Olen mies ja kerron tarinan.
Olin keskieuroopassa matkustelemassa hetki sitten ja siellä tapasin Marokkolaisen 25v miehen. Juttelimme ja kävimme syömässä ja kahvilla kahdestaan. Hän kertoi, että haluaisi vihdoin saada naisseuraa. Ehdotin, että voisi tulla suomeen hakemaan valkoisen tytön vaimokseen. Sanoi, että ei käy koska kristityt ovat liiaksi käytettyjä. Vain ympärileikattu neisyt kelpaa. Nauroin, koska se kuulosti niin absurdilta. Hän alkoi nauraa myös, en tiedä mille ja ei sillä merkitystä. Hän otti kahvipöydässä sämpylän käteensä ja sanoi:"look, now open, her". Hän veisti puukolla sämpylää auki ja sanoi:"like this, now open". Sitten hän otti makrillia ja levitti sitä leivälle. Makrillissa oli punaista salsaa ja itse lihakin oli punaista. Hän sanoi:"look, now blood when open, nice". Aloin nauramaan niin, että meni kahvit keuhkoihin. Uskomaton sadisti. En ole eläessäni tavannut moista joka kehuisi nauttivansa toisen ihmisen verenvuodattamisesta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja et sitten erota maskaa lumesta. Miksi edes menit ko. mulkkeströmin kanssa kahville ja vielä
pyysit hullua tänne kot Suomeen. Olis täällä Suomessakin löytynyt kahviseuraa. Täs on yks hyvä puoli, et sä toit tään julki. Olis kiva kun tään sun juttus lukis mahd. moni kimma. Mitähän muuta mukavaa viiltely seksiä tää hullu olis valmis harrastamaan. Kuulkaa Suomitytöt kyllä täällä Suomen havumetsissä vielä riittää meitä viikinkejä ja jos haluutte välttämättä vähän tummempaa hiin onhan noita kaaleita, siinä sais ainakin näppituntuman noista ja jos tulee jälkeläisiä niin ei tartte konsulin avulla alkaa etsiä jälkikasvuaan. Nimittäin jos käy niin kun nyt yleensä nykyään pareille käy.
Mitä tiedät tuosta toimenpiteestä ja kulttuurista asian takana?
Operaatio on mielestäni ällöttävä, julma ja järjetön. Miesten keino hallita naisiaan. Sämpylällä kuvattu avaaminen onkin vielä ihan lällykamaa. Olen nähnyt telkkarista kun pientä tyttöä aletaan "operoida" jollakin terävällä, repivällä välineellä. Olisiko ollut kiviveitsi? Ainakin se takuulla oli kaukana kirurgin veitsestä! Tyttö rukka parkui sydäntäsärkevästi jo ennen operaatiota. Sitten meinasi tukehtua parkumiseensa, ressukka.