Anoppini on merkillinen tapaus: kun hän kohtaa poikansa - onneksi hyvin harvoin - hän tapaa juottaa tämän humalaan. Koska muuten äiti ja poika eivät pidä yhteyttä ja kun näin kerran kesässä tapahtuu, äiti haluaa tarjota pojalle vahvoja drinksuja. Sitten hän suutelee poikaansa ja kehuu kuinka tämä näyttää edesmenneeltä isältään. Anopillani on kyllä myös oma miesystävä, joka onneksi käy töissä, jotta on rahaa juoda.
Anoppini koti on viimeksi siivottu vuonna 1996. Paikalla on suorastaan eksoottista vierailla: esineitä peittää monen sentin paksuinen tomu, ikkunoista ei enää näy ulos ja kylpyhuoneen muovimaton ja lattian välissä kuhisee elämää, josta en halua enempää tietää. Anoppini siirtolapuutarhatyyppisestä kesämökistää sen sijaan oli tipahtanut katto alas, kun mieheni kanssa piipahdimme varhain keväällä paikalla. Ilmoitin siitä anopilleni, joka totesi ykskantaan, jotta olihan tuo jo viime kesänä ryskynyt alas. Mökin seiniä koristavat suuret siniset homekukat, joten tuoksu on sanoinkuvaamaton. Ja siellä anoppini kaikki kesänsä edelleen viettää ja kutsuu aina meitäkin kylään. Vaikka jo elämäntapa sinällään ällöttää, en voi astmani vuoksi mökissä hengittää. Mökki ei ole toki anoppini oma vaan hänen äitinsä, joka ei taasen ole halunnut käydä paikalla viiteentoista vuoteen.
Joulunsa anoppini onneksi saakin viettää tämän iäkkään äitinsä herkullisen pöydän ääressä, asunnossa, missä ei pölyn häivää näy. Kyläilyn aikanakin anoppini alkaa kärttää äidiltään jossain vaiheessa lisää viinaa, jota mummo on onneksi aina kaappiin varannut. Mummo lieneekin aviomieheni pelastus, sillä ottihan hän äidin tehtäviä mieheni ollessa pieni. Äiti nimittäin raahasi pientä poikaansa mukana räkälöissä ja antoi silloisen miesystävänsä juoda poikansa edesmenneen isän perintörahat.
Mieheni väitteli alle kolmikymppisenä tohtoriksi erinomaisin arvosanoin ja hänen äitinsä saapui paikalle äimistelemään, mikä se sellainen tohtori on. Myös muuten tuntuu, ettei anoppi ymmärrä yhtään mitään. En tiedä, miten häneen tulisi suhtautua, kun hän valittaa, ettei hän voi mitään sille, että on sellainen kuin on. Tunne on ristiriitainen: toisaalta anoppini elämäntavat kuvottavat ja ongelmallisen lapsuuden jäljet miehessäni saavat minut syyttämään häntä. Toisaalta anoppini suhtautuu minuun aina lämmöllä ja soittaa puhelimeeni, kun poika ei hänen puheluihinsa vaivaudu vastaamaan. Anoppini on säälittävä, onneton ja täysin selkärangaton samaan aikaan. Viimeksi hän antoi kissansa virua puolikuolleena vuoden verran, kun ei USKALTANUT viedä sitä lääkäriin. Yleensä en anopistani juuri kuule, mutta muutamina kertoina kun hän juopottelee poikansa kanssa, minua melkein oksettaa. Tähän vielä vaikuttanee se, etten itse välitä maistaa yhtä viinilasillista enempää enkä oikeastaan juo lainkaan, jos ei ole pakko.
Lieneekö kellään vastaavaa anoppia?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla taasen on appiukko jonka viina on vienyt täysin mennessään. Varmaan ei tuo appiukko ole selvää päivää nähnyt viimeiseen kymmeneen vuoteen. Koko omaisuutensakkin hän on juonut ja vaimonsa juomisellaan menettänyt.
Häissäkin oli niin pätkissä että oksenteli vaan ympäriinsä ja halusi jutella koko ajan kanssani kertoillen itsemurha ajatuksitaan. Minä taasen kiskoin häneltä konjakki pulloa pois käsistä ja koitin tyynnytellä sitä tilannetta että hänen ex-vaimonsa oli tilanteesta tosi vaihainen, puhumattakaan miehen todella tempperamenttisesta siskosta. että sellanen hääpäivä ;)
Itse suhtaudun asioihin niin, että appiukko aikuinen ihminen ja päättää itse juomisitaan. Toki hänestä välitän paljon, kun hän kuitenkin on luonteeltaan kultainen ihminen. Ihan samanlainen kuin poikansa, eli hänellä ei ole mistään eikä kenestäkään pahaa sanottavaa.
Enemmän olen mieheni puolesta niin pahoillani kun hän taasen haluaisi tehdä ja touhuilla isänsä kanssa selvinpäin.
Tämä mies tekee joka tapauksessa niin kuin hän itse tykkää, sanon minä tai kuka muu mitä tahansa.
Niin, eli jos anoppisi juo, hän juo. Älä tee siitä itsellesi ongelmaa. Ja jos hän juottaa muutaman kerran vuodessa miehesi humalaan, niin sitten juottaa, huolestu sitten vasta kun siitä tulee jatkuva tapa. Helpompi kun annat olla vaan, kuitenkin hän tekee miten itse tykkää, etkä sinä voi siihen vaikuttaa. Ja se asia on tosi. Hänessä on paljon virheitä, varsinkin tuon juomisen kanssa, mutta kukapa meistä ei olisi täydellinen.
Ole ylpeä miehestäsi. Hänestä ilmeisesti on kuitenkin kasvanut hyvä ja rakastettava ihminen.
Tässä edellä oli kaksi tarkkaa kuvausta alkoholistista. Kuten tiedätte, alkoholisti on aina alkoholisti. Eikä alkoholisti ole ilman viinaa, ennen kuin itse sulkee korkin suun. Tunnen tarpeeksi entisiä alkoholisteja, jotka sanovat, että alkoholismista ei parane. Viinattomat alkoholistit elävät päivän kerrallaan raittiina, mutta vasta kun itse niin haluavat.
ap:n miehen viinankäyttö on mielenkiintoista. Kuten tutkimuksinkin on todettu, taipumus alkoholismiin periytyy. Pojalla voi olla taipumusta tuurijuoppouteen. Ei äiti häntä väkisin juota - ei kirjoittajan kannata pettää itseään.
Voimia kaikille viinamäenmiesten ja -naisten vierellä eläville.
Joo, niin onkin miehelläni taipumusta vetää pari kertaa vuodessa kännit, mutta ehkä itselleni on käsittämättömintä, että äiti ja poika ryyppäävät keskenään.
Tai ehkä se sitten liittyy outoon äiti-poikasuhteeseen tai siihen, ettei sellaista suhdetta oikein ole. Kun muuten mieheni ei edes vaivaudu puhumaan äidilleen. Kuvaavaa on, että poika opiskeli pari vuotta yliopistolla ja asui äitinsä kanssa samassa asunnossa ennen kuin äiti sai (isoisän kautta )tietää, mitä poika tekee.
Mutta paitsi geneettistä uskon alkoholin käyttötavan olevan myös opittua. Itse en ole koskaan edes nähnyt omia vanhempiani humalassa, joten on mahdoton kuvitella, että lähtisin ryyppäämään niiden kanssa. Mutta jos olisin pienestä pitäen tottunut, että viinaa vedetään joka ilta tai ainakin viikonloppuisin, niin kai siinä olisi itsekin tavoille oppinut eikä tässä kauhistelisi.
No jos ukkois muutaman kerran vuodessa juo itsensä känniin, ja vielä äiteen kanssa niin tietyllä tavalla aika "varmassa seurassa" hän on, mutta ei tossa kyllä ole lähellekkään taipumusta alkoholismiin. Sitten vasta kun juominen on viikottaista ja pulloja pitää piilotella.
Kysyn vaan tälleen ilman sarvia tai hampaita: Olisko lohdullisempaa että ukkos jois vaikka sitten omien kavereiden kanssa. Mietin vaan että voisitko sinä jollain tavalla olla mustasukkainen. Toi ei oikeesti ollut pottuilua, tuli vaan mieleen.
Itse tunnustan sen että kun käyn sen kerran tai kaksi vuodessa äiteen luona (asuu toisella puolella suomea). Me otamme illan mittaan vähän viiniä, saunomme, laitamme ruokaa ja oma mies menee melkein aina savusaunan taakse naukkailemaan kossupullosta äidin avomiehen kanssa.(heidän mielestään se on jotenkin hauska ja huvittava juttu... mutta jos heidän mielestään se on pikkupoikamaisen hauskaa niin mikäs siinä, aikuiset ihmiset, jokainen vastaa omasta käytöksestään)
Lähinnä minulle se on mukavaa että tulevat niin hyvin toimeen.
Olen pahoillani etten oikein näe millään tavalla ongelmaa siinä että otan sen muutaman lasillisen viiniä,(joten miksi ei poika voi ottaa äitinsä kanssa) ja menen vähän huppelin puolelle kun äiteen kanssa istutaan senkin harvan kerran. Toisaalta kun niin harvoin nähdään, ja ollaan aina oltu suht etäisiä, se pikku huikka auttaa rentoutumaan ja juttu luistaa sutjakkaammin.
En muuten minäkään vanhempiani juurikaan kännissä koskaan nähnyt. Oman isäni ihan muutaman harvan kerran kyllä. Käyttäytyi hyvin vaikkakin sössötti.
En tarkoita tällä sitä että todellakaan liputan alkoholin puolesta. Taroitan sitä että ettet ottaisi siitä ongelmaa itsellesi, kun kerta mitään tuon suurempaa ei ole.
minulla on ihana anoppi, joka kylläkin mielellään juo lasillisen viiniä sunnuntailounaalla ja sitten kommentoi, että emmekö nyt edes saaneet menemään yhtä pulloslista viiniä aterialla. Kerran tein hänelle tempun: liuotin 8 % oluen etiketit irti ja liimasin niiden tilalle keskioluen etiketit. Kesäkuumalla oluensa juotuaan anoppi ihmetteli, että miksi hän on niin humalassa. Väkeviä hän ei juo ja jatkuvasti varoittelee minuakin viinan vaaroista ja muistuttaa, että suvussamme isoisäni kuoli aikoinaan viinalasi kädessä.
Pahinta taitaa ihmisten mielestä olla jos äiti ja anoppi on juoppo.
Appiukolta se on hyväksyttävää, vävy ja miniäkin voivat silloin tällöin naukkailla.
Mutta voi kauheaa jos anoppi...
Mielipiteeni on että alkoholismi ei valikoi ihmisiä sen mukaan mitä he ovat.
Jos on sattunut saamaan taipumuksen juopputeen, oli sitten kuka hyvänäsä, kannattaisi olla erityisen varovainen.
Olen pannut merkille että taipumus alkoholismiin kulkee usein suvussa.
Ei silti kaiksta sellaisenkaan suvun jäsenistä tule juoppoja.