Valaiseva palsta

On kyllä erittäin mielenkiintoista seurata tätä palstaa!
En ole voinut ikinä kuvitella, kuinka hirveitä ihmiset voivat toisilleen olla.
Kun luen näitä vuodatuksia, en voi kuin kiittää onneani, että elän ihan tavallisten, asiallisten ihmisten joukossa, joilla on käytöstavat ja toisten ihmisten huomioon ottaminen hallussaan.

Onko nykyään käytöstapojen oppiminen ihan mahdoton asia? Palstojen perusteella voisi ajatella, että suomalaiset taantuvat metsäläisiksi takaisin. Ilmeisesti kaipaisimme entisajan ankaria karttakeppiopettajia ja pakolla kirkkoon menoa tulikivenkatkuisia saarnoja kuulemaan, että Herranpelko meissä vielä kytisi ja osaisimme pitää suumme supussa!
51071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei sentäs "herranpelkoo" sillä ihan sairasta sellainenkin on ollut. Ei entisaikojen luokkajakoo ja tittelien palvontaa mutta ihan normaalia toisen ihmisen kunnioittamista.

Suutaankaan ei tarvi supussa pitää kunhan vähän ajattelee mitä sieltä päästelee milloinkin.

Entisajan karttakeppi opettajatkaan eivät saaneet mitään hyvää aikaiseksi. Itselläni tuli koulupelko samoin kun pakotettiin syömään kaikki paska mikä ei maistunut ja piti käydä opettajaa niiamassa kiittäen siitä paskasta mitä pakotettiin syömään vaikkei hän edes ollut tehnyt sitä moskaa.

Opettajani oli kovin uskonnollinen eikä pitänyt mitään muuta tärkeänä kuin raamatun ja virsikirjojen fraasien toistelemista. Siihen aikaan kun opettja ja pappi olivat jumalasta seuraavia niin ei kukaan uskaltanut puuttua epäkohtiin, "Herranpelko" oli niin iskostunut ihmisiin ettei edes kukaan kyseenalaistanut niiden sairasta toimintaa.

Näistä palstoistahan täysin väärän kuvan koska harvemmin tuodaan niitä positiivisia asioita julki mutta enemmän negatiivisia.

Nykyään on niin paljon tietoo ja taitoo jos niitä vaan halutaan hyödyntää, ei tarvitse olla mikään metsäläinen kivikaudelta. Fiksut kyllä ymmärtää senkin jos joillain ei ole mitään intressejä kehittää itseään.

Äänestä

Mielestäni asia on niin, että kasvatustehtävä kuuluu vanhemmille, ei kirkolle tai opettajille.

Mihin tämän päivän vanhemmuuden vastuu on hukkunut? Ihmisten tarpeisiin saada kaikki heti nyt. Uran luomiseen. Rahan hankintaan. Kaikki maksaa ja kaikkea on oltava, onhan "Aaltosillakin". Missä ovat perhearvot, jotka eivät vaadi kalliita ulkoisia puitteita? Missä on kotien lämpö ja perheen yhtenäisyyden tuntu? Missä on yhteen hiileen puhaltamisen halu parisuhteissa perheiden hyväksi? Missä ovat nykyaikuisten vanhemmat tukemassa tähän prosessiin? Juurettomuus, hedonismi ja individualismi työntävät kaiken pois edeltään.

Niin pieni on hetki, jolloin kostuneet silmät katsovat sinuun sanoen: äiti, ota syliin. Mitä opetamme lapsillemme, sitä vastaanotamme vanhuudessamme.

Äänestä

"Ilmeisesti kaipaisimme entisajan ankaria karttakeppiopettajia ja pakolla kirkkoon menoa tulikivenkatkuisia saarnoja kuulemaan, että Herranpelko meissä vielä kytisi ja osaisimme pitää suumme supussa!"

Asia taitaa olla niin päin, että nämä v***maiset anopit ovat ikänsäkin puolesta sitä sukupolvea, joka on kokenut karttakeppiopettajien ja karjuvien pappien mielivaltaa. Kun on vuosia lyöty kepeillä ja Raamatuilla päähän, niin eihän sellaisella kasvatuksella kunnollisia ihmisiä synny.

Äänestä
  • Täyttä asiaa puhut, heh, tää oli päivän paras!!

    Äänestä

Luulenpa, että etenkin ennen sotia syntyneet appivanhemmat ovat joskus aika lailla hukassa seuratessaan miniöidensä ja vävyjensä elämänmenoa. Meidän sukupolvellamme (60- ja 70-luvuilla syntyneet) kun on paljon enemmän vapautta ja usein myös vaurautta. Mm. sukupuolten väliset roolit ovat muuttuneet. Kuka enää kummastelee hoitovapaalla olevaa isää? Kuka kurittaa lapsiaan "koivuniemen herran" avulla? Kuka perheenisä oikeasti kehtaisi olla osallistumatta lainkaan kotitöihin - ja kuka moderni äiti taas uskaltaisi kaavailla "rouvuudesta" ainoaa elämänuraansa?

En nyt väitä, että kaikki 30-40 -luvuilla syntyneet tai 50-luvun "pula-aika-tuoreessa muistissa" -appivanhemmat olisivat veistettyjä samasta puusta. Mutta aika rajuja muutoksia Suomessa on kuitenkin käyty läpi. Näin voi todeta kumpaakaan sukupolvea syyllistämättä. Asennetasolla asiat muuttuvat tunnetusti vielä hitaammin.

Tälläkin palstalla on syytetty miniöitä mm. urakeskeisyydestä (eli itsekkyydestä ja perhearvojen kyseenalaistamisesta) ja heikosta sitoutumisesta toisen osapuolen sukuun. Ja miniät puolestaan tuntevat vieraantuneensa ns. vanhan polven ajatus- ja toimintamalleista. Sitten ovat tietenkin vielä ne todella huonosti käyttäytyvät ihmiset, joita on toivottavasti kuitenkin vain pieni vähemmistö. Samat tyypit käyttäytynevät huonosti myös asiakkaina ja/tai potilaina?

Mitäs tähän loppujen lopuksi voi sanoa? Joustoa ja ymmärrystä vaaditaan molemmilta osapuolilta; uhkavaatimuksilla ei pitkälle päästä. Epävarmuuden sietäminen on edelleen monen nuoren perheen arkea kohonneestä elintasosta huolimatta. Ehkä niitä lisäpaineita on entistä vaikeampi sietää esim. appivanhempien taholta, kun omat lapset, laskut ja työasiat on monesti hoidettava ilman minkäänlaista sukuun perustuvaa turvaverkostoa. Jospa ne anopin toiveet koetaan vain yhtenä monista vaatimuksista satojen muiden joukossa .... antakaa meille vähän liekaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sivustalukija kirjoitti:

On kyllä erittäin mielenkiintoista seurata tätä palstaa!
En ole voinut ikinä kuvitella, kuinka hirveitä ihmiset voivat toisilleen olla.
Kun luen näitä vuodatuksia, en voi kuin kiittää onneani, että elän ihan tavallisten, asiallisten ihmisten joukossa, joilla on käytöstavat ja toisten ihmisten huomioon ottaminen hallussaan.

Onko nykyään käytöstapojen oppiminen ihan mahdoton asia? Palstojen perusteella voisi ajatella, että suomalaiset taantuvat metsäläisiksi takaisin. Ilmeisesti kaipaisimme entisajan ankaria karttakeppiopettajia ja pakolla kirkkoon menoa tulikivenkatkuisia saarnoja kuulemaan, että Herranpelko meissä vielä kytisi ja osaisimme pitää suumme supussa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu