pohdin

kuinka työpaikkakiusattu käsittelee mielessään sen, että hän ei ole saanut "oikeutta" asialleen, jos asioita ei ole selvitetty mitenkään. Työntekijä on vain jäänyt pois töistä, eikä asioista ole puhuttu. Jos kukaan työpaikan edustajista ei ole todennut: sinua kohdeltiin väärin. Siis jos kiusattu haluaisi lopultakin jättää asian taakseen, vihasta ja häpeästä irti. Kiusatut ehkä ymmärtävät mitä yritän kertoa. Aivan kuin se ei riittäisi, että itse tietää kohtelun olleen väärin.
7816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos asia jää käsittelemättä niin omasta kokemukseta voin sanoa että se jää kalvamaan mieltä, sitä en tiedä kuinka pitkäksi aikaa mutta itselläni asiasta on kulunut jo muutama vuosi ja en ainakaan vielä ole päässyt asian yli. Luulempa että se on loppuelämäni ongelma, se tulee aina häiritsemään elämääni jossain muodossa. Esimerkiksi nyt tuli itkuinen olo, pala kurkussa ja tiedän että asia vaikuttaa minuun monella tavalla, esim en halua enää asoida kunnassa jossa kiusaamista tapahtui vaikka joudunkin asumaan kyseisen kunnan alueella. Perheeseeni se on vaikuttanut monella tavalla haitallisesti. Nykyisessä työssäni, vaikka pärjäänkin siellä hyvin ja olen pidetty niin kumminkin ajatus siitä että minussa onkin jotain vikaa joka tulee esiin kalvaa mieltäni ja pelkään joutuvani uudelleen kiusatuksi.

Uudelleen kiusatuksi joutuminen olisi tuhoisaa koska tiedän että en enää kehtaisi liikkua ulkona kun häpeäisin omaa itseäni, siitä millaisen kuvan kiusaajat loivat minusta ympäristöön ja työyhteiöön, olen tavallaan leimattu kun en saanut tilaisuutta puhua kaikkea sitä mitä työyhteiössä todella tapahtui ja sen mitä puhuin sitä ei uskottu.
Itsetuntoni on siinä määrin riistetty että vaikka kuinka tiedän että syy ei ollut minussa ja minulle tehtiin vääryyttä niin se että asiaa ei haluttu tukia vaan minut leimattiin hankalaksi ihmiseksi jätti leiman jota kannan ja häpeän ilman omaa syytäni. Kiusaajat sen sijaan saivat vain hyvää mainetta ja osa palkittiinkin kiusaamisestaan olivat he sen verran hyviä nuoleskeijoita ja näytteliöitä. On kai inhimillistä että vaikka kuinka yritän unohtaa niin katkeruus pukkaa esiin kun ajattelenkin menneitä.

Äänestä
  • Kohta kaksi vuotta takana irtautumisestani. Päiväsaikaan kaupugilla käyminen tuottaa vaikeuksia. Kuin tuntisi itsensä alastomaksi, ilman jotain suojaavaa panssaria. Kaikki muistuttaa entisestä työpaikasta.

    Olen aina ollut myös yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut ja lukenut sanomalehtiä. Kahteen vuoteen en ole lukenut paikallislehteämme. XX-kunnasta lukeminen tuottaa minulle tuskia.

    Äänestä

Itselleni työpaikkakiusaaminen tuli täytenä yllätyksenä. Oma esimieheni oli siihen asti kohdellut minua kuin muitakin työntekijöitä, mutta hänen omat työpaineensa ja täydellisyydentavoitte-
lunsa aiheuttivat hänelle jatkuvaa stressiä. Jossain vaiheessa hänen astiansa täyttyi, ja hän purki paineitaan minuun, kun satuin olemaan lähistöllä ja tarvitsin neuvoja työasioissa. Itse koen, että minun työntekoni oli aivan yhtä hyvää kuin muidenkin, mutta jokin minun ominaisuuteni laukaisi hänen pahanolon purkauksensa ja ärtymyksensä. Ilmeisesti hän ajatteli, että hän ei jaksa enää yhtään negatiivista asiaa, hän ei jaksa yhtään enempää.

Hän mitätöi työni puheessaan, luetteli virheitäni työssäni, kertoi kollegoiden olevan huolissaan minusta ja mustamaalasi minua parhaansa mukaan. Kuitenkin hän oli aikaisemmin kohdellut minua hyvin ja ollut ystävällinen minulle. Mikä muutos
esimiehen käyttäytymisessä yhtäkkiä, itse en pystyisi kohtelemaan alaistani noin! Hän siirsi kaiken oman pahanolonsa minuun ja teki minusta syntipukin, kun asiat eivät sujuneet. Hänen oma itsetuntemuksensa ei voi olla kovinkaan hyvä, koska hän ei pysty tajuamaan, että olisi itse tarvinnut apua stressin helpottamiseksi. Mutta jos
hän olisi pyytänyt apua, hän olisi myöntänyt
olevansa heikko ja sitähän itsevoipa ihminen ei myönnä itselleen. Hänen kulissinsa olisivat romahtaneet rytinällä.

Tunsin suurta tuskaa ja myös vihaa ja häpeää asiasta, mutta aluksi lähdin vain kotiin itkien. Yritin miettiä, olinko todella tuollainen surkea työntekijä kuin hän minulle sanoi, mutta en uskonut olevani, sillä työ oli vaativaa, ja tein tunnollisesti tehtäväni. En puhunut aluksi kenellekään töissä asiasta, koska ajattelin, että kukaan ei usko minua, mitä esimieheni teki minulle. Esimieheni ei koskaan pyytänyt anteeksi aivan kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan.
Lopulta kerroin muutamalle työkaverille, joihin luotin, ja he olivat ihmeissään tapahtuneesta. He sanoivat, että esimiehestä ei kyllä uskoisi, jos eivät olisi minulta kuulleet.

Loppujen lopuksi työsuhdettani ei jatkettu, ja olen nyt työtön. Olen käynyt läpi asiaa ja kesti vuoden ennenkuin alkoi todella helpottaa. Mietin aikaisempia työpaikkojani, ja niissä ei kukaan ole koskaan kohdellut minua noin väärin. Minusta on pidetty, onpa kehuttukin joskus, en siis voi olla niin huono kuin minulle sanottiin. Olen lukenut netistä työpaikkakiusaamista koskevia artikkeleita ja näitä työpaikkakiusattujen omia tarinoita. Ne ovat auttaneet minua paljon. Tunnen toipuvani päivä päivältä.Vain saman kokenut voi tietää, miltä tuntuu olla puolustuskyvytön kaikkien syytösten edessä.

Eräs asia minua silti kummastuttaa vielä. Entiset työkaverit. He tietävät kiusaamisestani (eivät kaikki), mutta vaikka tulin heidän kanssaan hyvin toimeen töissä, niin nyt sattumalta joskus törmätessämme he ovat vaivautuneita. Miksi? Mitä he mahtavat miettiä, kun minut kohtaavat? Sen haluaisin tietää.

Äänestä
  • Juuri noin kävi minullekkin ensin kiusattiin kun kyselin ja pyysin apuakin uutena määräaikaisena työntekiänä. Ei perehdytetty ja sen jälkeen leimattiin osaamattomaksi ja työsopimusta ei jatkettu. Aiemmassa yrityksessä olin samoissa tehtävissä menestynyt ja kehuttu työntekiä. Kaikki tuli minulle yllätyksenä. Eli ihan saman koin minäkin. Jäin miettimään, että taitaa olla aika yleinen ja vaiettu tabu tämä kiusaaminen työpaikoilla. Ainakin Akavan tutkimus sijoittaa suomen suoraan kansainvälisen tilaston kärkeen. Huolestuttavaa.

    Äänestä

  • Lisäyksenä aikaisempaan viestiini, niin onhan minulle jäänyt esimiehen kiusaamisesta jäljelle tietynlainen perusluottamuksen puute uusiin ihmisiin. Haluaisin uskoa, että ihmiset haluavat toisilleen vain hyvää, mutta opin sen, että kiusaajia on keskuudessamme jopa aivan lähellämme.
    Olen tullut varovaisemmaksi uusiin ihmisiin tutustuessani, yritän nähdä heidän lävitseen, mutta toisilla on niin hyvä naamio, että heidän todellinen luonteensa paljastuu vain ajan kanssa. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan.

    Esimieheni teki kaiken salaa, kun olimme kahden kesken. Kukaan ei siis ollut todistajana, joten hän sai käyttää väärin valtaansa minuun mielin määrin. Tämä äkillinen hyökkäys minua kohtaan, kun
    olin puolustuskyvytön, aiheutti minussa ahdis- tusta, ja tämä perusluottamuksen puute on varmaan siitä tilanteesta lähtöisin. En tiennyt keneen enää luottaisin työpaikalla, ja uudet ihmiset arvioin nykyään tarkemmin. Elämästäni on tullut särmikkäämpää. Olen jotenkin menettänyt uskoni ihmisten viattomuuteen. Toivottavasti saan joku päivä uskoni takaisin. On olemassa hyviäkin ihmisiä, nyt vain olen hieman hukassa sen asian suhteen.

    Äänestä

Koska persoonaani ja taustaanikin on joskus murska-arvosteltu, on elämän myöhemmissä takapakkitilanteissa tullut tunteita, että todellakin olen "huono" ihmisenä. Vaikka järki sanoo, ettei niin ole, epäilys elää ja voimistuu helposti jossain sielun sopukoissa. Ikävä palaute tai oikeammin asiaton haukkuminen, on johtanut ihmisten kartteluun. Helposti en päästä ketään kovin läheiseksi, koska vähintäänkin alitajuisesti pelkään olevani pettymys ihmisenä. Tällainen käytös tietysti takaa maineen kalseana, ehkä outonakin tyyppinä, mutta minkäs teet? Jokainen kantaa oman kivireppunsa, joita kiusaajat täyttävät.

Äänestä

asiaa kovin kauan, sillä todellakin arvostan itseäni paljon koulutuksen, työkokemuksen ja elämässäni saavuttamieni asioiden vuoksi. Lisäksi olin asiassani täysin oikeassa ja tein oikeat johtopäätökset, kun lähdin. Lähinnä vain säälin esimiestäni, joka oli uskomattoman alhaisella henkisellä tasolla. Lisäksi uskon elämänfilosofiaan "sitä niittää, mitä kylvää" eli joskus hänkin varmaan joutuu käytöksestään vastuuseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain kirjoitti:

kuinka työpaikkakiusattu käsittelee mielessään sen, että hän ei ole saanut "oikeutta" asialleen, jos asioita ei ole selvitetty mitenkään. Työntekijä on vain jäänyt pois töistä, eikä asioista ole puhuttu. Jos kukaan työpaikan edustajista ei ole todennut: sinua kohdeltiin väärin. Siis jos kiusattu haluaisi lopultakin jättää asian taakseen, vihasta ja häpeästä irti. Kiusatut ehkä ymmärtävät mitä yritän kertoa. Aivan kuin se ei riittäisi, että itse tietää kohtelun olleen väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu