Rakastuin häneen ensi silmäyksellä. Meillä oli paljon yhteistä ja pidimme toisistamme kovasti. Alussa kiinnostus oli molemminpuolista ja vahvaa, mutta jo parin ensimmäisen kuukauden jälkeen ilmaantui ongelmia. Hänestä ei kuulunut useampaan päivään mitään vaikka seurustelimme. Hän ei enää kertonut minulle, kuinka kaunis olen niinkuin suhteen alussa. Luulen, että syy eroon johtui seksistä. En pystynyt laukeamaan, kertaakaan. Muuta syytä en löydä koska muuten meillä meni hyvin. Nyt mua vaivaa kamala syyllisyys siitä, että aiheutin itse eron olemalla jotenkin seksuaalisesti outo tai puutteellinen. Edellisen poikaystävän kanssa kävi alussa samalla tavalla (en kiihottunut), mutta myöhemmin kun olimme tunteneet kauemmin kykenin jo nauttimaan seksistä ja saamaan orgasmin. Mulla on todella paha olo, koska rakastin poikaystävääni ja olisin halunnut näyttää kuinka hyvältä hän tuntuu myös sängyssä. Onko minussa jokin vika? Pystynkö koskaan seurustelemaan, kun en osaa nauttia (alussa) seksistä? Ensimmäinen kerta poikaystäväni kanssa ei tapahtunut edes mitenkään liian aikaisin. Olimme tunteneet jo noin kuukauden verran. Voiko mies lopettaa suhteen koska nainen ei nauti seksistä tarpeeksi- ei siis laukea ikinä? Mitä mieltä olette? Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
ongelma
masentunut83
2519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei oikeesti, ihan älyttömiä sä mietit!
Ei sinussa ole mitään vikaa tuon seksuaalisuuden puolesta.
Olen nainen, toista kertaa naimisissa enkä ole koskaan yhdynnässä saanut orgasmia, eikä se todellakaan tarkoita ettenkö nauttisi mieheni kanssa rakastelusta, perskules, kävi muuten nyt himottamaan kun asiaa ajattelin), homma kyllä hoidetaan sitten toisella tapaa sen jälkeen kun mies on saanut omansa.... ;)
Alussa se vaivasi miestäni jonkin verran, ja hän epäili omia taitojaan, mutta puhuimme asian todellakin läpi, eikä ole sen jälkeen asia häntä vaivannut, ja hän ymmärtää. Jokainen meistä on rakennettu eri tavalla.
Pahin on se mitä itsellesi nyt teet, eli kasaat itsellesi turhia paineita. Ne mahdolliset eron syyt ovat kyllä ihan muissa asioissa.
yksi tyttöystäväni ei 6 vuoden seurustelumme aikana kyennyt saamaan orgasmia yhdynnässä. Hoidimme asian toisin. Minua toki vaivasi silloin se asia että itse tykkäsin yhdynnästä kauheasti ja toiselle se oli vain tiskaamista (no, ei ehkä ihan ;) ).
Minulle on ollut tärkeätä että kumppanini saa orgasmin siten että olen hänen sisällään. Se että onko sitä avitettu kädellä tai hieromasauvalla onkin sivuseikka.
Sinulla tuskin on mitään ongelmaa ellet itse sitä itsellesi tee. Kun rakastut ensin kunnolla ja samaten poikaystäväsi, niin siinä on aikaa sitten opetella rentoutumaan ja nauttimaan toisesta.
Kommunikointi on tärkeää. Voi olla että sinun kannattaa lempeästi kertoa toiselle että saat kyllä orgaseja mutta sinun täytyy ensin muutama kuukausi opetella tuntemaan toinen.
Sitten kun tämä asia on saatu sivummalle, niin ettei kumppanisi sitä edes heti odotakkaan on sinunkin helpompi keskittyä vain nauttimaan ja kukaties se orgasmikin sieltä tulee. Kuin varkain.