Missä vaiheessa orastavaa suhdetta tulisi kertoa miehelle ns.luurangoistaan kaapissa?
Olen sairastanut masennusta muutama vuosi sitten ja olen siihen edelleen jossakin määrin taipuvainen. Siinä syy käsissäni oleviin arpiin, joita mies ennen pitkää ihmettelisi. Lisäksi mulla on ollut aikoinaan syömishäiriö ja isäni on entinen alkoholisti, jotka ovat myös jättäneet jälkiä luonteeseeni.
Missä vaiheessa uskaltaa kertoa näistä ja millä sanoilla? Tuntuu vaan olevan niin hankalaa, kun pelkään miehen jättävän heti kuultuaan.
En seurustele tällä hetkellä.
Olen sairastanut masennusta muutama vuosi sitten ja olen siihen edelleen jossakin määrin taipuvainen. Siinä syy käsissäni oleviin arpiin, joita mies ennen pitkää ihmettelisi. Lisäksi mulla on ollut aikoinaan syömishäiriö ja isäni on entinen alkoholisti, jotka ovat myös jättäneet jälkiä luonteeseeni.
Missä vaiheessa uskaltaa kertoa näistä ja millä sanoilla? Tuntuu vaan olevan niin hankalaa, kun pelkään miehen jättävän heti kuultuaan.
En seurustele tällä hetkellä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kysymykseesi, mutta toivon parasta ja voimia! On olemassa ennakkoluuloisia ihmisiä, mutta toivotaan ettei sellainen ole kohdallasi.
No miehenä vastaan suoraan et ei kannata ihan heti nuista kertoa. Sit jos se vaik kysyy arvista jotain niin sanot suoraan vaan rohkeasti! Mut eihän tuo nyt niin paha ole kuin se et sanotaan et mul on sitte pari lasta! Niinkin on käyny.
sä kohtaat sen miehen ja olette yhdessä ja huomaat että hän rakastaa sua niin voit koittaa tunnustellen kertoa, eli tyyliin "mitä ajattelet ihmisistä joita on kohdannut masennus" tai jotain tohon tyyliin aluksi niin ettet paljasta itseäsi.
Tosin jos se mies sua oikeasti rakastaa niin hän ymmärtää sua eikä jätä sua. Masennus ei ole häpeä, se on vain yksi "sairaus" muiden joukossa ja sillä siisti! Sairaus on tuossa lainausmerkeissä siksi että en tiedä luokitteleeko ammattilaiset sitä sairaudeksi vai miksi.
Kyllä, Sairaushan se on :) Olen lähihoitaja..
Itse olen sitä mieltä että noista voisi kertoa heti kun on oppinut tuntemaan miestä. Se olisi aikamoinen kypsyystesti samalla. Jos mies on alkanut välittämään sinusta ja haluaisi todella yrittää kanssasi, niin eivät tuollaiset luurangot kaapissa saa olla este suhteen jatkumiselle.
Tosimies yrittäisi tukea sinua ja jatkaa suhdetta (jos hän siis välittäisi sinusta), koska sehän vain lähentää ihmisiä mitä enemmän toista oppii tuntemaan.
Sillä ei ole mielestäni niinkään väliä miten asiasta kertoo, kunhan viesti vaan menee suht totuudenmukaisena perille. Rohkeuttahan se toki vaatii kertoa kipeistä asioista, kun ei aina voi täysin varmana tietää miten toinen suhtautuu asiaan.
PS. Ja yritä jaksaa elää ongelmiesi kanssa, jos vaikka joskus tulevaisuudessa ne olisivat enää vain kaukainen muisto...
nainen voi kertoa vaikka heti.
En pienistä pelästy ja en ihan isoistakaan jutuista.
Kolmekymppisenä olen jo nähnyt elämää ja tuollaiset "pikkuseikat" eivät menoa haittaa,ehkä hidastavat..mutta sitähän varten mies on,että kuuntelee toisen ns. ongelmia ja katsovat miten niistä voi selvitä yhdessä.
Masennus on niin yleistä ja syömishäiriöt ovat se kuuluisa tunteiden purkamiskeino ahdistuksessa.
Tervetuloa muiden joukkoon,se joka tuollaisista asioista pelästyy,ei ole sinun arvoisesi.
PS.olen minäkin elämäni aikana kokenut yhtä sun toista ei niin mukavaa asiaa,mutta kokomuksista huolimatta jaksan edelleen hymyillä.
Mennyt on mennyttä ja mitä nitä murehtimaan,kun silloiset tapahtumat eivät olleet sinun syytäsi.
Nyt on aika nauttia elämästä ja rohkeutta peliin, tiedät kyllä oikean hetken jolloin voit miehelle asioistasi kertoa.
Älä kuitenkaan liian pitkään odottele,sillä tuhlaat molempien aikaa, jos mies on pikkumainen ja lähtee karkuun.
"Tuntuu vaan olevan niin hankalaa, kun pelkään miehen jättävän heti kuultuaan. En seurustele tällä hetkellä."
Mielestäni ajattelussasi on perustavaa laatua oleva virhe. On hyvä, että et vielä seurustele, koska sinun kannattaa muuttaa suhtautumistasi seuranhakuun. Älä etsi miestä, jonka pelkäät jättävän sinut sen vuoksi, että olet sellainen kuin olet. Etsi sen sijaan miestä, joka tykkää sinusta sellaisena kuin olet. Jos mies haluaa aidosti välittää sinusta, voit kertoa hänelle hyvin pian.
Vaikka ihmissuhteessa tutustuminen alkaa tyhjästä, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen painottuen, molemmilla on oma historiansa, jota kumpikaan ei voi kieltää. Kaikki eivät halua ymmärtää, että toisilla on voinut olla vaikeaa, mutta miksi edes haluaisit olla sellaisen pintaliitäjän kanssa?
En voisi kuvitella alkavani seurustelemaan ennen kuin olen kunnolla tutustunut toiseen ja hän minuun. Kertomasi asiat ovat sen verran isoja juttuja ja ovat vaikuttaneet elämääsi niin paljon että niistä kannattaa jutella ihan avoimesti jo tutustumisvaiheessa. Mies, joka juoksee karkuun, ei ole arvoisesi.
kannattaa kertoa viimeistään silloin, kun huomaat ITSE pitäväsi jostain miehestä. Mies jolle tuollainen asia on liian pelottava, pitää sitä varmaan pelottavana myöhemminkin ja sellainen, joka sinua ymmärtää, arvostaa sitä, että kerrot asiasta avoimesti. Ne jotka eivät totuutta kestä, eivät ole sen arvoisia, että heidän peräänsä kannattaa itkeä.
Vähän eriävä mielipide, en ehkä välittäisi kuulla tuollaisista seikoista, koska menneisyys liittyy aina jollain tavalla nykyisyyteen ja siten tulevaisuuteenkin, ja jos en halua lasteni äidiksi itsemurhaan taipuvaista henkilöä niin olen ilmeisen ilkeä, paha ja pikkusieluinen ihminen. Ei kaikkia luurankoja voi läpi sormienkaan katsoa, ikävä kyllä (vaikka se kovin epäkorrektia ja "lapsellista" olisikin) valintaansa on miehelläkin kuitenkin oikeus, eikö totta?
meillä kaikilla on oikeus valintaamme, mutta miksi aloittaneen kaltaisen naisen pitäisi päätyä suhteeseen sellaisen miehen kanssa, joka ei kykene hyväksymään häntä sellaisena kuin hän on, ruotoineen kaikkineen? Ei siinä saa muuta kuin huonon parisuhteen ja pelin viheltäminen poikki on parempi sekä naiselle, että miehelle. Ei sen pelkän suhteen aikaansaamisen pitäisi olla kaiken tärkeintä. Suhteen laatu on pitkässä juoksussa paljon tärkeämpää.
Itsekkin monesti tuota miettinyt olen ja päädyinkin ratkaisuun, etten edes yritä mitään suhteita miesten kanssa tällä hetkellä.
Mulla on paha ahdistuneisuushäiriö, jonka vuoksi syön masennuslääkkeitä. En ikimaailmassa uskaltaisi mennä kertomaan tuota jollekkin miehelle, josta todella pitäisin, koska oon sata varma, että se juttu on sitten siinä.
Huomasin jo kun exälleni kerroin tuosta niin muutamaan päivään hän ei sitten edes puhunut mulle. Vasta sitten kun mä aloin puhumaan sille ja exä huomasi, ettei nuo lääkkeet ihmisenä mua juurikaan muuta niin asia oli sitten ok hänelle.