Aiheesta on ollut keskustelua Potkut ja työttömyys keskusteluryhmässä. Asia on mielekiintoinen lähinnä sen laillisuuden kannalta. Siksi laitoinkin asiasta seuraavanlaisen kyselyn työministeriöön:
----
Rekrytointimaksu?
Onko se laillista, että työvoimanvuokrausfirma perii asiakasyritykseltä tuhansien eurojen "välityspalkkion", jos asiakasyritys haluaa palkata työntekijän omille listoilleen vuokrasuhteen päätyttyä? Jos on, onko laillista, ettei itse työntekijälle ole kerrottu tällaisesta asiasta työsopimusta tehtäessä? Työntekijä on siis ikään kuin vuokrafirman omaisuutta, MILLÄ PERUSTEELLA?
Tuo kyllä vaikuttaa aika laittomalta touhulta, sillä sehän rajoittaa työnhakua käytännössä ja asettaa ex-vuokratyöläisen huonompaan asemaan asemaan työnhaussa. Vaikka sopimus onkin yritysten välinen niin on työntekijä siinä kuitenkin "kauppatavaraa".
Esimerkki:
Pienehköllä paikkakunnalla on 5 työnantajaa ja työntekijä on ollut vuorotellen jokaisessa niistä vuokratyöläisenä.
Työntekijä ottaa loparit tästä "loisfirmasta" niin on käytännössä mahdotonta päästä mihinkään töihin.
Mielestäni tuollaiset sopimukset rajoittavat työvoiman vapaata liikkumista ja ovat näin ollen suomen perustuslain ja eu:n peruskirjan vastaisia. siis takuulla laittomia!!!
Ja edellä mainituilla perusteilla pitäisi Suomeenkin saada selvä lainsäädäntö vuokratyötä varten. Ja tuota lainsäädännön noudattamista pitäisi pystyä myös tehokaasti valvomaan.
Jos teen vuokrafirman kanssa työsopimuksen niin voiko vaatia siihen sellaisen rekrytointimaksun kieltävän ehdon?
Aiheesta on keskusteltu tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000028395541
”erkinveli”
----
Sain vastauksen että on "Viestisi on lähetetty Työministeriöön tarkastaja Liisa Ampion vastattavaksi."
Odotan mielenkiinnolla vastausta, toivottavasti se ei kestä kauan.
Onko teillä jotka olette olleet vuokratöissä kokemusta tuollaisesta tai muusta yhtä härskistä toiminnasta?
Tuosta rekrytöintimksusta ei välttämättä kaikki edes tiedä koska se on yritysten välinen sopimus.
----
Rekrytointimaksu?
Onko se laillista, että työvoimanvuokrausfirma perii asiakasyritykseltä tuhansien eurojen "välityspalkkion", jos asiakasyritys haluaa palkata työntekijän omille listoilleen vuokrasuhteen päätyttyä? Jos on, onko laillista, ettei itse työntekijälle ole kerrottu tällaisesta asiasta työsopimusta tehtäessä? Työntekijä on siis ikään kuin vuokrafirman omaisuutta, MILLÄ PERUSTEELLA?
Tuo kyllä vaikuttaa aika laittomalta touhulta, sillä sehän rajoittaa työnhakua käytännössä ja asettaa ex-vuokratyöläisen huonompaan asemaan asemaan työnhaussa. Vaikka sopimus onkin yritysten välinen niin on työntekijä siinä kuitenkin "kauppatavaraa".
Esimerkki:
Pienehköllä paikkakunnalla on 5 työnantajaa ja työntekijä on ollut vuorotellen jokaisessa niistä vuokratyöläisenä.
Työntekijä ottaa loparit tästä "loisfirmasta" niin on käytännössä mahdotonta päästä mihinkään töihin.
Mielestäni tuollaiset sopimukset rajoittavat työvoiman vapaata liikkumista ja ovat näin ollen suomen perustuslain ja eu:n peruskirjan vastaisia. siis takuulla laittomia!!!
Ja edellä mainituilla perusteilla pitäisi Suomeenkin saada selvä lainsäädäntö vuokratyötä varten. Ja tuota lainsäädännön noudattamista pitäisi pystyä myös tehokaasti valvomaan.
Jos teen vuokrafirman kanssa työsopimuksen niin voiko vaatia siihen sellaisen rekrytointimaksun kieltävän ehdon?
Aiheesta on keskusteltu tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000028395541
”erkinveli”
----
Sain vastauksen että on "Viestisi on lähetetty Työministeriöön tarkastaja Liisa Ampion vastattavaksi."
Odotan mielenkiinnolla vastausta, toivottavasti se ei kestä kauan.
Onko teillä jotka olette olleet vuokratöissä kokemusta tuollaisesta tai muusta yhtä härskistä toiminnasta?
Tuosta rekrytöintimksusta ei välttämättä kaikki edes tiedä koska se on yritysten välinen sopimus.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jos menet hierojalle, voitko sanoa lopuksi että "en takuulla maksa mistään hieronnasta. Omat niskat ja selkähän tässä on kauppatavarana. Tämän täytyy olla perustuslain vastaista"?
Aivan! Tajusit jo varmaan... Ei oma niska ja selkä ole kauppatavarana, vaan se PALVELU, eli hieronta. Juuri tästä samasta asiasta on kyse rekrytointien kohdalla. Ei yritys maksa ihmisestä mitään, vaan sille rekrytoijalle palkkion PALVELUSTA. Rekrytointi tosin maksaa hieman hierontaa enemmän.
Ajattele asiaa ihan järjellä ja ajatuksella. Liiketalouden gurut ovat laskeneet, että yksi rekrytointi maksaa reippaasti yli kymppitonnin... Tai no ei silläkään ole mitään väliä mitä se maksaa, pääasia on että se maksaa rahaa. Kun rekrytoija on maksanut ilmoituskulut, käyttänyt runsaasti työaikaansa hakemusten läpikäymiseen, haastatteluihin yms. Maksanut ja suorittanut testauksen, niin onko se sinusta oikein että hänelle ei kuulu tästä työstä palkkaa? Ja pyydän, että ajattele nyt oikeasti järjellä! Ja kun työntekijää ei tässä mitenkään myydä. Ei häneltä peritä mitään kustannuksia tms.
Tällä logiikalla en maksa enää ensi kerran käydessäni lääkärissä. Talon rakennuttaminenkin on sitten ilmaista... Kyllä elämä olisi juhlaa.
Asia1.
Yritys A haluaa palkata työntekijän ja ulkoistaa rekrytöinnin rekryfirmalle B joka etsii ja löytää hyvän työntekijän T ja työntekijä T siirtyy suoraan tämän yrityksen A palvelukseen. Yritys A maksaa sovitun palkkion rekrytöijälle B. Asia on ihan OK.
Asia2.
Yritys A ottaa työntekijän T jostain työnvuokrausfirmasta B joksikin aikaa josta firma B laskuttaa yritystä A tuntiveloituksen mukaan ja maksaa jos jaksaa tai viitsii jotain myös työntekijälle T. Tuon ajan päätyttyä, voi mennä vaikka muutama kuukausi jona aikana työntekijä T on joko tämän työnvuokrausfirman B palveluksessa jossain muussa yrityksessä C tai ihan muissa töissä jossain ihan muualla firmassa D tai vaikka työttömänä.
Sitten yritys A saa ison tilauksen ja päättää palkata lisää henkilökuntaa suoraan palvelukseensa.
Hakijana on myös työntekijä T joka ei ole enää loispummiyrittäjä B:n palkkalistoilla koska on huomammut tulleensa kusetetuksi tai jostain muusta syystä, hällä väli. Yritys A palkkaa työntekijä T:n.
Mitä oikeutta vuokraluuseripummilla B on vaatia rahaa yritykseltä A?
Ja eihän tuolla ksp-yrittäjällä B ole edes mitään oikeutta tietää ketä yritys A:n palveluksessa on ja millä sopimuksella.
Ymmärsitkös?
Tervehdys Erkinveli!
Ymmärsinkö siis oikein; henkilö on ollut vuokrafirman kautta hommissa aikaa x, hakeutuu myöhemmin kun EI enää kys. vuokrafirman listoilla niin suoraan yrityksen työntekijäksi ja tällöin vuokrafirma ottaisi palkkion?
Noin on nykyisin aika yleinen käytäntö.
Tuntuu todella absurdilta. Eihän voi olla juridisesti mahdollista, että henkilöstä jolla ei ole enää mtn tekemistä vuokrafirman kanssa lähdettäisiin joskus myöhemmin perimään rekrymaksua.
Mistä tiedät että tällaista tehdään? ja onko tieto 100% varmaa?
itse olin poissa pääkaupunkiseudulta n. 8 v ja takaisin tullessani ei ollut oikein ketään kontaktia oman alan töihin. menin nimeltä mainitsemattomaan vuokrafirmaan töihin ja kun olin esittänyt ammattitaitoisuuteni isännille alkoi kysely heille töihin. sopimuksessa oli joku teksti jonka perusteella en voisi siirtyä kenellekkään isäntäyritykselle töihin kuuteen kuukauteen. asiaa puitiin ja ja puntaroitiin. varmuuden vuoksi kuitenkin perustin oman toiminimen ja teen sillä nyt töitä. silti vuokrafirma yrittti karhuta isäntä firmalta jotain vitun rekry-maksua ja yritti vielä jättää lopputilinkin maksamatta.soitin yrittäjäin kliittoon jane ja joka puolelta vastaus oli. ei mitään lainopillista valltaa tai muuta , jos ei palkka tule niin yhteys eteenpäin ja korko juoksee koko ajan.
vielä... rekrytointi ja vuokraus ovat eri asia
Meillä (vuokrafirma X) työntekijät allekirjoittavat työsopimusta tehdessä myös paperin, jossa kerrotaan ko. asiasta.
Ja tiedoksi: asiakasyritys on aina tietoinen tästä mahdollisesta rekrytointipalkkiosta, eikä se siten tule heille yllätyksenä. Jos haluavat oikeasti palkata työntekijän, palkkion maksaminen ei ole ongelma.
En kommentoi rekrytointipuljuja joissa asiaa ei oteta esille -kannattaa miettiä kenen kautta haluaa työllistyä.
baronassa ainakin oli niin
..eli olen vuokrafirmassa ja luvattiin vakinaistaa yritykseen työsuhteen alussa. 4 kk päästä minulle paljastui tämä tuhansien eurojen palkkio, eikä minua ostettu, koska yritys yritti neuvotella summasta. 8 kk päästä yrityksessä yt-neuvottelut, joten firmaan siirto "lykkääntyi" Kesän aikana lupailuja yritykseen siirtymisestä. Viime viikolla luvattiin, että jouluun asti ainakin töitä. Tällä viikolla kerrottiin, että alkaa yt-neuvottelut koskien toimihenkilöitä -- eli töitä varmaankin jäljellä noin 2 viikkoa eli noin vuosi tulee täyteen vuokramiehenä. Melko härskiä, kun tuo lupailu on tapahtunut sekä vuokra- että asiakasyrityksen puolelta. Laitontahan tuo on, koska se tavallaan rajoittaa työllistymistä yritykseen. Minulle se ainakin maksoi vakituisen työsuhteen.
vuokrafirmojen ei kannata luopua työnteijöistään, muutenhan koko ala näivettyisi jos hyvät työntekijät siirtyisivät asiakasyrityksiin vakkareiksi.
nyt henk.vuokrauksia kasvaa kuin sieniä sateella ja ihmisiä pompotetaan miten sattuu.
olet vain pelinappula joka ruokkii vuokrafirmoja.
Pakko kysyä, että miten ihmeessä ne voi vuokrayrityksessä luvata sinulle että yritys X rekrytoi sinut silloin ja silloin? Tai miten sinä edes uskoisit sellaisen tahon lupausta, joka ei voi asiasta mitenkään päättää?
Tiedoksi vain, että vuokrayritys ei ole mikään Zeus ylijumala joka voi päättää toisten yritysten rekrytoinneista, tai niiden aikatauluista.
Kysyinhän palkankorotustakin ja sain sen seuraavalla viikolla. Vuokrayrityksessä on puhelin, jolla he pitävät yhteyttä asiakasyritykseen.
että nyt joku on ymmärtänyt jotain väärin. omalla kohdallani asiakasyritys on tehnyt minusta vuokrasopimuksen esimerkiksi kolmeksi kuukaudeksi. jos tänä aikana asiakasyritys haluaa ottaa minut töihin niin silloin joutuu maksamaan jonkinlaisen "sakon" mutta tämän ajan jälkeen se onnistuu.
..sillä SINÄ olet ymmärtänyt väärin. Ei ihme että netti on paskaa tulvillaan, kun tälläkin palstalla neuvotaan toisia, vaikka ei oteta ensin asioista selvää.
ja sinä kun et paremmin tiedä et osaa muuta kirjottaa.
Eikö jo itse sana "rekrytointimaksu" kerro mistä siinä maksetaan? Yritys maksaa rekrytoinnista toiselle yritykselle joka rekrytoinnin suorittaa. Ei työntekijältä viedä mitään missään vaiheessa.
Jos yritys muka väittää työntekijällä, ettei voi rekrytoida häntä tuon maksun takia, niin se on kyllä huijausta. Hyvä tekosyy se on, mutta ei muuta. Ensiksikin yritys on tiennyt rekrytointimaksusta sopimusta tehtäessä, ei se ole yllätys. Toiseksi rekrytointimaksu ei ole kovinkaan kummoinen kun puhutaan yritysten välisistä kaupoista. Ja kolmanneksi huomauttaisin, että se vuokraus maksaa parissa kuukaudessa enemmän kuin kertarekrytointi, joten silläkään se ei ole perusteltavissa.
Tällä jotkut kirjoittajat vaahtoavat kun joku pieni vuokrafirma ei ole toiminut oikein ja palkkoja on jäänyt saamatta. Sitten samaan aikaan olette sitä mieltä että rehellisen työntekijän, eli rekrytoijan, ei kuuluisi saada palkkaa omasta työstään?! Kyllä vain... hyvin usein heidän palkkansa on kiinni rekrytointien määrästä. Täällä meillä kaksinaismoraali oikein kukkii. Huh huh!!
henkilöstönvuokraus yrityksillä ei ole rekrytöintimaksua vaan maksu tulee joka kuukaudelta kun on töissä.
"henkilöstönvuokraus yrityksillä ei ole rekrytöintimaksua vaan maksu tulee joka kuukaudelta kun on töissä."
Hyvä ASIANTUNTIJA. Kertoisiko minulle tarkemmin, mikä/mitä on "henkilöstönvuokraus yritys" sekä "rekrytöinti" -näihin käsitteisiin en ole ikävä kyllä vielä törmännyt. Pahoittelut jo etukäteen tietämättömyydestäni!
Nimim. "kaiken maailman pellet jakaa "asiantuntemustaan", kiitos siitä"
ja tule sitten tänne kommentoimaan olemattomilla titteleilläsi!
Olen taas näköjään ymmärtänyt väärin, luulin että kyse oli viestin kirjoittajan kirjoitustaidon puutteesta, nyt ymmärrän että vika olikin omassa lukutaidossani.
Suuri kiitos sinulle rakas asiantuntija!
Kuukausi on kulunut eikä työmnisteriön tarkastaja Liisa Ampio ole vieläkään vastannut kysymykseeni. Taitaa olla aika kova pala heillekin tuo.
Noniiiin
Alkuun voit vaikka tutustua HPL:n yse ehtoihin
http://www.hpl.fi/henkilostopalvelujen_liitto/liitetiedostot/HPL_YSE_2006.pdf
Sieltä löydät rekrypykälän, ja paljon muutakin vastausta asioihin alaan liittyen.
Tämä siis on HPL:n jäsenyritysten käytössä.
Rekrypalkkiossa ei ole mitään ihmeellistä.
Ja työministeriön Lampio ei asiaan mitään ihmeellistä voi vastakkaan.
Koska yritykset voivat sopia mistä vaan keskenään aikalailla. Maan ja taivaan välistä.
Mutta mikäli vuokratoimeksiantosi on loppunut yriytksessä x ja kolmen kuukauden päästä siellä aukeaa työpaikka johon haet ja saat sen niin mikään tuomioistuin ei tuomitse asiaa vuokrafirman eduksi.
Juuri siitä syystä että sinulla täytyy työntekijänä olla oikeus myös mennä töihin.
Useimmiten rekrypalkkiot on sidottu työssäoloaikaan vuokrasuhteessa. pääsääntöisesti 6kk jälkeen jos asiakas rekrytoi niin siitä ei peritä maksua. mutta sitä ennen 6kk tapahtuvista rekryistä kyllä.
JA EI SIINÄ OLE MITÄÄÄÄÄÄÄÄN IHMEELLISTÄ EIKÄ LAITONTA!
Työntekijää ei voi velvoittaa sopimuksin siirtymästä asiakasyrityksen palvelukseen se ei kestä mitään tuomioistuinta.
Mutta siis yritykset saavat sopia keskenään asioita ja velvoitteita.
Sinä olet vapaa kun taivaanlintu menemään mihin vaan.
Vastasiko tämä?
Ja sattuu perustumaan faktaan.....Ei ole mutua.
Asetus työvoiman vuokrauksesta 11§ 2. kohdan mukaan ”työntekijän tai työn TEETTÄJÄN kanssa tehtävään sopimukseen ei saa sisällyttää ehtoja, jotka rajoittavat työntekijän oikeutta tehdä sovitun vuokratyön päätyttyä uusi työsopimus työn teettäjän kanssa;”
Asetus kokonaisuudessaan löytyy tuolta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1985/19850908
Kyllä tuo rekrytöintimaksu on tuon perusteella laiton.
Jeps, samaa ajatteli tämäkin. En ole ikuna kuullut että vuokrafirma lähtisi vääntämään rekrypalkkiota ihmisestä joka ei ole enää edes heidän listoillaan. Nämä asiat ovat useamman vuoden ajalta kuitenkin tuttuja.
Nimenomaan noin kuin reksysusi mainitsi, eli jos henkilö siirtyy koeajan puitteissa (tai siis alle 6kk) yrityksen omille kirjoille niin silloinhan on jopa yleinen käytäntö että vuokrafirma ottaa jonkinlaisen palkkion. En ole tosiaan ikinä kuullut että tuommoista Erkinveljen mainitsemaa politiikkaa toteuttaisi mikään yritys, on aika absurdia, eikä todellakaan kestä mitään tuomioistuinta.