Mitä vois tehdä?

Me ollaan oltu yhdessä avopuolison kanssa n. 3,5 vuotta siitä 3 vuotta kihloissa ja aika saman verran myös asuttu yhdessä. Molemmat ollaan nuoria: mä 21 ja ukko 23.. Mä rakastan miestäni, mut on laknaut pikku hiljaa tuntumaan että olisko jossain parempi kun tämä nykyinen.

Ukko ajaa rekkaa ja on väh. joka toinen päivä ajossa. Seksielämämme on kuihtunu niin että sitä harrastetaan ehkä hyvällä tuurilla kerran 2 viikossa. Mä haluaisin kyllä vaikka joka päivä, mut ukko ei, syytä siihen miksei niin ei hän osaa muka sanoo. On vaan kuulemma tylsää harrastaa seksiä saman ihmisen kanssa. On kyllä vannonu ettei petä.. Meillä on tämän uhdessä olon aikana ollu lähes joka kesä n. viikko kun ukkoni alkaa miettimään haluisiko sittenkin olla sinkku vai kumminkin mun kanssa. Yhteen ollaan aina päädytty, mutta se stressaa. Me ei tehdä yhtään mitään yhdessä, paitsi katotaan kotona telkkaria, joskus käydään yhdessä ruokakaupassa.

Mun tekis mieli aina humalassa hypätä jonkun toisen miehen punkkaan, mutta en ole sitä tehnyt, koska en halua miestäni jättää enkä pystyis hänen kanssaan elämään jos olisin tehny jotain niin kamalaa kun pettäminen. Toisaalta haluisin olla vapaa ja tulla ja mennä millon ja mihin haluan, mutta kuitenkin tuo mörri möykky vaan vetää mua puoleensa..

Mä menetin neitsyyteni tälle nykyiselle miehelleni ja sitäkin olen miettinyt millaista seksi olisi jonkun muun kanssa.

Muutama kuukausi sitten mieheni sano haluavansa alkaa tehdä mun kanssani lasta.. Jätin siis pillerit pois, mutta vaikka hän haluaa vauvan, niin siltikään ei halua seksiä mun kanssa. Olen ehdottanut kaikenlaista joka voisi piristää seksi elämäämme, mutta koska ole aika kokematon näissä asioissa niin en tiedä mitä tekisin.

Tulipa tästä vuodatus kirjoitus, mutta pakko oli päästä purkamaan tätä ulos sisimmästäni. Ystävälleni olen tästä myös puhunut, mutta en saa selvää omista mietteistäni...
91706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja kiireesti, tyttöpieni.

Äänestä

"on laknaut pikku hiljaa tuntumaan että olisko jossain parempi kun tämä nykyinen."

"On vaan kuulemma tylsää harrastaa seksiä saman ihmisen kanssa."

"ukkoni alkaa miettimään haluisiko sittenkin olla sinkku vai kumminkin mun kanssa. Yhteen ollaan aina päädytty, mutta se stressaa."

"Mun tekis mieli aina humalassa hypätä jonkun toisen miehen punkkaan"

"Toisaalta haluisin olla vapaa ja tulla ja mennä millon ja mihin haluan"


ensi rakkaus on jotain ihan uskomatonta, sitä ei koskaan unohda. Mutta tämä suhde ei ole sinulle se oikea. Kun oikeasti on löytänyt sen oikean, ei tarvitse miettiä millaista on jonkun muun kanssa ei tee mieli ketään muuta koska on vain niin tyytyväinen sen toisen kanssa.

Itse olin ensirakkuteni kanssa yhdessä myös useamman vuoden ja aloin miettimään millaista olisi muiden kanssa, haluasin olla vapaa yms.
Mietin ja mietin varmaan meni vuosi ennen kuin tein päätöksen: Jos kerran niin mietin että onko tämä se oikea juttu, niin silloin se ei ole. Erosimme, joka oli vaikeata, mutta loppujen lopuksi tiesin että se oli oikea päätös.

Nyt olen menossa naimisiin sen oikean kanssa.

Äänestä
  • Allekirjoitan edellisen, joskin eri näkökulmasta. Minä nimittäin olen ollut nyt reilun vuosikymmenen sen ensirakkauteni kanssa, enkä koskaan ole kaivannut kokeilla miltä tuntuisi olla toisen kanssa. Tämä suhde ei estä minua tekemästä haluamiani asioita eli koen olevani sillä tavalla vapaa. Minäkin olen menossa naimisiin sen oikean kanssa :)

    Tämän kirjoitan siksi, että jotkut kivenkovaan väittävät että nuorena ja ensirakkautensa kanssa vakiintuneille se kokeilunhalu tulee varmasti ja että se kuuluu asiaan. Ei se ihan niinkään ole.

    (Joskin kriisiin liittyvä hetkellinen nykyisen elämänmallin kyseenalaistaminen ei ole yksistään syy erota.)

    Äänestä

Älä vaan erehdy tekemään lasta. Olet ilmiselvä tuleva yksinhuoltaja siinä tapauksessa.

Nuoruuden liitot eivät yleensä kestä.

Äänestä

vaan ihan selvinpäin ja kaikessa rauhassa pakkaa tavarasi ja pillerisi ja lähde. Life is out there:-)

Äänestä

Voit tehdä aivan mitä ikinä haluat paitsi lapsen. Aikuiset aina selviät tekemistää sotkuista mutta on suorastaan rikollista hankkia siihen ruljanssiin pieniä avuttomia 100% aikaa vaativia ihmisen alkuja.

Äänestä

Pillerit olen alottanut jo. eikä lasta nyt tähän hätään ollakaan tekemässä.

Äänestä
  • Monelle kirjoittajalle tuo lapsen saaminen tuohon tilanteeseen oli aika iso punainen lippu.

    Nyt kun pillerit on takaisin, on sinulla hyvää aikaa miettiä mitä teet. Todellakaan ei kannata hätiköidä, mihinkä sitä kiire on? Rauhassa mietit ja suunnittelet, sitten vasta teet päätöksen.

    Haluan vielä kommentoida että ensirakkaus hyvin voi olla se oikea. Minulla se ei ollut, mutta heti toinen sitten jo olikin :)

    Oli suhde ensimmäinen tai viideskymmenes, jos sitä pitää miettiä ja pohtia millaista olisi olla toisen kanssa niin sillon se ei ole se oikea. Tähän vakaasti uskon.

    Äänestä

..onko silloin oikean ihmisen kanssa?

Miehesi ajaa rekkaa. Tiesitkö mihin lähdet kun aloit seurustelemaan hänen kanssaan? Työ vaatii valtavasti voimia, niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Kaikki vastuu, aikataulut, jne.. Tiedän, sillä oma avopuolisoni ajaa täysperävaunullista autoa. Kun reissu on takana, ei paljoa muuta kaipaa kuin lämpimään suihkuun, pientä iltapalaa ja omaan sänkyyn, rakkaan kylkeen nukkumaan. Tällöin sinun asenteesi ja suhtautumisesi on kullan arvoista! Otatko miehesi avosylin vastaan hymyillen, vai syyllistätkö poissaolosta ja väsymyksestä (siitä ettet saa seksiä)? Seksi on parasta silloin kun se ei ole kummallekaan pakollista suoriutumista. Ole miehellesi pehmeä paikka pudota, lämmin syli johon käpertyä. Yritä ainakin ymmärtää. Kun osoitat arvostavasi miestäsi ja otat hänet huomioon omilla teoillasi, sanoillasi ja päätöksilläsi, saat takuulla saman moninkertaisena takaisin. Oletko ollut miehesi kyydissä työreissuilla? Yhteinen aika pienessä kopissa ja yö kapealla punkalla voisi olla hyvä koetin kivi, irtautuminen arjesta ja vaihtelua molemmille. Nauttikaa toisistanne ja yhdessä olemisesta!

Työ ei ole esteenä suhteelle jos molemmilla riittää halua saada homma toimimaan.

Hälyttävää onkin havaita se että miehen poissaolo nousee esille yhtenä ongelmana. Oletteko kumpikaan varmoja siitä mitä elämältänne haluatte? Mitä sinä haluat?

Mikä suhteessanne on niin hyvää että olette edelleen yhdessä? Onko hyvä tarpeeksi hyvää että sen eteen kannattaa taistella vai lyöttekö vain päätänne seinään ollessanne toistenne kanssa? Joskus kaikkein vaikeinta on hyväksyä se tosiasia ettei aina satu yhteen itselleen kaikkein sopivimman ihmisen kanssa. Välillä ei vain toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnetonko? kirjoitti:

Me ollaan oltu yhdessä avopuolison kanssa n. 3,5 vuotta siitä 3 vuotta kihloissa ja aika saman verran myös asuttu yhdessä. Molemmat ollaan nuoria: mä 21 ja ukko 23.. Mä rakastan miestäni, mut on laknaut pikku hiljaa tuntumaan että olisko jossain parempi kun tämä nykyinen.

Ukko ajaa rekkaa ja on väh. joka toinen päivä ajossa. Seksielämämme on kuihtunu niin että sitä harrastetaan ehkä hyvällä tuurilla kerran 2 viikossa. Mä haluaisin kyllä vaikka joka päivä, mut ukko ei, syytä siihen miksei niin ei hän osaa muka sanoo. On vaan kuulemma tylsää harrastaa seksiä saman ihmisen kanssa. On kyllä vannonu ettei petä.. Meillä on tämän uhdessä olon aikana ollu lähes joka kesä n. viikko kun ukkoni alkaa miettimään haluisiko sittenkin olla sinkku vai kumminkin mun kanssa. Yhteen ollaan aina päädytty, mutta se stressaa. Me ei tehdä yhtään mitään yhdessä, paitsi katotaan kotona telkkaria, joskus käydään yhdessä ruokakaupassa.

Mun tekis mieli aina humalassa hypätä jonkun toisen miehen punkkaan, mutta en ole sitä tehnyt, koska en halua miestäni jättää enkä pystyis hänen kanssaan elämään jos olisin tehny jotain niin kamalaa kun pettäminen. Toisaalta haluisin olla vapaa ja tulla ja mennä millon ja mihin haluan, mutta kuitenkin tuo mörri möykky vaan vetää mua puoleensa..

Mä menetin neitsyyteni tälle nykyiselle miehelleni ja sitäkin olen miettinyt millaista seksi olisi jonkun muun kanssa.

Muutama kuukausi sitten mieheni sano haluavansa alkaa tehdä mun kanssani lasta.. Jätin siis pillerit pois, mutta vaikka hän haluaa vauvan, niin siltikään ei halua seksiä mun kanssa. Olen ehdottanut kaikenlaista joka voisi piristää seksi elämäämme, mutta koska ole aika kokematon näissä asioissa niin en tiedä mitä tekisin.

Tulipa tästä vuodatus kirjoitus, mutta pakko oli päästä purkamaan tätä ulos sisimmästäni. Ystävälleni olen tästä myös puhunut, mutta en saa selvää omista mietteistäni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu