Työkamuna

omaava nainen, minun mielestäni. Aloitin uudessa työpaikassa n. puoli vuotta sitten. Ensimmäiset viikot menivät todella hyvin, ja työkamut suhtautuivat minuun hyvin. Yhtäkkiä yksi työkavereistani on muuttunut todella oudoksi. Ei juurikaan puhu minulle, ts. olen kuin ilmaa hänelle. Jos kysyn jotain, hän vastaa tiuskimalla tai sellaisella äänen sävyllä, että varmasti ymmärrän olevani epäsuosiossa hänen silmissään.

Olen hämmentynyt hänen käytöksestään, koska en ole tehnyt mitään, että hän saisi syyn olla inhottava minua kohtaan. En puhu kenestäkään pahaa, olen iloinen oma itseni. Kaikkien muiden kanssa tulen toimiin hyvin. Eiköhän tän rouvan käytös ole jonkin sortin kiusaamista? Itse ainakin koen sen siten, ja hän on useammin kuin kerran pahoittanut mieleni. Jos toivottelen hyvät viikonloput ja vastauksena on hiljaisuus, niin eiköhän sekin kerro jotain. Muille hän on ystävällinen, minut jättää ulkopuolelle todella törkeästi.

En tiedä syitä, mutta en mäkään jaksaa kauaa tuollaista käytöstä. Näin sitä touhua vuosien ajan entisessä duunipaikassa, ja sain tarpeekseni. Itseäni ei kiusattu silloin, mutta muutamaa muuta ihmistä. Kuitenkin tää kyseinen henkilö oli ensimmäiset kuukaudet todella mukava ja symppis minuakin kohtaan...,joten en voi ymmärtää :/
2736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

asia puheeksi pomosi kanssa. Kerro miten olet ko.henkilön käytöksen kokenut. Hänen tehtävänsä ja velvollisuutensa on puuttua tilanteeseen. Pomosi tehtävä on myös puhuttaa kiusaajaasi ja mieluiten siten että olet itse paikalla. Sano selväsi kiusaajallesi tässä keskustelussa että koet hänen käytöksensä kiusaamisena ja haluat sen loppuvan heti. Sano myös ettet epäröi ottaa yhteyttä työsuojelupiiriin tms. jos asia ei muuten selvene. Kirjaa ylös kiusaamistilanteet. Jos tilanne jatkuu samanlaisena, hae sairauslomaa TYÖPAIKKAKIUSAAMISEN takia ja kerro s-loman syy myös pomollesi (pidä alkuperäinen s-lomatodistus itselläsi, ota siitä kopio työnantajalle). Jos homma pahenee ja joudut sanoutumaan irti työstäsi sinulla on faktatietoa (s-lomatodistus) jonka voit esittää työvoimaviranomaisille niin säästyt ehkä ja todennäköisesti karenssilta.

Äänestä

2 vuotta.Nyt tuli tieto ,että kiusaajat ovat laittaneet minusta oikein kirjallisen viestin työnantajalle.Menen huomenna katsomaan kirjeen enkä tule asiaa jättämään siihen.Vaadin ,että jotka ovat nimensä laittaneet tulevat kasvotusten vastaamaa mitä ovat kirjoittaneet perkele. Olen onneksi vahva persoona eivät saa minua polvilleen.Hoidan työ hommat pilkullee.Tällä samalla ryhmällä oli viime syksynä eräs työ kamu hampaissa. Hän sai rauha vähähksi aikaa. Nyt ole minä ollut todella rankasti heidän hamppaisaan.Tiedän yhden syy miksi koska ole joistakin asioista vahvasti eri mieltä enkä mene heidän mielen mukaan.Odotan mielen kiinnolla ketkä ovat nimensä laittaneet.Seuraavakin uhri on jo saanut maistaa näitä kiusaajien piikitystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksi persoonaa.. kirjoitti:

omaava nainen, minun mielestäni. Aloitin uudessa työpaikassa n. puoli vuotta sitten. Ensimmäiset viikot menivät todella hyvin, ja työkamut suhtautuivat minuun hyvin. Yhtäkkiä yksi työkavereistani on muuttunut todella oudoksi. Ei juurikaan puhu minulle, ts. olen kuin ilmaa hänelle. Jos kysyn jotain, hän vastaa tiuskimalla tai sellaisella äänen sävyllä, että varmasti ymmärrän olevani epäsuosiossa hänen silmissään.

Olen hämmentynyt hänen käytöksestään, koska en ole tehnyt mitään, että hän saisi syyn olla inhottava minua kohtaan. En puhu kenestäkään pahaa, olen iloinen oma itseni. Kaikkien muiden kanssa tulen toimiin hyvin. Eiköhän tän rouvan käytös ole jonkin sortin kiusaamista? Itse ainakin koen sen siten, ja hän on useammin kuin kerran pahoittanut mieleni. Jos toivottelen hyvät viikonloput ja vastauksena on hiljaisuus, niin eiköhän sekin kerro jotain. Muille hän on ystävällinen, minut jättää ulkopuolelle todella törkeästi.

En tiedä syitä, mutta en mäkään jaksaa kauaa tuollaista käytöstä. Näin sitä touhua vuosien ajan entisessä duunipaikassa, ja sain tarpeekseni. Itseäni ei kiusattu silloin, mutta muutamaa muuta ihmistä. Kuitenkin tää kyseinen henkilö oli ensimmäiset kuukaudet todella mukava ja symppis minuakin kohtaan...,joten en voi ymmärtää :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu