä, en jaksa aina torjua pahaa mieltä.
Tiedän, että jos tämä suhde loppuu, suurin osa sanoo että olipa hyvä. Ei mitään lohduttamiseen liittyvää.
Vaikka kertoisin, miten ihana mieheni on ollut, mitä tehnyt, reaktiot ovat - ei mitään. Vaikka olisin puhumatta, kysytään, roikkuukos se vielä kuvioissa. Aivan kuten tälläkin palstalla monesti saa huomata...
täysin ymmärrettävää, jos loputtomasti ei jaksaa kuunnella oman henkilökohtaisen elämän kyseenalaistamistä. Jospa kerrot ystäville, miltä sinusta tuntuu sellainen keskustelutapaa. Tekisit heille selväksi, että et haluaa sellaista kuunnella. Ethän sinäkään voi näin väheksyvästi suhtautua heidän miessuhteisiin, tai voitko?
Ystäväsi ovat tyhmiä, katkeria, kateellisia... Sinun ei todellakaan kannata olla edes kiinnostunut. Riisu silkkihansikkaat, hauku heidän miehiänsä, suomalaisia miehiä yleensä, koko Suomea ilmastoineen kaikkineen. Ymmärtänevät yskän ennen pitkään. Ja sitten tutustut naisiin, joilla on kielikursseja, vaihtovuosia tms. takana, tai muuten vain avoimiin.