Kailli, jotka olette olleet pitkään Yli kymmenen vuotta avossa, kuinka olette selvinneet karikoista. Siis tilanne meillä on se, että ei olla toisillemme läheisiä enää. Ja tuntuu , että mies ei haluakkaan.
Elämän tilannekin on muuttunut, kummankin työ on vaatinut veronsa ja yhteinen aika on kortilla. Tuntuu, että molemmilla työ menee etusijalle, sille ei voi mitään.
Ja mies ei oikein kuitenkaan jaksa hyväksyä sitä, että vaimokin pärjää ja menestyy..
Itse taas tuun vihaiseksi, kun mies ei sitten välitä tai huomaa, ennen hän aina huomioi!
Tiedän, ei huuto auta yhtään asiassa, mutta kun ei ole kosketus pintaa...toinen on vaan. Avoeroakin oon jo harkinnut, vaan kun en silti haluaisi. Me ollaan oltu niin pitkään yhdessä ja puolin ja toisin luotetaan.
Elämän tilannekin on muuttunut, kummankin työ on vaatinut veronsa ja yhteinen aika on kortilla. Tuntuu, että molemmilla työ menee etusijalle, sille ei voi mitään.
Ja mies ei oikein kuitenkaan jaksa hyväksyä sitä, että vaimokin pärjää ja menestyy..
Itse taas tuun vihaiseksi, kun mies ei sitten välitä tai huomaa, ennen hän aina huomioi!
Tiedän, ei huuto auta yhtään asiassa, mutta kun ei ole kosketus pintaa...toinen on vaan. Avoeroakin oon jo harkinnut, vaan kun en silti haluaisi. Me ollaan oltu niin pitkään yhdessä ja puolin ja toisin luotetaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
rakastaa ja usein unohdetaan tehä itse jotain suhteen hyvinvoinnin vuoksi. Ainahan sitä voi vaatia, että puoliso korjaisi ja muuttaisi kaiken, mutta oma aloitus tuo parempia tuloksia. Yrittäkää löytää taas se kipinä mikä oli rakastuessa.
Meillä "eriytyminen" tapahtui jo parin vuoden yhdessäasumisen myötä. Molemmat ahertavat yksikseen=mies ahertaa tv:tä katsellen sohvalla ja välillä tietokoneella vaihtelun vuoksi. Minä teen kotityöt vikkelämpänä ja huolehdin molempien lastemme hyvinvoinnista. Elämme edelleen avoliitossa semmoista tavallista, vähemmän romanttista arkea; sitä on jatkunut jo vuosia.
Olen miettinyt, että varmaan näin käy kaikille avo/aviopareille, tietynlainen haalentuminen tunteissa tapahtuu.
Sitä niin kovin mielellään ottaisi vastaan kaikkea vaihtelua ja rakkauden osoituksia kumppaniltaan.
Sitten, jos toinen vaan on omissa oloissaan kuin vyöryvä pallo, josta ei oikein saa mitään otetta; ei puhu, ei ota kantaa...niin hermostuuhan sitä ja tulee tuskaiseksi. Ja silloin ollaan jo käynnistämässä omassa mielessä tyytymättömyyttä suhteeseen ja tämä pahimmillaan ajaa kumppanit erilleen...ajan tavan mukaan bongaamalla joku "parempi".
...Niin ja tämä parempi osoittautuu parin vuoden kuluttua kokovikaiseksi tai ainakin vähän omituiseksi.
Ettäs eikös elämän pidä ollakin kummallista.
Ottakaapa kantaa.
Vähän oli tällaista tajunnanvirtatekstiä. Haja-ajatuksia.
Niin kuin aikaisemmin jo kirjoitin, ota ohjat omiin käsiin. Arkipäivä koostuu pikkuasioista ja velvollisuuksista. Niihin pikkuasioihin nimenomaan voit itse vaikuttaa.
Minusta esimerkiksi on hauskaa saataa mieheni hyvälle tuulelle, sitten hän on minullekin mukava ja kiltti.
Joskus aamupala sänkyyn, joskus vähän jalkahierontaa tai niskahierontaa ja pelkkä iso hymy ja halauskin riittää, tai ohimenneessä sanottu, että toinen on rakas.
Samalla tavalla kun naisilla, miehetkin kaipaavat tunnustusta ja itsetunnon kohotusta. Parisuhteessa se on vähän kun oravanpyörä. Kun teet toisen olon huonoksi, se tekee sun olon huonoksi ja päin vastoin. Annat huomiota ja hellyyttä, saat vastaan samaa. Toki ihmiset ovat erilaisia, mutta kukaan ei varmasti ylenkatso hyviä, pyytettömiä tekoja.
Oikeasti pitä vielä painottaa, että miehen huomioiminen ja pikkuisen lelliminen on erittäin tärkeä parisuhteessa. Vähän samaa kuin bensa tankissa jota ilman auto ei kulkee. Se saatta kuulostaa työtäyteiseltä hommalta, muttei oikeastaan ole sitä.
Mikä on tärkein koko asiassa, on se, että toista huomioidessa ihmisten välit yleensä lämpenee.
Tsemppia sulle.
Tuskeiseksi tulee, kun toisesta ei saa otetta ja toinen väheksyy tilannetta eikä haluakkaan tehdä mitään asioiden hyväksi.
Sitten kiukuttaa...minusta tuntuu, että mun mies vaan on niin ilkee. Vaikka ihmettelen sitäkin suuresti, että miksi. Haen sitä, että kumpikin arvostaisi toista ja kunnioittaisi, antaisi arvoa.
Olen muuttunut vuosien saatossa, ehkä itsenäistynyt, vaan pitäisi miehen se hyväksyä. Pelkääkö han...?
Rakkaus ex-puolisooni oli alussa kuin graniittijärkäle.
Joka kerran, kun minut torjuttiin tai minuun suhtauduttiin vähätellen, järkäle pyörähti. Siinä vaiheessa kun se oli kulunut golfpallon kokoiseksi, lähdin.
Me ollaan oltu vähän yli 10 vuotta avossa. Mutta meille on käynyt niin, että olemme vain lähestyneet toisiamme. Ja menee paremmin kuin alussa. Ehkä meillä johtuu osin aikuistumisesta. Vaikka ei ihan lapsia oltukaan alussa. Mutta nykyään arvostaa muutakin kuin baarielämää jne.
Mitäs muuta... Me matkustelemme usein yhdessä (kannattaa lähteä mahd. kauas kotoa, että irtautuu arjesta kunnolla). Mies tekee pitkää päivää töissä, mutta vapaalla pyrimme olemaan mahdollisimman paljon yhdessä. Hankimme yhteisen harrastuksen. Tai nyt niitä on jo kaksi. Yrittäkää löytää jotenkin sitä vapaa-aikaa ja yhteistä aikaa työltä. Edes silloin tällöin. Jolloin teette jotain mukavaa yhdessä.
Silloin tällöin yritämme piristää jotenkin arkea. Järjestämällä erityisen romanttisen illan tms. Vaikka ne on kieltämättä harventuneet. Täytyy taas tsempata! Ja tavallisenakin päivänä pitäisi yrittää muistaa huomata toinen, moiskauttaa suukko, halata ja helliä. Eikä vaan unohtua katselemaan telkkaria tai puuhaileen molemmat omia juttujaan. Noi nyt on aika yksinkertaisia konsteja ja ehkä kaipasit muita neuvoja.
Niin ja me muistetaan sanoa aika usein toisillemme se: "mä rakastan sua".
jos ei puhe (hyvät keinot) auta, kannattaa kokeilla sitä fyysistä etäisyyttä. Siinä on edes kaipauksen tuoma mahdollisuus. Jos näet puhe ei auta, seuraava etappi on riidat, niistä tulee entistä repivämpiä, jos ne rakentavat keinot ei saman katon alla asuessa toimi. Säästyy aikaa, ja niitä tunteita, jotka käydään pohjamutia myöten.
Onko sovittavissa edes 1-2 krt vkssa yhteisiä juttuja, joista molemmat pitävät kiinni. edes 1?
Siihen kannattaa sitten johdattaa juttu, että jos parisuhteella on merkitystä, pitäisi kummankin voida löytää nämä jutut.
Yleensä eroriski on suurin 5-10 vuoden suhteissa. Olemme olleet 15 v yhdessä. Ja kriisi on vasta nyt tullut. Olemme molemmat uraihmisiä, mutta havahduin siihen, että työ on liian tärkeä. Paineet alkoi tuntua terveydessä, ja hakeuduin eri tehtäviin. Itse haluan muutosta, mies ei.