Kirjoittakaapas kaikki nettideittailussa onnistuneet tähän ketjuun vaihteeksi onnistuneita tarinoita. Väsyttää jo lukea yhä uusia ja uusia postauksia mitä kummallisimmistä luusereista nettitreffeillä. Kyllä tätä palstaa ja nettideittailusivustoja käyttävät ihan tavallisetkin ihmiset? Vai? Toisaalta onhan sekin mahdollista, että netistä onnen löytäneet eivät enää notku näillä palstoilla vaan elelevät kaikessa rauhassa yhteistä elämäänsä iloineen ja murheineen...
Olen laatinut itselleni deitti-ilmoituksen ja tallettanut sen tietsikkaani. Viimeisen parin viikon aikana olen lukenut sen muutaman kerran läpi ja parannellut sitä pariin otteeseen. Nimimerkkityylisen sähköpostiosoitteenkin jo hommasin tätä tarkoitusta varten, mutta ilmoitustani en ole vielä saanut julkaistua... Arveluttaa kovasti haaskaanko vain aikaani viikkotolkulla sähköposteihin tuntemattomien ihmisten kanssa jotka eivät ikinä uskalla tapaamiseen asti, tai ovat elävänä tavattaessa täysin kummajaisia.
Perhana sentään, hörppään pari olutta vielä ja painun kohta keskustaan ilotulitusta katsomaan, eiköhän siellä saa jotain jutun juurta aikaiseksi vastakkaisen sukupuolen kanssa ..
Olen laatinut itselleni deitti-ilmoituksen ja tallettanut sen tietsikkaani. Viimeisen parin viikon aikana olen lukenut sen muutaman kerran läpi ja parannellut sitä pariin otteeseen. Nimimerkkityylisen sähköpostiosoitteenkin jo hommasin tätä tarkoitusta varten, mutta ilmoitustani en ole vielä saanut julkaistua... Arveluttaa kovasti haaskaanko vain aikaani viikkotolkulla sähköposteihin tuntemattomien ihmisten kanssa jotka eivät ikinä uskalla tapaamiseen asti, tai ovat elävänä tavattaessa täysin kummajaisia.
Perhana sentään, hörppään pari olutta vielä ja painun kohta keskustaan ilotulitusta katsomaan, eiköhän siellä saa jotain jutun juurta aikaiseksi vastakkaisen sukupuolen kanssa ..
Vastaukset 9
Vanhimmat
ihan vaan kopion omasta kirjoituksestani, lähtöisin yhdestä toisesta ketjusta. En jaksa samaa tarinaa kirjoittaa uudestaan eri sanoilla.
Mutta, hain seuraa ihan siksi, että löytäisin, ja ihan netin kautta. Mulla se meni näin:
Mulle kävi niin, että ihastuin naiseen ihan kirjoittamalla. Suomi24 treffeillä aloitettiin kirjottelu. Toki samalla kirjoittelimme ja saimme kontakteja muiltakin. Pikkuhiljaa tuon yhden naisen kirjoitukset, kirjeet ja viestit alkoivat tuntua läheisiltä, aloin odottaa, josko juuri häneltä tulisi viestiä tavalla tai toisella. Pienikin tervehdys treffipalstalla tai sähköpostissa sai aamun tuntumaan vähän paremmalta.
Asia eteni suht nopeasti. Pari-kolme viikkoa kirjoiteltiin tuohon malliin - sitten siirryttiin siihen vaiheesenn, että alettiin puhua keskinäisistä tunteista - ja ihastuminen iski kuin hyökyaalto yhden päivän aikana - aamulla oli vaan kivaa, mutta illalla olin jo ihan lätkässä, kun annoin sen tunteen tulla.
Seurasi viikon verran kirjoittelua asian tiimoilta: kuinka tyhmää, kuinka epätodennäköistä, kuinka ihanaa - ihastua nyt vieraaseen ihmiseen vain kirjeiden perusteella! Tässä kohdassa fiksu lukija ihmetteekin, miksi emme jo olleet tavanneet - no just siksi, mikä netissä voi tapahtua jos on tapahtuakseen - välimatkaa meillä oli 300 km. Sitäkin pohdimme kirjeitse.
Treffit piti kuitenkin järkätä: minulla oli muutenkin asiaa sille suunnalle Suomea ja ehdotin että nähtäisiin. Treffit menivät oikeastaan niin, että molemmat vain varmistimme, että toinen on just niin kiva ja ihana kuin olimme kuvitelleetkin. Ja oli.
Nyt olemme seurustelleet 7 kk. Suhde on vieläkin etäsuhde. Se aiheuttaa toki ongelmia, mutta tuo myös sellaista väljyyttä elämään, mikä saattaa olla hyvä. Ikävä iskee välillä väärään aikaan, mutta onneksi autot on keksitty ja valtatiet vie kaupungista toiseen. Yhden illan tapaaminenkin onnistuu, kun tarvis on.
Vietämme aika paljon aikaa yhdessä, työelämä on molemmilla sellainen, että voimme myös viikolla kyläillä toisissamme, eli emme ole sidottuja pelkästään viikonloppuihin.
Tämmöinen tapaus. Aikaa tuohon meni sillai, että ekasta vastauksestani hänen profiiliinsa meni noin kuukausi, että olimme ihastuneet ja tavanneet kerran, sekä päättäneet kokeilla, kuinka tykkääminen onnistuu etätyyliin. Toistaiseksi se on toiminut loistavasti.
Kumpikaan ei käynyt muilla treffeillä: profiilitkin laitettiin suunnilleen yhtäaikaa, vain n. viikkoa ennen ensimmäistä kontaktia. Ja ne profiilit on poistettu myös aikaa sitten.
Näin meillä. Jos viitsit lukea noita muitakin sopivia palstoja, löydät kyllä kertomuksia onnistuneista treffailuista. Niistä vaan vähemmän kirjotellaan: ihmiset poistuvat täältä elämään omaa elämäänsä.
Jos olet pk-seudulta ja nätti, niin kyllä niitä tapaamisia järjestyy ja ihan täysijärkisten ja hyvien tyyppien kanssa. Se vaan että silti näissä nettitouhuissa on se juttu, että vaikka jutut kirjoittaessa luistaa, niin sitten se kuuluisa kemia ei silti aina kohtaa - niin sitä sitten joutuu jatkamaan etsintää vaikka mies paperilla olisikin täydellinen.
Toki sitten niitä viestejä tulee kaikenmaailman seksinetsijöiltä ja itsensä tarjoajilta sekä varatuilta - mutta laittaa vaan suoraan ne estoon eikä vastaa mitään. Baariin verrattuna se hyöty, että voi tavata vaan ne, kenen ajatukset ja arvot nyt suurinpiirtein vastaa omia - parempi pohja omalla tavallaan kuin ihan vaan täysin satunnainen kohtaaminen baarissa.
Netistä bongannut lähemmäs vuoden suhteen, jonka juuri päätin - vain koska en vain sitten kuitenkaan rakasta tuota miestä vaikka kylläkin pidän hänestä - en vain halua suhdetta joka osaltani perustuu vain seksille.
ongelmista on se, että monet jää näihin koukkuun.
Profiilit ei poistu. Ihmissuhteista tulee käyttötavaraa. Liikaa "valinnanvaraa". Aina voi löytyä parempi.
Enemmän varmaan naisten ongelma.
sitä mieltä, että miesten ongelma. Naiset laittaa kyllä profiilin kiinni, kun tapaavat mieluisansa, miehet usein muka Vain katselevat, eivätkä sulje profiiliaan. Näinpä sitten luottamus kärsii, suhde ei etene, ja lopulta tulee se erokin.
..tapasin ihmisen, joka ajattelee asioista samalla tavalla (en ole koskaan kokenut tälläistä kenenkään live-maailmassa tapaamani miehen kanssa) ja jolla paljon samoja kiinnostuksen/intohimon kohteita. Noin kolmen tunnin ensitreffien jälkeen kaikki oli jo aika selvää.
Emme olisi ikinä kohdanneet ilman nettiä.
Noin puoli vuotta kuitenkin meni, ennen kuin löytyi!
Siis: Ei kannata heti heittää kirvestä kaivoon!
Monia mielenkiintoisia profiileita on ollut. Oleme kirjoitelleet ja jonkun kanssa tavanneetkin. eihän se livenäkään ihan ensimmäisellä kertaa löydy. Nyt tämän vuoden ajan olemme pitäneet tiiviisti yhtä ja osittain asuneetkin yhdessä.
Löysin kiltin ja mukavan miehen. Katsotaan kuinka jatkossa sujuu, koska miehellä aina toisinaan profiili aktiivisena vieläkin. Omani poistin heti suhteemme alussa.
Monet vaan jäävät kiinni tähän etsimiseen. Haetaan juuri sopivaa. Ei osata pysähtyä ja hieman rapsutella pintaa syvemmältä. Kahvihetki, tää oli tässä ja jatketaan matkaa seuraavaan tapaamiseen...
Hei kamaan,Liisukka S. Älä turhaan petä itseäsi! Ei taida olla kovin paljon odotettavissa, jos olette olleet jo kuukausia yhdessä ja asuneetkin osittain yhdessä - ja äijä leikkii vielä ihmemaassa. Hän ei selkeästikään ole löytänyt "sitä oikeaa", jos haikailee vielä (jo!) muiden perään. Tämä ei siis tarkoita, että syy olisi ollenkaan sinussa. Voit olla vaikka kuinka täydellinen nainen ja kumppani, mutta miehelle ei tule koskaan riittämään.
Ymmärrän, että ennen kuin on tapailtu esim. muutaman kerran niin profiili on vielä aktiivisena, mutta sen jälkeen normaalin aikuisen luulisi osaavan tehdä valintansa: kokeillako rakentaa homman tämän ihmisen kanssa vaiko lopettaa juttu ja jatkaa etsimistä. Jostain luin parisuhdepsykologin mietelmiä siitä, että sitoutumisekammoisen ongelmana on juuri tuo. Luullaan, ettei henkilö ole oikea, kun arvelluttaa josko jossain olisi vielä parempi. Todellisuudessa on mahdotonta tuntea, että kukaan on se oikea, jos ei edes yritä suhdetta yksinoikeudella.
Toivottavasti Liisukka et tapaile minun exääni ;). Tapasimme vuosia sitten netissä, ja tiedän, että suhteen alussa hän piti ilmoitustaan vielä eetterissä. Sanoi, että "huvikseen" haluaa katsella, keitä hänelle vastaa. Olin silloin nuorempi ja naivimpi, enkä moisesta hätkähtänyt. Mekin asuimme osittain yhdessä, ystävät ja sukulaiset moneen kertaan tavattu, naimisiinmenosta ja lapsista heitetty puolitosissaan juttua jo 5-6 kk päästä. Ihana ja mukana hänkin oli alkuun, mutta joskus puolen vuoden kieppeillä hänestä tuli yllättäen tyranni, joka haastoi riitaa, huusi ja solvasi julkisesti jne. Kukaan hänen tutuistaan tuskin olisi voinut arvata, minkälaista meno oli. No, yhtäkkiä sitten miehelle alkoi tulla "työillallisia", joiden aikana häneen ei saanut olla yhteydessä. Eräänä yönä tuli tekstiviestiä klo 3 yöllä, mikä oli sinänsä outoa, sillä se ei ollut miehen tuttavapiirin tapa ollenkaan. Kysyin keneltä viesti oli - ja helvetti oli irti. Mies kiehui raivosta ja pyysi lähtemään keskellä yötä.´Kuukauden yritin saada yhteyttä mieheen, ihan vain selvittääkseni, missä mennään. Edes vastausta siihen, onko homma ohi, en saanut. Samaan aikaan sinkkukaveri oli bongannut miehen ilmoituksen netissä. Tähän päiväänkään mennessä ei ole mitään tietoa deittailiko mies muita koko suhteemme ajan. Olin vain niin kokematon nettideittailija, etten tajunnut, että netistä alkanut suhde ilmeisesti noudattaa ihan toisenlaisia pelisääntöjä.
Itse ehdin käydä treffeillä muutaman eri miehen kanssa, kunnes lopulta kolahti. Kirjoiteltiin ensin s24:ssä, sitten mesessä, kunnes mies ehdotti treffejä. Nähtiin ja treffit sujuivat hyvin ja sitten nähtiin uudestaan ja nyt tuntuu että kumpikin on tähän juttuun sitoutunut. Mies poisti profiilinsa jo ennen kuin olimme tavanneet ja minä poistin perässä, eikä kumpikaan ole profiiliaan sen jälkeen aktivoinut. Profiilini oli esillä 3½ kuukautta.
On totta, että osa jää kiinni tähän touhuun ja seilaa tuolla kuukaudesta toiseen etsimässä parempaa. Monet käyvät kerran treffeillä ja jos ei heti täysillä kolahda, niin se on siinä, aikaa suhteen kehittymiselle ei anneta, vaan ollaan jo seuraavana päivän pistämässä uutta putkeen... Mutta kyllä sieltä niitä aitoja sitoutumishaluisia ihmisiäkin löytyy. Onnnistuminen edellyttää kuitenkin sitä, että sitoutuu tapailemaan yhtä ihmistä kerrallaan. Jos pyörittää samaan aikaan useita tyyppejä, niin kehenkään ei pysty kunnolla keskittymään ja mitään suhdetta ei ala. Kiusaus siihen on kuitenkin suuri, koska uusia viestejä uusilta ihmisiltä tupsahtelee jatkuvasti. Itse karsin heti kättelyssä miehet, jotka olivat epävarmoja treffeistä sopimisen suhteen tyylin "voishan sitä harkita.." tai "katsotaan jos ens viikolla mahdollisesti joku ilta..". Totuus on se, että jos liian kauan harkitsee, niin voi jäädä kokonaan ilman.
Minulla oli n. 1.5 vuotta sitten profiili täällä noin vuoden. Sinä aikana treffasin muutamia, jotka ei sykähdyttäneet. Muutamia, joita minä en sykähdyttänyt. Useimpia tapasin enemmän kuin kerran, mutta paistoi läpi se, että nettideittailu jatkui muittenkin kanssa.
Sitten kirjoitti yksi mies, jonka jutuista huomasi, ettei ollut mikään sarjadeittailija.
Tavattiin, vaikka hän ei ollutkaan "ihanteeni". Sitten tavattiin toiste ja sitten tavattiinkin joka päivä. Profiilit lensi heti roskiin.
Olemme kihloissa olleet kohta vuoden, ostimme asunnon yhdessä ja menemme naimisiin joskus tässä, ilman isoja häitä.
Tavallista onnea, nauretaan ja höpsöillään, ollaan vain. Tavataan kavereita ja perhettä ja suunnitellaan tulevaisuutta.
Täällä käyn joskus kun on tylsää katsomassa näitä "kokemuksia", eikä näytä miksikään meno muuttuneen.
Älä usko, jos tyyppi on liian hyvää ollakseen totta, näin yleensä onkin. Jos löydät kivan ihmisen, voit hänestä löytää sen unelmiesi ihmisen, ei sitä vaan heti näe.