Tää tilanne alkaa käydä mulle todella hankalaksi. Olen nimittäin liian kiintynyt rakkaaseen poikaystävääni. Ajattelen häntä jatkuvasti, enkä kestä olla erossa hänestä kunnolla edes kolmea päivää. Täähän nyt ei muuten varsinaisesti ole kamala ongelma, mutta kun kesäkin tulee eikä pystytä olemaan koko ajan yhdessä, niin mä en tiedä miten mä kestän. Itken itseni joka ilta uneen, jos en ole nähnyt häntä vähään aikaan tai jos en ole saanut häntä puhelimella kiinni. Kaikenlisäksi olen hänestä uskomattoman mustasukkainen... ja jopa vainoharhainen. Ajattelen aina pahinta, jos hän ei olekaan soittanut tai ei tule käymään kun on luvannut, vaikka hän selittäisi myöhemmin syynkin. Alkuhuumasta tämä ei voi enää johtua, koska me ollaan kuitenkin oltu yhdessä jo kohta 8 kuukautta. Jos jollain on kokemuksia tai joku pystyisi antamaan jonkunlaisen neuvon niin olisin ystävällinen jos vastaisitte tähän. Kiitos jo etukäteen.
Liika takertuminen
Perhonen
42349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän tunteesi hyvin, minulla oli samanlainen "ongelma" tuossa vähän aikaa sitten. Ja se suhde kaatuikin sitten. Älä anna mustasukkaisuutesi kasvaa liikaa, se vain työntää toisen pois luotasi.. minäkin itkin monet kerrat, koska rakastin niin paljon. Ja rakastan vieläkin. Luota puolisoosi ja anna hänelle myös se oma tila, jonka jokainen tarvitsee, silloin pystytte elämään terveessä parisuhteessa. Ja luota, jos hän on todellakin luottamuksesi arvoinen. Hyvää jatkoa sinulle!
Minulla oli samanlainen "ongelma" jokin aikaa sitten, mutta se suhde kaatuikin. Älä anna mustasukkaisuutesi kasvaa liikaa, se vaan työntää toista pois luotasi. Minäkin itkin monta kertaa, koska rakastin niin paljon, ja rakastan vieläkin. Anna toiselle se tila, jonka jokainen tarvitsee, muuten tukahdutat suhteenne. Ja luota, jos hän on luottamuksesi arvoinen, sinulla ei ole mitään, jos et pysty luottamaan. Aurinkoista kesää sinulle!
minulla on juuri sama ongelma... olemme myös seurustelleet jo 8 kk...
Ensi huumaa se vielä on jos on tuntenut kahdeksan kuukautta.Itselläni on ollut vähän samoja tuntemuksia alkuaikoina.Nyt olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta. Ajan mittaan ne tuntemukset ovat jääneet pois ja olemme täydellinen pari.Toivon sinulle samaa.