Lävistyskoruista

haluaisin tietää otetaanko lävistyskoruja itsensä tähden vai otetaanko niitä sen tähden että niitä halutaan näyttää muille.
Liittyy yhteen suunnittelemaani korumallistoon ja siksi kiinnostaa. Voi myös vastailla e-mailosoiteeseen ([email protected]).
Vastaukset vaikuttavat päätökseeni tuonko mallistoni markkinoille, eli kysymys on tavallaan markkinatutkimuksesta.
5262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pyydätkö ihmisten omia mielipiteitä? Kun en ihan tajunnu :D

Äänestä
  • Sellaista mielipidettä lävistyskoruista ja niiden merkityksestä että kumpi merkitys sillä korulla on käyttäjälle suurempi. Se että se koru miellyttää jotakin toista vai itseään. Tuolta luin kun joku pohti napakorun sopimista johtuen jostakin raskausarvista tai sellaisesta.
    Silloin minä ajattelisin sen korukokonaisuuden näkymistä toisen silmissä. Tavallaan sen lävistyskorun ottamispäätöksen sisältö.
    Annoin e-mailin johon voi vapaasti kirjoittaa vaikka väliaikaisesta e-mailosoitteesta nimettömänä ja mielelläni kysyisin jotain mielipiteitä asiaan liittyen.

    Äänestä

Vastaus kysymykseesi on taatusti jokaisella hieman kaksijakoinen. Varmasti jokainen tahtoo näyttää hyvältä, mutta tekeekö sitä oikeastaan kukaan AINOASTAAN itsensä vuoksi? Uskon, että useimmissa tapauksissa kyse on oman itsetunnon kohentamisesta sillä, että tuntee näyttävänsä hyvältä, ja korut ~ lävistykset taatusti lisäävät sitä. Kun tuntee olevansa "cool", hyvännäköinen, saa myös muut ajattelemaan niin lähes poikkeuksetta. Lävistykset ja korut ovat ainakin minun mielestäni juuri "cooleja" mikäli niitä ei ole epätyylikkään paljon.

Kun katsoo peiliin ja näkee siellä itseään ulkonäöllisestikin miellyttävän ihmisen, jonka tietää miellyttävän myös läheisten silmää, voi aivan eri tavalla hymyillen jatkaa arkea ja elämää. :)

Äänestä

Kyllä sanoisin että olen ottanut lävistykseni ennen kaikkea itseäni varten. En minä esimerkiksi esittele vatsaani julkisesti kun ehkä pari kertaa kesässä biitsillä, mutta silti olen napakorun hankkinut. Ainoa ihminen itseni lisäksi joka korua katselee on poikaystäväni, mutta en minä usko sitä häntäkään varten hankkineeni...
Mutta sosiaalinen ilmiöhän lävistyksetkin alunperin on, jos muita ihmisiä ei olisi enkä olisi nähnyt lävistyksiä koskaan kenelläkään niin tuskin minulla olisi ollut mitään halua tai kekseliäisyyttä alkaa itseäni puhkomaan :P
Kyllä kait ne lävistykset on sekä itselle että muiden katseille...

Äänestä

Itselläni on vain korvissa 5 ja kielessä yksi lävistys. Kieli lävistykseni on suhteellisen nuori, joten voin kertoa miten itse päädyi siihen.

Ensimmäinen päähän pistos oli, että haluampas jotakin uutta itselleni ulkonäön suhteen. Kaupungilla kävelin lävistys liikkeen ohi, ja sain ajatuksen, että joku lävistys voisi olla kiva. Jätin asian sikseen ja kotona tuumin, mikä voisi olla kiva lävistys. En päätynyt lävistykseen, joka tulisi kasvoilleni. Onhan ne ihan hienoja, mutta joka toisella vastaan tulevalla killui huulessa madonna tai labret. Lisäksi muutamalla kaverillanikin oli sellainen.
Päädyin kielikoruun, kun luin sen erittäin nopeasta parantumis ajasta. Lisäksi kelläkään ystävälläni ei ole sellaista. Ajattelin olevani kova, kun sellaisen itselleni hankkisin. Niin sitten kävi. Laitoin kielikorun.
Periaatteessa laitoin sen sen tähden että halusin näyttää muille, ja sen tähden että halusin jotakin uutta. Lävistys sijaitsee suussa, joten kaikki eivät näe koruani. Joskus kun kuljen jossakin saatan ajatuksissani kielikorun laittaa huulteni väliin, että se näkyisi.


Siinä oli minun lävistys tarinani, toivottavasti auttoi sinua jotenkin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Designer.. kirjoitti:

haluaisin tietää otetaanko lävistyskoruja itsensä tähden vai otetaanko niitä sen tähden että niitä halutaan näyttää muille.
Liittyy yhteen suunnittelemaani korumallistoon ja siksi kiinnostaa. Voi myös vastailla e-mailosoiteeseen ([email protected]).
Vastaukset vaikuttavat päätökseeni tuonko mallistoni markkinoille, eli kysymys on tavallaan markkinatutkimuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu