Olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa on liikaa näitä "kyllä minä tiedän" -äitejä - siis äitejä, jotka mielestään "tuntevat täydellisesti tyttärensä", harrastuspelottelevat nämä hengiltä, siirtävät oman pahan olonsa heihin ja uhkailevat ja vähättelevät!
Yleensä tämä kostonkierre kohdistuu siis NAISIIN, ei suinkaan "äidin pikku kultapoikiin"...!
Millähän tämän kierteen saisi KATKAISTUA?
Pitääkö suomalaisten lakata LISÄÄNTYMÄSTÄ??
Yleensä tämä kostonkierre kohdistuu siis NAISIIN, ei suinkaan "äidin pikku kultapoikiin"...!
Millähän tämän kierteen saisi KATKAISTUA?
Pitääkö suomalaisten lakata LISÄÄNTYMÄSTÄ??
Vastaukset 16
Vanhimmat
että omien lapsiensa parasta äidit ajattelevat,olivatpa tyttöjä tai poikia.Ei halua omien lapsien joutuvan käymään samoja juttuja läpi,kun itse.
jokaisen tehtävä omat virheensä. Yli suojelevat vanhemmat tai sisarukset helposti karkoittavat suojelun kohteen luotaan, ja se ei ole kenenkään kannalta kiva juttu. Mikäli tuntee itseensä kohdistuvaa painostamista, on yksinkertaisesti sanottava, NYT RIITTÄÄ, LOPETA!, eli luonteen lujuutta, ei muuta.
tyttäriään tässä maassa, kun ylittävät symbioottisen vaiheensa suhteessa äitiin..
koettu on. Pojissaan riippuvat sitäkin enemmän.
Ja asettavat tyttärensä huonoon valoon, koska lakkasivat toteuttamasta ja palvomasta äitinsä luomia loputtomia imagevaatimuksia, jotka palvelivat vain äidin egoa - tyttärestään eivät välittäneet saati hui rakastaneet - mitä se on - lainkaan. Niin monet suomalaiset äidit pelkkiä orpoja ehkä moni konkreettisestikin sotien jälkeen.. pikkulapsiäitejä, jotka riippuivat miehissään, kuin pikkutytöt ja olivat kateellisia miehiensä osoittamasta isyydestä tyttärilleen. Jotain sairasta on suomalaisissa perhesuhteissa, pervessiä. Tunteet ei kohtaa, niitä ei näytetä, niistä ei puhuta. Paitsi ehkä isien ja tyttärien kesken, äitien pakahtuessa raivoonsa, jos jäävät taustalle edes hetkeksi. Suomalainen äiti on kontrollifriikki ilman aitoa empatiaa ja rakkautta lapseensa - lue tyttäreensä.
Jep, mitäpä tuohon lisäisi...ikävä kyllä...! Kontrollifriikkiyskin pitää täysin PAIKKANSA!
Onko se jotain: "minulla ei ollut aikanaan vapaita käsiä - nyt ei saa olla sinullakaan" -meininkiä...???
Sairasta joka tapauksessa!
kateus tyttäriään kohtaan -
siinä on oiva koktaili, joka sitten kuorrutetaan sillä kontrollifriikkiydellä, eikä mitään anneta tyttären nuorella ikää kokea, jotta ei vain tekisi VIRHEITÄ - äiti on kuningatar talossa, prinsessat varokoot kaunistumasta tai etevemmiksi tulemasta - välit katkaistaan, jotta sitä ei tarvitsi katsella - lukee lumikkisatu - ja miettikää mistä se oikeastaan kertoo - Saduissa kätkettynä tarinat todellisuudesta ja ihmissuhteista.
...olla kotona. Äitini "himo-uskovaiset" periaatteet sai mut käymään psykiatriset nuoriso-osastot, koulukuraattorit, ampulanssit, poliisit,perheneuvolat ja kaikki muut hullutukset läpi ja vika oli vaan minusa... Kukaan muu ei uskonu että oma äiti voi olla niin kamala.
Nyt oon kuustoista vuotta ja alotin jatko-opiskelut. Koulu oli just mun juttu, mutta valitettavasti liian lähellä kotia. Mä lopetin ja karkasin tutuille asumaan, Ruotsiin. Valihtin paikan mahollisimman kaukaa...
Äiti teki syviä haavoja. Mulla ei oo yhtään itseluottamusta. Ainainen paha olo, masennus, ahistus ja muuta sellasta. Väsytää...
Se ikäloppu, eläväkuollu, paukapää kehtaa vielä soittaa ja anella niin ku pikkulasta tulemaan kotia takasi. Eikö sen pitäis jo täsä vaiheesa tajuta että se ei oo mulle paskankaan arvonen.
Mikäli siellä sukulaisissa on hyvä olla, niin jatgka vaan siellä mielihyvin. On hyvä,jos sinulla on oma huone ja oma työrauha, saat ruokaa ja muutenkin on asialliset olot, niin siitä vaan.
Parin vuoden päästä olet täysi-ikäinen ja voit aivan vapaasti päättää missä asut ja olet.
Jätä äitisi omaan arvoonsa ja pyydä häntä olemaan soittelematta, jos et niistä yhteydenotoista pidä.
Mun äidillä on aika kieroutunut Jumala kuva.Tuntuu,et
se näkee Jumalan koston ja vihan Jumalana.Aika pimeetä...Viimeks ku sairastuin,ni sain kuulla,et se oli opetus mulle Jumalalta...Hoh-hoijaa..Mä itse kun uskon rakastavaan ja anteeksi antavaan Jumalaan.Tuntuu,et äiti ajaa mut aina välillä hulluuden partaalle ja saa siitä jotain iloa itselleen,ku näkee et mul on paha olla.Sit se vielä syllistää mua ja väittää et mä purkaan omaa pahaa oloani häneen,eikä se myönnä,et se mun paha olo johtuu siitä.Sairasta psykologista peliä.Kaiken lisäks se vielä tietenki heittäytyy marttyyriks.
Mä oon jo aikuinen nainen,enkä oo asunu kotona pitkään,pitkään aikaan.Mun elämässä on tapahtunu paljo asioita,sekä hyviä,että huonoja.Mut mun äiti tietää mun todellisesta elämästä todella vähän ja silti se väittää,että se tuntee mut.Välillä mua vituttaa ne se sen jutut aivan USKOMATTOMAN paljon ja sit mä tunnen huonoa omaatuntoa,ku mä haukun sitä kavereille.Mut pakko päästä purkaa se raivo ulos.Kaverit on kyl jo varmaa kyllästyny kuuntelee näitä juttuja. :)Onneks tänne voi tilittää.Ja tilitys muuten ihan oikeesti helpottaa.Voimia kaikille joilla samoja fiiliksiä.Äidit pitäis varmaan passittaa jonnekki terapiaan.Ja kaikesta huolimatta mä sisimmässäni rakastan mun äitiä,mutta on vaa välillä NIIN VAIKEETA!
Joo, tollanen uskis-fanaattisuus ei ole koskaan hyvästä.
Sinuakin on varmaan peloteltu milloin milläkin "synnillä" ja olet ollut käytännöllisesti katsoen "saatanan riivaama"...?
"Ja kaikesta huolimatta mä sisimmässäni rakastan mun äitiä,mutta on vaa välillä NIIN VAIKEETA!"
Juuri TÄSSÄ piilee kaikkien kiduttavien sukulaissuhteiden "SAATANUUS"...! Se kamala viha-rakkaus-kompleksi...!
Jos tunne olisikin pelkkää vihaa, mutta kun jossain sopukassaan sitä on kuitenkin "pakko" ymmärtää rakastamaansa ihmistä.
Minä olen kasvattanut omat tyttäreni ihan maalaisjärjellä. En ole puuttunut heidän asioihinsa yhtään enempää kuin on ollut tarvis.
Heistä on tullut erittäin hyvin pärjääviä nuoria naisia jotka eivät turhia pelkää. Meillä on kertakaikkisen loistavat välit.
Minä kun sain sellaisen kasvatuksen, että kärsin peloista vieläkin. Päivittäin joudun skarppaamaan itseäni, että eläisin kuten itse haluan enkä anna äidin neuvojen soida takaraivossani.
Äiti koittaa hämmentää ja säätää tyttärienikin elämää niin, että määrää mitä minun pitäisi heille sanoa ja määrätä tekemään tai jättää tekemättä. Kun kuulee, etteivät tyttäret ole tehneet kuten hän ajatteli, ääni väristen soittaa minulle että "Sinäkö annoit niiden tehdä niin, vaikka minä nimenomaan sanoin että tehdä näin!"
Tyttäret ovat parikymppisiä, minä päälle nelikymppinen. Eiköhän tässä iässä jo voisi päättää elämästään...
Joo...näistä kauhutarinoista voisi varmaan kirjoittaa kirjan eli psykologisen teoksen!
Moni suominainen varmaan löytäisi (kauhukseen) itsensä...!
cccccccccccc
Pian olen täysi-ikäinen ja kerroin äidilleni, että tahtoisin muuttaa lähelle kouluani, koska pitkään luvattuaan ajokorttia hän ei sitä sitten suostunutkaan maksamaan.
Hän sai täydellisen raivarin uhkasi lähettää perääni (kun olen 18 vuotta täyttänyt, sosiaaliviranomaiset?). En käsitä miksi? Hän myös sanoi, että mihinkään omaisuuteen minulla ei ole asiaa.
Tämän jälkeen hän aloitti esittämään martyyriä, valitti kuinka sairas hän on ja tarvitsee apua omakotitalon töissä. Ymmärrän, että hän on sairas, mutta ainahan sitä voi hoitoon mennä ja pyytää kodinhoitajaa hoitamaan asiat.
Minua hän pitää omaisuutenaan, koska olen ainut lapsi... Ahdistaa todella paljon. Haluaisin pois, mutta hän on uhkaillut ties millä, mikä estäisi opintotuki paketin saamisen täytenä.
Mitä tähän enää voisi sanoa? Äidit ovat täysiä hirviöitä, jos itse joskus äidiksi päädyn en ikinä aloittaisi painostamaan ja ahdistelemaan samalla tavalla..
tulee ja leskiäidit ovat aivan oma luku sinänsä - believe me - olisi kyllä tarinoita kerrottavana - mutta taidanpa jättää väliin, olen so disgusted about the mom, the widow - joka alkoi rahallisesti juuri kiristämään silloin, kuin apua olisi eniten tarvittu, muusta tuesta puhumattakaan - mutta surevan, ah niin onnettoman leskiäidin oli saatava matkustella, ostella ylellisyyksiä etc. sydämensä kyllyydestä, mitä ei kovin miehen eläessä tehty - säästettiin jotta lapsilla olisi tulevaisuus - mutta - kuten me tiedämme - ahneudella on rumat kasvot, ja ne tutuimmatkin kasvot voivat muuttua hirviön kasvoiksi, joissa vain raha on enää merkittävä asia. Ja se oma - jos ei laillinen, mutta kun moraali ei kaikilla anna varsinkaan nuorella iällä rakastavamman vanhempansa menettäneillä vaatia omia oikeuksiaan toteutettavaksi, nämä raukka leskivaimot käyttävät tilaisuutensa vaarin ja manipuloivat omaisuuden - kaiken itselleen - ehkä murusia pöydältä joskus heittäen.
Kuvottaa sana leski, kun on nähnyt, millaisen sen teki omasta isäni äksvaimosta. Kuvottavia tarinoita on maailma pullollaan, niitä ei aina edes kehdata kertoa, niin ovat vihaa ja halveksuntaa täynnä, ettei niitä edes ääneen tahdo sanoa.
Äitisi ei varmaan täsmentänyt miksi ja millä syillä hän sosiaaliviranomaisia perääsi lähettää? Ei varmaankaan, koska hänellä EI OLE mitään syitä. Jos täysi-ikäinen lapsi haluaa muuttaa pois kotoa, ei äidilläsi ole siihen mitään sanomista.
Onko niin, että hän ei halua maksaa ajokorttia, koska saisit liikaa vapautta kortin saatuasi?
Tilanne on tietysti hänen kannaltaan ikävä, jos hän ei pysty selviämään yksin, syystä tai toisesta. Olipa sitten syynä hänen sairautensa tai muu riippuvuutesi sinusta, ei hänellä ole moisia uhkauksia oikeus ladella. Missä isäsi on?
Ja mitä tulee uhkauksiin omaisuuden menettämisestä, niin tuohan on jo Suomi-filmin farssin tasoa eli hän uhkaa tehdä sinusta perinnöttömän? Suorastaan lapsellista. Sinulla on omat oikeutesi, eikä äitisi pysty niitä sinulta riistämään.
Ota yhteyttä Kelaan ja kysy opintotukiasioista. Ei äitisi niihin pysty vaikuttamaan.
Jos äitisi todella on sairas, järjestä hänelle apua kunnan kotisairaanhoidosta ja silloin varmaan olisi paras myydä koko omakotitalo ja muuttaa helpompaa asuntoon = kerrostalokämppään tai jopa hoitokotiin.
Tsemppiä kotoa muuttamiseen! Sinä pärjäät kyllä ja niin pärjää äitisikin, hänen on kun pakko.