Moro,
Olen lueskellut täällä aika pahoja kuvauksia anopeista.. Toki mukana keskusteluissa on myös ollut mukavia ihmisia ja kivoja anoppeja, mutta aika monella näyttäisi olevan pahoja kokemuksia.
Minulla on myös tällainen "kiva" anoppi
- Hän on alkoholisti. Onneksi vain kausittain, mutta silloin kun on putki päällä, hän lipittelee aamuseitsemästä alkaen yksin kotona viiniä, saattaa tulla täysin kännissä kylään ja kännissä myös usein loukkaantuu helposti. Joskus on todella saanut hävetä hänen käytöstään seurassa.
- Hän soittaa miehelleni vähintään kerran päivässä, yleensä siis ei ole mitään asiaa. Joskus vain valitellakseen jotain (vaivoja, ihmisten käytöstä häntä kohtaan...)
- Hän kehittää draamoja kun on tylsää, mukavaa draamaa on esim. loukkaantuminen tyhjästä tai pikkuasioista, esim. viime viikolla kuulemma olin puhunut "vittumaisella äänellä" hänelle puhelimessa, oma muistikuvani asiasta oli ihan normaali puhelinkeskustelu. Tätä pahuuttani sitten oli jo ehditty itkeä apelle, mun miehelle ja ties kelle, ennen kuin itse kuulin muilta asiasta.. Myös on ollut vaikka mitä terveysoireita mistä saa mukavasti sympatiaa ihmisiltä, en tiedä paljonko on totta taustalla kun hän aina liioittelee niin paljon (kerran jouduimme soittamaan hänelle ambulanssin mökille sydänoireiden takia, mut hän ei suostunut lähtemään sairaalaan kun koira olis jääny yksin. Ambulanssimiehet oli ottanu EKG:n ja se oli ollu ok. Silti anoppi vielä nykyisinkin saattaa väittää, että siinä käyrässä oli jotain vikaa... Itse kun oli jotain omaansa siitä tulkinnut)
- Hän vouhottaa ja stressaa aivan älyttömästi asioista, nykyisin koiristaan eniten. Ei ole nukkunut kahteen kuukauteen pentukoiran takia, laihtunut 10 kg ym. Odotan vaan et milloin se saa jonku psykoosin... Oon oikeesti huolissani et mitä tästä tulee. Koirista ei saa sanoa oikeastaan mitään poikkipuolista, se loukkaantuu aivan verisesti. Viime riita tuli koirien kynsien leikkuusta (hän ei kuulemma itse pysty leikkaamaan niitä). Mieheni oli yrittänyt selittää hänelle, että olisi parempi jos hän itse opettelisi leikkaamaan kynnet, niin ei tarvttis aina soittaa meille. Tästä tuli aivan kamala sota ja murhe - tulos leikkaamme kynnet.
- Koen olevani täysin tämän anopin armoilla, koska hänelle EI SAA sanoa mitään poikkipuolista, ei saa arvostella, ei saa edes NÄYTTÄÄ pitkää naamaa vaan aina pitäis olla iloinen ja samaa mieltä kaikesta ja suostua hänen kummallisiin päähänpistoihinsa - muuten hän taas loukkaantuu ja soittaa kaikki tutut läpi ja haukkuu selän takana kuinka kauhea ihminen hänen miniänsä on... Päin naamaahan hän ei koskaan sano milloin olen loukannut, usein siis en ole edes tajunnut tekeväni mitään väärää.
Tällä hetkellä multa on ks. ihmiseen täysin mennyt hermo, en jaksaisi nähdä häntä mut pakko on koska se asuu naapurissa ja soittelee päivittäin. Koen että hän pompottaa koko perhettä vaikealla käytöksellään ja myös apelta ja mun mieheltä on menny hermo, mutta multa eniten. Silti anoppia en sais arvostella ja oon saanu ohjeita mieheltäni että pitää vaan tehdä kuten se haluaa, koska ne jutut on vain pikkuasioita... Ja kukaan ei esim. uskalla sanoa sen juomisesta mitään, saati tosta terveysvouhotuksesta joka miehenikin sanoin on jo melkein luulo/mielisairautta...
Salaisesti olen harkinnut eroa tämän kivan anopin takia. Mä en vain jaksa enää. Mun mielestä on kohtuutonta, et mun pitää aina vaan joustaa ja joustaa ja niellä kaikki, näyttää iloista naamaa ja anoppi saa tehdä ihan mitä vaan.
Olen lueskellut täällä aika pahoja kuvauksia anopeista.. Toki mukana keskusteluissa on myös ollut mukavia ihmisia ja kivoja anoppeja, mutta aika monella näyttäisi olevan pahoja kokemuksia.
Minulla on myös tällainen "kiva" anoppi
- Hän on alkoholisti. Onneksi vain kausittain, mutta silloin kun on putki päällä, hän lipittelee aamuseitsemästä alkaen yksin kotona viiniä, saattaa tulla täysin kännissä kylään ja kännissä myös usein loukkaantuu helposti. Joskus on todella saanut hävetä hänen käytöstään seurassa.
- Hän soittaa miehelleni vähintään kerran päivässä, yleensä siis ei ole mitään asiaa. Joskus vain valitellakseen jotain (vaivoja, ihmisten käytöstä häntä kohtaan...)
- Hän kehittää draamoja kun on tylsää, mukavaa draamaa on esim. loukkaantuminen tyhjästä tai pikkuasioista, esim. viime viikolla kuulemma olin puhunut "vittumaisella äänellä" hänelle puhelimessa, oma muistikuvani asiasta oli ihan normaali puhelinkeskustelu. Tätä pahuuttani sitten oli jo ehditty itkeä apelle, mun miehelle ja ties kelle, ennen kuin itse kuulin muilta asiasta.. Myös on ollut vaikka mitä terveysoireita mistä saa mukavasti sympatiaa ihmisiltä, en tiedä paljonko on totta taustalla kun hän aina liioittelee niin paljon (kerran jouduimme soittamaan hänelle ambulanssin mökille sydänoireiden takia, mut hän ei suostunut lähtemään sairaalaan kun koira olis jääny yksin. Ambulanssimiehet oli ottanu EKG:n ja se oli ollu ok. Silti anoppi vielä nykyisinkin saattaa väittää, että siinä käyrässä oli jotain vikaa... Itse kun oli jotain omaansa siitä tulkinnut)
- Hän vouhottaa ja stressaa aivan älyttömästi asioista, nykyisin koiristaan eniten. Ei ole nukkunut kahteen kuukauteen pentukoiran takia, laihtunut 10 kg ym. Odotan vaan et milloin se saa jonku psykoosin... Oon oikeesti huolissani et mitä tästä tulee. Koirista ei saa sanoa oikeastaan mitään poikkipuolista, se loukkaantuu aivan verisesti. Viime riita tuli koirien kynsien leikkuusta (hän ei kuulemma itse pysty leikkaamaan niitä). Mieheni oli yrittänyt selittää hänelle, että olisi parempi jos hän itse opettelisi leikkaamaan kynnet, niin ei tarvttis aina soittaa meille. Tästä tuli aivan kamala sota ja murhe - tulos leikkaamme kynnet.
- Koen olevani täysin tämän anopin armoilla, koska hänelle EI SAA sanoa mitään poikkipuolista, ei saa arvostella, ei saa edes NÄYTTÄÄ pitkää naamaa vaan aina pitäis olla iloinen ja samaa mieltä kaikesta ja suostua hänen kummallisiin päähänpistoihinsa - muuten hän taas loukkaantuu ja soittaa kaikki tutut läpi ja haukkuu selän takana kuinka kauhea ihminen hänen miniänsä on... Päin naamaahan hän ei koskaan sano milloin olen loukannut, usein siis en ole edes tajunnut tekeväni mitään väärää.
Tällä hetkellä multa on ks. ihmiseen täysin mennyt hermo, en jaksaisi nähdä häntä mut pakko on koska se asuu naapurissa ja soittelee päivittäin. Koen että hän pompottaa koko perhettä vaikealla käytöksellään ja myös apelta ja mun mieheltä on menny hermo, mutta multa eniten. Silti anoppia en sais arvostella ja oon saanu ohjeita mieheltäni että pitää vaan tehdä kuten se haluaa, koska ne jutut on vain pikkuasioita... Ja kukaan ei esim. uskalla sanoa sen juomisesta mitään, saati tosta terveysvouhotuksesta joka miehenikin sanoin on jo melkein luulo/mielisairautta...
Salaisesti olen harkinnut eroa tämän kivan anopin takia. Mä en vain jaksa enää. Mun mielestä on kohtuutonta, et mun pitää aina vaan joustaa ja joustaa ja niellä kaikki, näyttää iloista naamaa ja anoppi saa tehdä ihan mitä vaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vielä edelliseen tilitykseen muutama lisäys:
Olen asunut mieheni kanssa nyt 7 vuotta ja meillä on koira. Menemme puolen vuoden päästä naimisiin. Kaksi vuotta sitten muutimme mieheni vanhempien naapuriin. Aluksi kaikki meni ihan hyvin. Aina on ollut jotenkin kireät välit anopin kanssa, mutta hyviäkin aikoja on ollut. Hän ei siis minua vihaa, mutta on hankala kaikille, koska on niin helposti loukkaantuva. Minun käytökseni on hänelle ilmeisesti jotenkin erityisen vaikeaa tulkita, koska vaikka olen mielestäni käyttäytynyt ihan normaalisti hän usein loukkaantuu juuri minulle. Tämän takia olen jo vuosia sensuroinut sanomisiani hänelle, yrittänyt olla ekstrakiltti, tehnyt palveluksia ym. Silti tuntuu että hän aina suuttuu lähes tyhjästä minulle.
Mieheni mukaan anoppi vaistoaa että en erityisesti pidä hänestä, vaikka käyttäydyn vähintään asiallisesti. Tämä voi olla totta, mutta anoppi on tämän suhtautumiseni häneen itse aiheuttanut.
En ymmärrä mitä voin tehdä. Viime keväänä päätin, että yritän olla mahd. vähän tekemisissä ks. ihmisen kanssa. Kuitenkin mieheni haluaa että tulen esim. syömään anoppilaan joka viikonloppu, että olemme mökillä heidän kanssaan viikkoja kesäisin ja näkeehän sitä anoppia aina muutenkin kun vieressä asutaan. Mies suuttuu jos yritän luistaa näistä sukutapaamisista. En kuitenkaan jaksaisi hymyillen kuunnella anopin tylsiä juttuja joka päivä, kun oikeasti en enää pidä tästä ihmisestä juurikaan ja saan aivan kamalan rasitusvamman kun ajattelenkin häntä.
Parhaat välit meillä oli viime talvena kun olin muutaman kerran mökillä lipitellyt viiniä anopin kanssa ja meillä oli ihan kivoja keskusteluja. Lopetin tämän kun anoppi vihjasi, että MINULLA on alkoholiongelma (joka ei todellakaan pidä paikkaansa, tästä suutuin salaa todella paljon!!!). Lopetin hänen kanssaan juomisen myös siksi, ettei hän saisi minusta (seurastani) tekosyytä juomiselleen. Anopin juominen vähenikin huomattavasti (ei kehdannut esim. mökillä yksin korkata pyulloa kun en ottanut edes lasillista seuraksi), mut välit viilenivät huomattavasti.
Eli mitä voin tehdä? Miten selvitä anopista? Uskallanko sanoa sille vastaan, vaikka mieheni estelee ja käskee olla kilttinä anopille?
Ja sitten olisi kivaa taas kuunnella juttuja muiden anopeista... Ja anopeilta itseltään, mitä ajattelevat...
Kaikkia anoppaja en pidä pahana ja tuo omanikin on ajoittain ihan mukava. Tuntuu että se on vaan viime aikoina jotenkin oikeasti seonnut tms. Olen hänestä myös huolissani.
Hei teille pahan Anopin omistajat.
Minulla on maailman paras anoppi ja myös Appi Ukko.
Voin keskustella heille kummallkinomia asioitani ja kaiken maailman asioita myöskin.
Keskustelemme kaikista asioista,hyvistä ja huonoista..
Ehkä se johtuu siitä että elen heidän poikansa kanssa naimisissa, ja pärjäämme tosi hyvin.
Elin mieheni kanssa vuoden erilläänn, siitä huolimatta tulimn appi vanhempieni kanssa sinä aikan hyvin toimeen, mikäs sen olisi muuttanut, kun syyhän ei ollut heissä, vaan meissä, meidän kesinäisissä väleissämme.
Appi ukkoni sanoi minulle, kun kriisimme oli pahimmillaan, että elkää erotko, se on vaan sitä 7 vuoden kriisiä avioliitossa.
Heidän poikansa , minä myös, kaipasin sitä ns. jotain.
Luotimme toisiimme, ja vuoden erillään asuttuamme muutimme taas yhteen, suhde muuttuu, kehittyy.olen ja olemme tänä päivänä tyytyväisiä, mutta appivanhempieni sanomiset vaikuttivat omaan päätökseeni tosi paljon.
minulla on maailman parhaat appivanhemmat, siihen ei olisi vaikuttanut edes eromme.
Miksi olisivat he muutuneet siitä huolimatta, vaikka ja jos olisimme eronneet?
Ajaelkaa, että erosta huolimatta appivanhempien kanssa ei tarvitse erota, huolimatta kummankaan tulevisa parisuhteista.
Ihmissuhteet voivat säilyä siitä huolimatta.
Tätä avioliittoa ennen, minulta kuoli 2 lapsen isät, sairauksiin, ja heillä kummallakaan ei ollut vanhemmat enää elossa.
Traakista, mutta olivat menehtyneet sairauksiin, ja toiset onnettomuuksiin.
Ajatelkaa ihmisuhteitanne, älkää vain omia ylpeyden tuntemuksianne.
Olenko mikään ilmaisemaan mielipiteitäni, olen koska, olen näitä asioita joutunut elämään.
KAIKKI KUNNIA APPI VANHIMMELLE, OLEMMEHAN HEIDÄN LAPSIENSA KANSSA PARISUHTEESSA,EIVÄT HE OLE NS. SYYLLISIÄ MIHINKÄÄN!
Koko ympäristönne on pahansuopa, ei vain anoppisi.
Jos he istuvat puhelimessa sinun asioistasi keskustellen ja kuuntelevat haukkumisia ja valheita, niin yhtä lailla ovat samaa sakkia kaikki. Ja että he sitten vielä kertovat sinulle, mitä anoppi on sanonut! Ajattelematonta.
Luulisi, että muillekin olisi tärkeää, että anoppisi solmisi tasaiset välit kanssasi, vaikkei ehkä sydänystäväksi rupeaisikaan, sillä onhan tuollainen likasangon kaataminen aika rasittavaa kestettävää.
Olet siis joutunut seurapiiriin, johon et kuulu. Minä kyllä ehdotan, että alat miettiä asunnon vaihtoa. Kenenkään ei ole pakko olla pelkästään ilkeiden ihmisten keskellä. Olet ilmeisesti vaillaystäviä.
Muuta pois.
kuoli 4 vuotta ennen kuin olisimme tavanneet.