Haluaisin kuulla kokemuksianne siitä, miten te au pairit olette jakaneet kustannukset, kuten matkustamisen (lennot, bussi ym.), kielikurssit, vakuutukset jne. isäntäperheenne kanssa. Onko kaikki jäänyt teidän kontollenne, vai onko perhe tullut rahallisesti vastaan enemmän tai vähemmän? Entä palkka ja työtunnit?
Olen itse tällä hetkellä hieman hankalassa tilanteessa, sillä olen lupautunut yhdelle muuten oikein mukavalle ja sopivalle perheelle au pairiksi, mutta ongelma on palkka ja ehkä myös pakolliset kustannukset. Taskuraha olisi vain 50€/30 h per viikko ja joutuisin kustantamaan myös lennot. Muut kustannukset ovat vielä auki, mutta perheen itsestään antaman kuvan perusteella nekin saattavat jäädä minun maksettavikseni. En millään haluaisi perua suostumustani, sillä perhe vaikuttaa juuri oikealta minulle, mutta en kuitenkaan ole mikään maailman rikkain henkilö ja olisi mukava jos au pair ajasta jäisi myös rahallisia säästöjä.
Olen itse tällä hetkellä hieman hankalassa tilanteessa, sillä olen lupautunut yhdelle muuten oikein mukavalle ja sopivalle perheelle au pairiksi, mutta ongelma on palkka ja ehkä myös pakolliset kustannukset. Taskuraha olisi vain 50€/30 h per viikko ja joutuisin kustantamaan myös lennot. Muut kustannukset ovat vielä auki, mutta perheen itsestään antaman kuvan perusteella nekin saattavat jäädä minun maksettavikseni. En millään haluaisi perua suostumustani, sillä perhe vaikuttaa juuri oikealta minulle, mutta en kuitenkaan ole mikään maailman rikkain henkilö ja olisi mukava jos au pair ajasta jäisi myös rahallisia säästöjä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä ite maksoin lennot ja paikkalisliikennekustannukset siellä paikanpäällä. ´
Ei voi olettaa että sionne lähtee täysin perheen elätettävks ja et ne kaiken maksais, toki sellasiikin perheitä varmasti löytyy jos jaksaa kauan oottaa.
Mitä luultavimmin sulle ei tuu jäämään säästöön mitään au pair ajalta, ellet sitten ole valmistautunut siihen että elämä on vain "töitä" ja vapaa-aika menee kotona istuskellen.
Mä kannatan et kandee valita perhe jos tuntuu et se on mukavba ja että viihtyisit siellä, koska tosiaan au pairiks ei lähetä rahan takia, vaan kokemuksen..
Paitsi että nyt tajusinkin muuttaa oman palkkani mitä sain euroiks, ja kyllä se oli 75e, mutta aplkkakin riippuu vähän että mihin lähtee ja mikä siellä on noin niinku muuten hintataso.. Mihin oot menossa?
mutta mitä nyt olen tässä alustavasti laskeskellut, niin palkastani ei jäisi kyllä juuri mitään käteen ja lentolippujen jälkeen saattaisi vielä jäädä rutkasti miinukselle. Myös minulle on tärkeintä, että perhe on mukava ja sopiva, mutta pidän sitä kyllä kohtuuttomana, että minulle ei jäisi mitään rahaa ns. omaan käyttöön. Tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että muutamat muut mukavat perheet ovat myös olleet tosissaan kiinnostuneitä minusta ja heillä kustannuksetkin jaettaisiin tasaisemmin.
Olisin menossa Pohjois-Espanjaan. En tiedä tarkalleen mikä hintataso siellä on, mutta käsitykseni mukaan ainakin paljon halvempi kuin esim. Lontoossa, joten se ainakin tasoittaisi tilannetta.
Minulla on käynyt silleen onnellisesti että perhe maksaa edes takaisin lennot suomeen ja paikallisbussilipun joka kuukausi. Myös kielikursseja ja vakuutuksia en joutunut itse maksamaan. Työtunneissa perusviikko tunnit on 35 tuntia viikossa ja ylimenevistä saan 6 euroa tunnilta. Minulle siis jää varmaan säästöön jonkin verran riippuu miten innostun matkustelemaan vuoden aikana. Mutta tällaiset asiat ovat tietysti niin perheestä kiinni, että miten he asuostuvat asioista sopimaan, mutta minun mielestäni lennot kotimaasta pitäisi nyt ainakin perheen maksaa tai ainakin vähintään avustaa niissä.
Älä missään tapauksessa suostu maksamaan lentoja itse! Perheen kuuluisi kustantaa ne, varsinkin kun sulle on luvattu noin mitätön palkka. Ethän sa saa vuodessa ees säästettyä tarpeeksi paluulippua varten.
Kielikurssi on vapaaehtoinen perheelle niinkuin au-pairillekkin, mutta jos perhe aidosti haluaa SUT se tulee lennoissa ja kielikurssissa vastaan. Jos haluat erillisen vakuutuksen sen joudut hoitamaan yksin, kelastahan saat eurooppalaisen sairaanhoitokortin, jos olet lähdössä eurooppaan?
Palkka huono muihin etuihin verrattuna! Jos saisit palkan päälle, lennot, kielikurssin, paikallisen dösäkortin.. Öö, en siltikään suostuisi moiseen!
Oletko kerennyt tekemään sopimusta? Sanoisin että perhe ei ole sinulle oikea, jos eivät pysty tarjoamaan parempaa. Koita nyt itse miettiä mitä haluat.. Ilmoittele kun olet tehnyt päätöksen! :)
Itselleni kustannettiin lennot, kielikurssi(vapaavalintainen kieli), asunto, ruokaetu ja palkka 500eur/kk. Mulla palkka erittäin hyvä, mutta kaikilla muillakin väh. 360eur/kk lennot.
Peruin sitten lopulta tuloni sekä rahakysymyksestä että muista henkilökohtaisista syistä johtuen, tästä on nyt kohta pari viikkoa aikaa. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä oikeammalta valinta tuntui. Joka tapauksessa nyt olen löytänyt uuden perheen, joka tällä kertaa tuntuu juuri oikealta. Palkka on 75 €/30 h viikossa he lupasivat maksaa matkavakuutukseni. Eli mielestäni todella hyvä diili. Ja koska Espanjassa on tapana, että au pair maksaa lennot, niin siltä osin ei ole valittamista. Mutta raha-asioita tärkeämpää on että perhe tuntuu muilta osin täydelliselta ja sitä se kyllä on tämän jälkimmäisen kanssa!
Onnea kaikille tuleville au paireille perheenetsintään!