Killing Time

Kun nyt toista ihmistä ei voi omistaa, arvokkainta mitä minulla on, on aika. Siitä huolimatta tapan aikaa. Ja pidän siitä. Lorvailen, hengailen ja roikun vaikkapa tällä palstalla. Eikä ole edes huono omatunto.
Viikonloppuisin saatan nukkua tunnin pari pitempään ja notkua aamiaisella puolille päivin. Eikä taaskaan mitään tunnon tuskia. Olenko erilainen keski-ikäinen? Te muut aktiivit tietysti hyödynnätte minuutit ja puhutte laatuajasta. Olisipahan mukava kuulla, miten ajantappoon suhtaudutaan.
18888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

mutta oikeastaan et kostu siitä penniäkään;)
On aikoja kun on pakko elättää,huolehtia,miettiä toimeentuloa,syödä makarooneja(ei pastaa) antaa aikaa muille ja muita ajatellen.Ne ovat väistämättömiä vastuita,mutta on tullut aika haukotella ja olla ottamatta osaa kaikkeen ja hyöty on vain jäänyt olemassaololle ja sen vastaanottamiseen:)

Äänestä
  • jota antamalla kaikki voittavat. Se vain pitänee jakaa tasaisesti kaikkien kesken.

    Äänestä

  • JudgeCooper kirjoitti:

    jota antamalla kaikki voittavat. Se vain pitänee jakaa tasaisesti kaikkien kesken.

    mutta aika ei anna sitä määrettä silloin kun sitä odottaa,vaan silloin kun sen havaitsee.

    Äänestä

  • jane.london kirjoitti:

    mutta aika ei anna sitä määrettä silloin kun sitä odottaa,vaan silloin kun sen havaitsee.

    Nyt mennään jo syvempään hilselogiaan, mutta tarvitseeko useinkaan aikaa odottaa, eikös sitä pidä enemminkin ottaa. Juuri silloin, kun sitä itse ja varsinkin läheiset tarvitsevat.

    Äänestä

  • JudgeCooper kirjoitti:

    Nyt mennään jo syvempään hilselogiaan, mutta tarvitseeko useinkaan aikaa odottaa, eikös sitä pidä enemminkin ottaa. Juuri silloin, kun sitä itse ja varsinkin läheiset tarvitsevat.

    jaettu aikaa,eikä kaikki voi ottaa sitä vastaan,joten voimme olla onnellisia jos aika on ollut puolellamme.

    Äänestä

  • jane.london kirjoitti:

    jaettu aikaa,eikä kaikki voi ottaa sitä vastaan,joten voimme olla onnellisia jos aika on ollut puolellamme.

    Rajallinen ja subjektiivinen hymistelyni onkin ajallisesti ottaen syytä suhteellisen onnellisten tähtien alla syntymisestä.

    Äänestä

  • JudgeCooper kirjoitti:

    Rajallinen ja subjektiivinen hymistelyni onkin ajallisesti ottaen syytä suhteellisen onnellisten tähtien alla syntymisestä.

    painetaanko eteenpäin pää kolmantena jalkana;)

    Äänestä

pikemminkin siltä, että aika yrittää tappaa minut! Inhoan odottamista, ja odottaessa aika matelee ja kiduttaa minua kärsimätöntä.

Muutoin paitsi odottaessa ajan tappo on minulle kyllä aika outo käsite. Alvariinsa on jotain puuhaa, eikä suinkaan aina hyödyllistä. Tai sitten kaikki on jollain lailla hyödyllistä, onhan rentoutuminenkin tärkeää. Joskus rentoudun tekemällä, joskus vaikka lukemalla. Enkä koe syyllisyyttä - ja sitäpaitsi tekemättömät työt löytää sitten kyllä edestään :)

'Laatuaika'-sanaa olen inhonnut aina, siis sellaisena kun se yleensä mielletään. 'Lapsille laatuaikaa' - yök. Sitten niitä rääpäleressuja retutetaan koko viikonloppu harrasteesta toiseen, sunnuntai-iltana ollaan rättiväsyneitä, eikä kukaan rentoutunut. Siitä on kyllä laatu kaukana.

Äänestä
  • ole olemassakaan. Ajankäytön optimointi on mielestäni graavi salahanke kansalaisten kiusaksi. Polta itsesi loppuun ennen eläkkeelle lähtöä tuntuu olevan nykytrendi. Mielestäni aikaa voisi jakaa itselleen ja muille koko elinkaaren ajan.
    Se 'laatuaika'! xD Samaa mieltä.

    Äänestä

  • jos jollekin niin ajatuksille ensin:)

    Äänestä

Niin, juuri Te, jotka kuntien kusetuksesta huolimatta jaksatte jakaa aikanne läheisellenne.
Minä en pysty samaan.
KIITOS vapaaehtoiset nuorisotyöntekijät. Kiitos Walkers.
Koetan maksaa omalta osaltani velkaani. Tai sitten en. Minun valintanihan se on.

Äänestä
  • on muitakin,jotka välittävät?

    Äänestä

  • jane.london kirjoitti:

    on muitakin,jotka välittävät?

    välinen rotko on syvä. Minullekin se on Grand Canyon, matka kuuhun ja maratooni kontaten.
    Mutta minä koetan.

    Äänestä

tämmöinen aatteellisesti väkivallaton, en tapa aikaa. Se tappaa aikanaan minut.

Äänestä
  • Olipas hyvin sanottu!!Niinhän tuo aika tahtoo meille kaikille tehdä..

    Äänestä

minäkin nykyään elän..Rennosti pitää ottaa,eihän tästä muuten mitään tule..:)

Äänestä

Kyllähän sitä joskus tulee tilanteita että milläs sitä aikaa tappais.
Sama meininki mullakin, nukun pitkään, heräilen rauhassa, luen lehtiä, kuuntelen radiota, katson televisiota, puhun puhelimessa, selaan nettiä jne. Netissä oloa rajoittaa kylläkin niskahartia särky ja selkäkin juimii välillä. Työ on paljolti päätetyöskentelyä, haittaa siksi vapaa-ajalla netissä oloa :).

Äänestä

niin tulen sairaaksi ajan tappamisesta. Lyhyt viiden minuutin odotus saa aikaan hilseiden irtoamisen päänahasta siten että luulen niiden olevan saivareita. Eivät kuitenkaan ole, käyn suihkussa vähintään kerran kuussa säännöllisesti.

Pakonomainen tarpeeni tehdä kaikki valmiiksi odottavissa olevana 35 jäljellä olevana elinvuotenani saa, pohjautuen ikäennusteeseen elintapojen mukaan, minut tekemään kaikkea yötä päivää loppumattomalla tarmolla.
Kymmenen minuutin kahvitauko tuntuu iäisyydeltä ja senkin ajan ajattelen mitä pitää tehdä seuraavaksi ja missä järjestyksessä, onko laskentamalli oikea, ovatko analysaattorit varmasti kalibroitu, onko tämä kuitenkaan paras sovitus vai kykeneekö sen tekemään mieliinpainuvammaksi...
Tuulimyllyt pyörivät ajatuksissani kunnes joku kysyy: "Otatko maitoa kahviin?"
Maailmani pirstoutuu ja on lähdettävä rakentamaan sitä alusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


JudgeCooper kirjoitti:

Kun nyt toista ihmistä ei voi omistaa, arvokkainta mitä minulla on, on aika. Siitä huolimatta tapan aikaa. Ja pidän siitä. Lorvailen, hengailen ja roikun vaikkapa tällä palstalla. Eikä ole edes huono omatunto.
Viikonloppuisin saatan nukkua tunnin pari pitempään ja notkua aamiaisella puolille päivin. Eikä taaskaan mitään tunnon tuskia. Olenko erilainen keski-ikäinen? Te muut aktiivit tietysti hyödynnätte minuutit ja puhutte laatuajasta. Olisipahan mukava kuulla, miten ajantappoon suhtaudutaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu