Olen 26 vuotias mies, suurin osa elämästä kulunut sinkkuna. Minulla on ollut ainoastaan yksi lyhyt suhde, kunnes nyt tapasin ihanan naisen. Ihmetyttää hiukan se, miten sinkkuudesta tehdään jotenkin coolia ja upeeta, eli sinkkuna on mukamas niin hienoa olla. Ymmärrän toki, että pitkän suhteen loputtua on ehkä mielellään jonkin aikaa yksin ja tuulettuu, mutta se onkin ainoa tilanne, mitä sinkkuuden hienoudesta ymmärrän.
Sinkkuna ollessani sukulaiset ja muut aina kysyivät, onkos minulla jo tyttöystävä. Vastailin aina tyyliin "ehtiihän sitä vielä...", tms. En tiedä, kuinka vakuuttavalta kuulostin, sillä samalla tunsin piston sisälläni. Toivoin vain löytäväni rakkauden. Ehkäpä jopa jollain tasolla lähes uskoin omia selityksiäni, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun istuin yksin talvi-iltoina sohvalla, niin tuli aika haikea olo.
Kuinka moni sinkku on oikeasti sinkkuna omasta tahdostaan, siis että todellakin haluaa olla sinkku? Ehkäpä se on joillekin ihan tietoinen valinta, mutta kokemusteni mukaan suurimmatkin sinkkuasioiden puolestapuhujat pyörtävät puheensa tavatessaan sen ihanan ihmisen. Itselleni ainakin sinkkuna oleminen oli hyvin kaukana siitä kuvasta, mitä medioissa ja tv-sarjoissa näytetään. Mielestäni sinkkuudesta annetaan aivan väärä kuva ja siitä tehdään jotenkin lähes ihannoitavaa. Tämä on tietysti vain oma mielipiteeni. Olisi kiva kuulla, mitä jotkut muut ajattelevat asiasta...?!
Sinkkuna ollessani sukulaiset ja muut aina kysyivät, onkos minulla jo tyttöystävä. Vastailin aina tyyliin "ehtiihän sitä vielä...", tms. En tiedä, kuinka vakuuttavalta kuulostin, sillä samalla tunsin piston sisälläni. Toivoin vain löytäväni rakkauden. Ehkäpä jopa jollain tasolla lähes uskoin omia selityksiäni, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun istuin yksin talvi-iltoina sohvalla, niin tuli aika haikea olo.
Kuinka moni sinkku on oikeasti sinkkuna omasta tahdostaan, siis että todellakin haluaa olla sinkku? Ehkäpä se on joillekin ihan tietoinen valinta, mutta kokemusteni mukaan suurimmatkin sinkkuasioiden puolestapuhujat pyörtävät puheensa tavatessaan sen ihanan ihmisen. Itselleni ainakin sinkkuna oleminen oli hyvin kaukana siitä kuvasta, mitä medioissa ja tv-sarjoissa näytetään. Mielestäni sinkkuudesta annetaan aivan väärä kuva ja siitä tehdään jotenkin lähes ihannoitavaa. Tämä on tietysti vain oma mielipiteeni. Olisi kiva kuulla, mitä jotkut muut ajattelevat asiasta...?!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin, on tärkeää erottaa nämä kaksi sinkkuryhmää. Eli ne, jotka ovat sinkkuja lähinnä siksi, koska haluavat peuhata vapaasti eri ihmisten kanssa. Sitten on ne, jotka ei uskalla/pysty lähestymään ketään tai on rumia tmv. mistä syystä joutuu elelemään elämänsä yksin. Ei sinkkuus toki ole monellekaan oma valinta, vaan olotila jossa on pakotettu elämään henkisen/fyysisen ongelman takia. Toisaalta kyllä, moni pystyy elämään ihan kohtuu laadukkaan elämän ilman kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen, joten on niitä kyllä todellakin pahempia ongelmia kun (pakko)sinkkuus.
mutta minkäs teet, kun kerta toisensa jälkeen kiinnostun miehistä, joilla ei ole mitään intressejä mun suuntaan.....
Ja sitten taas ne miehet, jotka ois minusta kiinnostuneita eivät ole tähän mennessä sattuneet kiinnostamaan pätkän vertaa...
Satun vain hakemaan rakastettua, joka olisi myös ystävä ja niitä näyttää olevan mahdoton löytää....
Sinkkuna olossa on hyviä ja huonoja puolia-
aivan kuin parisuhteessakin. Ainahan sitä tulee hetkiä jolloin kaipaa sellaista mitä ei ole.
Itse olen Sinkkuelämää-fani, mutta sekin sarja pitää osata ottaa huumorilla, vaikka välillä siinä
tapahtuu asioita, jotka on ovat olleet totista totta omassa tai ystävien elämässä.. mutta jos on joskus kirpaissutkin pahasti, niin kyllä se ajan kanssa aina nauruksi muuttuu.
Tiedotusvälineiden antama kuva on kuitenkin vain osa totuudesta, ainahan sitä mielummin näytetään vain parempi puoli asiasta.
Itse olen ollut yli vuoden sinkkuna, en ole harrastanut "peuhaamista", vaan todellakin ollut yksin omasta tahdosta. Tarvitsen tämän ajanjakson elämääni. En kuitenkaan ole mikään sinkkujen puolestapuhuja, mielestäni jokainen on niin kuin hyvältä tuntuu-
kun olen valmis uuteen parisuhteeseen, niin kenties kohtalo heittää rakkauden eteeni.. ;)
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa... eli sinkkuus on oma valintani. Ihan ketä tahansa en halua vierelle kulkemaan.
Minä luulen että sinkkuudesta puhuttaessa pitää ottaa huomioon myös ikä. En minä nuorena halunnut olla sinkku vaan kaipasin toista vierelleni. Joidenkin haparoivien, joskin kiihkeiden, yritysten jälkeen törmäsin The Mieheen. Avoliittoonkin haksahdin vain todetakseni viiden vuoden kuluttua että mettään meni. Siinä vaiheessa oli ikävuosia jo yli kolmekymmentä, siirtyminen sinkkuuteen oli helpotus eikä mikään kauhu-skenaario, olinhan elänyt yksin ennenkin. Nyt sinkkuutta on kestänyt kolme vuotta enkä edelleenkään osaa kuvitella tilannetta että asuisin saman katon alla jonkun toisen kanssa, kyllä oma rauha on paljon tärkeämpää! Joitain yritelmiä rakentaa suhdetta on ollut, mutta aina ne on kaatuneet. Minua ei ole innostanut kun toinen on jatkuvasti halunnut viettää aikaa minun kanssani. Kaipaan omaa rauhaa enemmän kuin toista ihmistä. Ei se sitä tarkoita etteikö halua rakastaa ja olla rakastettu. Enkä mene vannomaan, saattaahan joku viedä jalat alta ja syöksyn uudelleen liittoon tms. mutta toistaiseksi, näin on hyvä.
Eikä siinä mitään coolia ole, vaikka saankin jotkut ystävättäreni kateelliseksi niiden vapauksien vuoksi joita heillä ei perheellisinä ole. Sinkkuus ei ole myöskään minulle mikään erityinen valinta, se vain on niin omien tahtomisieni ja haluamisieni pohjalta. Aina pitää muistaa olla avoin uusille tilanteille, mutta elää sitä elämää mikä on kohdalla niin hyvin kuin voi. Puolinaiseen en tyydy koskaan päästäkseni eroon sinkkuuden "ikeestä", sen verran itseään pitää rakastaa. Joidenkin miesten kanssa on ollut keskustelua suhteesta jossa molemmilla olisi ns. oma elämä mutta elettäisiin silti suhteessa. Eli omat asunnot eikä puhettakaan yhteen muutosta. Minun näkökulmasta se kuulostaa idealistiselta, se vain vaatisi vissiin miehen jolla on jo ollut perhe tms. koska tuntuu että mies, enemmän kuin nainen (ehkä se koskee vain minua?), haluaa kuitenkin sen perheen. Meitä on kovin moneen junaan, onneksi!
Aikuiselämästäni (nyt 42v) olen suurimman osan elänyt parisuhteessa. Elämä koetteli, nyt olen yksin. Ensin paniikki, on löydettävä uusi "se oikea". Nyt elämä on tasaantunut ja olen harmonisesti yksin. Kaipaan kyllä seurustelusuhdetta, mutta todella sellaista, jossa molemmilla omat asunnot, omat elämät ja vain tapailisimme. Varsinkin työviikon aikana haluan olla yksin ja rauhassa, silittää mekon huomista varten ja katsoa telkusta just mitä haluan. Viikonloppuna olisi kyllä kiva viettää aikaa jonkun läheisen kanssa.
Kuten sanoit ikä ja kokemukset vaikutavat miten sen kokee ja varmaan myös sukupuoli. Se voi olla halua olla itsenäinen, pelkoa sitoutua, pelkoa pettyä tai vain koska sitä jostain syystä pidetään yleisesti tavoittelemisen arvoisena olotilana. Ihmiset ovat erilaisia, toiset eivät pärjää hetkeäkään yksin, toiset taas kestävät vain hetken yhdessäoloa... Tuohon jälkimmäiseen joukkoon minäkin tunnustan kuuluvani. Eipä tosiaan voi sinkku-määritelmän perusteella sanoa millainen ihminen todellisuudessa on.
Parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja, tuskinpa täydellistä harmoniaa on olemassakaan. Optimi tilanne olisi jos molemmat haluaisivat aina samaa ja vieläpä yhtäaikaa mutta eihän sellainen tilanne ole mahdollista. Tältä pohjalta ajateltuna sinkkuus on ainoa järkevä vaihtoehto...
Mutta... kaikki haluavat kuitenkin läheisyyttä ja hyväksyntää. Onko sitten tilapäissuhteet ainoa tapa pysyä vapaana mutta kuitenkin saada edes osa perustarpeista tyydytettyä..? Moni olisi valmis aloittamaan parisuhteen koska vain, kunhan löytyisi sopiva. Kriteerit saattavat kuitenkin olla niin yliampuvat, että hyvät vaihtoehdot ohitetaan pinnallisin perustein ja taas surkutellaan kun sitä "oikeaa" ei löydy. Taisipa sattua omaan nilkkaan :).
Ehkäpä sukupuolillakin on jonkinverran eroja tai mistä se sitten johtuukin, mahdollisesti naiset ovat valmiita pysyvään suhteeseen nuorempina - tuon näkökannan puolesta puhuu myös se, että useimmiten mies on se vanhempi osapuoli. Nuorillahan tuo on perusteltua mutta entäpä kun mennään tietyn pisteen yli... nelikymppiset miehet etsivät edelleenkin itseään nuorempaa ja sillehän ei ole perustetta ellei tosiaankin ole haluamassa perhettä. Entäpä sitten naiset? Miksi he haluavat edelleenkin siinä iässä itseään vanhemman miehen?
... Menit metsään ja pahasti!
Tarkoititko todella, nelikymppiset naiset hakevat vanhempia miehiä ja miehet nuorempia naisia? Höpö höpö, sanon minä, koska en minä ainakaan niin tee. Eiköhän sitä olla silloin jo siinä iässä, että on muut asiat tärkeämpiä kuin ikä.
Esimerkiksi ulkonäkö, elämäntavat, harrastukset ja mikä tärkeintä yhteiset kiinnostuksen kohteet, joista jäädään kiinni eli jäädään suusta kiinni. Ja huomataan, että kuinkas tässä näin kävi. Hyvin kävi, sillä taas yksi ilta meni mukavasti rupatellessa ihan vento vieraan ihmisen kanssa ja jatkoakin on tiedossa kun tulee bongaussaika... Näin esimerkiksi.
Mitä nuoriin 30-40 -vuotiaisiin miehiin tulee, niin nelikymppinen urheilullinen, iloinen, ulospäinsuuntautuva nainen on tosi suosittu, koska hänen kanssaan voi puhua "henkeviä ja parantaa maailmaa". Nelikymppinen nainen ei välttämättä vaadi "pikapanoa" keskustelun päätteeksi.
Niin... kun Tarzan on väsynyt, hän tulee lepäämään turvalliseen kainaloon.
Enpä tainnut kovin pahasti metsään mennä, olihan siinä vähän yleistämistä mutta aivan varmasti tuota tapahtuu - hylätään mies/nainen iän perusteella, tai kuten sanoit ulkonäön... ja aivan varmasti ikä vaikuttaa ulkonäköön enemmän kuin halutaan tunnustaa.
Muutaman vuoden ikäerolla ei enää nelikymppisenä ole käytännön merkkitystä mutta väitteeseen >Mitä nuoriin 30-40 -vuotiaisiin miehiin tulee, niin nelikymppinen urheilullinen, iloinen, ulospäinsuuntautuva nainen on tosi suosittu, koska hänen kanssaan voi puhua "henkeviä ja parantaa maailmaa".< ei voi suhtautua vakavasti, poikkeuksia varmasti on mutta harvan miehen itsetunto kestää että nainen on vanhempi (= kokeneempi = vahvempi).
...että harvan miehen itsetunto kestää fiksumpaa, pidempää, vanhempaa, rikkaampaa naista.
Itse kohta nelikymppisenä: se on puppua, että samanikäiset miehet olisi minusta kiinnostuneita. Kyllä ne etsii sellaisia 5-10 ja enemmänkin, vuotta nuorempia. Ja 50 v patut yrittää iskeä minua. Mieluummin olen sitten ilman, kuin paapan kanssa!
Itse tosin olen alta 30v, mutta uskon sinun olevan oikeassa. Joskus olen paikallislehdistä katsonut treffipalstaa, ja se vahvistaa kirjoituksesi. Esim 40v miehet hakee yleensä "25-40v" naisia, mutta ei todellakaan siis itseään vanhempia.
Olet varmasti fiksu ja menestyvä nainen, joten otahan aloite itsellesi. Varmasti löydät jonkun kivan miehen, joka ei ole vanha patu. Monille miehille vaan on helpompaa lähestyä nuorempia naisia, sillä tarvittaessa kaiken saa käännettyä "isälliseksi", jos homma alkaa menemään pieleen. Sitäpaitsi, jos mies on varustettu terveellä itsetunnolla ja on sinut itsensä kanssa, ei naisen fiksuus, pituus, ikä, taloudellinen tilanne, ym. nouse kynnyskysymyksiksi. Sitäpaitsi tuo pituu taitaa kuitenkin olla naisille tärkeämpää, kuin miehille!
eivät tahdo vihaamaansa.
joo-sinkkuna eläminen ei varmastikaan ole kenenkään mieleen, ei meitä ole yksin luotu elämään. Jos ihminen ei saa hellyyttä, kosketusta ja rakkautaa, se kuihtuu ja voi huonosti. Mä en ole vapaasta tahdostani sinkku, aika-ajoin kärsin kovastikin, kun en löydä omaa rakasta rinnalleni. Toisaalta parempi yksin kuin huonosti kaksin. Esim. olen lomallani lähdössä ulkomaille - YKSIN - se sattuu varmasti, kun näen vain pariskuntia ympärilläni, tosin oma asennoitumiseni helpottaa varmastikin tilanteen sietämistä. sinkunkin on pakko liikkua, eihän kukaan kotoa tule hakemaan. en ole kuullut että kenellekään olisi niin käynyt.
Liikun toivossa, että se OIKEA tulee vastaan kun sen aika on.