Noh, kokemuksia suhteen aloittamisesta kuvaamassani tilanteessa:
- Mies ja nainen tapaavat yhteisten tuttavien kautta: selvästi molemmat kiinnostuneita
- Kuluu aikaa ja nämä ystävät järjestävät asiat edelleen niin että mies ja nainen tapaavat uudelleen: mitään kovin vakavaa ei kuitenkaan tapahdu, ihastumisten tunnustus, suutelua
- Sekä mies ja nainen ovat tuosta tapaamastaan henkilöstä puhuneet ko. ystäville: osoittaneet kiinnostuksensa tutustumiseen
- Fakta 1: Mies on varattu, odottaa vain itseltään rohkeutta lopettaa (ei kovin pitkä) avoliitto.
- Fakta 2: Nainen kertoi selvästi miehelle ettei halua tavata/kuulla miehestä ennen kuin asiat ovat järjestyneet (ero tapahtunut).
No niin, nyt sitten odottelen (mukamas en ajattele asiaa ollenkaan, hah) että kuulisin jotain miehestä, toki vajaassa viikossa en nyt uskokaan tapahtuvan mitään. Ja sanoin etten halua kuulla hänestä... nyt kaduttaa.
Mutta siis te jotka olette olleet siinä kuolleessa suhteessa se "lähdössä oleva", tai se odottelija, tapahtuiko mitään? Kuinka nopeasti?
Itse joskus puolivuotta eroa yrittäneenä (se on niin vaikeaa!) toivoin vain että ihastuisin johonkin, niin saisin sanottua sen helpommin, ja se 1/2 vuotta on kamalan pitkä aika vatvoa asiaa! Tämä ko. mies on jo vuoden päivät yrittänyt sanoa, mutta ei uskalla: nainen on ihan tyytyväinen suhteeseen.
Eli kuinkas teillä kävi?
- Mies ja nainen tapaavat yhteisten tuttavien kautta: selvästi molemmat kiinnostuneita
- Kuluu aikaa ja nämä ystävät järjestävät asiat edelleen niin että mies ja nainen tapaavat uudelleen: mitään kovin vakavaa ei kuitenkaan tapahdu, ihastumisten tunnustus, suutelua
- Sekä mies ja nainen ovat tuosta tapaamastaan henkilöstä puhuneet ko. ystäville: osoittaneet kiinnostuksensa tutustumiseen
- Fakta 1: Mies on varattu, odottaa vain itseltään rohkeutta lopettaa (ei kovin pitkä) avoliitto.
- Fakta 2: Nainen kertoi selvästi miehelle ettei halua tavata/kuulla miehestä ennen kuin asiat ovat järjestyneet (ero tapahtunut).
No niin, nyt sitten odottelen (mukamas en ajattele asiaa ollenkaan, hah) että kuulisin jotain miehestä, toki vajaassa viikossa en nyt uskokaan tapahtuvan mitään. Ja sanoin etten halua kuulla hänestä... nyt kaduttaa.
Mutta siis te jotka olette olleet siinä kuolleessa suhteessa se "lähdössä oleva", tai se odottelija, tapahtuiko mitään? Kuinka nopeasti?
Itse joskus puolivuotta eroa yrittäneenä (se on niin vaikeaa!) toivoin vain että ihastuisin johonkin, niin saisin sanottua sen helpommin, ja se 1/2 vuotta on kamalan pitkä aika vatvoa asiaa! Tämä ko. mies on jo vuoden päivät yrittänyt sanoa, mutta ei uskalla: nainen on ihan tyytyväinen suhteeseen.
Eli kuinkas teillä kävi?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Fakta 2:sta kysyisin naisen kiristysmetodin syytä?
Onkohan se yleistäkin että ystävät yrittävät parittaa varattua miestä sinkkukaverilleen? Huhh!
Pusutellaan sen verran, että mies jää kaipaamaan. Kiristetään sitten eroamaan ja ollaan niin korkealla moraalisesti että.
Jos ei moraali kestä varattujen kanssa heilastella, et kai silloin ala pusuttelu ja järjestettyihin tapaamisiinkaan varatun kanssa? Vai HÄ? Sinä olet astunut jo moraalin yli, että suotta yrität toimiasi sievistellä.
Hölömölö usko sinä kuolleisiin suhteisiin, suhde ei ole kuollut kuin vasta eron jälkeen, eikä yleensä silloinkaan, erosta riittää moneksi vuodeksi selvitettävää niin itsensä kuin muidenkin kanssa.
Ystävätkään eivät ole ystäviä tapauksessa.
Provoonkin on jaksettava panostaa.
Mitään kiristysmetodia ei ole keksitty, kerroin että mielelläni tutustuisin häneenenemmän, mutta vain siinä tapauksessa jos hän olisi vapaa. Ja vapaana olon lisäksi selvillä koko erosta.
Hän on aivan samaa mieltä, eikä yrittänyt/ehdottanut mitään muuta, näin sen hänenkin mielestä täytyisi mennä (tutustuminen), jos niin on edes tarkoitettu.
Ystäväpariskunta on pahoillaan siitä mitä menivät tekemään. Kaikkea se humala teettää...
No, en tiedä kaipaako hän, eiköhän hänellä ole nyt paljon enemmän ajateltavaa kuin tämä? On ollut jo siis pidempään.
Ja tämä täti tapasi miehen aivan sattumalta, extempore, huppelissa suostuin asiaan, muuten olisin kieltäytynyt.
Ko. suhde on aikuisten oikeasti kuollut, kuulin siitä hänen ystävältään (toinen osapuoli ystäväpariskunnasta) jo aika päiviä sitten. Puhuimme silloin yleisellä tasolla niistä tuttavien suhteista joissa ei ole enää mitään (ei edes yhteistä omaisuutta), mutta siitä huolimatta ei saa aikaiseksi lähteä. Ja tässä tapauksessa kyseessäon melko lyhyen ajan kestänyt suhde.
Minulla on useita tuttavapariskuntia jotka eivät ola aloittaneet suhdettaan "sillä hyväksytyllä tavalla", ja näiden suhteiden alkuaikoja läheltä seuranneena tiedän että en itse halua tuohon tilanteeseen, enkä edes siihen pystyisi. En vain siksi että siitä tuntisin pahaa omaatuntoa, vaan siksi ettei se ole mielestäni oikea tapa aloittaa suhde, liian epävarmaa minun luonteelle.
En koskaan aloita/jatka tuollaisia suhteita. Vapaa mies on vapaa ja minä olen vapaa, ja siitä se lähtee. Jos valheen jälkeen toisin ilmenee, se on loppu. Eikä se yleensä siitä edes jatku, ei heti eikä myöhemmin. Niin se vain on.
Minusta sinun on vain jatkettava elämääsi ihan aikuisten oikeasti ja alettava rakastamaan ja kunnioittamaan itseäsi niin paljon, että sinulle tapahtuu vain parasta - ei mitään kolmoisdraamoja, eikä muitakaan draamoja. Tutustu itseesi ja mieti mitä haluat ja toteuta se.
Todellinen rakkaus tulee aivan varmasti, kun olet osoittanut ensin mitä haluat ja sen jälkeen sinulta toivotaan kärsivällisyyttä ja elämisen puhtautta kunnes tuo oikea kävelee vastaan.
http://www.youtube.com/watch?v=aqWp3Vd_268
Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää, onko suhde kahden ihmisen välillä kuollut, vaikka kuinka tuntisivat ja olisivat keskustelleet.
Eroprosessi suhteesta vie vuosia, tai, jos se käy kädenkäänteessä, on jossain mätää.
Sinuna en suostuisi moiseen. Tuhlat aiaasi ja elämääsi. Yleensä tällaiset suhteesta toiseen loikkijat, jälleen kerran kun homma ei toimikaan, kieltäytyvät tekemästä töitä itsensä, suhteensa eteen ja vaihtavat jälleen lennosta uuteen. Moni mies on aika keskeneräinen.
Voit miettiä itseksesi, miksi ko henkilö edelleen asuu avoliitossa. Kyllä hän saa siitä jotain....joku on edelleen tärkeä hänelle.
En halua tuomita ketään.Jokainen tekee tavallaan. Itse etsisin täysin vapaan..
Ilmeisesti olen kirjoittanut tosi huonosti... mitään suhdetta ei ole, enkä tiedä onko tulossakaan koskaan kyseisen miehen kanssa.
Mutta fakta: olen hänet tavannut, ja kiinnostunut, ja se oli molemminpuolista. Molemmat ovat myös sitä mieltä ettei yhetydenottoa, tai yhtään mitään ennen kuin (jos) mies on vapaa. Ja jos minä sitten edelleen olen vapaa ;-)
Minulle ei ole valehdeltu mitään. Ja just draamoja vältän kaikilla tavoilla (paitsi tuo mainittu tapaaminen), enkä halua muun kuin vapaan miehen. Ja enhän edes tiedä haluaisinko tätä miestä itselleni, sen tietäisi vasta sitten kun on tutustunut ihan kunnolla. Nyt siis ohimennen olemme toisemme kohdanneet / puhuneet / ajatelleet.
Ei olekaan kysymys että joku "ulkopuoline" olisi sanonut suhteen kuolleen, kyllä se oli ihan toinen osallinen.
Eroprosessi ei vie vuosia. Joillakin ero saattaa kestää toista kauemmin, mutta kuten omassanikin (ja tässä tilanteessa), eroa on tehty pitkään, asioita on omassa mielessään käsitellyt.
Omasta erostani: pari vuotta m ietin, puoli vuotta odotin et sen teen, selvisin erosta samantein! Ja rakastan miestä edelleen, tosin vain ystävänä.
Eroja on niin monenlaisia kuin ihmisiäkin, mutta ei lyhyen (muutama vuosi) suhteen erosta selviytymiseen mene vuosia, ei ainkaan sillä joka eroa on jo pitkään toivonut. Eri asia jos toinen jätetään, siitähän saattaa tulla vaikka kuinka pitkäkestoinen kriisi. Se ei kuulu kuitenkaan tähän tilanteeseen.
Ja ko. mies on erittäin sitoutuvaa mallia...
Ja itse asuin avoliitossa pitkään, vaikka tiesin että sen on loputtava, mutta kun se lähtö on niin vaikeaa, toista ei halua satuttaa.
Ja vapaan miehen minä "otankin".
Interested sanoi: "No niin, nyt sitten odottelen (mukamas en ajattele asiaa ollenkaan, hah) että kuulisin jotain miehestä, toki vajaassa viikossa en nyt uskokaan tapahtuvan mitään. Ja sanoin etten halua kuulla hänestä... nyt kaduttaa."
Tähän kommenttiisi perustuen annoin oman näkemykseni asiasta. Mutta ymmärrän tekstiäsi erittäin hyvin - ehkä liian hyvin... Ehkä ajattelet asioista toisin tänään kuin eilen - mieli muuttuu - hyppii ja pomppii, tunteet ovat kuin vuoristorataa...
Ensinnä tahdon onnitella jos olet tavannut mielenkiintoisen ihmisen! Niitä ei kävele joka päivä vastaan. Saatika vielä, että jos kävelee, niin että tämä mielenkiintoinen ihminen pitäisi sinua samaan aikaan mielenkiintoisena! Se on äärimmäisen harvinaista!
Kahden ihmisen suhteesta ei todella voi ulkopuoliset kertoa, ei myöskään siis sitä, että pariskunta on voinut tehdä eroa jo hyvin pitkän aikaa, vaikkakin olisivat asuneet saman katon alla. Tästä syystä ei myöskään mielstäni kukaan voi määritellä, kuinka kauan erot kestää! Ulkopuolisillehan ero "astuu voimaan" vasta kun pari tässä tapauksessa esimerkiksi muuttaa erilleen!
Mielestäni et ole käyttäytynyt mitenkään moraalisesti väärin, olet tutustunut uuteen miellyttävään ihmiseen ja olette kiinnostuneet toisistanne. Katsoisin kortin loppuun! Itse elin vuosikausia onnettomassa avioliitossa, tapasin nykyisen mieheni ja 3 päivän päästä erosin. Enkä ole hetkeäkään katunut. Muiden silmissä tämä saattoi näyttää pahalta ja siltä, että hyppään suoraan suhteesta toiseen. Tosiasiallisesti olimme tehneet yhdessä eroa entisestäni jo vuosia.
Meillä on vain yksi elämä, ja on lottovoitto tavata ihminen, kiinnostua hänestä siten, että hänkin kiinnostuu sinusta. Toivon todella, että hän muuttaa erilleen entisestään, jotta pääsette kunnolla tutustumaan toisiinne ja antamaan mahdolliselle suhteellenne tilaisuuden!
Lisäksi, avo/avioliitossa eläneitä saattaa yksin jääminen ja siihen liittyvät seikat pelottaa hyvin paljon. Itse tarvitsin vain tämän pienen lopullisen sysäyksen eteenpäin, jotta rohkenin ilmoittaa haluavani erota. Nyt olen onnellinen, vihdoin.
Kiitos!
Hienoa kuulla että ainakin osa ihmisistä uskoo rakkauteen ja uskaltaa loppujen lopuksi tehdäkin sen eteen jotain. Tai tiesinhän sen muutenkin, mutta mukava se silti on kuulla.
Sehän se onkin. Niin harvoin tapaa ketään sellaista josta todella kiinnostuu, josta todella voisi pitää (varmasti kaikille tuttua), joten minkään käsikirjoituksen mukaan ei voi elämäänsä elää, ainoastaan niin että itse arvostaa sitä mitä itse tekee, ja mitä toinen tekee. Tässä tilanteessa asiat ovat kyllä näin.
Onnea Sinulle oikeasta ratkaisusta, minä katson kortit kyllä, jos ne pöytään lyödään! Sitä ennen elän mukavaa elämääni entisellä tavalla, toki silmät avoinna ;-)
Miksi et suostu pitämään yhteyttä mieheen ennen eroa?
Ai miksi? Koska sitten haluaisin olla yhteydessä vain enemmän, nähdä, viettää aikaa hänen kanssaan. Ja toisaalta se tutustuminen, vaikka puhelimitse, kun hän on vielä varattu, ei olisi oikein mielestäni = suhteenpoikanen.
Eli haluan päästä helpomalla, enkä ihastua liikaa... varsinkaan varattuun mieheen. Tunnen itseni, joten kaikki tai ei mitään!
Ja toivon hänen kohdallaan (ja ihan kaikkien jotka suhteestaan haluavat lähteä), että lähtevät itsensä takia, ei jonkun ulkopuolisen.
En halua olla syy eroon, vaan miehen pitäisi ajatella itseään ja sitä että hän ehkä joku päivä saa sen onnen ja rakkauden mitä toivoo. Ehkä se olen minä, vaan ihan joku toinen nainen joka hänelle sen tarjoaa. Sitä ei voi tietää...
Pitkissä parisuhteissa on ylä- ja alamäkiä. Niitä saa ja pitääkin olla, se ei suinkaan tarkoita vielä sitä, että jollain ulkopuolisella on oikeus tulla vauhdittamaan suhteen loppumista. Usein ilman kolmansia tekijöitä alamäestä selvitään niin kuin asiaan kuuluu. Kulloisestakin alamäestä noustaan melkein jokaisessa suhteessa, paitsi niisä, joissa seuraava odottaa malttamattomana vapautumista.
Olet sekaantunut toisten parisuhteeseen, teit siinä väärin. Myöhäistä venkoilla enää mikä on väärin , mikä oikein.
Anna palaa.
Siitä se lähtee. Mies saa kakkosen ja haluaakin pitää myös ykkösen. Miehellä on tyydyttäjä arkena ja sunnuntaina.
Älkää lähtekö kenenkään takia. Kun ne saa teidät eroamaan, ne vikittelee jo muita. Monta esimerkkiä lähistöllä. Yksin jäätte ihmettelemään ottaako ex takaisin.
jos on pakko alkaa säätään varattujen kanssa, rysäyttäkää kunnolla ne varattujen suhteet paskaks. tolla tyylillä teette kaikkien elämästä helvettiä.
suhteeseen tunkeutuja ei tietty halua itselleen hankaluuksia, hankaluudet ole kestään kivoja. seesteinen elämä on.
Vaadimme parempia provoja!!
Tää mein juttu on vähän samanlainen. Tapasin yli vuosi sitten työn merkeissä miehen, josta olisin voinut tosissani kiinnostua ellen olisi ollut varattu. Näimme toisiamme silloin tällöin edelleen työn ja toisinaan vapaa-ajan merkeissä, olimme perhetuttuja. Puolisen vuotta sitten aloin miettiä eroa miehestäni ihan todellisten ongelmien kanssa, asiat eteni siihen pisteeseen että halusin erota. Tämä "työkaveri" osui siihen saumaan tunnustamaan että hänellä on ollut tunteita mua kohtaan jo kauemminkin, mutta koska olin varattu se ei johtanut mihinkään. Nyt on tilanne se että mä olen eronnut ja tää kaveri on vielä naimisissa, mutta ymmärtääkseni ei kovinkaan onnellisesti. Tapailemme silloin tällöin, soittelemme usein, mä tein oman päätökseni mut en odota hänen eroavan sen takia että itse tein niin. Katsomme mitä tulevaisuus on meille varannut, jos yhteistä olemista, niin todella hienoa. Huomaan pitäväni tästä miehestä päivä päivältä enemmän, jos tilanne joskus etenee, niin meillä on pohjana ja perustana melkoisen vankka ystävyys kuitenkin. :) Katotaan sitten kestääkö mikä ja miten kauan.
Yleensä nainen on entistä tyytyväisempi kotipunkassa, mies saa uutta puhtia lykkimiseen siitä vieraasta naisesta.
Harmittaa, kun naiset ovat noin yksinkertaisia!
Itse seurailin parikin vuotta kaverini sähläilyä "kuolleessa suhteessa elävästä", "ero liipasimella" olevan miehen kanssa. Ensin "viatonta" kaverina tapaamista, pussailua, sitten kuvaan mukaan seksi ja kaverini odotus siitä, että tästä tulee vuosisadan rakkaustarina. Pahempaa kynnysmattoa sai etsiä kuin ystäväni oli: Mies kävi salasuhteen aikana usealla lemmenlomalla naisensa kanssa ja löi luuria korvaan, jos sattui olemaan "tilanne päällä". Kihlasormusta piti reippaasti sormessaan silloinkin kun harrasti seksiä salanaisensa kanssa. Ero piti aina tulla seuraavan reissun jälkeen, sillä eihän nyt suunniteltua matkaa voinut perua. Paskat sanon mä! Moneen kertaan sanoin kaverilleni aika suoraan, ettei tuosta tule mitään. Koko ystävyyssuhteemme sisältö oli lähes vuoden siinä, että kaverini valitti asiasta ja välillä lähdimme baanalle etsimään "parempaa miestä". Mutta aina vain kun kaverilleni sopi. Tuli moneen kertaan mieleen, että vakka kantensa valitsee. Kusipää mies ja äärettömän itsekäs nainen. Niistä on prinsessastoorit tehty!
Tiesin koko ajan, että mies ei suhteestaan lähde. Ja toisaalta sen, että kaverilleni tämä mies oli vain joku pakkomielle. On saatava se, mitä ei voi saada.
Arvailin,että tilanne laukeaisi heti, ennen kuin kaverini tapaisi jonkun. Siinä unohtuisi tämä ainutkertainen "elämän rakkaus". Ja niinhän siinä kävi. Kesällä tutun tuttu ilmoitti kavereiden kautta kiinnostuksestaan. Ja parihan siitä tuli. Valitettavasti vain en oikein jaksa uskoa, että tarkoitusperät ovat olleet oikeat. Kuulen kaverini puheista jatkuvaa vakuuttelua siitä, kuin hyvä nyt on olla tämän miehen kanssa, joka kohtelee hyvin. Siinäkö sitten on tarpeeksi? Riittänee hetkeksi, että mies kohtelee hyvin ja on kovasti kiinnostunut.
Nyt kaverista ei luonnollisesti ole kuulunut juurikaan viimeiseen pariin kuukauteen, kun asiat ovat hyvin. Tässä välissä sain uutiset äitini parantumattomasta syövästä ja rankkojen hoitojen aloittamisesta. Mutta eipä kaverista ole ystävää edes sen verran, että jaksaisi nyt puolestaan kuunnella minun huoliani. Hänen tyhjänpäiväisiä miessotkujaan kuuntelin vuorokaudenajasta huolimatta vuoden, mutta kun jotain oikeasti surullista tapahtuu, niin missä on kaverini? Tapaamiset sovitaan kolmen viikon päähän ja perutaan sitten parin tunnin varoitusajalla. Viimeksi erityisen tylysti, sillä seura olisi todella kelvannut, kun äitini makasi teho-osastolla.
Nyt eksyin pahasti aiheesta, mutta jonnekinhan sitä on pakko purkaa.
Miehestä ei ole mitään kuulunut (näinhän toivoinkin). Enkä nyt oikeasti olettanutkaan että samantein (koskaan) saisi asiallensa tehtyä jotain, vaikka tietysti olisihan se mukavaa häneen päästä tutustumaan.
Mutta ystäväni kautta olen kuullut että mies on musta kysellyt "ohimennen" ja tälle ystäväni miehelle maininnut että oishan se mukava nähdä (tms.), mutta kun ei saa ottaa yhteyttä, ja parempi niin.
Niin onkohan se hänestä viisasta ettei tutustuta ollenkaan, vai se ettei "saa" ottaa yhteyttä muhun kuin vasta sitten kun on vapaa...? (itsekseni mietin)
No turhahan sitä on miettiä, elämässä käy niin kuin käy, toivottavasti mukavasti ;-) enkä siis turhia toiveita elättele.