Miettikääs nyt halvan auton haaveilijat, että

minkälainen katastrofi se olisi autoliikkeille, mikäli autovero oikeasti poistuisi kokonaan??

Miettikääpä kuinka kävisi autoliikkeiden omistamille vaihtoautoille?? Isot autoliikkeet omistavat paljon uuden karheita vaihtoautoja, joiden keskiarvo on lähes 30000 euroa. Jos uusista autoista vero poistuisi kokonaan, niin vaihtoautojen arvokin putoaisi keskimäärin vähintään 5000 euroa kpl. Miettikääpä esim isoa ketjua, joka omistaa tuhansia autoja!?! Esim, jos isolla ketjulla on varastoissaan vaikka 3000 autoa, niin se kertaa 5000 euron arvon romahdus tarkoittaa rahassa 15 000 000 euroa siis 15 miljoonaa. Eli yhdessä hujauksessa tappio vastaisi suurin piirtein koko ison konsernin koko henkilökunnan vuoden palkkakuluja. Siinä oltaisiin monessa liikkeessä lähellä konkurssia.

Jos näin kuitenkin kävisi, että vero poistuisi, niin autoliikkeiden olisi pakko ottaa uusista autoista paljon parempi kate kuin nykyään, jotta menetetyt eurot saataisiin takaisin edes osittain. Eli loppuviimen uusien autojen hinnat ei todellisuudessa laskisikaan niin paljon kuin kuvitellaan.
10939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eikös foorumit ole täynnä näitä valituksia että autokaupat ei tahdo hyvittää vaihtoautosta mitään, eli kaupat varautuvat jo veron poistoon.

Jos kotikylän kauppias alkaa liian ahneeksi veron poistuttua, niin auton voi hakea sitten vaikka Ruotsista tai Saksasta.

Äänestä

Tuo on kyllä aivan käsittämätöntä tuo autoalan suojeleminen valtiovallan toimesta tässä maassa, pitäisikö muka kansalaisten kärsiä nahoissaan lasipalatsien itse itselleen aiheuttamasta ongelmasta, häh? suomella ja autokaupalla on ollut AIKAA sopeuttaa kartellinsa EU:n säädösten mukaiseksi jo 12 VUOTTA alk.1995, mutta mitäpä teki autoherrat, alkoivat uhmaamaan valtionkin kehoituksia sekä omin keinoin torppaamaan tuontia ulkomailta rikkoen yleisiä eu lakeja. Nytkö minun pitäisi sääliä jotakin vielä vuosi takaperin leuhkana ja ylimielisenä esiintynyttä rasvatukkaista autoliikkeen aomistajaa/henkilökuntaa?? ITSE OVAT SOPPANSA KEITTÄNEET ja tämä heidän hyysääminen täytyy kohta loppua. kuten tässä autoveron poisto asiassa jopa pääminsteri kantaa huolta siitä että "autokauppa saattaisi häiriintyä" jos hän sanoo jotakin aikataulua, vittu 5.miljoonnan kansalaisen ankaralla työllä saadut säästöt uhkaavat n.40%:sesti kadota kun pieru saharaan ja päättäijiä ei kiinnosta hevon persettäkään tämä vaan he kantavat huolta JO ENNESTÄÄN LIHOTETUN autokauppiaan kuukauden myynnistä!! on tämä varsinainen demokratian kehto kun kaikki pitää tehdä salassa, ja sitten ollaan niin puhtaita pulmusia kun muita päästään arvostelemaan.... että voi voi jos on menneet autopamput pissimään omille nilkoilleen, i dont give a shit..

Äänestä

Autoliikkeet elävät myydessään käytettyjä välirahalla, eivät auton hinnalla. Kun tämän tajuaa, nin ymmärtää, kuinka pihalla edellisen kirjoittaja on. Autoveron poisto on lottovoitto autoliikkeille. Vaikka väliraha myytyä yksiköä kohti laskee, niin miettikää sitä volyymin kasvua.

Tuulilasisa oli muutama kuukausi sitten hyvä juttu autokaupasta. Siinä veljekset selittivät rautalangasta väntäen, miten autokaupan voitto muodostuu ketjutuksen kautta.

"...Jos näin kuitenkin kävisi, että vero poistuisi, niin autoliikkeiden olisi pakko ottaa uusista autoista paljon parempi ..."

Herätys pahvi! Kun laittomat kaupan esteet poistuvat, niin pyyntihintaso voi olla vain saksan hintataso bensat lauttalippu. Suomen laitomat katsastusmaksuthan komissio totesi helmikuussa kielletyiksi kaupan esteiksi, joten edellytykset saada kotimainen autokauppa vihdoin asetusten mukaiseksi on olemassa.

Äänestä
  • Näin on, mutta leasing yms osamaksu autojen arvon tippuminen vie vakuuksilta pohjaa ja luottoriskit moninkertaistuvat.

    Autopalatsit eivät todellakaan keikahda mihinkään esimerkiksi Seinäjöen RJ on jo toista vuotta systemaattisesti pitänyt vaihtohyvitykset alhaalla ja pyynnit korkealla. Välissä oleva vaahto voidaan tiputtaa pois eikä uusi "veroton" myynti hinta edes kirpaise.
    Automyyjät eivät ole tyhmiä !

    Äänestä

  • Kauppa kirjoitti:

    Näin on, mutta leasing yms osamaksu autojen arvon tippuminen vie vakuuksilta pohjaa ja luottoriskit moninkertaistuvat.

    Autopalatsit eivät todellakaan keikahda mihinkään esimerkiksi Seinäjöen RJ on jo toista vuotta systemaattisesti pitänyt vaihtohyvitykset alhaalla ja pyynnit korkealla. Välissä oleva vaahto voidaan tiputtaa pois eikä uusi "veroton" myynti hinta edes kirpaise.
    Automyyjät eivät ole tyhmiä !

    Automaahantuojien info-materiaalista pystyy laskemaan aikamoisia voittojen lisääntymisiä autokaupalle, koska volyymi autoveron poiston jälkeen tulee olemaan normaalilla länsimaisella tasolla. Yksikköä kohti kate toki tulee laskemaan kilpailun vihdoin alkaessa myös autokaupassa. Samalla kun verotulot lisääntyvät talouden pyöriessä paremmin, niin autoveron poisto on puhdas win - win - win case (kuluttaja - kauppias - valtio).

    Äänestä

Mietin kuumeisesti miten aminoff, laakkonen tai pörhö pärjää jos autoveroon tulee muutoksia. Mielestäni näiden kolmen suvun varallisuutta ei saa pienentää edes 5,x miljoonan suomalaisen kustannuksella.

www.adressit.com > suojele autokauppiasta.

Jos jotakuta huolettaa paljon niin aina voi tehdä vapaaehtoisen lahjoituksen.

Äänestä
  • vaikuttaisi autoveron poisto rikkaiden autokauppiaiden varallisuuteen. Ei tässä mitään kauppiaita suojella, vaan valtion verovirtaa. Luulisi tyhmemmänkin tajuavan sen.

    Äänestä

  • pirun vähän kirjoitti:

    vaikuttaisi autoveron poisto rikkaiden autokauppiaiden varallisuuteen. Ei tässä mitään kauppiaita suojella, vaan valtion verovirtaa. Luulisi tyhmemmänkin tajuavan sen.

    "...Ei tässä mitään kauppiaita suojella, vaan valtion verovirtaa..."

    Nyt kannattaisi määritellä "valtion verovirta". Jos tarkoitetaan autoveron kassavirtaa, niin olet oikeassa, mutta samalla täytyy muistaa, että kassavirta ei ole sama asia kuin tuotto. Kun autovero poistetaan, niin ainakin pääosa kassavirrasta korvautuu muilla verotuloilla.

    Tätä tuottolaskelmaahan täällä on perätty! On jopa väitetty, että autoveron tuotto olisi negatiivinen, mikä pahimmassa tapauksessa pitää paikkansa. VM ei ole kertaakaan esittänyt minkäänlaista tuottolaskelmaa autoverosta keskustelun pohjaksi.

    Äänestä

  • Toisinaanajatteleva kirjoitti:

    mitään ihmeellistä. Verotetaanhan täällä yrittäjätkin kuoliaaksi. Perusteena on veroeurojen tarve, ainakin pohjimmiltaan.

    Jos ei vielä olla tajuttu että yrittäjän elämän helpottaminen toisi lopulta lisää euroja valtion kassaan, niin miksi tajuttaisiin että autoveron laskeminen saattaisi jopa lisätä verokertymiä...

    Äänestä

  • sinänsä ole kirjoitti:

    Vähän säälittää se Kuitusen tapaus. Kaveri ei selvästikkään oikein ymmärrä kokonaisuutta ja on aika paljon vartijana, tai ainakin hölmöläisen homma, peiton jatkaminen leikkaamalla pala toisesta päästä ja ompelemalla toiseen, laitetaan mediassa täysin hänen piikkiinsä.

    Soininvaara oli aivan oikeassa, kun peräsi VM:n laskenta-aineistoja julkisiksi niin, että voidaan oikeasti käydä keskustelua tärkeistä asioista. En kovin usein ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutta numerot se kaveri taitaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aivoilla ajatteleva kirjoitti:

minkälainen katastrofi se olisi autoliikkeille, mikäli autovero oikeasti poistuisi kokonaan??

Miettikääpä kuinka kävisi autoliikkeiden omistamille vaihtoautoille?? Isot autoliikkeet omistavat paljon uuden karheita vaihtoautoja, joiden keskiarvo on lähes 30000 euroa. Jos uusista autoista vero poistuisi kokonaan, niin vaihtoautojen arvokin putoaisi keskimäärin vähintään 5000 euroa kpl. Miettikääpä esim isoa ketjua, joka omistaa tuhansia autoja!?! Esim, jos isolla ketjulla on varastoissaan vaikka 3000 autoa, niin se kertaa 5000 euron arvon romahdus tarkoittaa rahassa 15 000 000 euroa siis 15 miljoonaa. Eli yhdessä hujauksessa tappio vastaisi suurin piirtein koko ison konsernin koko henkilökunnan vuoden palkkakuluja. Siinä oltaisiin monessa liikkeessä lähellä konkurssia.

Jos näin kuitenkin kävisi, että vero poistuisi, niin autoliikkeiden olisi pakko ottaa uusista autoista paljon parempi kate kuin nykyään, jotta menetetyt eurot saataisiin takaisin edes osittain. Eli loppuviimen uusien autojen hinnat ei todellisuudessa laskisikaan niin paljon kuin kuvitellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu