Ongelmana on mieheni haluttomuus seksiin.Olemme olleet yhdessä n. 2v ja viime aikoina minä olen ollut kaikkien seksialoitteiden tekijä. Usein minut on torjuttu ja se on loukannut todella paljon. Itsetuntoni on kärsinyt kovan kolauksen koska aiemmin seksimme on sujunut ongelmitta.
Itse olen seksuaalisesti aktiivinen ja mielestäni seksiä voisi harrastaa useamman kerran viikossa vaikkakaan en sitä joka päivä halua.Viimeisestä seksikerrastamme on jo yli kaksi viikkoa enkä keksi millä saisin poikaystäväni mielenkiinnon heräämään uudelleen. Olen turvautunut itsetyydytykseen viime aikoina ja nyt kaipaan jo kunnon seksiä.
Olemme keskustelleet seksistämme ja sen vähyydestä mutta hän loukkaantuu kun otan saian puheeksi. Hän sanoo rakastavansa minua, muita naisia ei ole kuvioissa mukana.Useinmiten keskustelu on ajautunut riitaan koska olen halunnut puhua tarkemmin ja syvällisemmin seksistä ja sen laadusta. Poikaystäväni mukaan ongelmaa ei ole vaan minä olen kehittänyt siitä ongelman. Ilman minun aloitteitani emme olisi harrastaneet seksiä pitkään aikaan.Aina tv tai netti on tärkeämpi kuin meidän yhteinen seksihetkemme.
Mikä neuvoksi?Kohta ei ole enää halua tai voimia yrittää. Poikaystäväni on kolmekymmpinen ja hyvin urheilullinen joten luulisi vielä haluja olevan ja paljon. Yleensä sanotaan että nainen pihtaa mutta meillä se on toisin päin niin kuin monella naispuolisella ystävällänikin. Olisi mukava kuulla onko muilla suht tuoreessa parisuhteessa elävillä naisilla ollut samankaltaisia ongemia miesten haluttomuuden vuoksi.Miesnäkökantaa kaivataan myös.
Itse olen seksuaalisesti aktiivinen ja mielestäni seksiä voisi harrastaa useamman kerran viikossa vaikkakaan en sitä joka päivä halua.Viimeisestä seksikerrastamme on jo yli kaksi viikkoa enkä keksi millä saisin poikaystäväni mielenkiinnon heräämään uudelleen. Olen turvautunut itsetyydytykseen viime aikoina ja nyt kaipaan jo kunnon seksiä.
Olemme keskustelleet seksistämme ja sen vähyydestä mutta hän loukkaantuu kun otan saian puheeksi. Hän sanoo rakastavansa minua, muita naisia ei ole kuvioissa mukana.Useinmiten keskustelu on ajautunut riitaan koska olen halunnut puhua tarkemmin ja syvällisemmin seksistä ja sen laadusta. Poikaystäväni mukaan ongelmaa ei ole vaan minä olen kehittänyt siitä ongelman. Ilman minun aloitteitani emme olisi harrastaneet seksiä pitkään aikaan.Aina tv tai netti on tärkeämpi kuin meidän yhteinen seksihetkemme.
Mikä neuvoksi?Kohta ei ole enää halua tai voimia yrittää. Poikaystäväni on kolmekymmpinen ja hyvin urheilullinen joten luulisi vielä haluja olevan ja paljon. Yleensä sanotaan että nainen pihtaa mutta meillä se on toisin päin niin kuin monella naispuolisella ystävällänikin. Olisi mukava kuulla onko muilla suht tuoreessa parisuhteessa elävillä naisilla ollut samankaltaisia ongemia miesten haluttomuuden vuoksi.Miesnäkökantaa kaivataan myös.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos tässä kaivataan lapsinäkökulmaa niin mä vaan sanon sulle et mun vanhemmat eros just hiljattain ja äitikään ei halunnu isän kanssa seksiä moneen viikkoon ennen eroa. (Älkää kysykö mistä tiiän.) ja sit tuli selville et äidillä oli toinen mies tyydyttämässä sen seksihalut. joten, kehotan tarkkailemaan poikaystävääs!
Hei, ihan samanlaista on meilläkin. me elämme jo aviossa, mutta samanlainen puute on itselläni. Aluski muistan, että mieheni olisi ollut se aktiivisempi, mutta nykyään saa pyytää...eikä se aina tietenkään onnistu.
Ymmärrän tuskasi, onhan seksi myös naisille tärkeä asia.
Oliskohan jotain kriisiä miehellä tai jotain muuta. Ehkä paineita töissä tai vastaavaa, onhan niitä monia muitankin syitä miehen haluttomuuteen kuin toinen nainen.
Kiitos kannanotoista.En jaksaisi uskoa toiseen naiseen koska muuten kaikki toimii hyvin, on hellyyttä ja läheisyyttä. Olimme erossa viime vuonna muutaman kuukauden minun työskennellessä ulkomailla, lähtöni aiheutti kriisin poikaystäväleni ja hänen mielestään oli silloin helpompi erota. Jälkeen päin katui typeryyttään ja loukkaantui siitä, että minä tapasin muita miehiä lohdutukseksi erossa ollessamme.Jouluna kuitenkin palasimme yhteen ja seksiä oli intohimoon asti. Kaipaan niitä hetkiä ja ihmettelen miten kaikki on voinut muuttua niin paljon.Palasin Suomeen lopullisesti helmikuun alussa ja silloin harrastimme seksiä normaalimmin.
Ilmeisesti on vain seurattava mieheni liikkeitä ja otettava huomioon mahdollisuus toisesta naisesta.
jos suhde ei toimi eikä ole tarpeeksi miestä ottamaan asian puheeksi voi "aiheuttaa" syyn suhteen päättymiselle-eli poikakaverisi mielestä heikoin kohtasi on seksi ja jos siihen kajoaa niin tapatuu ainakin jotain.
Heitä juttua että sun pitäisi saada kunnon mies-jos poikakaverisi on tosissaan kiinnostunut sinusta voi jotain palautetta saada. Muussa tapauksessa etsi semmoninen joka sinusta välittää.
pete
...sillä on varmasti suhde!
... eli nainen on se haluton osapuoli. Olemme molemmat 24v. ja seurustelleet 3 vuotta. Aluksi seksiä oli ihan reilusti, mutta viimeiset 2 vuotta ovat olleet todella "kuivia". Itse olen ns. alistunut tähän tilanteeseen vain ja ainoastaan siksi että rakastan tyttöystävääni todella paljon. Aina ei ole helppoa olla puutteessa ja on myönnettävä, että mielessä on usein käynyt seksin hankkiminen kodin ulkopuolelta. Tähän asti olen pystynyt vastustellut kiusausta, mutta kuinka kauan pystyn siihen ???
Miehen haluttomuutta on ainakin minun TODELLA vaikea ymmärtää. Itse suorastaan toivoisin tyttöystävän edes joskus tekevän aloitteen, mutta ei ! Sen vinkin voin antaa, että jos kuljeksit alastomana pitkin asuntoa miehesi nähden ja miehen halut ei siitä kasva niin johan on kumma !!!
meillä mieheni ei tykkää että kuljeskelen vähissä pukeissa/alasti kotona. "Näkee liikaa ja turtuu". Hänellä on aika matala draivi, haluaa kerran kahdessa viikossa. Stressaavaa kun itsellä tekee mieli päivittäin.
..miehelläsi on toinen nainen, liekö sitten..;)No, joka tapauksessa, et ole hänelle enää tarpeeksi viehättävä tms, vaan ehkä se tuttu ja turvallinen, joka keittää kahvit ja tekee miehelleen voileipiä:)Ainahan voit ottaa avuksesi vibraattorin:)
Mulla ainaskin meni halut aikanaan ihan työpaineista yms. Olin piilomasentunut (sikasellainen, itkeskelin yksin ollessa jne.) mutten osannut/jaksanut vaimolle selitellä. Tällöin hän tietty ekana luuli että on jokin toinen nainen. Oltiin aika pitkään melkein ilman seksiä, varmaan pari vuotta tosi hiljaista. Onneks se jakso.Myöhemmin saatiin asiat puhuttua ja syyt poistettua jolloin asiat pikkuhiljaa menivät tolalleen ja nykyisin menee ihan ok.
...tekstiäsi näen oman elämäni.
Työjutut ja arki vaikuttaa, ei siinä toista naista tarvii taustalla olla. Eri asia sitten jos mies olisi kiinnostunut seksistä ja osaisi uusia temppuja...
Viettele yhteisillä jutuilla se uudestaan....joka päivä...
Painostaminen on pahinta!! Painostamisen seurauksena voi kaksi viikkoa venähtää kuukausiksi ja seksistä tulee pakkopullaa. Älä yitä vähään aikaan, tyydytä halusi itseksesi ja anna ajan kulua. Voit muuten helliä ja pussailla, halata ja kosketella, mutta pyri hillitsemään himosi ja älä yritä vietellä. Alastikaan ei välttämättä kannata alkaa juoksentelemaan, varsinkin jos miehellesi on arkipäivää nähdä sinut sellaisena. Pyri vaihteeksi vaikka pukeutumaan ja riisuutumaan muualla. Odota miehesi aloitetta kärsivällisesti. Jos aloitetta ei ala kuulua, ala sinä vietellä hänet. Voit kokeilla ensin huomaamattomia eleitä, voit antaa hänen nähdä pakarasi nukkuessasi jne. Jos toimintaa ei kuulu, viettele hänet toden teolla. Ostat jonkun uuden nätin alusvaatteen ja pyrit tyydyttämään vain hänen tarpeensa..
Tärkeintä mielestäni on se ettet painosta ja pyrit tuomaan vaihtelua seksielämäänne ja arkeenne. Keskustelua kannatan myös, mutta aina se ei kuitenkaan tuo apua tällaisiin ongelmiin. Kannattaa kuitenkin sanoa kumppanilleen että ei ole tyytyväinen tilanteeseen ja kysyä hänen mielipidettään..
Moi :)
Kyllä tuollainen on aika yleistä monilla. Enimmäkseen on kauan yhdessä olleilla pareilla ongelmana, että toinen on haluton, mutta ei harvinaista nuorillakaan.
Haluttomuuteen voi olla monta syytä. Joskus voi olla terveydellisiä ongelmia, mutta aika yleistä on se, että jollain tavalla osoitetaan mieltä toiselle osapuolelle pihtaamalla seksi suhteen.
Tämä on kuitenkin yleisempää naisilla kuin miehillä.
Usein haluttomuuteen voi liittyä mustasukkaisuus tai sitten mahdollinen loukkaantuminen toisen suhteen asiasta, josta toisella osapuolella ei ole tietoakaan. Oletteko keskustelleet, olisko miehesi kuitenkin loukkaantunut sinulle, kun olit ulkomailla. On miehiä, jotka eivät kestä sitä, että nainen luo uraa tai muuten menestyy.
Jokin syy tuossa taustalla täytyy olla. Yritä selvittää se ensin. Tarkkaile myös, voisiko miehelläsi kuitenkin olla toinen nainen.
Tsemppiä sinulle, yritä jaksaa, puutteessa ei ole kiva elää. Toivottavasti tilanne helpottuu ja pääsette yhteisymmärrykseen. Jos ette pääse, sitten kannattaa miettiä muita keinoja, koska jos seksi alkaa suhteessa tökkiä, silloin suhdekin on tosi huonoa.
Parempaa jatkoa sinulle =)
Ennen mieheni rakasti seksiä ja oli halukas vaikka kolme kertaa päivässä ja myös minusta se oli ihanaa. Mutta nyt mieheni käy töissä ja on aina ärtyisä ja haluton. Tai ei tietenkään aina, joskus se odottaa, että se saa ihan siinä vaan ja tekemättä itse yhtään mitään.
Ennen mieheni teki aina aloitteen, mutta nykyään se on harvinaista. Ennen hän vielä jaksoi ajatella rakastelussa aina minun parastani, mutta nykyään ei. Asiasta on keskusteltu tuloksetta.
Mieheni menee todella vaikeaksi jos haluaisin seksiä ja hän ei itse jaksaisi, mutta jos hän tekee aloitteen ja en anna jostain syystä, niin hän suuttuu ja ei varmasti halua seksiä seuraavaan kuukauteen, joten kieltäytyminen ei kannata.
Meillä meni näin:
Opiskeluaikana olimme hyvin aktiivisia sekstailemaan. Aamuisin ja iltaisin oli aika jytinä punkassa ja vähän muuallakin.
Sitten valmistuttiin ja sain työpaikan PKS:lta. Muutettiin tänne ja olin edelleen hyvin aktiivinen sekstailemaan mutta nainen vähän viileni.
Työkiireet ja uraputki verotti yhdessäoloa ja olin edelleen hyvin aktiivinen mutta nainen viileni edelleen ja rupesin tapailemaan muita naisia ja täyttämään syntynyttä vajausta.
Erottiin yhdeisellä päätöksellä.
Nyt tapailen aktiivista naista, mutta kas kummaa, minua ei juurikaan huvita jokapäiväinen sekstailu. Ihan kivaa se on, mutta jotain ehkä puuttuu.
Suorastaan huvittaa kun mietin tapahtuneita.
Kevätmieltä kaikille!
Olen kokeillut pettämistä ja okei, seksihalut se tyydytti hyvin mutta morkkiksen toi. Kannattaa erota mieluummin kuin pettää, silloin voi toista loukkaaamatta harrastaa sellaista seksiä kuin haluaa.