Mies Eestistä

Haluaisin kuulla asiallisia, kokemukseen perustuvia kommentteja siitä, millaista on elää yhdessä tai seurustella virolaisen miehen kanssa.
131520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Asun yhdessä Eestiläisen miehen kanssa.
Hän on todella tarkka omasta pukeutumisestaan ja käyttää vain "merkkivaatteita".
Huomioi naistaan erittäin herrasmiesmäisesti ja on erittäin miehekäs. Pitää naisestaan huolen.
Suosittelen... kylläkin kaikki ei välttämättä ole samanlaisia.

Äänestä
  • Olen tuntenut yhden eestiläisen miehen muutamia kuukausia. Hän on selvästi ilmaissut, että haluaisi kanssani enemmänkin kuin ystävyyttä, ja minulla on myös kiinnostusta häntä kohtaan. En vain ole uskaltanut, kun toisen taustasta ei niin paljoa tiedä.
    Hän on ollut Suomessa töissä ja haluaisi jäädä tänne pysyvästi. Vaikuttaa kunnon mieheltä ja on huomaavainen sekä huolehtii itsestään, kuten kerroit oman miesystäväsi tekevän. Minua vain arveluttaa, kun hän on kertonut olevansa eronnut ja että entinen vaimo ja lapset asuu Virossa. Mies ei käy siellä kuin ehkä kahden kk:n välein, joten ovat ehkä sitten todellakin eronneet. Itse en haluaisi miksikään kakkosvaimoksi, minullakin kun on lapsia enkä helposti ota riskejä. Toisaalta en ole sitä tehnyt suomalaisenkaan kanssa, mutta ehkä siitä Suomi- miehestä on helpompi tehdä selvitystä.

    Huh huh, sydän liekeissä..

    Äänestä

  • Tahtoo tietää.. kirjoitti:

    Olen tuntenut yhden eestiläisen miehen muutamia kuukausia. Hän on selvästi ilmaissut, että haluaisi kanssani enemmänkin kuin ystävyyttä, ja minulla on myös kiinnostusta häntä kohtaan. En vain ole uskaltanut, kun toisen taustasta ei niin paljoa tiedä.
    Hän on ollut Suomessa töissä ja haluaisi jäädä tänne pysyvästi. Vaikuttaa kunnon mieheltä ja on huomaavainen sekä huolehtii itsestään, kuten kerroit oman miesystäväsi tekevän. Minua vain arveluttaa, kun hän on kertonut olevansa eronnut ja että entinen vaimo ja lapset asuu Virossa. Mies ei käy siellä kuin ehkä kahden kk:n välein, joten ovat ehkä sitten todellakin eronneet. Itse en haluaisi miksikään kakkosvaimoksi, minullakin kun on lapsia enkä helposti ota riskejä. Toisaalta en ole sitä tehnyt suomalaisenkaan kanssa, mutta ehkä siitä Suomi- miehestä on helpompi tehdä selvitystä.

    Huh huh, sydän liekeissä..

    Lähtisit joskus miehesi mukaan Viroon, siis olisit mukana hänen arjessa siellä. Ehkä näin saat paremman kuvan hänen elämästä siellä ja samalla näkisit miestäkin erilaisessa ympäristössä.

    Äänestä

  • soovitus kirjoitti:

    Lähtisit joskus miehesi mukaan Viroon, siis olisit mukana hänen arjessa siellä. Ehkä näin saat paremman kuvan hänen elämästä siellä ja samalla näkisit miestäkin erilaisessa ympäristössä.

    Joskus on ollut puhetta hänen käynneistään kotimaallaan, mutta yhteisiä reissuja emme ole suunnitelleet. En ole oikein uskaltanut ehdottaa, sillä siellä ollessaan hän haluaa selvästikin keskittyä lapsiinsa. Soittelee kyllä esim. kun on tuttujensa luona, mutta ei silloin kun on lastensa ja heidän äidin kotona käymässä. Ainakaan jos ex- vaimo on kotona. En oikein tiedä mitä ajatella asiasta, ehkä hän ei halua loukata lastensa äitiä juttelemalla toisen naisen kanssa puhelimessa.
    Toisaalta meidän suhteemme nyt ei olekaan seurustelusuhde, vaikka tapaammekin usein (2-4krt./vko). Minun on vaikea päästää suhdetta etenemään pidemmälle, pelkään sitä että rakastuisin todella tuohon ihanaan mieheen ja sitten hän vain eräänä päivänä ilmoittaisi lähtevänsä kotiin vaimon ja lasten luokse..

    Ehkä siitä yhteisestä reissusta pitäisi vaan rohkeasti alkaa puhumaan. Voihan olla, ettei mies pyydä mukaan kun ei saa selvää siitä mitä minä haluan.

    Hmm, ehdotus voisi olla sellainen, että haluaisin nähdä kotimaatasi yhdessä sinun kanssasi. Virolainen mies varmasti arvosta sitä, jos olet kiinnostunut hänen synnyinmaasta, hänen kieltäytyminen voi olla ajattelemisen paikka.

    Äänestä

  • Soovitus kirjoitti:

    Kiitos kommenteista, kaipasinkin juuri jotakin asiallista ajatusta tilanteestani toisilta ihmisiltä.
    Nooh.. eilen meillä oli miehen kanssa sellaiset treffit, että romantiikka eteni hienoisesti toiminnan asteelle. Siis ei kuitenkaan sänkyyn, mutta niin että huomasin minäkin kuinka hyvä sen miehen lähellä on olla. On kuitenkin outo tunne pidätellä itseään, kun päässä pyörii niin kovin monta kysymystä. Olen miettinyt, että millaisia eestiläiset miehet oikein ovat, vai voiko yleistää?
    Luin jonkin pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen, jossa verrattiin suomalaisten seksi- ja seurustelutapoja virolaisiin, ruotsalaisiin ja venäläisiin. Pitääkö se paikkansa, että Virossa suhtaudutaan melko luonnollisesti miesten käynteihin prostituoitujen luona? Ja rinnakkaissuhteisiin vieraiden naisten kanssa? Tiedän, että tämä mun ihastus on käynyt kavereiden kanssa strippibaareissa ja kuulemma nuorena Virossa ilotalossa, hän kertoi itse joskus, kun juttelimme. Minä jotenkin vierastan sellaista ja kerroinkin sen hänelle. Ei kuulemma ole kuitenkaan koskaan pettänyt kumppaneitaan, joita hänellä on ollut 5 (mies on 34v.).

    Siitä reissusta en uskaltanut vielä kysyä.. Tiedän.. minun pitäisi olla rohkeampi, sillä tavallahan niitä asioita saa selvitettyä.

    Tapaamme huomenna varmaan taas, odotan jo kovasti!

    Äänestä

  • IHQUDAAAAAAAAAA!!!!

    Mikä on oma ikäsi, 16 vuotta?

    Äänestä

  • ikäsi? kirjoitti:

    Mikä on oma ikäsi, 16 vuotta?

    Mikä noissa kirjoituksissani sai sinut miettimään ikääni?

    Äänestä

  • Tahtoo tietää.. kirjoitti:

    Mikä noissa kirjoituksissani sai sinut miettimään ikääni?

    Niiden typeryys.

    Äänestä

  • Tahtoo tietää.. kirjoitti:

    Kiitos kommenteista, kaipasinkin juuri jotakin asiallista ajatusta tilanteestani toisilta ihmisiltä.
    Nooh.. eilen meillä oli miehen kanssa sellaiset treffit, että romantiikka eteni hienoisesti toiminnan asteelle. Siis ei kuitenkaan sänkyyn, mutta niin että huomasin minäkin kuinka hyvä sen miehen lähellä on olla. On kuitenkin outo tunne pidätellä itseään, kun päässä pyörii niin kovin monta kysymystä. Olen miettinyt, että millaisia eestiläiset miehet oikein ovat, vai voiko yleistää?
    Luin jonkin pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen, jossa verrattiin suomalaisten seksi- ja seurustelutapoja virolaisiin, ruotsalaisiin ja venäläisiin. Pitääkö se paikkansa, että Virossa suhtaudutaan melko luonnollisesti miesten käynteihin prostituoitujen luona? Ja rinnakkaissuhteisiin vieraiden naisten kanssa? Tiedän, että tämä mun ihastus on käynyt kavereiden kanssa strippibaareissa ja kuulemma nuorena Virossa ilotalossa, hän kertoi itse joskus, kun juttelimme. Minä jotenkin vierastan sellaista ja kerroinkin sen hänelle. Ei kuulemma ole kuitenkaan koskaan pettänyt kumppaneitaan, joita hänellä on ollut 5 (mies on 34v.).

    Siitä reissusta en uskaltanut vielä kysyä.. Tiedän.. minun pitäisi olla rohkeampi, sillä tavallahan niitä asioita saa selvitettyä.

    Tapaamme huomenna varmaan taas, odotan jo kovasti!

    Älä välitä kaikista allaolevista kommenteistä. Vaikutat hyvin herttaiselta ja fiksulta ihmiseltä.

    Ilotaloissa käyminen ei ole eestiläisille miehille suinkaan luonnollista ajanviedettä. Tarkoitan, että naiset kotana eivät nielaisee sellaisia uutisia suinkaan kevyesti. Mutta on hieman eri asia, jos hän oli silloin sinkkumies ja jos hän sen rehellisesti kertoo, hyvä näin. Ehkä se on nyt koettu juttu ja ei ole toistamisen arvoinen?

    En tunne henkilökohtaisesti yhtään virolaista naista, kuka suhtautuu positiivisesti rinnakkaissuhteisiin. Mutta aina löytyy poikkeuksia niinkuin Suomessakin. Seuraa intuitiota ja älä suostu siiheen, mikä tuntuu väärälle.

    Ymmärrän sinun pohdintoja, jotenkin olet ennakkoluulojen ja epävarmuuden sekamelskassa, mutta ajattele niin, että ihmiset siellä ovat pohjimmiltä samanlaisia kuin täällä. Ehkä aluksi kannattaa tutustua ja keskittyä vain miehesi persoonaan ja jättää hivenen takaalalle eestiläisyys, ihmiset ovat erilaisia ja kansallisuuspohdinnot suhteessa ovat joskus jopa ylimääräinen rasite. Kyllä se eestiläisyyskin sitten pikkuhilja avautuu.

    ..tässä kyllä tuntee olevansa 16v. :-))) Siinä suhteessa tuo "ikä- kommentaattori" osui asiaa lähelle, vaikka tarkoitus oli selvästi vain loukata.

    Minun ja ihastukseni jutteluista ei kyllä tule esille se, että olemme eri kansallisuutta. Monista asioista olemme samaa mieltä,tärkeitä ovat ne perinteiset kuten lapset, hyvät ihmissuhteet, velvollisuudet ja rauha. Ehkä se ero näkyy esim. niin, että hänen mielestään miesten ja naisten hommat on selvemmin rajattu. Totta kuitenkin on, että tässä tilanteessa olen itse ennakkoluuloinen ja pelokas, vaikka olen epäonnistunut tähän asti suhteissa suomalaisten miesten kanssa. Naurettavaa sinänsä! Työskentelen asian kanssa ja siksi avasin keskustelua aiheesta. Huomaan saaneeni ymmärrystä ja hyviä neuvoja lukiessani kirjoituksiasi. Aitäh!

    Ilotalojutuista sen verran, että ei kai niissä tosiaan ole mitään pahaa kun on sinkkuna niitä palveluita käyttänyt, ja nuoruudessaan. Ja saa kai niitä vanhemmatkin mielestäni, jos eivät sillä ketään läheistään loukkaa ja petä.

    Hän on oikein miellyttävä persoona, eikä meidän ole vaikea ymmärtää toisiamme, kieli on suomi sillä oma eestini on todella vielä alkeellisella tasolla.
    Tämän päivän jälkeen olen varmasti pikkuisen viisaampi, ajattelin että muutamasta asiasta todella pitäisi rohkeasti jutella. Niin teenkin.

    Äänestä

  • Soovitus kirjoitti:

    Älä välitä kaikista allaolevista kommenteistä. Vaikutat hyvin herttaiselta ja fiksulta ihmiseltä.

    Ilotaloissa käyminen ei ole eestiläisille miehille suinkaan luonnollista ajanviedettä. Tarkoitan, että naiset kotana eivät nielaisee sellaisia uutisia suinkaan kevyesti. Mutta on hieman eri asia, jos hän oli silloin sinkkumies ja jos hän sen rehellisesti kertoo, hyvä näin. Ehkä se on nyt koettu juttu ja ei ole toistamisen arvoinen?

    En tunne henkilökohtaisesti yhtään virolaista naista, kuka suhtautuu positiivisesti rinnakkaissuhteisiin. Mutta aina löytyy poikkeuksia niinkuin Suomessakin. Seuraa intuitiota ja älä suostu siiheen, mikä tuntuu väärälle.

    Ymmärrän sinun pohdintoja, jotenkin olet ennakkoluulojen ja epävarmuuden sekamelskassa, mutta ajattele niin, että ihmiset siellä ovat pohjimmiltä samanlaisia kuin täällä. Ehkä aluksi kannattaa tutustua ja keskittyä vain miehesi persoonaan ja jättää hivenen takaalalle eestiläisyys, ihmiset ovat erilaisia ja kansallisuuspohdinnot suhteessa ovat joskus jopa ylimääräinen rasite. Kyllä se eestiläisyyskin sitten pikkuhilja avautuu.

    Olen innoissani.. Juttelimme asiasta ja mies kyllä ensin vierasti ajatusta yhteisestä viikonlopusta Virossa, hän kuitenkin suostui ja nyt tässä on jo matkakuume noussut.
    Tarkoitus on kiertää hieman maaseutuakin Tallinnan ulkopuolella, mutta tietenkään emme mene hänen sukulaisiinsa sillä vielä ei varmaankaan ole sen aika. Kuinka suhteemme muuten kehittyy, siitä näkee lisää reissussa ja aika näyttää loput. Olen toiveikas!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tahtoo tietää.. kirjoitti:

Haluaisin kuulla asiallisia, kokemukseen perustuvia kommentteja siitä, millaista on elää yhdessä tai seurustella virolaisen miehen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu